Maija Jokela on Ramboll Finlandin uusi toimitusjohtaja

Report this content

Lehdistötiedote 3.5.2021 klo 10

Diplomi-insinööri Maija Jokela on nimitetty Rambollin toimitusjohtajaksi Suomessa 1.9.2021 alkaen.

Tehtävässään Maija raportoi Ramboll-konsernin operatiiviselle johtajalle Mathew Rileylle, jonka vastuulla ovat Pohjoismaiden, UK:n ja Saksan liiketoiminnot.

─ Olen iloinen saadessamme Maijan kyvykkyydellä varustetun ammattilaisen osaksi Rambollia. Hän on ihanteellinen henkilö johtamaan ja viemään eteenpäin yhtiömme liiketoimintaa Suomessa, Mathew Riley sanoo.

Maija on työskennellyt Sweco PM:n toimitusjohtajana vuodesta 2014. Hän on toiminut koko työuransa rakennusalan konsultoinnissa ja johtanut myös suuria hankkeita ja asiantuntijatiimejä.

Maija on tunnettu rakennusalan vaikuttaja. Tällä hetkellä hän on suunnittelu- ja konsultointialan yritysten toimialajärjestö SKOL:in hallituksen varapuheenjohtaja. Huhtikuun lopussa hänet nimitettiin Vuoden rakennusalan diplomi-insinööriksi Rakennusalan insinöörien liiton RIL:n toimesta.

─ On hienoa päästä osaksi Ramboll-perhettä. Kestävän yhteiskunnan rakentaminen vastuullisen liiketoiminnan kautta on minulle tärkeä asia, ja uskon yhteistyön voimaan. Monimuotoisena tiiminä voimme kehittää yhä parempia palveluja asiakkaiden ja yhteiskunnan tarpeisiin, Maija sanoo.

Lisätietoja:
Karoliina Lehmusvirta, markkinointi- ja viestintäjohtaja, Ramboll Finland, puh. 040 5813 710
Mathew Riley, operatiivinen johtaja, Ramboll-konserni, puh. + 44 7769 932839

Photo credit: Katri Lehtola / RIL

Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 16 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa. fi.ramboll.com

Multimedia

Multimedia