Green Market Study: Tulevaisuuden rakennukset ovat yhä vihreämpiä

Report this content


Lehdistötiedote 12.11.2014

Rambollin julkaiseman Green Market Study (GMS) 2014 –tutkimuksen mukaan innovaatioilla ja viestinnällä on keskeinen merkitys kestävän ja ympäristöystävällisen rakennuskannan kehittämisessä. Vihreän rakentamisen tilaa ja trendejä kartoittava pohjoismainen tutkimus tehtiin nyt neljättä kertaa. Siinä tarkasteltiin kestävän kehityksen liiketoimintamalleja ja tiedon hallintaa sekä alan uusia innovaatioita ja viestintää.

— Tutkimuksen mukaan kiinteistö- ja rakennusalalla vallitsee yhteinen näkemys uusien teknologioiden yleistymisestä ja kehittymisestä. Parantunut ympäristötietoisuus on lisännyt vuokralaisten kiinnostusta ja halua saada tietoa ympäristövaikutuksistaan, sanoo johtaja Mikko Hyytinen Rambollin Kiinteistökonsultoinnista.

Rakennusten käyttäjien asema vahvistunut

Vuokralaisten ja rakennusten omistajien syvempi yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia yhä laajenevassa ympäristövaikutusten seurannassa. Vastaajat uskovat, että lainsäädäntö kasvattaa kiinteistöalan ympäristövaikutusten huomiointia Pohjoismaissa. Alan uskotaan kehittyvän myös koulutuksen sekä kansainvälisten konferenssien ja asiantuntijayhdistysten jakaman tiedon kautta.

Rakennusten käyttäjien rooli kiinteistöalan asiakkaina on vahvistunut, minkä tuloksena myös kyseisen käyttäjäryhmän vastausten määrä kasvoi. Myös kokonaisvastaajamäärä, 177, oli suurempi kuin aikaisempina tutkimusvuosina. Vastaajista 45 % työskentelee julkisella sektorilla ja 55% yksityisellä.

Kestävät ratkaisut toteutuvat yhteistyöllä

Kiristynyt taloudellinen tilanne, uudet tekniset järjestelmät ja viestinnän kasvanut merkitys heijastuvat alan kehitykseen. Kehitys on johtanut resurssien käytön tehostumiseen sekä vihreiden rakennusten ja sidosryhmien välisen yhteistyön merkityksen kasvamiseen.

— Kestävä kehitys on jo osa yritysten strategisia päätöksiä. On kiinnostavaa nähdä, miten ja milloin vastaajien tunnistamat uudet innovaatiot ja liiketoimintamahdollisuudet alkavat realisoitua, Mikko Hyytinen pohtii.

Green Market Study –tutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008.

Ota yhteyttä
Mikko Hyytinen, Johtaja, Kiinteistökonsultointi, Ramboll, puh. 040 5896 842, mikko.hyytinen@ramboll.fi


Ramboll on johtava kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio ja Suomen suurin suunnittelu- ja konsulttialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 11 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 1900 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.
www.ramboll.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Pikafaktat

Green Market Study –tutkimus toteutettiin ensimmäisen kerran vuonna 2008. Vihreän rakentamisen tilaa ja trendejä kartoittava pohjoismainen tutkimus tehtiin nyt neljättä kertaa.
Tweettaa

Lainaukset

Tutkimuksen mukaan kiinteistö- ja rakennusalalla vallitsee yhteinen näkemys uusien teknologioiden yleistymisestä ja kehittymisestä. Parantunut ympäristötietoisuus on lisännyt vuokralaisten kiinnostusta ja halua saada tietoa ympäristövaikutuksistaan.
Mikko Hyytinen, Ramboll