RAISIO OYJ LAHJOITTAA 250 000 EUROA TURUN YLIOPISTOLLE
Raisio Oyj, Lehdistötiedote 12.10.2009
RAISIO OYJ LAHJOITTAA 250 000 EUROA TURUN YLIOPISTOLLE
Raisio Oyj osallistuu varainhankintakampanjaan lahjoittamalla vuonna 2010
yhdistyvien Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun yhteiseen pääomaan 250
000 euroa. Raisio haluaa lahjoituksellaan edistää paikallista huippuosaamista
sekä huolehtia Varsinais-Suomen kilpailukyvystä ja hyvinvoinnin edellytyksistä
myös jatkossa.
- Lahjoituskohde on luonteva valinta Raisiolle, joka on vuosia tehnyt tiivistä
ja hyvää yhteistyötä sekä opiskelijoiden kanssa että tutkimuksen merkeissä,
toteaa Raisio Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Simo Palokangas.
Yhteistyö Turun kauppakorkeakoulun kanssa on ollut tiivistä jo useiden vuosien
ajan. Raisio on tarjonnut vuosittain 2-3 pitkäaikaisempaa harjoittelijan paikkaa
sekä kesätyöpaikkoja ja gradutoimeksiantoja. Lisäksi yhtiö on tarjonnut
kauppakorkeakoulun 1. vuosikurssin opiskelijoille aiheita ryhmätöihin.
Merkittävä osa yhteistyötä kauppakorkeakoulun kanssa ovat myös Johtava Raisio ja
Raisio Akatemia -koulutukset, jotka ovat Raisiolle räätälöityjä
johtamiskoulutuksia.
Turun yliopisto ja sen funktionaalisten elintarvikkeiden yksikkö on toiminut
koko seudun osalta veturina ja omalta osaltaan mahdollistanut Raision nousun
yhdeksi Euroopan innovatiivisimmista viljataloista.
Turun yliopiston ja Turun kauppakorkeakoulun varainhankintakampanjan avulla
kerätään lahjoitusvaroja vuoden 2010 loppuun saakka. Tavoitteena on saada kokoon
20 miljoonaa euroa opetus- ja tutkimustoiminnan vahvistamiseksi. Valtio antaa
2,5-kertaisen sijoituksen yksityisiltä saatujen lahjoitusten päälle. Yksi euro
on siis 3,5 euroa yliopiston hyväksi ja Raision lahjoitus tuo näin ollen 875 000
euroa yliopiston pääomaan.
Lisätietoja:
Raisio Oyj, hallituksen puheenjohtaja Simo Palokangas (soittopyynnöt välittää
Teija Silomäki, p. 044 782 1272)
Turun yliopisto, rehtori Keijo Virtanen, puh. 040 5500404
Turun
kauppakorkeakoulu, rehtori Tapio Reponen, puh.0500 525887