Kirja kansainvälisesti tunnettujen suomalaisarkkitehtien töistä

Report this content

Varsovan Juutalaismuseon avautuminen nosti Lahdelma & Mahlamäki arkkitehtitoimiston työt kansainväliseen tietoisuuteen. Tämä kirja esittelee ensimmäistä kertaa toimiston töitä laajasti 1990-luvun alkupuolelta 2010-luvulle.

Peter MacKeithin kriittinen johdantoartikkeli ja viiden merkittävän kulttuurirakennuksen – Varsovan juutalaismuseon, Metsämuseo Luston, Kaustisten kansanmusiikin keskuksen, Lohjan kirjaston ja Kotkan merikeskus Vellamon – analyysit asettavat Lahdelma & Mahla­mäen työt suomalaisen arkkitehtuurikentän lisäksi osaksi kansainvälistä arkkitehtuurikulttuuria. Viiden pääkohteen lisäksi kirjassa esitellään 10 muuta kohdetta, julkisia rakennuksia kouluista toimistorakennuksiin.

Arkkitehtien haastattelu tuo esiin kiinnostavia näkökulmia koulujen ja museorakennusten suunnitteluun, arkkitehtikilpailuihin ja suomalaisen arkkitehtuurin tulevaisuuteen. Heidän töissään korostuu näkemys arkkitehtuurista sekä julkisena, tilallisena ja materiaalisena taiteenlajina että sosiaalisena tehtävänä julkisten kulttuurirakennusten toteuttamisessa.

Tämä kirja on tarkoitettu kaikille rakennetusta ympäristöstämme ja sen laadusta kiinnostuneille.

LAHDELMA & MAHLAMÄKI ARCHITECTS: Works
Peter MacKeith (toim.)
Pehmeäkantinen, 190 x 250 mm
Noin 120 4-värikuvaa ja piirrosta
ISBN 978-952-267-071-7
152 s. 58 €
Englanninkielinen

Lisätietoja ja lehdistökappaleet: Rakennustieto Oy, Kristiina Bergholm. kristiina.bergholm@rakennustieto.fi, puh: 040 824 0765.

Kannen kuva löytyy materiaalipankistamme materiaalipankki.rakennustieto.fi hakusanalla Lahdelma.

Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama, rakennusalan johtava tietotalo. Tuotamme ja myymme tietopalveluja rakennussuunnittelun, rakennuttamisen, rakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon tarpeisiin. Tunnettuja tietotuotteitamme ovat RT-, LVI-, Ratu-, KH- ja Infra Net -tietopalvelut ammattilaisille, sekä näihin kiinteästi liittyvät RYLit, rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Tallinnassa ja Pietarissa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit