Valmisteilla olevat rakennusten palomääräykset vaativat jatkoselvityksiä

Report this content

Ympäristöministeriön asetusehdotus rakennusten paloturvallisuudesta oli helmikuussa lausunnolla. Ministeriön pyrkimyksenä on ollut saada uudet määräykset vahvistetuksi jo huhtikuussa. Rakennusteollisuus RT ry on antanut ehdotuksesta lausunnon, jossa todetaan sen olevan vielä selvästi keskeneräinen ja ilmaistaan huoli paloturvallisuuden toteutumisesta.

”Ehdotettujen määräysten mukaan olisi mahdollista rakentaa 3–8-kerroksisia puukerrostaloja, joiden paloturvallisuutta ei ole riittävästi varmistettu. Tällaista riskinottoa emme voi hyväksyä, vaan pidämme välttämättömänä määräysten valmistelutyön jatkamista”, sanoo johtaja Antti Koponen Rakennusteollisuus RT ry:stä.

Tulevat palomääräykset perustuvat puurakentamisen asemaa rakentamismääräyksissä selvittäneen työryhmän joulukuussa valmistuneeseen loppuraporttiin. Raportissa todettiin useita yksityiskohtia, joita esitettiin vielä jatkoselvitettäväksi. Työryhmään osallistuneen Koposen mielestä nyt lausunnolla olevaa osaa E1 tarkasteltaessa saa sen käsityksen, ettei käytettävissä ollut aika lausuntoehdotuksen valmistelulle ole riittänyt puutteellisten yksityiskohtien varmistamiseen. Esimerkiksi palokuormien laskentaperusteet edellyttävät vielä tarkempia selvityksiä.

”Ehdotuksessa palokuorma määritetään tilan käyttötavan perusteella. Asuinrakennuksessa huoneiston palokuorman voitaisiin määräysten mukaan aina olettaa olevan korkeintaan 600 MJ/m2, vaikka todellisuudessa palavaa materiaalia saattaa olla huomattavasti tätä enemmän. Tällöin rakennuksen palonsuojaus ei tulipalon sattuessa välttämättä riittäisi vaan rakennus voisi pahimmillaan romahtaa palon seurauksena. Rakennusten palokuorman laskemiselle tarvitaan tarkemmat säännöt, jolloin esimerkiksi lattia- ja kattomateriaalien valinnassa osattaisiin ottaa huomioon niissä oleva palava materiaali”, Koponen valottaa.

Ehdotuksesta ei Koposen mukaan selviä, miten varmistetaan, että kantavan rungon palosuojaverhouksen kiinnitys toimii palon aikana. Kiinnityksen tulee pitää levyt paikoillaan ja estää saumoja aukeamasta vaikka puurakenne eläisi palon vaikutuksesta. Samoin esimerkiksi vaatimukset erilaisten paloteknisten ratkaisujen, kuten suojaverhousten ja läpivientien palokatkojen tuotehyväksyntämenettelyistä puuttuvat ehdotuksesta.

Koponen on huolissaan myös siitä, että asiaa selvittäneessä työryhmässä ei ollut mukana yhtään pelastuslaitoksen asiantuntijaa. Lisäselvityksiä tarvitaan palomääräysten muutosten vaikutuksista sammutus- ja pelastustehtävien järjestämiseen tulipaloissa. Etenkin Englannissa on sattunut useita tuhoisia rakentamisen aikaisia ja myös valmiiden puukerrostalojen tulipaloja, joista saatuja kokemuksia pitäisi meilläkin hyödyntää.

Koponen pitää tärkeänä, että tarvittavat jatkoselvitykset käynnistetään välittömästi, jotta palomääräykset saadaan viimeisteltyä kuntoon tämän vuoden kuluessa. ”On hyvä asia, että palomääräyksiä kehitetään. Olemme valmiit tukemaan ympäristöministeriötä yksiselitteisten ja materiaalineutraalien määräysten valmistelussa, jotka johtavat turvallisiin rakennuksiin ilman turhia lisäkustannuksia.”

Lisätiedot: johtaja Antti Koponen, Rakennusteollisuus RT ry, puh. 050 414 0082

Rakennusteollisuus RT ry on rakennusalan elinkeinopoliittisten ja työmarkkina-asioiden edunvalvoja.
RT-liittoyhteisöön kuuluvat Keskusliitto ja viisi toimialaa: Talonrakennus, Tuoteteollisuus, Infra, Pinta ja Tekninen urakointi.
Tämä tiedote on myös Rakennusteollisuus RT ry:n verkkosivuilla osoitteessa:
http://www.rakennusteollisuus.fi