Ehdotus yhtiökokoukselle hallituksen jäsenistä ja palkkioista

Report this content

Raisio Oyj  Pörssitiedote 5.3.2012

EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE HALLITUKSEN JÄSENISTÄ JA PALKKIOISTA

Raisio Oyj:n hallintoneuvosto ehdottaa keskuudestaan asettamansa nimitystyöryhmän esitykseen perustuen 29.3.2012 kokoontuvalle varsinaiselle yhtiökokoukselle seuraavaa:

Yhtiökokouksen päättymisestä alkavana toimikautena hallituksen puheenjohtajalle maksetaan palkkiona 5.000 euroa kuukaudessa ja jäsenille 2.000 euroa kuukaudessa. Tästä palkkiosta noin 20 % maksetaan luovuttamalla yhtiön hallussa olevia omia osakkeita ja noin 80 % rahana ja palkkiot suoritetaan kahtena yhtä suurena eränä toimikauden aikana siten, että 1. erä suoritetaan kesäkuun 15. päivänä ja 2. erä joulukuun 15. päivänä. Lisäksi heille suoritetaan kokouspäiviltä päivärahaa ja korvataan matkakulut yhtiön matkustussäännön mukaan.

Hallituksen jäsenmääräksi 29.3.2012 alkavalle toimikaudelle vahvistetaan kuusi.

Kaikki erovuorossa olevat hallituksen jäsenet - Anssi Aapola, Erkki Haavisto, Simo Palokangas, Matti Perkonoja, Michael Ramm-Schmidt ja Pirkko Rantanen-Kervinen - valitaan uudelleen hallituksen jäseniksi yhtiökokouksen päättymisestä alkavaksi toimikaudeksi.

RAISIO OYJ

Heidi Hirvonen
viestintä- ja IR-päällikkö
puh. 050 567 3060

 

 

Jakelu:
OMX NASDAQ Helsinki Oy
Keskeiset mediat
www.raisio.com

 

Tilaa