Rakennusteollisuus RT ry:n uusi puheenjohtaja Timo Kohtamäki: Rakennettua ympäristöä tulisi tarkastella kokonaisuutena myös valtionhallinnossa

Report this content

Rakennusteollisuus RT ry:n vuoden 2011 alussa aloittava puheenjohtaja, Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki pitää tarpeellisena viranomaishallinnon kehittämistä siten, että se lähestyisi rakennettua ympäristöä mahdollisimman kokonaisvaltaisesti.

”Rakennettu ympäristö on keskeinen tekijä energiatehokkuuden parantamisessa ja ilmastonmuutoksen torjunnassa. Esimerkiksi maankäytön ja liikenteen suunnittelu pitäisi kytkeä tiiviisti toisiinsa, jotta varmistaisimme toimivan ja vähäpäästöisen yhdyskuntarakenteen”, Timo Kohtamäki toteaa. ”Kokonaisnäkemystä ei synny, kun esimerkiksi rakentamiseen liittyvät keskeiset asiat ovat hajautuneet eri ministeriöiden alaisuuteen. Nyt olisi hyvä hetki avata keskustelu siitä, miten hallintomallia voitaisiin kehittää. Kyse on kuitenkin suomalaisen omaisuuden arvon säilyttämisestä ja ilmaston lämpenemisen hillitsemisestä.”

Tilastokeskuksen tuoreen selvityksen mukaan Suomen kansallisvarallisuuden arvo on noussut 770 miljardiin euroon. Tästä lähes kolme neljäsosaa on kiinni rakennetussa ympäristössä eli taloissa, teissä ja muissa rakennelmissa ja rakenteissa. Näiden osuus energian loppukäytöstä on vastaavasti 60 prosenttia ja päästöistä 55 prosenttia.

Tuleva puheenjohtaja pitää tärkeänä, että Rakennusteollisuus RT ry yhdistää etujärjestönä niin urakoinnin kuin rakennustuoteteollisuudenkin. ”Kaikki toimialat elävät samasta markkinasta ja haasteet ovat pitkälle yhteisiä, joten on luontevaa ja tehokasta, että edunvalvontakin hoidetaan yhdestä paikasta. Samasta syystä yhteistyö työntekijäjärjestöjen ja kiinteistö- ja rakentamisalan muiden järjestöjen kanssa on ensiarvoisen tärkeää ”, Timo Kohtamäki sanoo. Kohtamäki vastasi Lemminkäisen infrarakentamisen toimialasta kunnes siirtyi koko konsernin toimitusjohtajaksi vuonna 2009. Hän on koulutukseltaan tekniikan lisensiaatti.

Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki
Rakennusteollisuus RT ry:n uudeksi puheenjohtajaksi

Rakennusteollisuus RT ry:n syyskokouksessa 16.11.2010 valittiin liiton hallituksen puheenjohtajaksi vuodeksi 2011 Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki. Myös Rakennusteollisuus RT ry:n varapuheenjohtaja vaihtui, uudeksi varapuheenjohtajaksi ensi vuodelle valittiin Rudus Oy:n toimitusjohtaja Lauri Kivekäs.

 Rakennusteollisuus RT:n hallituksessa on puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi 10 jäsentä.
Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus vuonna 2011:
Toimitusjohtaja Mika Airaksela, Rakennusliike Reponen Oy
Toimitusjohtaja Per Fjäder, Lie-Bo Oy
Toimitusjohtaja Magnus Holm, Saint-Gobain Weber Oy Ab
Toimitusjohtaja Henri Juva, Mikenti-Yhtiöt Oy
Johtaja Mika Kallio, Metsäliitto Osuuskunta
Toimitusjohtaja Terho Kaskinen, Rakennusliike Terho Kaskinen Oy
Toimitusjohtaja Lauri Kivekäs, Rudus Oy
Toimialajohtaja Tero Kiviniemi, YIT Rakennus Oy
Toimitusjohtaja Timo Kohtamäki, Lemminkäinen Oyj
Toimitusjohtaja Petri Suuperko, Peab Oy
Toimialajohtaja Tuomas Särkilahti, Skanska Talonrakennus Oy
Toimitusjohtaja Harri Vuoritsalo, Icopal Oy

Lisätietoja:
Lemminkäinen Oyj:n toimitusjohtaja Timo Kohtamäki, puh. 0207 53263   
Rakennusteollisuus RT:n toimitusjohtaja Tarmo Pipatti, puh. 09 1299 200 ja
viestintäjohtaja Merja Vuoripuro, puh. 09 1299 281,  040 587 2642
Huom. 16.11. iltapäivällä soittopyynnöt RT:n tiedottaja Tommi Ahlbergin kautta, puh. 050 354 7114

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja. RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi.
Tämä tiedote on myös Rakennusteollisuus RT ry:n verkkosivuilla osoitteessa:
http://www.rakennusteollisuus.fi