Ramboll mukana kehittämässä Aalto-yliopistoa

Report this content

Ramboll Finland Oy, lehdistötiedote 31.8.2016

Suunnittelu- ja konsultointialan yritys Ramboll Finland on mukana kehittämässä Aalto-yliopistoa yhä kansainvälisemmäksi. Ramboll ja Aalto-yliopisto ovat tehneet pitkään yhteistyötä esimerkiksi teknisen alan opiskelijoiden opinnäytetöiden ja työllistymisen eteen. Ramboll tukee nyt Aalto-yliopistoa rahalahjoituksella.

― Asiantuntevista osaajista on pulaa. Teknisen alan suunnannäyttäjien on tärkeää olla mukana panostamassa tulevaisuuden tekijöihin, jotta saamme osaajia alalle myös jatkossa. Lahjoitus on pitkäaikaisen yhteistyömme ohella osoitus siitä, että haluamme olla mukana kehittämässä yliopistosta oman alansa huipputoimijaa, kertoo Rambollin infratoimialan johtaja Jarkko Niittymäki.

Ramboll on vuosien mittaan tarjonnut lukuisille Aalto-yliopiston opiskelijoille opinnäytetyön aiheita ja harjoittelupaikkoja. Yhtiön asiantuntijoita käy säännöllisesti luennoimassa yliopiston kursseilla, ja se on saanut omiin projekteihinsa vahvistusta Aalto-yliopiston asiantuntijoista.

Keväällä Ramboll ja Aalto-yliopisto sopivat kumppanuudesta, jonka tavoitteena on kehittää sekä tutkimuksellista että opetuksellista yhteistyötä. Mahdollisia yhteistyöalueita ovat muun muassa rakentamiseen liittyvä tutkimustoiminta, kokeelliset tutkimukset, osaamisen kehittäminen, opinnäytetyöt ja asiantuntijayhteistyö. 

― Yliopiston ja yrityksien yhteistyö on hyödyllistä molemmille osapuolille. Yliopiston opiskelijat ja opettajat saavat tietoa ajankohtaisista käytännön työhön liittyvistä kysymyksistä ja yritys yliopiston opiskelijoista ja tutkimuksesta. Aallon ja Rambollin yhteistyöllä on pitkät perinteet ja olen iloinen, että Ramboll osoittaa arvostustaan tälle yhteistyölle myös osallistumalla käynnissä olevaan Aalto-yliopiston varainkeräykseen, toteaa emeritusprofessori Matti Pursula, joka avustaa Aalto-yliopistoa varainkeräyksen toteuttamisessa.

Rambollin lahjoittama summa on 10 000 euroa.

Lue lisää http://www.aalto.fi/fi/current/news/2016-03-11-004/

 

Ota yhteyttä
Jarkko Niittymäki, johtaja, Infra, Ramboll,  puh. 040 750 1169

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 200 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2200 asiantuntijan voimin. Tarjoamme asiantuntijapalveluja infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Asiantuntevista osaajista on pulaa. Teknisen alan suunnannäyttäjien on tärkeää olla mukana panostamassa tulevaisuuden tekijöihin, jotta saamme osaajia alalle myös jatkossa. Haluamme olla mukana kehittämässä yliopistosta oman alansa huipputoimijaa
Jarkko Niittymäki, Ramboll