Kerrostalot 1975-2000
Vuosina 1975–2000 maahamme valmistui yli 460 000 kerrostaloasuntoa, joista huomattava osa on nyt peruskorjausiässä. Kerrostalot 1975–2000 -kirja antaa yleiskuvan ajanjakson rakennus- ja LVIS-tekniikasta.
Kirja pohjautuu arkkitehti Petri Neuvosen johtamaan Rakennustietosäätiön tutkimushankkeeseen, jossa on ollut mukana myös arkkitehti Heta Timonen. Sähköasennuksia käsittelevän luvun on laatinut DI Sinikka Hieta-Wilkman. Teos on viimeinen osa suomalaisten asuinkerrostalojen rakennustapaa vuosina 1880–2000 käsitelleessä tutkimussarjassa, joka käynnistyi vuonna 1985 arkkitehti Erkki Mäkiön johdolla.
Kirja kuvaa viime vuosisadan lopun monimuotoistuvaa asuntotuotantoa, joka oli monessa suhteessa vastareaktio teollisesti toteutettujen lähiöiden harmauteen sekä rakennusteknisiin puutteisiin. Havainnollinen kuvitus johdattaa pintaa syvemmälle: rakenteiden ja asennusten yksityiskohtiin. Lisäksi kirjan sähköisestä liiteaineistosta löytyvät tiedot ajankohdan keskeisistä määräyksistä ja ohjeista.
Petri Neuvonen toteaa, että ”ankara ilmastomme, normaali kuluminen, alati uudistuvat vaatimukset ja odotukset sekä paikoin myös alkuperäiset rakennustekniset ja toiminnalliset puutteet takaavat, että korjaajille ja perusparantajille riittää jatkossa töitä”.
Kerrostalot 1975–2000 on käytännön käsikirja, joka palvelee kuntoarvioiden ja kuntotutkimusten laadintaa, kiinteistöjen ylläpidon ja korjausten suunnittelua sekä rakennusalan opetusta. Kirja perustuu laajaan otantatutkimukseen Helsingin Tampereen, Oulun ja Kuopion rakennuskannasta.
Kirja on saatavilla Rakennustiedon verkkokaupasta: www.rakennustietokauppa.fi sekä
RT Kirjakaupoista: Helsinki, Runeberginkatu 5 ja Kuopio, Kauppakatu 40-42.
Kerrostalot 1975–2000
Petri Neuvonen (toim.)
120 s.
74 € (sis. alv)
ISBN 978-951-682-883-4
Lisätietoja ja lehdistökappaleet:
Petri Neuvonen, petri.neuvonen@rakennustieto.fi, puh. 040 700 7862
Kristiina Bergholm, kristiina.bergholm@rakennustieto.fi, puh. 040 824 0765
Kannen kuva löytyy materiaalipankistamme hakusanalla ”kerrostalot 1975” ja Petri Neuvosen kuva nimellä hakemalla. http://rakennustieto.materiaalipankki.fi
Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama, rakennusalan johtava tietotalo. Tuotamme ja myymme tietopalveluja rakennussuunnittelun, rakennuttamisen, rakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon tarpeisiin. Tunnettuja tietotuotteitamme ovat RT-, Infra-, LVI-, SIT- , Ratu- ja KH Net -tietopalvelut ammattilaisille, sekä näihin kiinteästi liittyvät RYLit, rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Tallinnassa ja Pietarissa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi.
Avainsanat: