Onvest ja Tesi hankkivat osuuden Puurakentajista ja luovat edellytykset yhtiön uudelle kasvuvaiheelle

Report this content

Lehdistötiedote 9.11.2021 kello 10.00

Perheyhtiö Onvest Oy on hankkinut merkittävän osuuden suomalaisesta massiivipuurakentamiseen erikoistuneesta Puurakentajat Group Oy:stä ja ryhtyy yrityksen aktiiviseksi teolliseksi omistajaksi. Lisäksi Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on tehnyt sijoituksen yhtiöön. Omistusrakenteen muutosten myötä Puurakentajat pääsee kehittämään voimakkaasti kasvavan liiketoimintansa uudelle tasolle.

Puurakentaminen on voimakkaassa kasvussa niin Suomessa kuin maailmanlaajuisesti. Merkittävinä kasvuajureina ovat hiilineutraaliuden ja puun vastuullisen käytön tavoitteet ja ohjeistukset. Suomen ympäristöministeriö on määritellyt, että vähintään 31 prosenttia kaikesta julkisesta uudisrakentamisesta tulisi olla puurakentamista vuoteen 2022 ja 45 prosenttia vuoteen 2025 mennessä. Tavoitteena on, että Suomi on hiilineutraali yhteiskunta vuoteen 2035 mennessä.

Puurakentajat on vuodesta 2006 rakentanut ekologisesti kestäviä ja terveellisiä suomalaisia pientaloja, kerrostaloja sekä muun muassa kouluja ja päiväkoteja. Voimistuva vastuullisen ja ekologisen rakentamisen trendi näkyy myös Puurakentajien vahvassa tilauskannassa.

”Massiivipuurakentamisella on nyt kova kysyntä. Kuluttajat arvostavat yhä enemmän ekologisia ja terveellisiä asumismuotoja. Samalla viranomaisten ympäristövaatimukset kiristyvät tavalla, joka suosii puurakentamista. Meillä on nyt erinomaiset edellytykset vastata tähän kysyntään ja olemme innoissamme päästessämme kasvattamaan yhtiön liiketoimintaa seuraavalle tasolle Onvest ja Tesi osaavina omistajinamme”, toteaa Puurakentajien toimitusjohtaja Mikko Leino.

”Omistusrakenteen vahvistaminen on jatkumoa Puurakentajat Groupin strategialle kasvaa Pohjoismaiden johtavaksi puuteknologiaan ja rakentamiseen erikoistuneeksi konserniksi. Onvestin sitoutuneisuus suomalaiseen yrittäjyyteen ja yhteinen arvomaailmamme ovat meille erityisen tärkeitä. Olemme myös iloisia saadessamme Teollisuussijoituksen mukaan tuomaan erityistä osaamista ja näkemystä markkinasta sekä kasvuyhtiöiden kehittämisestä”, sanoo Puurakentajien hallituksen puheenjohtaja Mikke Ruuhonen.

”Tämän kaupan myötä pääsemme rakentamaan Onvestille uutta puurakentamisen tukijalkaa ja koemme kaupan merkittävänä investointina suomalaiseen teollisuuteen. Toimimme hankkeissa vastuullisena ja pitkäjänteisenä omistajana. Haluamme olla rakentamassa suomalaisen teollisuuden uusia lippulaivoja ja luoda osaltamme uusia työpaikkoja ja kansainvälistymistarinoita Suomeen. Kasvuamme ohjaa perheyhtiön intohimo kestävien suomalaisten menestystarinoiden rakentamiseksi.

Onvestin investoinnit tehdään ensisijaisesti poikkeuksellista osaamista ja tietotaitoa omaaviin yrityksiin aloilla, joilla kilpailijoiden kynnys tulla markkinoille on korkea. Näemme, että Puurakentajien tulevaisuuden visio vastaa erinomaisesti Onvestin arvomaailmaa ja liiketoimintamme strategiaa. Haluamme tukea rakentamista, joka mahdollistaa puhtaan sisäilman ja terveellisen elinympäristön tuleville sukupolville, ja näimme, että Puurakentajat on tässä edelläkävijä”, toteaa Onvestin hallituksen puheenjohtaja Maria Toivanen.

”Tesillä puurakentaminen on tunnistettu kasvualueeksi, jossa on mahdollisuus saavuttaa paljon positiivista vaikuttavuutta. Massiivipuuratkaisujen käyttö kehittää vastuullisuutta rakentamisen arvoketjussa sekä lisää puunjalostusarvoa Suomessa. Haluamme olla tukemassa koko puurakentamisen ekosysteemin kasvua lisäämällä kotimaisia teollisia investointeja. Puurakentajat on massiivipuurakentamisen edelläkävijä Suomessa ja saa nyt pitkäjänteiset omistajat tukemaan yhtiön kasvua”, sanoo Tesin sijoituspäällikkö Esa Koponen.

Onvestin omistus Puurakentajista on kaupan toteuduttua 27,91 % ja Tesin omistus 14,29 %.

Lisätietoja:

Puurakentajat Group Oy, tj Mikko Leino

Puh. + 358 40 551 4055 

mikko.leino@puurakentajat.fi
 

Onvest Oy, hpj Maria Toivanen

Puh. + 358 40 534 5217 

maria.toivanen@onvest.fi


Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy), sijoituspäällikkö, Esa Koponen

Puh. + 358 50 577 9166

esa.koponen@tesi.fi
 

Puurakentajat Group Oy on suomalainen puuteknologiaan ja rakentamiseen erikoistunut konserni, jolla on kymmenien vuosien kokemus massiivipuurakentamisesta ja -saneeraamisesta. Suunnittelemme, tuotamme ja rakennamme ekologisesti kestäviä ja terveellisiä pientaloja, kerrostaloja sekä muun muassa kouluja ja päiväkoteja. Kaikki rakennukset rakennetaan PEFC-sertifioiduissa metsissä kasvaneista puista. Ydinosaamisemme on tehokas ja ympäristöystävällinen CLT-rakentaminen (Cross Laminated Timber tai massiivipuuelementit). Massiivipuuelementit mahdollistavat nykyaikaisia arkkitehtonisia ratkaisuja ja tehostavat rakentamista sekä taloudellisesti että ympäristön ja terveyden kannalta. Rakennamme rakennuksia, joissa ihminen voi hyvin. www.puurakentajat.fi

Onvest Oy on suomalainen vastuullinen perheyhtiö. Konsernin tavoitteena on kehittää suomalaista teollista liiketoimintaa, kiinteistöliiketoimintaa sekä sijoitustoiminnan kautta muuta yritystoimintaa. Yhtiön juuret ulottuvat vuoteen 1913, jolloin liikemies Alfred Onninen perusti Turkuun putkiasennusliike tmi. A. Onnisen. Yhtiön liikevaihto vuonna 2020 oli 147 MEUR ja liikevaihto on voimakkaassa kasvussa. www.onvest.fi

Tesi (Suomen Teollisuussijoitus Oy) on valtion pääomasijoitusyhtiö, joka haluaa nostaa Suomen uudistuvan talouskasvun eturiviin sijoittamalla rahastoihin ja suoraan yrityksiin. Sijoitamme kannattavasti ja vastuullisesti ja luomme yhdessä uusia maailmalla menestyjiä. Hallinnoitavat pääomasijoituksemme ovat 2,1 miljardia euroa. www.tesi.fi | @TesiFII