Kaupunkipolitiikan uusi aika on kaivattu perusteos kaupunkien kehittämisestä

Report this content

Uutuuskirja piirtää Suomen kaupungistumisen kehityskaaren, täsmentää kaupunkipolitiikan käsitteet, kuvaa valtiollisen kaupunkipolitiikan vaiheita ja esittelee 20-luvun kaupunkipolitiikan sisällölliset haasteet.

Kaupunkipolitiikan uusi aika on Suomesta puuttunut kaupunkipolitiikan perusteos, joka tuo yhteen liudan uutta sukupolvea edustavia asiantuntijoita ja tarjoaa pohdittavaa 2020luvun aluekehittäjille. Teoksen ovat toimittaneet kaupunkikysymysten saralla uraa tehneet Eero Holstila ja Timo Hämäläinen.

”Vaikka kaupungistuminen tunnistetaan megatrendiksi, on kaupunkipoliittinen keskustelu jäänyt Suomessa hapuilevaksi. Nyt ilmestyvä alan perusteos tarjoaa debatille uusia sytykkeitä”, toteaa Eero Holstila.

Kirja pohjustaa aihetta etsimällä vastausta klassiseen kysymykseen, mikä tai mitä on kaupunki ja millaisia muotoja urbanisaatio on saamassa. Kaupunkipolitiikan tekijöiden ja roolien muutos käydään läpi Kustaa Vaasan päivistä 1990-luvun kautta nykypäivään. Samalla kuvataan Suomen kaupungistumisen vaiheet ja esitellään ilmiön ajankohtainen tulevaisuuskuva perustuen väestöennusteisiin sekä kaupunkiverkkotutkimuksen päivitettyihin tietoihin.

Teoksen keskiössä on katsaus kaupunkipolitiikan sisältöihin. Kaupunkien elinvoiman edistämisen haasteet ja mahdollisuudet käydään läpi kaupunkipolitiikan perinteisten tulokulmien pohjalta: kaupungit talouskasvun vetureina, väestönkasvuun vastaava asuntopolitiikka, maankäytön ja liikenteen ratkaisut, sekä syrjäytymisen ja segregaation ehkäisy. Samalla tuodaan keskusteluun kansalaisyhteiskunnan rooli.

“Kaupunkipoliittisten ratkaisujen tekijät ja niiden väliset roolit ovat muuttuneet ajan mittaan. Kirja lisää jatkumoon uuden luvun kuvaamalla, kuinka kansalaisyhteiskunta on hiljalleen noussut kaupunkien elinvoimaa kehittäväksi toimijaksi”, valaisee Timo Hämäläinen.

Kirjan loppuun hahmotellaan 2020-luvun kaupunkipolitiikan olemusta ilmastonmuutoksen torjunnan ja muiden yhä monimutkaisemmiksi muuttuvien haasteiden äärellä. Ensi vuosikymmenen käsitteeksi sovitellaan urbanisaatiopolitiikkaa, joka perustuu laajaan kansalaisten osallistumiseen ja ratkaisujen etsimiseen kokeilujen ja yhteiskehittelyjen kautta.

Sekä kaupunkien kehittämiskysymyksistä kiinnostuneet että kaupunkipolitiikan parissa työskentelevät löytävät Kaupunkipolitiikan uusi aika -teoksesta uusia ajatuksia herättäviä näkökulmia aikana, jolloin kaupunkien yhteiskunnallinen merkitys on suurempi kuin koskaan.
 

Kirjan julkistustilaisuus 23.10. klo 8 striimataan ja sitä voi katsella osoitteessa https://www.youtube.com/watch?v=ZE9HcJSujT8


Eero Holstila ja Timo Hämäläinen
Kaupunkipolitiikan uusi aika

ISBN 978-952-267-315-2
Rakennustieto Oy, Helsinki

 

Toimittajat

Valtiotieteen maisteri Eero Holstila on tehnyt puolen vuosisadan uran kaupunkikehittämisen parissa mm. Helsingin kaupungin tietokeskuksen johtajana ja elinkeinojohtajana. Kansallisen kaupunkipolitiikan muotoilussa hän on ollut mukana 1990-luvun puolivälistä saakka ja toiminut vuodesta 2014 lähtien MDI:ssä kaupunkipolitiikan neuvonantajana.
eero.holstila@mdi.fi, p. 050 567 2087

 

Maisterin tutkinnot suunnittelumaantieteen ja eurooppalaisten kaupunkikulttuurien aloilta opiskellut Timo Hämäläinen vaikuttaa kaupunkikehittämisen parissa monella rintamalla. Hän kirjoittaa urbanismista mm. kansainvälisesti noteeratuissa blogissaan, on ollut luomassa Helsingin varjoyleiskaavaa, osallistuu kansainvälisten kaupunkikehittäjäverkostojen toimintaan ja on työskennellyt sekä digitaalisen kansalaisosallistamisen että kiinteistökehittämisen parissa. MDI:ssä hän on työskennellyt vuodesta 2014 alkaen kaupunkipolitiikan neuvonantajan roolissa.
timo.hamalainen@mdi.fi, p. 040 510 0313

 

Jukka Lyytinen, Rakennustiedon kustannusjohtaja, puh. 0207 476 355, jukka.lyytinen@rakennustieto.fi

Rakennustieto edistää hyvää kaavoitus-, rakennus- ja kiinteistönpitotapaa tuottamalla, kehittämällä ja tarjoamalla yleisesti hyväksyttyä, puolueetonta ja ajantasaista tietoa kaikille alan toimijoille. Tuotteemme kattavat laajasti koko rakentamisen elinkaaren suunnittelusta ylläpitoon asti. Tunnetuin tuotteistamme, RT-kortisto, on palvellut rakennusalan ammattilaisia jo lähes 80 vuoden ajan. Rakennustieto-yhteisö muodostuu Rakennustietosäätiö RTS:stä ja Rakennustieto Oy:stä. Lisätietoja rt.rakennustieto.fi.