Ramboll mukana Laukaan keskustan kehittämisessä

Report this content

Ramboll Finland Oy, lehdistötiedote 20.5.2015

Ramboll Finland Oy:n Leipien heitto -niminen työ voitti Laukaan kirkonkylän keskustan kehittämisen arkkitehtikutsukilpailun. Kilpailulla haettiin keskusta-alueelle innovatiivista ja kokonaisvaltaista pitkän aikavälin suunnitelmaa, jonka avulla alueesta saadaan yhtenäinen, houkutteleva ja viihtyisä kaupan ja asumisen ympäristö.

Palkintolautakunnan mielestä Rambollin tekemässä voittajaehdotuksessa onnistuttiin kokonaistavoitteissa parhaiten.

− Rambollin suunnitelma on kokonaisidealtaan selkeä, mutta silti idearikas ja moniulotteinen. Kirkonkylän keskusta tiivistyy uuden torin ympärille. Tilaratkaisut ovat joustavia, ja julkiset ja yksityiset palvelut täydentävät toisiaan. Monipuolista asuinrakentamista on suunnitelmassa esitetty 1600 – 2000 uudelle asukkaalle. Suunnitelma on realistinen ja se voidaan toteuttaa vaiheittain, kertoo Laukaan kunnan kaavoitusjohtaja Mari Holmstedt.

Voittoisan työn pääsuunnittelijana toimi Mikko Siitonen (arkkitehti SAFA), ja siinä on hyödynnetty Rambollin monialaista osaamista.

− Kilpailuehdotuksessamme Laukaan keskustan ydinalueen rakennetta ja asemaa kirkonkylän keskiönä korostetaan uusilla keskustakortteleilla, jotka poikkeavat muotokielellään ja omaleimaisuudellaan ympäröivistä korttelialueista. Kirkonkylään muodostetaan joustavan ja hitaan liikkumisen ydinkeskusta, jossa yhdistyvät kauppa, palvelut, joukkoliikenne, asuminen ja vapaa-aika, Siitonen toteaa.

Voittanut ehdotus on samalla jatkosuunnitelmanpohja, jota täydennetään mm. muista kilpailutöistä kerätyillä ideoilla. Tavoitteena on vuorovaikutteinen suunnittelu.

− Jatkotyössä suunnitelmaa kehitetään edelleen yhteistyössä kuntalaisten, yrittäjien ja elinkeinoelämän edustajien kanssa. Järjestämme asian tiimoilta mm. kaikille kuntalaisille avoimen illan, jossa on mahdollisuus päästä vaikuttamaan suunnitelmaan, Siitonen sanoo.

Lue lisää Laukaan kunnan verkkosivuilta

Ota yhteyttä
Mikko Siitonen
Ryhmäpäällikkö, Arkkitehti SAFA, BREEAM Communities 2012 –arvioitsija
Puh. 050 302 4257, mikko.siitonen@ramboll.fi

Ramboll on johtava kansainvälinen asiantuntijaorganisaatio ja Suomen suurin suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee yli 12 300 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 1900 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. www.ramboll.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Lainaukset

Kirkonkylän keskusta tiivistyy uuden torin ympärille. Tilaratkaisut ovat joustavia, ja julkiset ja yksityiset palvelut täydentävät toisiaan. Monipuolista asuinrakentamista on suunnitelmassa esitetty 1600 – 2000 uudelle asukkaalle. Suunnitelma on realistinen ja se voidaan toteuttaa vaiheittain.
Mari Holmstedt, Laukaan kunta
Kilpailuehdotuksessamme Laukaan keskustan ydinalueen rakennetta ja asemaa kirkonkylän keskiönä korostetaan uusilla keskustakortteleilla, jotka poikkeavat muotokielellään ja omaleimaisuudellaan ympäröivistä korttelialueista.
Mikko Siitonen, Ramboll