Matti Ranne aloittaa QMG Partners Oy:n toimitusjohtajana

Report this content

LRHDISTÖTIEDOTE 24.8.2017 – Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Groupiin kuuluvan QMG Partnersin toimitusjohtajaksi on nimitetty Matti Ranne. Hän vastaa jatkossa myös koko konsernin palveluliiketoiminnan kehittämisestä.

Matti Ranne on aloittanut QMG Partners Oy:n toimitusjohtajana 14.8.2017. Matti on työskennellyt 27 vuoden ajan ISS Palveluiden, YIT Kiinteistötekniikan ja ABB Kiinteistöpalveluiden johto- ja esimiestehtävissä. Edellisessä tehtävässään ISS Palveluiden liiketoimintajohtajana hän vastasi valtakunnallisesti kiinteistöjen ylläpitopalvelusta.

Johtamisosaamista ja asiakaslähtöisyyttä

– Olen erittäin innostunut uudesta tehtävästäni. Yrittäjähenkisen konsernin selkeä päätöksenteko, notkeus ja asiakaslähtöisyys sytyttävät minua. Ryhdyn nyt kehittämään QMG:n palveluliiketoimintaa hyvistä lähtökohdista, kun yritys on kasvanut vahvasti ja suhdanne kaikkiaan on myötätuulessa, Matti Ranne kertoo.

Matti on yksi Suomen kokeneimmista kiinteistöpalveluiden vetäjistä. Vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu monipuolisen liikunnan lisäksi muun muassa avantouinti, rock-bändi ja kalastus.

QMG jatkaa kasvupolulla

– QMG on tullut uuteen kehitysvaiheeseen ja tarvitsemme lisää laajojen palvelukokonaisuuksien johtamisosaamista ja asiakaslähtöisyyttä, joita molempia Matti edustaa. Jatkamme edelleen palveluvalikoiman kehittämistä. Kasvua haemme sekä orgaanisesti että harkituilla yritysostoilla, Quattro Mikenti Groupin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen toteaa.

QMG Partnersia sen käynnistämisestä alkaen johtanut Timo Kostiainen jää pois QMG:n palveluksesta.
– Haluamme kiittää Timoa arvokkaasta työstä huoltopalvelukonseptin rakentamisessa ja alkuun saattamisessa, Kimmo Liukkonen sanoo.

Lisätietoja:

Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi

Matti Ranne, toimitusjohtaja, QMG Partners Oy, puh. 0400 317 110, matti.ranne@qmg.fi

Quattro Mikenti Group

Quattro Mikenti Group tekee kaikkia LVIJA-, sähkö- ja sprinkleritöitä Suomessa ja Venäjällä. Yritysryhmään kuuluu kaksitoista erikoistunutta tytäryritystä ja konserni on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä talotekniikka-alan toimijoita. Konsernin palveluksessa on yli 450 LVI- ja sähköalan ammattilaista. Toimipaikkoja on Suomessa kaksikymmentäyksi ja Venäjällä neljä. Vuonna 2016 konsernin liikevaihto oli noin 107 miljoonaa euroa.  www.qmg.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit