PROHAN DOVRE-LIIKETOIMINTARYHMÄLLE UUSI VETÄJÄ

Report this content

Proha on nimittänyt norjalaisen Otto Søbergin, M.Sc.(Econ.) (51) Dovre-liiketoimintaryhmän toimitusjohtajaksi 9. kesäkuuta 2008 alkaen.

Otto Søbergillä on huomattava kokemus öljy- ja kaasuteollisuudesta. Edellisessä tehtävässään hän toimi Siemens AG:n öljy-, kaasu- ja meriteollisuuden ratkaisujen liiketoimintaryhmän toimitusjohtajana. Aiemmin Søberg on myös toiminut mm. Kvaernerin öljy- ja kaasukenttien kehityksestä vastaavan liiketoimintaryhmän toimitusjohtajana.

Otto Søberg tulee toimimaan koko Dovre-liiketoimintaryhmän toimitusjohtajana ja hän raportoi suoraan Dovren hallitukselle. Arve Jensen jatkaa Dovren Norjan toimintojen ja Mike Critch Pohjois-Amerikan toimintojen johtajana. Jensen ja Critch raportoivat jatkossa Otto Søbergille. Dovre International AS:n perustaja, Birger Flaa, toimii jatkossa aktiivisessa roolissa yhtiön hallituksen jäsenenä.

Søbergilla on työhistoriassaan vaikuttavia näyttöjä yrityksen toiminnan ja kannattavuuden kehittämisestä. Dovressa hänen päätehtäviinsä kuuluu Prohan uuden strategian mukaisten kasvu- ja kannattavuustavoitteiden toteuttaminen yhtiön olemassa olevia ja uusia liiketoimintamalleja kehittämällä.

Uusi konsernin johtoryhmä nimitetty

Otto Søberg korvaa Arve Jensenin Proha-konsernin johtoryhmässä. Uuden johtoryhmän muodostavat Proha Oyj:n toimitusjohtaja Ilari Koskelo, varatoimitusjohtaja Janne Rainvuori, talousjohtaja Sirpa Haavisto, Dovre-liiketoimintaryhmän toimitusjohtaja Otto Søberg ja vast'ikään nimitetty Camako-liiketoimintaryhmän operatiivinen johtaja Timo Saros.

Dovre- ja Camako-liiketoimintaryhmillä on lisäksi molemmilla oma sisäinen johtoryhmänsä.

Proha Oyj
Ilari Koskelo
Toimitusjohtaja

Lisätietoja:

PROHA OYJ
Toimitusjohtaja Ilari Koskelo, puh. 020 4362 000
ilari.koskelo@proha.com

Varatoimitusjohtaja Janne Rainvuori, puh. 020 4362 000
janne.rainvuori@proha.com

JAKELU:
Helsingin Pörssi
Keskeiset tiedotusvälineet

Liitteet & linkit