RAISIO CHEMICALSIN YT-NEUVOTTELUT PÄÄTTY

Raisio Yhtymä Oyj      Pörssitiedote 10.6.2003 klo 11.00


RAISIO CHEMICALSIN YT-NEUVOTTELUT PÄÄTTYIVÄT

Raisio Yhtymän tytäryhtiön Raisio Chemicals Oy:n Suomen
toimihenkilöitä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Raisio
Chemicals Oy:stä vähennetään 40 työpaikkaa.
Henkilöstövähennyksistä osa toteutetaan konsernin sisäisin
tehtäväsiirroin, osa luonnollisen poistuman ja eläkejärjestelyjen
kautta. Irtisanomisten kautta vähennetään 28 henkilöä.
Neuvotteluissa sovittujen periaatteiden mukaisesti käynnistetään
irtisanottavien uudelleensijoittumista tukevia toimenpiteitä.

Nyt päätettyjen leikkausten lisäksi Raisio Chemicalsin muista
yksiköistä vähennetään noin 60 henkilöä maailmanlaajuisesti.
Tehostamistoimenpiteet ovat parhaillaan käynnissä. Raisio
Chemicalsin kokonaishenkilöstömäärä on tällä hetkellä vajaa 1 200.

Raisio Chemicals tavoittelee 15 miljoonaan euron vuotuisia
kustannussäästöjä. Täysimääräisinä kustannussäästöjen arvioidaan
toteutuvan ensi vuoden alusta. Lisäksi tavoitteena on parantaa
pääoman käytön tehokkuutta ja pienentää käyttöpääomaa 15
miljoonalla eurolla.


RAISIO YHTYMÄ OYJ


Taru Narvanmaa
viestintä- ja sijoittajasuhdejohtaja
puh. 050 590 9398

Lisätietoja:
Jari Lehmusvaara, varatoimitusjohtaja, Raisio Chemicals
puh. 050 556 6519


Yrityksestä

Raisio on kansainvälinen pörssiyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan, elintarvikkeiden ainesosiin ja kalanrehuihin. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Sunnuntai, Torino ja Benella. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Vuonna 2019 konsernin liikevaihto oli 236 miljoonaa euroa ja liiketulos 27 miljoonaa euroa. Raisiolaisia on noin 320. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle. Lisätietoja Raisiosta löytyy osoitteesta www.raisio.com.

Tilaa