Suunnitelmissa terassin rakennus? Asiantuntijan vinkeillä vältät virheet

Report this content

Kevätaurinko saa pientaloasukkaan haaveilemaan terassista, jos sellaista ei kodissa vielä ole. Kattamattoman perusterassin rakennus onnistuu vaikka viikonlopun aikana, jos tarvikkeet ja apulaiset ovat valmiina. Näillä viidellä vinkillä uudesta terassista on myös iloa pitkäksi aikaa.

Raksystemsin johtava asiantuntija Antti Heimlander antaa viisi vinkkiä, joilla terassi kestää aikaa eikä aiheuta ongelmia myöhemmin.

 1. Selvitä ihan ensimmäisenä kodin salaojien ja perusmuurin vedeneristyksen kunto

"Mikään ei harmita niin paljon kuin uuden terassin purkaminen sen vuoksi, että edessä onkin salaojaremontti. Näihin tilanteisiin törmää välillä asuntokaupan kuntotarkastuksen yhteydessä", Heimlander sanoo.

Puretun terassilaudoituksen saa ruuvattua uudelleen paikalleen, mutta purku jättää aina jälkensä puutavaraan, ja siinä tulee turhaa työtä.

2. Tee terassille perustukset

Sosiaalisessa mediassa voi tulla vastaan kuvia suoraan nurmikon päälle rakennetuista patioista ja terasseista. Vaikka moni niin luuleekin, kyllästetty puutavara ei kestä jatkuvaa maakosketusta.

"Nykyiset kyllästeaineet ovat erilaisia kuin entisajan aineet, mikä on hyväkin asia. Terassi kannattaa nostaa maasta irti harkoilla tai pilareilla, tai muuten ajan saatossa terassille käy huonosti", Heimlander toteaa.

3. Älä peitä terassin rakenteilla ulkoverhouksen tuuletusrakoa

Terassin rakentaminen ihan kiinni ulkoseinään ei välttämättä ole hyvä ratkaisu vanhoissa taloissa.

"Jos ulkoverhouksessa on tuuletusrako, eikä se jää terassin rungon alle, niin sitten ei ole ongelmaa", Heimlander sanoo.

Jos kyseessä on tuulettumaton ulkoseinärakenne, niin siinä kiinni oleva terassi tuo omat kosteusriskinsä, jos talvella katolta tippuvat lumet jätetään seisomaan seinää vasten. Ongelmallisia ovat etenkin 1960-1980-luvun tiilitalot.

"Moni ajattelee tiiltä kivenä, vaikka tiilen takana onkin puurunkoinen seinärakenne. Seinärakenteelle on turha lisätä kosteusrasitusta rakentamalla terassi siihen ihan kiinni."

Pieni rako seinän ja terassin rakenteiden välissä ei vaikuta käytettävyyteen tai terassin ilmeeseen mutta varmistaa, että ilma pääsee kiertämään eivätkä sulamisvedet jää seisomaan.

4. Varmista, että rännikaivoihin ja salaojiin pääsee käsiksi jatkossakin

Terassilaudoitukseen kannattaa rakentaa luukku, josta pääsee käsiksi mahdollisesti sen alle jääviin rännikaivoihin tai salaojiin.

"Kuntotarkastuksilla käy välillä ilmi, että ne ovat jääneetkin terassin alle. Esimerkiksi salaojien tarkastuskaivoihin kannattaisi kurkata vähintään keväisin ja rännikaivoihin pari kertaa vuodessa kuivuneiden lehtien ja muun roskan vuoksi", Heimlander muistuttaa.

5. Muista valokatteissa riittävä kallistus

Moni haaveilee katteen tuomasta suojasta terassilla vähintäänkin grillin kohdalla. Jos suunnitelmissa on valokatteen asennus, Heimlander suosittelee hankkimaan riittävän järeää puutavaraa ja huolehtimaan katteen kallistuksesta.

"Jos kate on talvet paikallaan, sen pitää kestää myös lumikuormaa. Ohuinta riukua ei kannata valita puutavaraksi. "

Toinen huomioitava seikka on se, että sadevedet ja mahdolliset sulamisvedet ohjautuvat katteen päältä pois turvallisesti, eivätkä jää seisomaan talon ulkoverhousta vasten.

"Vanhemmissa kohteissa se voi tarkoittaa sitä, että kallistuksen myötä valokatteen ulkolaita tulee sen verran matalalle, että katteen alle meno vaatii pidemmältä pientä kumartumista."

Avainsanat:

Tilaa

Multimedia

Multimedia