Raisio palauttaa taloudellisen ohjeistuksensa vuodelle 2022

Report this content

Pörssitiedote 15.6.2022

Raisio peruutti vuoden 2022 taloudellisen ohjeistuksensa 3.3.2022 Venäjän hyökkäyssodan keskeyttäessä kaiken vientitoiminnan Venäjälle. Tämän jälkeen Raisio ilmoitti 29.4.2022 myyvänsä Venäjän kuluttajaliiketoiminnot ja edelleen 13.5.2022 tämän kaupan toteutumisesta, kaupan rekisteröitymisestä ja loppuun saattamisesta.

31.5.2022 Raisio ilmoitti käynnistäneensä aktiiviset toimet myös Raisioaqua Oy:n myymiseksi ja raportoivansa sen myytävänä olevana liiketoimintana vuoden 2022 toisen vuosineljänneksen raportoinnin yhteydessä.

Näiden toimien ja raportoinnissa vastaavasti toteutettujen muutosten vuoksi Raision vertailukelpoinen, jatkuvien toimintojen liikevaihto vuonna 2021 oli 200,0 miljoonaa euroa ja EBIT 21,3 miljoonaa euroa.

Raisio Oyj:n hallitus on 15.6.2022 pidetyssä kokouksessa päättänyt antaa uuden taloudellisen ohjeistuksen vuodelle 2022, Raision loppuvuoden näkymien selkiydyttyä.

Uusi ohjeistus vuodelle 2022:

Raisio odottaa jatkuvien toimintojensa liikevaihdon olevan vuonna 2022 välillä 220−230 miljoonaa euroa ja vertailukelpoisen liiketuloksen olevan välillä 17−20 miljoonaa euroa. Kysyntään ja raaka-aineiden hintakehitykseen liittyy edelleen epävarmuutta, joka kuvastuu annetuissa vaihteluväleissä.

Raisiossa 15.6.2022

 

Raisio Oyj
Hallitus

 

Lisätiedot:

toimitusjohtaja Pekka Kuusniemi, p. 050 537 3883
talousjohtaja Mika Saarinen p. 040 072 6808

 

RAISIO OYJ
Me Raisiolla teemme ruokaa suurella sydämellä, tarkoituksenamme tuoda terveyttä meille ja maapallolle. Yrityksemme kasvu perustuu kolmeen painopistealueeseen: Benecol®-tuotteisiin ja kasvistanoliesteriratkaisuihin, kasvipohjaiseen ruokaan sekä kaurapohjaisiin kuluttajatuotteisiin ja kauraan teollisuuden raaka-aineena. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol®, Beanit®, Härkis®, Elovena®, Sunnuntai®, Torino® ja Benella®. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, hyvä maku ja vastuullisuus. Raision arvot – rohkeus, reiluus ja innostus – ohjaavat meitä kohti tavoitteitamme. Raision osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Vuonna 2021 konsernin liikevaihto oli noin 246 miljoonaa euroa ja vertailukelpoinen liiketulos noin 22 miljoonaa euroa. Raisio työllistää noin 400 henkilöä. www.raisio.com

 

 

Tilaa