Benecol-keksijä Ingmar Westeristä Turun yliopiston kunniatohtori

Report this content

Raisio Oyj Lehdistötiedote 27.5.2011

Benecol-keksijä Ingmar Westeristä Turun yliopiston kunniatohtori

Turun yliopisto promovoi tänään Raisio-konsernin Benecol®-yksikön tutkimus- ja kehitysjohtajan, filosofian maisteri Ingmar Westerin matemaattis-luonnontieteellisen tiedekuntansa kunniatohtoriksi. Westerin rooli on ollut keskeinen kolesterolia alentavien Benecol-tuotteiden kehittämisessä, ja hän on tehnyt laajaa yhteistyötä Turun yliopiston tutkimus- ja koulutusyksiköiden kanssa terveellisten elintarvikkeiden kehittämisessä ja tutkimuksessa.

Ingmar Wester (s. 1959) on tehnyt merkittävän osan mittavasta työurastaan Raisio-konsernin palveluksessa terveellisiä elintarvikkeita tutkien ja kehittäen. Valmistuttuaan Åbo Akademista vuonna 1985 Wester siirtyi silloisen Raision Margariini Oy:n tutkimuspäälliköksi. Hänen johdollaan Raisio-konserniin rakennettiin nykyaikainen tutkimuslaboratorio sekä tutkimus- ja kehitysorganisaatio, jotka mahdollistivat entistä terveellisempien ravintorasvojen kehittämisen.

Vuonna 1989 Ingmar Wester teki merkittävän keksinnön, jonka pohjalta Benecol-tuotteiden kolesterolia alentavan ainesosan, kasvistanoliesterin, valmistusmenetelmä kehitettiin. Raisio-konsernin Benecol-yksikön tutkimuksesta ja kehityksestä vastaavan Westerin rooli on ollut keskeinen myös kasvistanoliesterin terveysvaikutusten tieteellisessä tutkimustyössä, jota tehdään edelleen yhteistyössä sekä suomalaisten että kansainvälisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa. Vahvaan tutkimustietoon pohjautuen Benecol-tuotteissa on yhtenä harvoista elintarvikkeista lupa käyttää uuden EU-lainsäädännön mukaista sairauden riskin vähentämistä koskevaa terveysväitettä.

Ingmar Wester pitää korkeatasoista yliopistokoulutusta ja -tutkimusta yhtenä olennaisena tekijänä innovaatioiden kehittämisen ja myös niiden kaupallisen menestymisen kannalta: "Yksi kehittämiemme Benecol-tuotteiden tärkeimmistä menestystekijöistä on ollut vahva tieteellinen tutkimusnäyttö, joka on aikaansaatu yhteistyössä yliopistojen, muun muassa Turun yliopiston kanssa."

Tähän mennessä kasvistanoliesterin terveysvaikutuksista on julkaistu yli 100 korkeatasoista vertaisarvioitua tieteellistä julkaisua, ja Ingmar Westerin rooli uusien tutkimusaiheiden ideoinnissa on huomattava. Benecol-tuotteet ovat markkinoilla 30 maassa viidellä mantereella, ja miljoonat ihmiset alentavat päivittäin kolesteroliaan niiden avulla.

 

RAISIO OYJ

Heidi Hirvonen
Viestintä- ja IR-päällikkö
p. 050 567 3060 

Lisätietoja:

Ingmar Wester, Tutkimus- ja kehitysjohtaja, Benecol-yksikkö, Raisio Oyj, p. 050 601 32
(parhaiten tavoitettavissa promootiojuhlallisuuksien jälkeen)

 

Tilaa