Ramboll Smart City -teknologiaa tarjoavan yhtiön kumppaniksi
Lehdistötiedote 3.3.2022
Ramboll aloittaa yhteistyön digitaalisen 3D-suunnittelualusta VU.CITY:n kanssa kehittääkseen kaupunkien kestävyyttä ja muutoskykyä eri puolilla maailmaa.
Maailman väkiluku ja kaupungit kasvavat nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Vuoteen 2050 mennessä arvioidaan tarvittavan yhtä monta uutta rakennusta, kuin mitä tähän mennessä on rakennettu. Kaupunkiympäristöjen kasvun tulee perustua kestävyyteen, hyvinvointiin ja muuntautumiskykyyn.
- Maailman on vauhditettava siirtymistään kestävään tulevaisuuteen. Uudessa strategiassamme sitoudumme yhä vahvemmin kestävän muutoksen edistämiseen. Kaupunkien laajuiset digitaaliset kaksoset ovat keskeinen työkalu kestävän, hyvinvoivan ja muuntautumiskykyisen kaupunkiympäristön kehittämisessä. Olemme iloisia voidessamme tehdä yhteistyötä VU.CITY:n kanssa, joka on edelläkävijä tällä sektorilla, sanoo Rambollin operatiivinen johtaja Michael Simmelsgaard.
Tulevaisuuden kaupunkien kehittäminen tarkoittaa oikeiden päätösten tekemistä jo tänään. VU.CITY:n digitaaliset kaksoset lisäävät läpinäkyvyyttä ja tärkeät päätökset voidaan tehdä tietoon perustuen. Alusta sisältää tarkkoja ja yksityiskohtaisia 3D-malleja kaupungeista. Niiden avulla arkkitehdit, rakennuttajat, suunnittelijat ja viranomaiset voivat visualisoida, organisoida ja analysoida dataa, mikä helpottaa ymmärtämään erilaisia kaupunkikehityksen suunnitteluratkaisuja.
VU.Cityn alustalle on mallinnettu yli kaksikymmentä kaupunkia. Esimerkiksi koko Lontoo on mallinnettu 15 cm:n tarkkuudella ja 90 % kaupunkipiireistä käyttää alustaa. Katso mallinnusvideo Lontoosta.
Rambollin tekemä usean miljoonan euron investointi mahdollistaa VU.CITY:n seuraavan kehitysvaiheen, jossa alusta skaalataan uusille markkinoille, maantieteellisille alueille ja toimialoille.
- Rambollin monialaisten asiantuntijoiden kaupunkisuunnitteluosaaminen eri puolilla maailmaa hyödyttää asiakkaitamme suuresti. Olemme myös tyytyväisiä, että saamme Rambollin oman algoritmipohjaisen ohjelmistoalustan, SiteSolven, tarjontaamme, sanoo VU.CITY:n toimitusjohtaja Jamie Holmes.
- Tiiviiden kumppanuuksien avulla voimme luoda uutta sekä kehittää ja skaalata innovatiivisia, kestävää muutosta edistäviä ratkaisuja. Tekninen konsultointi ja jaetut teknologia-alustat edistävät tietoon perustuvaa päätöksentekoa, parantavat tuottavuutta ja tuovat lisäarvoa asiakkaillemme ja parempia lopputuloksia yhteiskunnalle. Yhdistämällä osaamisemme VU.CITY:n kanssa saamme edelläkävijäteknologian yhä useampien asiakkaidemme ulottuville, Michael Simmelsgaard sanoo.
Tietoa VU.CITY-yrityksestä
VU.CITY on älykäs kaupunkisuunnittelualusta, joka muuttaa päätöksentekoa rakentamalla yhteistyötä ja luottamusta. VU.CITY auttaa visualisoimaan, järjestämään ja analysoimaan dataa selkeästi ja helposti, jotta kaikki osapuolet voivat tehdä parempia ja nopeampia päätöksiä. Alustan avulla arkkitehdit, rakennuttajat, suunnittelijat ja viranomaiset saavat yhteisymmärryksen kaupunkien tulevaisuuden kartoittamisesta. Lue lisää vu.city
Ramboll on johtava kestävien kaupunkien ja yhteiskuntien suunnittelu- ja konsultointiyritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 16 000 asiantuntijaa globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 500 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ja kestävät ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa. fi.ramboll.com