QPR:N OSAKEPÄÄOMAN KOROTUS MERKITTY KAUPPAREKISTERIIN JA YHTIÖLLE UUSI PÄÄOMALAINA

Report this content

QPR:N OSAKEPÄÄOMAN KOROTUS MERKITTY KAUPPAREKISTERIIN JA YHTIÖLLE UUSI PÄÄOMALAINA QPR Software Oyj:n instituutiosijoittajille suunnatussa uusmerkinnässä merkityt 375.000 osaketta ja sitä vastaava osakepääoman korotus 41.250 euroa on tänään merkitty kaupparekisteriin. Merkityt osakkeet vastaavat noin 3,6 prosenttia yhtiön koko osakekannasta. Merkintähinta oli 3,30 euroa per osake. QPR-konsernin omavaraisuus on uusmerkinnän jälkeen yli 55 prosenttia. Tekes on myöntänyt lisäksi QPR:lle uuden 0,236 MEUR:n pääomaehtoisen tuotekehityslainan. Lainan käyttötarkoitus on RosettaNet - ohjelmistohankkeen kehitystyö, jonka tuloksena on 11.2.2002 annetun pörssitiedotteen mukaisesti jo julkistettu uusi tuote, QPR ProcessGuide for RosettaNet. QPR on kasvava, kannattava ja kansainvälinen ohjelmistotuoteyritys, jonka palveluksessa on noin 100 henkilöä. QPR:llä oli 31.12.2001 yhteensä 70 partneria 26 maassa ja kaikissa maanosissa. QPR-konsernin liikevaihto vuonna 2001 oli 12,417 MEUR, jossa oli kasvua 38 prosenttia edellisestä vuodesta. Liikevaihdosta 72 prosenttia kertyi monistettavista teknologioista, 21 prosenttia yrityspeleistä ja 7 prosenttia asiantuntijapalveluista. Liikevoitto vuonna 2001 oli 2,909 MEUR, jossa oli kasvua 54 prosenttia edellisestä vuodesta. QPR SOFTWARE OYJ Toimitusjohtaja Jouko Pelkonen Yhteydenotot QPR SOFTWARE OYJ Jouko Pelkonen, puh. 040 556 2387 jouko.pelkonen@qpr.fi http://www.qprsoftware.com JAKELU: Helsingin Pörssi Keskeiset tiedotusvälineet ------------------------------------------------------------ Lisätietoja saat osoitteesta http://www.waymaker.fi Seuraavat tiedostot ovat ladattavissa: http://www.waymaker.net/bitonline/2002/02/19/20020219BIT01010/bit0002.doc http://www.waymaker.net/bitonline/2002/02/19/20020219BIT01010/bit0002.pdf