Raisio nostaa arviotaan vuoden 2011 liiketuloksesta

Report this content

Raisio Oyj                           Pörssitiedote 20.12.2011

RAISIO NOSTAA ARVIOTAAN VUODEN 2011 LIIKETULOKSESTA

Raisio Oyj tarkentaa helmikuussa 2011 antamaansa ohjeistusta, joka on toistettu muuttumattomana osavuosikatsauksissa.

Vuoden 2011 ohjeistuksen tarkennus pohjautuu konsernin kasvujaksonsa aikana toteuttamaan kasvuun ja Iso-Britanniasta hankitun brändiliiketoiminnan hyvään kannattavuuskehitykseen. Loppuvuoden aikana ei arvioida toteutuvan kasvuhankkeita, joiden kulut rasittaisivat merkittävästi liiketulosta.

Tarkennettu ohjeistus vuodelle 2011:

Raisio arvioi vuoden 2011 jatkuvien toimintojen liikevaihdoksi 550-560 miljoonaa euroa  ja liiketuloksen ylittävän selvästi 5 % liikevaihdosta, mutta jäävän todennäköisesti alle 6 %:n.

Tammi-syyskuun osavuosikatsauksessa 8.11.2011 toistettu aiempi ohjeistus:

Raisio jatkaa kasvujakson toteuttamista suunnitelmansa mukaisesti. Ennakoimme vuodelle 2011 liikevaihdon kasvua erityisesti Brändit-liiketoiminnoissa. Konsernin kehityksessä on jatkossakin huomioitava raaka-ainehintojen volatiliteetin vaikutus liikevaihtoon. Aktiivisuus kasvuhankkeissa tuo yhtiön kokoon verrattuna suuria kuluja ja siten lyhyellä tähtäimellä heikentää kannattavuutta. Konsernitason tavoitteena on ylläpitää aikaisempi 4-5 %:n kannattavuustaso kasvujaksonkin aikana.

Raisio julkistaa vuoden 2011 tilinpäätöksensä tiistaina 14.2.2012.

RAISIO OYJ

Heidi Hirvonen
viestintä- ja IR-päällikkö
p. 050 567 3060

 

Lisätietoja:
toimitusjohtaja Matti Rihko, p. 0400 830 727

 

Tilaa