REHURAISIO JA VALIO SELVITTÄVÄT NAUTOJEN METAANIN MUODOSTUSTA

Report this content
Rehuraisio Oy  Lehdistötiedote 8.10.2009                                         

REHURAISIO JA VALIO SELVITTÄVÄT NAUTOJEN METAANIN MUODOSTUSTA                   

Lypsylehmillä metaanin osuus rehuannoksen kokonaisenergiasta on noin 6-7 %.     
Rehuraisio ja Valio ovat yhdessä päättäneet panostaa tutkimukseen, jossa haetaan
keinoja metaanin muodostuksen vähentämiseksi nurmirehuvaltaisessa ruokinnassa.  
Tutkimus tehdään väitöskirjatyönä. Väitöskirjatyön tekijäksi on valittu Mohammad
Ramin ja työn ohjaajana toimii prof. Pekka Huhtanen Ruotsin Maatalousyliopiston 
Uumajan yksiköstä. Tutkimusprojektia koskeva yhteistyösopimus allekirjoitettiin 
torstaina 8.10.2009 Uumajassa.                                                  

Tutkimusprojekti aloitetaan kirjallisuuskatsauksella, jolla kartoitetaan kaikki 
metaanin muodostukseen vaikuttavat tekijät erityisesti nurmirehuun perustuvalla 
ruokinnalla.                                                                    

Seuraavassa vaiheessa tullaan hyödyntämään pohjoismaista Karoline-mallia, joka  
on kehitetty kuvaamaan lypsylehmän ruoansulatus- ja aineenvaihduntatapahtumia.  
Mallia testataan ja parannetaan hyödyntämällä jo aikaisemmin tuotettua          
tutkimusaineistoa, jossa on todella mitattu metaanin muodostusta eri            
ruokinnoilla.                                                                   

Viimeisessä vaiheessa arvioidaan tilatason ruokintararatkaisujen vaikutuksia    
metaanin muodostukseen ja mallinnetaan koko nautasektorin (maidon- ja           
naudanlihantuotanto) kasvihuonekaasujen vähentämismahdollisuudet.               

Tavoitteena on tuottaa luotettavaa tietoa metaanin muodostuksen syistä….        

"On tosiasia, että nautakarja tuottaa metaania. Usein kuitenkin unohdetaan, että
lihanaudat ja lypsylehmät tuottavat arvokasta valkuaista raaka-aineista, joita  
ihminen ei pysty suoraan hyödyntämään. Tämän tutkimuksen tavoitteena onkin      
tuottaa puolueetonta tietoa metaanin muodostuksesta ja ennen kaikkea luoda      
välineitä metaanin muodostukseen vaikuttavien tekijöiden arvioimiseksi Suomen   
olosuhteissa", tiivistää kehityspäällikkö Juha Nousiainen Valiolta.             

… ja pienentää metaanipäästöjä                                                  

"Metaanin muodostuksen syyt tiedetään varsin hyvin. Tilatason valintojen        
vaikutuksia ei kuitenkaan ole vielä mallinnettu, joten nyt aloitettava tutkimus 
tulee toivottavasti piirtämään niin sanotun "ison kuvan" asioista, mikä auttaa  
metaanipäästöjen pienentämisessä", toteaa tutkimus- ja kehitysjohtaja Ilmo      
Aronen Rehuraisiosta.                                                           


Lisätietoja:                                                                    
Ilmo Aronen, tutkimus-  ja kehitysjohtaja, Rehuraisio Oy, p. 050 511 0081       
Juha Nousiainen, kehityspäällikkö, Valio Oy, 050 384 0242

Tilaa