Tietotekniikkayhtiö Prog-It Oy ostaa Profiz Business Solution Oy:n palvelinsali- ja IT-tukiliiketoiminnan
Prog-It Oy jatkaa kasvustrategiansa toteuttamista ostamalla Profiz Business Solution Oy:n palvelinsali- ja IT-tukiliiketoiminnot. Yrityskaupan myötä Prog-It Oy:n käyttö- ja tukipalvelut täydentyvät merkittävästi. Kaupan yhteydessä Profizin asiantuntijatiimi siirtyy vanhoina työntekijöinä Prog-It Oy:n palvelukseen.
Hyvästä ja persoonallisesta palvelustaan tunnettu Prog-It kasvaa suunnitelmallisesti.
”Osaamisemme ja resurssimme palvella kaupassa siirtyviä asiakkaita ovat entistäkin paremmat. Asiakastyytyväisyyden ollessa näinkin korkealla tasolla, uskomme pystyvämme nyt mukaan tulevien ihmisten kanssa rakentamaan Suomen parasta tukiyhtiötä”, kertoo Prog-It:n toimitusjohtaja Jani Lillberg.
”Tämä liiketoimintakauppa on jatkoa pitkään jatkuneelle hyvälle yhteistyölle. Näemme jo nyt useita uusia yhteistyömahdollisuuksia”, kertoo Lotta Airas Profizilta.
Prog-It Oy on kasvava, yksityisomisteinen ja taloudellisesti vakaa IT-palvelutalo, joka työllistää noin 40 henkilöä. Yhtiön liikevaihto oli syyskuussa päättyneellä tilikaudella runsaat 4 miljoonaa euroa ja tulos voitollinen. Yhtiö on perustettu vuonna 1994.
Profiz Business Solution Oy on vuonna 1992 perustettu suomalainen perheyritys, joka tukee pienten ja keskisuurten yritysten kasvua SAP Business One -toiminnanohjausjärjestelmäratkaisuilla. Yhtiö työllistää 7 henkilöä. Yhtiön liikevaihto oli vuonna 2017 runsaat miljoona euroa ja tulos voitollinen.
Lisätietoja:
Jani Lillberg, toimitusjohtaja, Prog-It Oy, 0400 776 456, jani.lillberg@prog-it.net
Lotta Airas, toimitusjohtaja, Profiz Business Solution Oy, 040 5931654, lotta.airas@profiz.com
Ville Seppälä, hallituksen puheenjohtaja, 0400 468 490, ville.seppala@prog-it.net
Markku Pietilä, hallituksen puheenjohtaja, 0500 455 156, markku.pietila@profiz.com