Raision osakepohjainen kannustinjärjestelmä 2021–2023

Report this content

Raisio Oyj, pörssitiedote 16.12.2020

RAISION OSAKEPOHJAINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2021–2023

Raisio Oyj:n hallitus on 16.12.2020 päättänyt konsernin avainhenkilöiden osakepohjaisesta kannustinjärjestelmästä periodille 2021−2023. Uuden osakepalkkiojärjestelmän ansaintajakso alkaa 1.1.2021 ja päättyy 31.12.2023. Järjestelmän mahdollinen palkkio ansaintajaksolta 2021−2023 perustuu yhtiön osakkeen kokonaistuottoon (TSR).

Palkkiot ansaintajaksolta 2021−2023 maksetaan vuonna 2024 osittain yhtiön vaihto-osakkeina ja osittain rahana. Rahaosuudella pyritään kattamaan palkkiosta avainhenkilölle aiheutuvia veroja ja veroluontoisia maksuja. Mikäli avainhenkilön työ- tai toimisuhde päättyy ennen palkkion maksamista, palkkiota ei pääsääntöisesti makseta.

Osakepalkkiojärjestelmän kohderyhmään kuuluu noin 25 henkilöä. Ansaintajakson 2021−2023 perusteella maksettavat palkkiot vastaavat yhteensä enintään 1.000.000 Raisio Oyj:n vaihto-osakkeen arvoa sisältäen myös rahana maksettavan osuuden.

Hallitus suosittaa, että järjestelmän kohderyhmään kuuluvat avainhenkilöt omistaisivat merkittävän osan kaikista järjestelmän perusteella saamistaan osakkeista niin kauan, kunnes heidän osakeomistustensa arvo vastaa heidän puolen vuoden bruttopalkkaansa.

Kannustinjärjestelmän tarkoituksena on yhdistää omistajien ja avainhenkilöiden tavoitteet yhtiön arvon nostamiseksi sekä sitouttaa avainhenkilöt yhtiöön ja tarjota heille kilpailukykyinen yhtiön osakkeiden arvonkehitykseen ja ansaintaan perustuva palkkiojärjestelmä. Hallitus päättää vuosittain mahdollisen uuden ansaintajakson alkamisesta ja pituudesta sekä ansaintajakson ansaintakriteereistä ja niille asetettavista tavoitteista.

RAISIO OYJ
Hallitus

Lisätietoja:
Mika Saarinen
johtaja – rahoitus, sijoittajasuhteet ja viestintä

puh. 0400 726 808, communications@raisio.com

Raisio on kansainvälinen pörssiyhtiö, joka keskittyy terveelliseen ja vastuullisesti tuotettuun ruokaan, elintarvikkeiden ainesosiin ja kalanrehuihin. Tunnettuja brändejämme ovat mm. Benecol, Elovena, Sunnuntai, Torino ja Benella. Raision tuotteissa korostuvat hyvinvointi, terveellisyys, maku ja kestävä kehitys. Vahva osaamisemme ja into kehittää uutta varmistavat kannattavan kasvun. Vuonna 2019 konsernin liikevaihto oli 236 miljoonaa euroa ja liiketulos 27 miljoonaa euroa. Raisiolaisia on noin 350. Meidän ruokamme tekee hyvää Terveydelle, Sydämelle ja Maalle. Lisätietoja Raisiosta löytyy osoitteesta www.raisio.com.

Tilaa