Tomi Tanninen Rambollin talousjohtajaksi

Report this content

KTM Tomi Tanninen aloitti Ramboll Finland Oy:n uutena talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä lokakuussa. Tanninen vastaa Rambollin talouden kokonaisvaltaisesta hallinnasta ja osallistuu yrityskauppojen valmisteluun.

- Rambolliin minua houkuttivat yrityksen kasvustrategia, yhteiset arvot ja kansainvälisen konsernin yhteistyötä korostava One Company –toimintamalli, Tomi Tanninen kertoo.

Tanninen siirtyi Rambolliin Altiasta, jossa hän toimi talous- ja rahoitusjohtajana vuodesta 2008. Tätä ennen Tanninen työskenteli Pauligilla erilaisissa taloushallinnon johto- ja kehitystehtävissä lähes 15 vuoden ajan.

- Tomi Tanninen on kovan luokan vahvistus Ramboll-joukkueeseen; hänellä on pitkä ja laaja kokemus taloushallinnon johtamisesta sekä divisioona- että konsernitasolla. Tulemme jatkamaan kasvustrategiamme mukaisesti myös jatkossa. Näin ollen Tomin monipuolista kokemusta yrityskaupoista tullaan hyödyntämään vahvasti Rambollissa tulevina vuosina, toteaa Rambollin toimitusjohtaja Markku Moilanen.

Lisätiedot:

Toimitusjohtaja Markku Moilanen, Ramboll, puh. 020 755 6260

Ramboll Finland Oy

Ramboll Finland on osa kansainvälistä Ramboll Groupia. Suomessa toimimme maanlaajuisesti noin 1400 asiantuntijan voimin ja tarjoamme infrastruktuurin, ympäristön ja rakennusten suunnitteluun, rakentamiseen ja ylläpitoon sekä johdon konsultointiin liittyviä asiantuntijapalveluita.

www.ramboll.fi

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit

Pikafaktat

KTM Tomi Tanninen aloitti Ramboll Finland Oy:n uutena talousjohtajana ja johtoryhmän jäsenenä lokakuussa. Tanninen vastaa Rambollin talouden kokonaisvaltaisesta hallinnasta ja osallistuu yrityskauppojen valmisteluun.
Tweettaa

Lainaukset

Tulemme jatkamaan kasvustrategiamme mukaisesti myös jatkossa. Näin ollen Tomi Tannisen monipuolista kokemusta yrityskaupoista tullaan hyödyntämään vahvasti Rambollissa tulevina vuosina.
Rambollin toimitusjohtaja Markku Moilanen