Putkiremontin siirtäminen voi tuoda osakkaalle kymmenien tuhansien eurojen lisälaskun

Report this content

Taloyhtiön remonttien hinnat ovat nousseet kasvavien rakennuskustannuksien myötä. Hintakeskusteluissa unohdetaan kuitenkin yhä remonttien siirtämisestä koituva hintalappu, joka on yli nelinkertainen rakennuskustannusten nousuun verrattuna.

Raksystemsin rakennuttamisen ja valvonnan osastonjohtaja Jarno Nurminen muistuttaa, että eniten putkiremontin hintaan vaikuttaa remontin sisältö eikä markkinatilanne.

’’Mikäli remonttia siirretään jatkuvasti hintojen laskun uskossa, hanke voidaan toteuttaa lopulta vain raskaimmalla tavalla. Silloin remontti on keskimäärin 30 % kalliimpi toteuttaa. Tilastokeskuksen mukaan rakennuskustannukset nousivat taas vuodessa vain 6,4 %’’, tiivistää Nurminen.

Putkiremontin kokonaishintaan vaikuttaa moni tekijä

Kevyimmillään taloyhtiön putkiremontti voi tarkoittaa pelkkien viemäriputkien uusimista. Raskaimmillaan siinä uusitaan viemäri- ja käyttövesiputkien lisäksi myös märkätilat sekä sähkö- ja ilmanvaihtojärjestelmät. Myös yleisiä tiloja voidaan korjata tai uusia remontin yhteydessä.

’’Raskas toteutus voi maksaa Pääkaupunkiseudulla sijaitsevan 40 m2 huoneiston omistajalle nykyhinnoin 60 000 euroa ja kevyt 40 000 euroa. Jokainen keksisi noille säästetyille 20 000 eurolle varmasti muuta käyttöä’’, Nurminen tiivistää.

’’Mikäli hankkeeseen joudutaan lisäämään hätäkorjauksia eli esimerkiksi putkivuotojen korjauksia, nousee remontin kokonaishinta entisestään’’, jatkaa Raksystemsin projektipäällikkö Jari Kauppinen.

Ainoa oikea säästötoimenpide on toteuttaa remontti ajallaan

Sisällön lisäksi taloyhtiön putkiremontin kokonaishintaan vaikuttavat kiinteistön rakenneratkaisut, markkinatilanne sekä valittujen rakennus- ja pintamateriaalien laatu. Taloyhtiön osakkaat voivat vaikuttaa omalla toiminnallaan kaikkiin remontin hintaan vaikuttaviin tekijöihin markkinatilannetta lukuun ottamatta.

’’Kiinteistön rakenteet eivät ole ikuisia ja putkiremontti on jossakin vaiheessa kuitenkin ajankohtainen. Miksi remontteihin ryhdytään vasta viime tipassa, vaikka ajallaan toteutettuna niillä säästettäisiin huomattava summa rahaa?’’, Nurminen toteaa.

Rakennustiedon RT-kortiston mukaan kiinteistön käyttövesi- ja viemäriputket tulisi vaihtaa uusiin keskimäärin 40–60 vuoden iässä ja märkätilat 30 vuoden iässä. Tarkempi putkiremontin ajankohta saadaan selville kuntoarvion ja kuntotutkimusten avulla.

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia