Tekniikan alan naisammattilaiset valitsivat Rambollin Suomen suosituimmaksi työnantajaksi Universumin tutkimuksessa

Report this content

Tuoreen Universumin tutkimuksen mukaan Ramboll on edelleen tekniikan ammattilaisten mielestä Suomen houkuttelevimpien työnantajien joukossa.  

Ramboll valittiin Suomessa ensimmäistä kertaa tekniikan alan naisammattilaisten keskuudessa kaikkein suosituimmaksi työnantajaksi Universumin ammattilaistutkimuksessa. Viime vuonna KONE valittiin saman kategorian ykkössijalle.

Tutkimuksen mukaan Ramboll Finland on tekniikan ammattilaisten mielestä Suomen 8. suosituin työnantaja. Vuonna 2018 Ramboll sijoittui Suomessa 7. sijalle tekniikan ammattilaisten keskuudessa.

Ramboll oli tänä vuonna ainoa suunnittelu- ja konsultointiyritys kärkikymmenikössä tekniikan alalla. Tutkimukseen vastasi yhteensä 6185 ammattilaista.

−Olemme todella onnellisia ja ylpeitä sijoituksestamme. Tämä on hieno kunnianosoitus työstä, jota Rambollissa on tehty pitkäjänteisesti työnantajakuvan ja -kokemuksen rakentamiseksi ihmislähtöisiin arvoihin perustuen. Tätä kokemusta on rakentamassa koko työyhteisö, joten kiitos tunnustuksesta kuuluu kaikille rambollaisille, kommentoi Ramboll Finlandin henkilöstöjohtaja Terhi Pietari

Ota yhteyttä

Terhi Pietari, Ramboll Finlandin henkilöstöjohtaja, +358 40 6641316, terhi.pietari@ramboll.fi

Karoliina Lehmusvirta, Ramboll Finlandin markkinointi- ja viestintäjohtaja,+358 40 5813710, karoliina.lehmusvirta@ramboll.fi

Ramboll on johtava kansainvälinen suunnittelu- ja konsultointialan yritys. Säätiöomisteisessa yhtiössämme työskentelee 15 500 eri alojen ammattilaista globaalisti. Suomessa toimimme maanlaajuisesti 2 400 asiantuntijan voimin. Palvelujamme ovat innovatiiviset ratkaisut kaupunkien, infrastruktuurin, liikenteen, ympäristön ja rakennusten suunnittelussa, rakennuttamisessa, rakentamisessa ja ylläpidossa. Onnistumisen takaa osaava ja näkemyksellinen henkilöstömme. fi.ramboll.com.