Raisio käynnistää omien osakkeiden hankinnan

Report this content

Raisio Oyj     Pörssitiedote 31.5.2012

RAISIO KÄYNNISTÄÄ OMIEN OSAKKEIDEN HANKINNAN

Raisio Oyj:n hallitus on päättänyt käyttää varsinaisen yhtiökokouksen 29.3.2012 myöntämää valtuutusta omien osakkeiden hankintaan.

Valtuutuksen mukaisesti osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, käytettäväksi yrityskauppojen tai muiden järjestelyjen rahoittamisessa tai toteuttamisessa sekä osakepohjaisten kannustinjärjestelmien toteuttamiseksi tai muutoin edelleen luovutettaviksi tai mitätöitäviksi.

Osakkeita voidaan hankkia yhteensä enintään 6 250 000 kappaletta, ja niistä enintään 5 000 000 kappaletta voi olla vaihto-osakkeita ja enintään 1 250 000 kappaletta kantaosakkeita. Raisio Oyj:n hallussa on nyt 4 787 771 vaihto-osaketta ja 210 971 kantaosaketta.

Osakkeiden hankinta toteutetaan NASDAQ OMX Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä ja se aloitetaan aikaisintaan 11.6.2012 ja se jatkuu kunnes em. määrät on hankittu tai toisin ilmoitetaan.

RAISIO OYJ

Heidi Hirvonen
viestintä- ja IR-päällikkö
p. 050 567 3060

Lisätiedot:
toimitusjohtaja Matti Rihko, p. 0400 830 727

 

 

Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki Oy

Keskeiset mediat
www.raisio.com

 

Tilaa