PROHA OSTAA RUOTSALAISEN CAMAKO DATA AB:N

Report this content

Proha vahvistaa asemaansa pohjoismaisilla projektinhallinnan markkinoilla ja ostaa ruotsalaisen projektinhallinnan tietotekniikan konsulttiyrityksen Camako Data Ab:n koko osakekannan. Strategiansa mukaisesti Proha laajentaa kansainvälistä myynti- ja palveluverkostoaan valikoiduilla yritysostoilla. Camako liittyy osaksi Prohan Safran Systems –liiketoimintaryhmää.

Kauppahinta muodostuu 725.000 euron kiinteästä osasta ja mahdollisesta lisäkauppahinnasta, joka perustuu tiettyihin asetettuihin tulostavoitteisiin. Kauppahinnan kiinteä osa maksetaan kahdessa erässä siten, että 450.000 euroa maksettiin käteisenä kaupantekohetkellä ja loput kolmen kuukauden kuluttua joko käteisenä tai Proha Oyj:n uusina osakkeina. Mahdollinen lisäkauppahinta maksetaan viimeistään vuonna 2009 joko käteisenä tai Proha Oyj:n osakkeina. Jos kaikki tulostavoitteet saavutetaan, lisäkauppahinnan määrä tulee olemaan 375.000 euroa.

Camakon arvion mukaan vuoden 2007 pro forma liikevaihto on 10,5 miljoonaa Ruotsin kruunua (noin 1,2 miljoonaa euroa) ja liiketulos lievästi positiivinen. Hankinnalla ei ole merkittävää vaikutusta Prohan vuoden 2007 liikevaihtoon.

Camako on vuonna 1996 perustettu, etupäässä Microsoftin tuotteisiin keskittyvä projekti- ja resurssihallinnan IT-konsultointiyhtiö. Prohan tavoin myös Camako on Microsoftin Gold Certified –kumppani ja sillä on vankka kokemus Microsoft EPM ja Microsoft Sharepoint –järjestelmistä. Camakon palveluksessa on 8 konsulttia ja sillä on vahva asema Ruotsin markkinoilla. Camakon toimitusjohtaja Johan Enfeldt ja yhtiön perustaja Magnus Holmlid jatkavat yhtiön palveluksessa myös kaupan jälkeen.

- Yritysosto vahvistaa Prohan Safran Systems –liiketoimintaryhmää merkittävästi. Liiketoimintaryhmän painopistealueita ovat Microsoftin projektinhallinnan ja projektiosapuolien yhteistoiminnan tuotteet sekä Microsoftin SharePoint-alustalle kehitetyt Safran1-tuotteet. Camakon osaava ja motivoitunut henkilöstö sekä laaja asiakaskunta avaavat meille Ruotsin markkinoita, sanoo Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere. Camakon hankinta on tärkeä strateginen toimenpide Prohan Safran Systems –liiketoimintaryhmälle. Yhdessä Camakon kanssa meistä tulee johtava Microsoft Project Management –kumppani Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Tämä tukee meidän strategiamme mukaista kansainvälistä laajentumistame.

Camakon toimitusjohtaja Johan Enfeldt ja perustaja Magnus Holmlid ovat innoissaan Prohan Safran Systems –liiketoimintaryhmään liittymisestä ja uusista mahdollisuuksista palvella yhteisiä asiakkaita Skandinaviassa:

- Safran1-tuoteperhe tulee olemaan tärkeä lisä Camakon palvelu- ja tuotevalikoimaan. Uskomme että asiakaskunnassamme on sille hyvät markkinat. Jo nyt konseptinamme on rakentaa asiakkaillemme virtuaalinen projektitoimisto ja Safran1 on tähän tarkoitukseen ihanteellinen työväline. Meihin teki vaikutuksen Safran1:n helppokäyttöisyys, joustavuus ja kyky tuottaa tulosta nopeasti. Tuote täyttää markkinoilla aukon alkeellisen projektinhallinnan ja edistyneen projekti-, portfolio- ja resurssihallinnan välillä, uskomme että siitä on hyötyä asiakkaillemme.


Camako lyhyesti

Camako on johtava ruotsalainen Microsoftin projekti- ja portfoliohallinnan (EPM) palveluorganisaatio. Autamme organisaatioita tehostamaan projekti-, portfolio- ja resurssihallintaansa ottamalla käyttöön Microsoftin yritystason projektihallinnan ratkaisuja. Hyvän maineensa ansiosta Camako on Ruotsin ensimmäinen sertifioitu Microsoft EPM –kumppani ja EPM-Partner Advisory Councilin ainoa pohjoismainen jäsen. Camako on saavuttanut lukuisia palkintoja ja sertifiointeja. Vuonna 1996 perustetun Camakon pääkonttori sijaitsee Tukholmassa.
www.camako.se

Proha lyhyesti

Proha on projektinhallintaan erikoistunut eturivin ohjelmisto- ja palveluyritys. Tuemme asiakkaitamme projektien toteuttamisessa ja liiketoiminnan johtamisessa projekteina toimittamalla heille kattavan valikoiman projektinhallinnan parhaita käytäntöjä hyödyntäviä työkaluja ja palveluja. Vuonna 2006 Prohan jatkuvien liiketoimintojen liikevaihto oli 41,0 miljoonaa euroa (26,4 milj. euroa vuonna 2005). Maailmanlaajuisesti Proha-konsernin palveluksessa on yli 330 henkilöä.
www.proha.fi


Lisätietoja:
Pekka Pere, Toimitusjohtaja, Proha Oyj
pekka.pere@proha.com
Puh. 020-4362-000

JAKELU: Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Liitteet & linkit