Ramboll ylsi kasvuun vaikeasta markkinatilanteesta huolimatta

Report this content

Ramboll Finland Oy
Lehdistötiedote 11.3.2016

Haastavasta markkinatilanteesta huolimatta Ramboll-konsernin liikevaihto kasvoi 28 prosenttia vuonna 2015. ENVIRON-kauppa vahvisti yhtiön asemaa ympäristökonsultointimarkkinoilla, ja Ramboll kasvoi orgaanisesti lähes kaikilla keskeisillä markkina-alueillaan, erityisesti Pohjoismaissa. Yhtiössä työskentelee nyt yli 13 000 henkilöä 35 maassa.

Liikevaihto paikallisissa valuutoissa kasvoi 24,5 prosenttia 1 419 miljoonaan euroon (2014: 1 111 MEUR). Orgaanista kasvua oli 1,5 prosenttia ja öljy- ja kaasutoimiala pois lukien 4,5 prosenttia. Tulos ennen liikearvopoistoja (EBITA) oli 64 (55) miljoonaa euroa ja käyttökate 4,5 (5,0) prosenttia.

Suomen ja Ruotsin maayhtiöt ylsivät hyvään tulokseen ja paransivat edelleen tulostaan edellisestä vuodesta. Vuonna 2015 kaikkien aikojen parhaaseen tulokseensa yltänyt Energia-liiketoimintayksikkö oli koko konsernin kannattavin. Tämä kertoo Rambollin vahvasta asemasta globaaleilla energiamarkkinoilla.

─ Vuosi 2015 oli haastava, ja käyttökate jäi heikoksi öljy- ja kaasutoimialaa ja siihen liittyviä markkinoita koetelleen öljyn jyrkän hinnanlaskun sekä projektien alaskirjausten vuoksi. Eri markkina-alueiden välillä oli selviä eroja: Pohjoismaissa useimmat liiketoimintayksiköt tekivät vahvaa tulosta, toisaalta eräät Pohjoismaiden ulkopuolella sijaitsevat liiketoimintayksiköt onnistuivat heikommin. Erittäin tiukkaan markkinatilanteeseen nähden vuoden 2015 EBITA-tulos oli kuitenkin tyydyttävä. Perusliiketoiminta vahvistui, ja keskeisillä markkinoilla onnistuimme hyvin, kertoo Rambollin pääjohtaja Jens-Peter Saul.

Kassavirtasuhde oli vuonna 2015 vahva ja ylsi 126 prosenttiin. Kolmen viime vuoden keskiarvo on 113 prosenttia. Operatiivisen toiminnan kassavirta oli 69 miljoonaa euroa.

─ Kassavarat tilikauden lopussa olivat erinomaiset. Olemme globaali toimija ja taloutemme on vahvalla pohjalla. Pyrimme jatkuvasti parantamaan palvelujamme ja syventämään osaamistamme. Meillä on siis hyvät valmiudet selvitä kuluvan vuoden haasteista ja tarttua liiketoimintamahdollisuuksiin, Saul toteaa.

Mittavia projekteja ympäri maailmaa

Ramboll sai vuoden 2015 aikana toteutettavakseen lukuisia uraauurtavia hankkeita eri puolilla maailmaa.

Tanskassa yhtiö sai vastuulleen Novozymesin uuden innovaatiokeskuksen teknisen suunnittelun ja konsultoinnin sekä Kööpenhaminan Nordhavnin satama-alueelle rakennettavan uuden kaupunginosan liikenneyhteyksiä parantavan tietunnelin suunnittelun.

Saudi-Arabiassa Ramboll solmi sopimuksen Mekan kaupungissa toteutettavasta mittavasta kaukojäähdytyshankkeesta. Kyseessä on yksi useista projekteista, joiden tarkoituksena on parantaa alueen oloja hajjin eli pyhiinvaelluksen aikaan.

Montrealissa Kanadassa Ramboll on mukana riippumattomana konsulttina Champlain Bridge Corridor -projektissa, joka lukeutuu Pohjois-Amerikan mittavimpiin infrastruktuurihankkeisiin.

Ota yhteyttä
Markku Moilanen, Ramboll Group Executive Director, +358 20 755 6260, markku.moilanen@ramboll.fi

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 13 000 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti  yli 2 000 asiantuntijan voimin. Tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakennuttamiseen, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita. Työmme tavoitteena on luoda aidosti koko yhteiskunnan toimintaa kehittäviä ratkaisuja. Tässä onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme.
www.ramboll.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Lainaukset

Olemme globaali toimija ja taloutemme on vahvalla pohjalla. Lisäksi pyrimme jatkuvasti parantamaan palvelujamme ja syventämään osaamistamme. Meillä on siis hyvät valmiudet selvitä kuluvan vuoden haasteista ja tarttua liiketoimintamahdollisuuksiin.
Jens-Peter Saul, Ramboll Group