Uutuuskirja esittelee arkkitehtuurin Finlandia-palkintovoittajan Rainer Mahlamäen töitä

Report this content

Rakennustieto onnittelee Mahlamäkeä arkkitehtuurin Finlandia-palkinnosta, joka hänelle myönnettiin Varsovan Juutalaismuseon suunnittelusta.

Juuri ilmestynyt kirja Lahdelma & Mahlamäki: Works esittelee ensimmäistä kertaa toimiston töitä laajasti 1990-luvun alkupuolelta 2010-luvulle.

Peter MacKeithin kriittinen johdantoartikkeli ja viiden merkittävän kulttuurirakennuksen – Varsovan juutalaismuseon sekä Metsämuseo Luston ja Kaustisten kansanmusiikin keskuksen, jotka myös ovat Mahlamäen palkittuja töitä, kuten myös Lohjan kirjaston ja Kotkan merikeskus Vellamon – analyysit asettavat Lahdelma & Mahlamäen työt suomalaisen arkkitehtuurikentän lisäksi osaksi kansainvälistä arkkitehtuurikulttuuria. Viiden pääkohteen lisäksi kirjassa esitellään 10 muuta kohdetta, julkisia rakennuksia kouluista toimistorakennuksiin.

Arkkitehtien haastattelu tuo esiin kiinnostavia näkökulmia koulujen ja museorakennusten suunnitteluun, arkkitehtuurikilpailuihin ja suomalaisen arkkitehtuurin tulevaisuuteen. Heidän töissään korostuu näkemys arkkitehtuurista sekä julkisena, tilallisena ja materiaalisena taiteenlajina että sosiaalisena tehtävänä julkisten kulttuurirakennusten toteuttamisessa.

Tämä kirja on tarkoitettu kaikille rakennetusta ympäristöstämme ja sen laadusta kiinnostuneille.

Kirja on saatavilla Rakennustiedon verkkokaupasta www.rakennustietokauppa.fi
tai RT kirjakaupoista: Helsinki, Runeberginkatu 5, puh. 0207 476 366
Kuopio, Kauppakatu 40-42, puh. 0207 476 494.

LAHDELMA & MAHLAMÄKI ARCHITECTS: Works
Peter MacKeith (toim.)
Pehmeäkantinen, 190 x 250 mm
Noin 120 4-värikuvaa ja piirrosta
ISBN 978-952-267-071-7
152 s. 58 €
Englanninkielinen

Lisätietoja ja lehdistökappaleet: Rakennustieto Oy, Tiina Heloma, tiina.heloma@rakennustieto.fi, puh. 040 533 8833 ja Kristiina Bergholm, kristiina.bergholm@rakennustieto.fi.

Kannen kuva löytyy materiaalipankistamme materiaalipankki.rakennustieto.fi hakusanalla Lahdelma.

Rakennustieto Oy on Rakennustietosäätiö RTS:n omistama, rakennusalan johtava tietotalo. Tuotamme ja myymme tietopalveluja rakennussuunnittelun, rakennuttamisen, rakentamisen ja kiinteistöjen ylläpidon tarpeisiin. Tunnettuja tietotuotteitamme ovat RT-, Infra-, LVI-, SIT- , Ratu- ja KH Net -tietopalvelut ammattilaisille, sekä näihin kiinteästi liittyvät RYLit, rakentamisen yleiset laatuvaatimukset. Toimipisteemme sijaitsevat Helsingissä, Kuopiossa, Tallinnassa ja Pietarissa. Lisätietoja www.rakennustieto.fi.

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Rakennustieto onnittelee Mahlamäkeä arkkitehtuurin Finlandia-palkinnosta, joka hänelle myönnettiin Varsovan Juutalaismuseon suunnittelusta. Juuri ilmestynyt kirja Lahdelma & Mahlamäki: Works esittelee ensimmäistä kertaa toimiston töitä laajasti 1990-luvun alkupuolelta 2010-luvulle.
Tweettaa