Pukkila loi sarvensa uudelleen - Kotimainen laattatalo uudisti brändinsä ja toimintatapansa
Perinteikäs kotimainen keraamisten laattojen suunnittelija ja asiantuntija Pukkila Oy Ab on uudistanut ilmeensä ja toimintatapansa. Asiakas on yhä vaativampi ja osaavampi sisustaja, ammattirakentajat etsivät vaihtoehtoja. Maailma muuttuu ja pienenee. Samalla sisustustrendit sekoittuvat ja vaalea skandinaavisuus saa uusia sävyjä. Pukkila haluaa olla muutoksessa askeleen edellä ja tarjota asiakkailleen parasta mahdollista palvelua ja riittävästi vaihtoehtoja.
”Tartuimme pässiä sarvista ja käänsimme sen katsomaan vielä vahvemmin kohti asiakasta. Uusi ilme ja logo kiteyttävät sen, mitä me haluamme viestiä entistä vahvemmin asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme; Pukkila on Suomen palvelevin, monipuolisin ja ammattitaitoisin kumppani sisustajalle ja rakentajalle”, sanoo Pukkilan markkinointijohtaja Virpi Savolainen.
Pukkila tuntee suomalaisen tilankäytön ja toimintaympäristön, sisustusmaun ja rakentamisen vaatimukset. Vahva suomalainen suunnittelu- ja tuotekehitysosaaminen sekä pitkä historia laattavalmistajana ovat mahdollistaneet menestyksen tähän päivään asti. Kuluttajat ja rakentajat arvostavat laatua ja kotimaisuutta, mutta etsivät vaihtoehtoja ja seuraavat trendejä myös muualta.
”Tarjoamme asiakkaillemme jatkossakin Suomessa suunniteltujen mallistojen rinnalle laajan ja vaihtuvan kansainvälisten laattojen valikoiman - eurooppalaiset trendit klassikoiden rinnalle. Olemme ottaneet merkittävän askeleen laattavalmistajasta sisustamisen ja rakentamisen inspiroijaksi ja täyden palvelun laattatoimittajaksi”, jatkaa Virpi Savolainen.
Uudistunut Pukkila näkyy asiakkaille ensimmäisenä Raisiossa, jossa uusi lippulaivamyymälä avasi ovensa perjantaina 18.3. Brändiuudistuksen visuaalisen ilmeen on suunnitellut helsinkiläinen Pentagon Design.
”On ollut hienoa päästä uudistamaan Pukkilan identiteettiä ja tukemaan näin maineikkaan yrityksen tulevaisuuden tavoitteita. Uuden ilmeen haluttiin viestivän monitasoisesti luotettavuutta ja laatua, unohtamatta jokapäiväistä arkea ja elämänvaiheita, joihin Pukkilan tuotteet oleellisesti kuuluvat”, kertoo Sauli Suomela Pentagon Designista.
Lisätiedot ja yhteydenotot:
Virpi Savolainen, markkinointijohtaja
puh. 0400 935 474, virpi.savolainen@pukkila.com
Kuvapyynnöt ja –materiaalit:
Anna-Kaisa Tuomi, markkinointivastaava
puh. 0400 624 441, anna-kaisa.tuomi@pukkila.com
Pukkila Oy Ab
Pukkila Oy Ab on Pohjoismaiden ainoa keraamisia laattoja valmistava yritys. Yrityksen tarina alkoi jo vuonna 1874, jolloin perustettiin kaakeliuuneja valmistava Turun Kaakelitehdas Oy. Tänään Pukkila tunnetaan laajasta tuotevalikoimastaan ja korkeasta laadustaan. Pukkila-tuotemerkki merkitsee vahvaa suomalaista osaamista keraamisten laattojen suunnittelussa, valmistuksessa ja käytön sovellutuksissa.
Pukkila Oy Ab kuuluu Ricchetti Group -konserniin, joka on yksi Euroopan suurimmista keraamisten laattojen valmistajista. Konsernin muut tuotantolaitokset sijaitsevat Italiassa, Portugalissa ja Saksassa. Ryhmän muiden tehtaiden tuotteet tuovat Pukkilan valikoimaan tuulahduksen mannermaisuutta ja kasvattavat tuotetarjontaa entisestään. Oma tuotanto ja konsernin tuki takaavat myös jatkuvan kehittymisen ja osaamisen keramiikan alalla.
Avainsanat: