Raision Tutkimussäätiö myönsi tutkimusapurahoja 220.000 euroa

Report this content

Raisio Oyj     Lehdistötiedote 22.11.2011

RAISION TUTKIMUSSÄÄTIÖ MYÖNSI TUTKIMUSAPURAHOJA 220.000 EUROA

Raisio Oyj:n Tutkimussäätiö myönsi vuodelle 2012 apurahoja yhteensä 220 000 euroa. Apurahan saivat 15 väitöstutkimukseen tähtäävää tutkijaa, jotka työskentelevät Helsingin, Turun ja Itä-Suomen yliopistoissa, Åbo Akademissa, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksessa sekä VTT:ssä.

Raisio Oyj:n Tutkimussäätiön toimintaa on jo vuosia ohjattu Tutkijakoulun suuntaan. Käytännössä tämä linjaus on tarkoittanut sitä, että Tutkimussäätiö on kohdentanut myöntämänsä apurahat väitöskirjatöihin tähtääviin tutkimuksiin. Kohdentamisen tavoitteena on ollut helpottaa nuorten akateemista uraa aloittelevien tutkijoiden pätevöitymistä. Korkeatasoinen tutkimustyö kehittää myös koko elintarvikesektorin osaamispääomaa, mikä on myös viime vuonna valmistuneen suomalaisen ruokastrategiatyön tavoitteiden mukaista.

Tänä vuonna myönnettyjen apurahojen yhteissumma oli 220 000 euroa. Noin satatuhatta euroa myönnettiin eläinravitsemuksen tutkimusalalle ja toiset satatuhatta ihmisravitsemuksen tai sitä lähellä olevan elintarviketutkimuksen tutkimusalalle. Noin kaksikymmentätuhatta euroa kohdennettiin tutkimuksiin, joissa selvitetään erilaisten biologisten materiaalien prosessointimenetelmiä. Kolmannes apurahan saajista on aloittamassa väitöstutkimuksiaan, kolmasosa jatkaa hyvin alkaneita opintojaan ja kolmannes on opintojensa loppuvaiheissa.

Esimerkkeinä rahoitusta saaneista tutkimushankkeista mainittakoon seuraavat tutkimusaiheet: "Täysjyväviljatuotteiden kulutuksen lyhyen ja pitkän aikavälin terveysvaikutukset", "Ruokinnan vaikutus lehmän maitorauhasen rasva-aineenvaihduntaan ja molekyylitason säätelymekanismeihin" sekä "Luonnonvärien pysyvyyden parantaminen elintarvikkeissa".

Seuraavan kerran Tutkimussäätiön apurahat julistetaan haettaviksi lokakuussa 2012.

RAISIO OYJ:N TUTKIMUSSÄÄTIÖ

Lisätietoja:
Ilmo Aronen, Raisio Oyj:n Tutkimussäätiön asiamies, tutkimus- ja kehitysjohtaja, p. 050 511 0081

 

Tilaa