Quattro Mikenti Group kasvoi 25 prosenttia ja pysyi hyvin kannattavana

Report this content

LEHDISTÖTIEDOTE 4.3.2016 – Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group Oy:n liikevaihto kasvoi 25 prosentilla ja ylsi 80,3 miljoonaan euroon vuonna 2015. Nopeasta kasvusta huolimatta käyttökate pysyi hyvällä tasolla ja oli 5,4 prosenttia liikevaihdosta, kertoo konsernin toimitusjohtaja Kimmo Liukkonen.

Talotekniikkakonserni Quattro Mikenti Group Oy:n liikevaihto vuonna 2015 kasvoi 25 prosentilla ollen 80,3 (2014: 64,4) miljoonaa euroa. Samaan aikaan yhtiön suhteellinen kannattavuus parani hieman. Käyttökate oli 4,4 (2,8) miljoonaa euroa eli 5,4 (4,3) prosenttia liikevaihdosta. Luvut ovat tilintarkastamattomia ennakkotietoja.

Konsernin emoyhtiön Quattro Mikenti Group Oy:n toimitusjohtajan Kimmo Liukkosen mukaan päättyneeseen tilikauteen sisältyy kaksi erityistä ilonaihetta.

”Kasvoimme merkittävästi orgaanisesti ja ennen kaikkea säilytimme kannattavuustasomme siitä huolimatta, että rakentaminen markkina-alueillamme Suomessa ja Venäjällä väheni ja markkinatilanne säilyi vaikeana.”

”Venäjällä toimintamme säilyi vakaana kaikesta turbulenssista huolimatta. Poliittis-taloudellisen tilanteen kohentuessa uskomme olevamme entistäkin vahvempi partneri teollisille investoijille, jotka nytkin ovat suurin asiakasryhmämme.”

Vuoden vaihteessa Quattro Mikenti Groupin tilauskanta oli 51,9 (38,5) miljoonaa euroa.

”Näkymät vuodelle 2016 ovat edellisvuotta valoisammat tilauskannan kasvun johdosta. Myönteisiä odotuksia tukee, että rakentamiseen ennustetaan kuluvalle vuodelle 2,5 %:n kasvua monen laskuvuoden jälkeen”, Kimmo Liukkonen jatkaa.

Lisätietoja:

Kimmo Liukkonen, toimitusjohtaja, Quattro Mikenti Group Oy, puh. 050 347 8997, kimmo.liukkonen@qmg.fi

Quattro Mikenti Group tekee kaikkia LVIJA-, sähkö- ja sprinkleritöitä Suomessa ja Venäjällä. Yritysryhmään kuuluu kaksitoista erikoistunutta tytäryritystä ja konserni on Suomen suurimpia ja kansainvälisimpiä talotekniikka-alan toimijoita. Konsernin palveluksessa on lähes 500 LVI- ja sähköalan ammattilaista. Toimipaikkoja on Suomessa kolmetoista ja Venäjällä neljä.

www.qmg.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit