• news.cision.com/
  • Punda./
  • Finnpulpin tehdashanke etenee aikataulussa – kolme uutta kotimaista sijoittajaa osaomistajiksi

Finnpulpin tehdashanke etenee aikataulussa – kolme uutta kotimaista sijoittajaa osaomistajiksi

Report this content

Kuopioon suunnitteilla olevan Finnpulp Oy:n sellutehtaan investointihanke etenee aikataulussa. Metsäteollisuuden vaikuttajahenkilöiden alkuvuodesta julkisuuteen tuoma hanke on toteutuessaan kaikkien aikojen suurin suomalainen biotalous-investointi. Investoinnin suuruus on 1,4 miljardia euroa.

Finnpulpin kevään aikana toteuttama ensimmäisen vaiheen rahoituskierros onnistui odotetusti. Sen myötä yhtiö sai kolme uutta merkittävää sijoittajaa, jotka edustavat kotimaista metsä- ja teollisuusosaamista.

Toteutetun rahoituskierroksen päätyttyä Finnpulp aloittaa ympäristövaikutusten arviointiprosessin välittömästi. Finnpulp tekee tiivistä yhteistyötä Kuopion kaupungin kanssa, joka ryhtyy valmistelemaan hankkeen edellyttämää kaavoitusta.

Kuopioon suunnitellun tehtaan havusellun tuotantokapasiteetti tulee olemaan 1,2 miljoonaa tonnia vuodessa. Tuotantolaitoksen sijainti itäisen Suomen puuvarojen keskellä on ihanteellinen yhtiön tulevan toiminnan kannalta.

Tehdas tulee olemaan maailman suurin havusellun ja mäntyöljyn tuotantoyksikkö. Lisäksi se tuottaa merkittävän määrän muita biotuotteita. Biosähköstä valtakunnan verkkoon toimitettava osuus tulee olemaan noin 1 TWh.

Lisätietoja:
Finnpulp Oy, toimitusjohtaja Martti Fredrikson, +358 44 753 1000, martti.fredrikson@finnpulp.fi


www.finnpulp.com

Multimedia

Multimedia