Proact laajenee Saksaan

Report this content

Euroopan suurin riippumaton tallennusintegraattori Proact IT Group käynnistää liiketoiminnan Saksassa. Strategiansa mukaan Proact etsii jatkuvasti uusia laajentumismahdollisuuksia, joista yhtenä kiinnostavana alueena on ollut juuri Saksa. Ovensa 1. lokakuuta 2014 avaavassa toimistossa työskentelee asiantuntijoita Düsseldorf–Frankfurt-alueella.

”Laajeneminen Saksaan uuden liiketoimintayksikön avulla oli meille paras ratkaisu. Yksikkö muodostaa Business Unit Westin, johon kuuluvat myös aiemmin perustetut liiketoimintayksiköt Benelux ja Espanja. Nyt meillä on kova joukkue kasassa Saksassa, ja lähellä operoiva Proact Hollanti pystyy antamaan Saksan toiminnoille kaiken tukensa”, Proact IT Groupin konsernijohtaja Martin Ödman sanoo.

Proact aloitti Hollannin markkinoilla samalla tavoin – etsimällä korkealuokkaisia osaajia, jotka käynnistivät paikallisen liiketoiminnan. Valittu tapa osoittautui menestykselliseksi.

”Saksa on Euroopan suurin markkina-alue, mikä tarkoittaa myös vahvaa kasvupotentiaalia Proactille. Pystymme hyödyntämään eri Proact-maiden synergiat, mikä tuo asiakkaille merkittävän arvon.”

Konsernin tavoitteena on, että Saksan liiketoiminta tekee positiivisen liikevaihdon vuodesta 2015 lähtien.

Lisätietoja:

konsernijohtaja Martin Ödman, Proact IT Group, puh. +46 8 733 56 68 11, martin.odman@proact.eu

toimitusjohtaja Mika Nyholm, Proact Finland Oy, puh. 040 180 3882, mika.nyholm@proact.fi

Tilaa