RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2007
- Liikevaihto 85,1 Me (73,7 Me) kasvoi vertailukaudesta 15,5 %.
- Liiketulos 6,2 Me (2,2 Me) ja tulos ennen veroja 6,5 Me (2,5 Me) paranivat
merkittävästi.
- Osakekohtainen tulos oli 1,24 euroa (0,50 e).
- Uusien tilausten määrä oli 48 Me (89 Me). Tilauskanta katsauskauden lopussa
oli 44 Me (69 Me).
- Vuoden 2007 liikevaihdon arvioidaan kasvavan maltillisesti ja liiketuloksen
paranevan selvästi edellisestä vuodesta.
TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: HYVÄ NELJÄNNES VERRATTUNA VIIME VUODEN
NOTKAHDUKSEEN
Kolmas vuosineljännes oli kannattavuudeltaan paras Rauten nykyisen rakenteen
aikana. Alkuvuoden tulosparannuksemme on syntynyt koko organisaation yhdessä
tekemän työn onnistumisesta: liikevaihdon kasvusta, paremmasta projektiriskien
hallinnasta ja toimitusten laadusta sekä hankintaketjun kehittämisestä.
Kannattavuuskehityksessä näkyy myös tasaisen kuormituksen vaikutus. Onnistumisia
on syntynyt kaikissa yksiköissämme. Erityisen panoksensa tuloskehitykseen on
antanut viime vuonna perustettu Kiinan yksikkömme, jonka toiminnan alkuvaihe
ylittää selvästi sille asetetut tavoitteet.
Asiakkaidemme markkinanäkymät ovat säilyneet hyvällä tasolla kaikilla
markkina-alueilla Pohjois-Amerikkaa lukuun ottamatta. Useita pienempiä
investointeja, yksittäisiä tuotantolinjoja ja viilutehtaan laajuisia
kokonaisuuksia on käynnistetty hiljaisen alkuvuoden jälkeen, mutta päätöksenteko
uusien vaneri- tai LVL-tehtaiden rakentamisesta on edelleen venynyt. Alkuvuoden
alhainen uusien tilausten määrä on alentanut tilauskantamme normaalille tasolle.
Suunnitteluvaiheessa olevien investointihankkeiden määrä ja etenemisvaihe on nyt
sellainen, että uskon tilauskantamme vahvistuvan vielä loppuvuoden aikana.
Liiketoimintamme epävarmuustekijät ovat säilyneet ennallaan. Yhdysvaltojen
dollari on heikentynyt entisestään ja puuraaka-aineen hinta on säilynyt
korkealla tasolla. Toisaalta Venäjällä investointikysyntä on vilkastunut
entisestään.
Kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen positiivinen tuloskehitys ja loppuvuoden
hyvä tilauskanta antavat meille hyvät perusteet suhtautua luottavaisesti
loppuvuoteen.
MARKKINATILANNE
Asiakasteollisuuksien markkinatilanne
Rauten asiakasteollisuuksien kysyntä, tuotannon määrä sekä myyntihinnat ovat
säilyneet koko alkuvuoden hyvällä tasolla Pohjois-Amerikkaa lukuun ottamatta.
Raakapuun hinta on pysynyt hyvin korkealla tasolla useimmilla markkina-alueilla.
Puun saatavuuteen liittyvät ongelmat rajoittavat tuotantoa Euroopassa, etenkin
Venäjän lähialueilla.
Pohjois-Amerikassa asuntomarkkinoiden epävarmuus on heijastunut rakentamisessa
käytettyjen puutuotteiden kysyntään. Puutuotteiden kysynnän ennakoidaan
vilkastuvan vasta vuoden 2009 puolella.
Puutuoteteknologian kysyntä
Vaneri-, viilu- ja LVL-teollisuuksien osalta investointikysyntä on jatkunut
vilkkaana Pohjois-Amerikan markkinoita lukuun ottamatta. Vilkkaaseen
tarjouskyselyjen määrään nähden investointihankkeista on käynnistynyt
suhteellisen pieni osuus. Suurten hankkeiden osalta tarjouskyselyjen määrä on
kasvanut alkuvuoden tasosta. Useamman suuren suunnitteluasteella olevan
tehdaslaajuisen hankkeen arvioidaan etenevän päätöksentekovaiheeseen vielä
kuluvan vuoden aikana.
Teknologiapalveluiden kysyntä on säilynyt hyvällä tasolla. Myös palveluiden
kysyntä on hiljaista Pohjois-Amerikassa.
Uudet tilaukset ja tilauskanta
Rauten liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista
puutuoteteollisuudelle. Projektitoimitukset kattavat kokonaiset tehtaat,
tuotantolinjat sekä yksittäiset koneet ja laitteet. Teknologiapalveluihin
kuuluvat kunnossapito, varaosapalvelut, modernisoinnit, konsultointi, koulutus
ja kunnostettujen koneiden kauppa.
Alkuvuoden aikana saatujen uusien tilausten määrä oli 48 miljoonaa euroa (89
Me). Uusien projektitilausten määrä jäi alhaiseksi 26 miljoonaan euroon (69 Me).
Teknologiapalveluiden osalta uudet tilaukset olivat 22 miljoonaa euroa (20 Me).
Kolmannen vuosineljänneksen aikana saadut uudet projektitilaukset olivat 15 Me
(40 Me) Vertailukauteen sisältyi kaksi tehdaslaajuista tilausta. Tämän vuoden
kolmannen neljänneksen merkittävimmät kaupat olivat viilutehdas Liettuaan ja
sorvauslinja Brasiliaan. Nyt saatu sorvauslinjatilaus on jo kolmas samalta
asiakkaalta kahden vuoden aikana.
Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 44 miljoonaa euroa (69 Me).
Kilpailuasema
Rauten kilpailuasema on vahva erityisesti vaneri-, viilu- ja LVL-teollisuuksien
suurissa hankkeissa. Kilpailuaseman perustan muodostavat voimakkaaseen
tuotekehitykseen perustuva alan johtava teknologia, asiakkaiden koko
tuotantoprosessin ja sen elinkaaren kattava ratkaisutarjonta sekä hyvät
referenssitoimitukset.
Vahvat panostukset teknologiapalveluiden tarjontaan ja tuotteistamiseen ovat
luoneet pohjan, jolle kuluvan vuoden hyvä tuloskehitys on osaltaan perustunut.
Yhdysvaltojen dollarin heikkeneminen erittäin alhaiselle tasolle on heikentänyt
Rauten hintakilpailukykyä sellaisiin kilpailijoihin nähden, joiden kustannukset
ovat pääosin dollareissa. Tätä kompensoidaan tekemällä aktiivisesti erilaisia
toimenpiteitä tuottavuuden parantamiseksi.
LIIKEVAIHTO JA TULOS
Katsauskauden liikevaihto 85,1 miljoonaa euroa (73,7 Me) kasvoi vertailukauteen
verrattuna 15,5 prosenttia.
Vuonna 2006 saatujen neljän tehdaslaajuisen tilauksen edistyminen näkyy
liikevaihdon jakauman muutoksena markkina-alueittain. Suurimmaksi
markkina-alueeksi nousi nyt Venäjä, jonka osuus liikevaihdosta oli 38 prosenttia
(13 %). Pohjois-Amerikan osuus liikevaihdosta nousi 24 prosenttiin (17 %).
Euroopan osuus laski 26 prosenttiin (27%). Muiden markkina-alueiden osuus oli 12
prosenttia (42 %).
Katsauskauden liikevaihto muodostui kokonaisuudessaan
puutuoteteknologialiiketoimintaan kuuluvista projektitoimituksista ja
teknologiapalveluista. Teknologiapalvelut kasvoivat 29 prosenttia
vertailukaudesta ja niiden osuus liikevaihdosta oli 25 prosenttia (23 %).
Konsernin liiketulos 6,2 miljoonaa euroa (2,2 Me) ja tulos ennen veroja 6,5
miljoonaa euroa (2,5 Me) kasvoivat vertailujaksoon verrattuna. Tulosparannukseen
ovat vaikuttaneet liikevaihdon kasvu, onnistunut projektien toteutus ja
tuottavuuden paraneminen sekä tasaisemman kuormitustilanteen mahdollistamat
alhaisemmat kustannukset. Liikevoittoprosentti oli 7,2 prosenttia (3,0 %).
Katsauskauden voitto oli 5,0 miljoonaa euroa (1,9 Me). Tulos osaketta kohti oli
1,24 euroa (laimentamaton 0,50 e).
Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 26,5 miljoonaa euroa (18,7 Me).
Liiketulos oli 2,4 miljoonaa euroa (-0,3 Me) ja 9,2 prosenttia liikevaihdosta
(-1,7 %). Tulosparannus poikkeuksellisen heikkoon vertailujaksoon nähden on
merkittävä. Kolmannen vuosineljänneksen voitto oli 1,8 miljoonaa euroa (-0,3 Me)
ja tulos osaketta kohti 0,46 euroa (laimentamaton -0,08 e).
RAHOITUS
Konsernin rahoitusasema pysyi hyvänä. Gearing oli kauden lopussa -12,8
prosenttia (-52,7 %) ja omavaraisuusaste 68,3 prosenttia (65,6 %). Taseen
loppusumma on laskenut tilikauden alusta 14,4 miljoonalla eurolla ja oli
katsauskauden lopussa 54,1 miljoonaa euroa (56,2 Me). Taseen erien ja niistä
laskettavien tunnuslukujen vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle
luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten
kustannuskertymien eriaikaisuudesta.
Rahavarat, sisältäen käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvarat, olivat katsauskauden lopussa 4,6 miljoonaa euroa (14,9 Me).
Rahavarojen muutos oli katsauskauden aikana 19,4 miljoonaa euroa negatiivinen
(3,5 Me). Liiketoiminnan rahavirta oli -16,6 miljoonaa euroa (5,6 Me).
Investointien rahavirta oli -1,1 miljoonaa euroa (-1,3 Me). Rahoituksen
rahavirta -1,7 miljoonaa euroa (-0,8 Me) sisältää osinkojen maksuja 2,8
miljoonaa euroa vuodelta 2006 (2,3 Me).
Korollinen vieras pääoma oli katsauskauden lopussa 0,6 miljoonaa euroa (0,5 Me).
Käyttämättömät pitkäaikaiset luottolimiitit olivat 15 miljoonaa euroa. Lisäksi
yhtiöllä on käyttämätön 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma.
TUTKIMUS- JA KEHITYSMENOT SEKÄ INVESTOINNIT
Tutkimus- ja kehitysmenot olivat katsauskaudella yhteensä 3,1 miljoonaa euroa
(2,7 Me) ja 3,7 prosenttia (3,7 %) liikevaihdosta. Tutkimus- ja kehitysmenojen
kasvu vertailuvuodesta johtuu tuotekehityshankkeiden erilaisesta ajoittumisesta.
Investointien kokonaismäärä oli 1,1 miljoonaa euroa (1,4 Me). Investoinnit ovat
tietojärjestelmä- sekä muita korvausinvestointeja.
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilöstön määrä katsauskauden lopussa oli 572 (534). Henkilöstön
määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muutettuna oli katsauskaudella keskimäärin
570 (539). Vertailuvuoteen verrattuna henkilöstön määrää kasvattivat Kiinan
toiminnan kehittäminen sekä Pohjois-Amerikan yhtiöissä kuormitustilanteen
vaihtelu. Ulkomaisten konserniyhtiöiden osuus henkilöstöstä oli katsauskauden
lopussa 25 prosenttia (21 %).
HALLINNOINTI
Varsinaisessa yhtiökokouksessa 21.3.2007 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi
Jarmo Rytilahti, varapuheenjohtajaksi Sinikka Mustakallio ja hallituksen
jäseniksi Mika Mustakallio, Panu Mustakallio, Pekka Paasikivi ja Jorma
Wiitakorpi.
Kaikki hallituksen jäsenet ovat riippumattomia yhtiöstä ja hallituksen
puheenjohtaja, Jarmo Rytilahti, ja kaksi jäsenistä (Pekka Paasikivi ja Jorma
Wiitakorpi) ovat riippumattomia merkittävästä osakkeenomistajatahosta.
Nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toimii Jarmo Rytilahti ja jäseninä Sinikka
Mustakallio sekä merkittävää osakkeenomistajatahoa edustava Ville Korhonen.
Työvaliokunnan puheenjohtajana toimii Jarmo Rytilahti ja jäseninä Sinikka
Mustakallio sekä Pekka Paasikivi. Tarkastusvaliokunnan tehtävät hoitaa hallitus.
Yhtiön tilintarkastajat ovat KHT-tilintarkastajat Anna-Maija Simola ja Antti
Unkuri sekä varatilintarkastaja KHT-yhteisö Ernst&Young Oy.
Konsernin johtaja on toimitusjohtaja Tapani Kiiski. Konsernin johtoryhmään
kuuluvat lisäksi Raute Oyj:n talousjohtaja Arja Hakala, operaatio- ja
teknologiajohtaja Petri Strengell, palveluliiketoiminnoista vastaava johtaja
Timo Kangas sekä Pohjois-Amerikan toiminnoista vastaava toimitusjohtaja Bruce
Alexander.
OSAKKEET
Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli 4.004.758
kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161
kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli 3.013.597 kappaletta.
Osakkeiden nimellisarvo on kaksi euroa. K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan
osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. K-sarjan osakkeen
siirtyessä K-sarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle muilla K-sarjan
osakkeenomistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä
esitetyin ehdoin.
Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan OMX Pohjoismainen Pörssi Helsingissä.
Kaupankäyntitunnus on RUTAV. Raute Oyj:llä on Helsingin Pörssin Liquidity
Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea
Pankki Suomi Oyj:n kanssa.
Koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden lopussa 52,9 miljoonaa euroa
(50,2 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen 30.9.2007
päätöskurssin 13,20 euroa (12,90 e) mukaisesti.
Muut osakkeisiin liittyvät tiedot on esitetty osavuosikatsauksen numero-osassa.
Hallituksen valtuutukset
Yhtiön hallituksella on yhtiökokouksen 21.3.2007 antama valtuutus päättää omien
A-sarjan osakkeiden hankkimisesta ja suunnatusta osakeannista 400.000 kappaleen
enimmäismäärään saakka. Valtuutukset ovat voimassa seuraavaan varsinaiseen
yhtiökokoukseen saakka. Hallitus ei ole käyttänyt valtuutustaan.
OSINGOT TILIKAUDELTA 2006
Varsinainen yhtiökokous päätti maksaa tilikaudelta 2006 osinkoa 0,70 euroa
osaketta kohti. Osingonjaon maksupäivä oli 2.4.2007, jolloin osinkoina
maksettiin yhteensä 2,8 miljoonaa euroa.
OSAKKEENOMISTAJAT
Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 1.144 ja katsauskauden lopussa 1.219
(1.033). K-sarjan osakkeita omistaa 46 yksityishenkilöä (46). Johdon
omistusosuus oli 4,7 prosenttia (4,5 %) yhtiön osakkeista ja 9,1 prosenttia (9,1
%) äänimäärästä. Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 2,8 prosenttia
(1,2 %).
Yhtiöllä ei ole katsauskauden aikana ollut hallussaan tai panttina omia
osakkeitaan.
Yhtiö ei saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.
LIIKETOIMINNAN KAUSIVAIHTELUT
Konsernin liikevaihto ja käyttöpääoma vaihtelevat vuosineljänneksittäin johtuen
erilaisista projektitoimituksista ja niiden ajoittumisesta. Liiketoimintaan ei
liity johdonmukaista kausivaihtelua lukuun ottamatta Suomeen toimitettavia
teknologiapalveluita, jotka painottuvat kesän huoltoseisokkeihin.
LIIKETOIMINTARISKIT
Suojattu valuuttasaatavariski
Liiketoiminnan maksuihin liittyvät valuuttamääräiset erät suojataan
valuuttajohdannaisilla sopimusten astuessa voimaan.
Sitovien kauppasopimuksien maksujen taloudelliseen suojaukseen liittyvien CAD-
ja USD-määräisten termiinisopimusten nimellisarvo oli katsauskauden lopussa 6,6
miljoonaa euroa (2,1 Me). Katsauskauden lopussa ei ollut sellaisia
termiinisopimuksia, joihin sovelletaan käyvän arvon suojausta.
Termiinisopimusten IFRS-periaatteiden mukaisella arvostuksella oli 0,3 miljoonan
euron positiivinen vaikutus liikevaihtoon ja liiketulokseen (0,1 Me)
suomalaiseen tilinpäätöskäytäntöön verrattuna.
NÄKYMÄT VUODELLE 2007
Rauten asiakasteollisuuksien investointikysynnän ennakoidaan säilyvän edelleen
hyvänä. Vilkkaan kysynnän uskotaan johtavan uusiin tilauksiin loppuvuoden aikana
ja tilauskannan vahvistuvan tulevalle vuodelle.
Kolmen ensimmäisen vuosineljänneksen hyvän kehityksen sekä loppuvuodelle
ajoittuvan tilauskannan ansiosta koko vuoden 2007 liikevaihdon ennustetaan
kasvavan maltillisesti edellisestä vuodesta ja liiketuloksen paranevan selvästi.
KONSERNIN VÄLITILINPÄÄTÖS 1.1. - 30.9.2007
Luvut ovat tilintarkastamattomia
(Luvut 1 000 euroa)
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN | Liite | 1.7. - | 1.7. - | 1.1. - | 1.1. - | 1.1. - |
| TULOSLASKELMA | tieto | 30.9. | 30.9. | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | 2007 | 2006 | 2007 | 2006 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |

| LIIKEVAIHTO | 2, 3, | 26 466 | 18 666 | 85 116 | 73 711 | 106 206 |
| | 4 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | | 17 | 30 | 75 | 127 | 199 |
| tuotot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden ja | | 103 | -508 | 295 | -98 | -111 |
| keskeneräisten | | | | | | |
| tuotteiden lisäys | | | | | | |
| (+) tai vähennys | | | | | | |
| (-) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja | | 14 653 | 10 146 | 49 089 | 42 928 | 62 418 |
| palvelut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista | 7 | 6 397 | 5 539 | 20 772 | 19 130 | 26 227 |
| aiheutuvat kulut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja | | 684 | 616 | 2 000 | 1 790 | 2 660 |
| arvonalentumiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | | 2 412 | 2 211 | 7 457 | 7 679 | 10 476 |
| kulut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | 6 | 24 146 | 18 512 | 79 319 | 71 527 | 101 781 |
| kulut yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETULOS | | 2 440 | -324 | 6 166 | 2 214 | 4 513 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | | 9 % | -2 % | 7 % | 3 % | 4 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot | | -1 | 184 | 501 | 546 | 745 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut | | -57 | -92 | -162 | -286 | -371 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOS ENNEN VEROJA | | 2 382 | -233 | 6 506 | 2 474 | 4 887 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | | 9 % | -1 % | 8 % | 3 % | 5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot *) | | -536 | -66 | -1 531 | -539 | -1 255 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| KAUDEN TULOS | | 1 845 | -299 | 4 974 | 1 935 | 3 632 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | | 7 % | -2 % | 6 % | 3 % | 3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
*)Tuloveroina on esitetty katsauskauden tulosta vastaava vero huomioiden koko
vuoden arvioitu verokanta.
--------------------------------------------------------------------------------
| Jakautuminen | | | | | | |

| Vähemmistölle kuuluva | | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
| osuus tuloksesta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön omistajille | | 1 845 | -299 | 4 974 | 1 935 | 3 632 |
| kuuluva osuus | | | | | | |
| tuloksesta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos, | | | | | | |
| euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton | | 0,46 | -0,08 | 1,24 | 0,50 | 0,94 |
| osakekohtainen tulos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennettu | | 0,46 | -0,08 | 1,24 | 0,49 | 0,94 |
| osakekohtainen tulos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet (1 000 kpl) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaistu | | 4 005 | 3 834 | 4 005 | 3 834 | 3 867 |
| keskimääräinen | | | | | | |
| kappalemäärä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaistu | | 4 005 | 3 957 | 4 005 | 3 957 | 3 867 |
| keskimääräinen | | | | | | |
| kappalemäärä | | | | | | |
| laimennettuna | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN TASE | Liitetieto| | 30.9. | 30.9. | 31.12.
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006
|

| VARAT | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset varat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Aineettomat | | | | 2 716 | 2 991 | 2 924 |
| hyödykkeet | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Aineelliset | | | | 11 901 | 13 214 | 12 542 |
| hyödykkeet | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Myytävissä olevat | | | | 395 | 404 | 395 |
| sijoitukset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Laskennalliset | | | | 348 | 356 | 487 |
| verosaamiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | | | | 15 360 | 16 964 | 16 348
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset varat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Vaihto-omaisuus | | | | 5 411 | 4 366 | 4 933 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Myyntisaamiset ja | 4 | | | 28 756 | 20 060 | 23 184 |
| muut saamiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Käypään arvoon | | | | 2 653 | 9 554 | 10 195 |
| tulosvaikutteisesti | | | | | | |
| kirjattavat | | | | | | |
| rahoitusvarat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Rahavarat | | | | 1 926 | 5 305 | 13 812 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | | | | 38 746 | 39 285 | 52 124
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| VARAT YHTEENSÄ | 2 | | | 54 107 | 56 249 | 68 472
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Osakepääoma | | | | 8 010 | 7 779 | 8 010 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Ylikurssirahasto | | | | 6 498 | 5 850 | 6 498 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Muut rahastot | 7 | | | 218 | 879 | -201 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Kertyneet | | | | 11 824 | 10 846 | 11 370 |
| voittovarat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Kauden tulos | | | | 4 974 | 1 935 | 3 632 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön | | | | 31 524 | 27 289 | 29 309
|
| omistajien osuus | | | | | | |
| omasta pääomasta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistön osuus | | | | 0 | 0 | 0 |
| omasta pääomasta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma yhteensä | | | | 31 524 | 27 289 | 29 309
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaiset velat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Varaukset | | | | 216 | 201 | 262 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Laskennalliset | | | | 1 006 | 1 224 | 1 084 |
| verovelat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Pitkäaikaiset | | | | 317 | 318 | 317 |
| korolliset velat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | | | | 1 539 | 1 743 | 1 663
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaiset velat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Varaukset | | | | 958 | 1 700 | 1 726 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Eläkevelvoitteet | | | | 279 | 347 | 335 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Lyhytaikaiset | | | | 238 | 150 | 150 |
| korolliset velat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Saadut | 4 | | | 7 980 | 14 641 | 19 726 |
| ennakkomaksut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Kauden tuloon | | | | 98 | 0 | 113 |
| perustuvat | | | | | | |
| verovelat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - Ostovelat ja muut | | | | 11 489 | 10 379 | 15 450 |
| velat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | | | | 21 043 | 27 217 | 37 500
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Velat yhteensä | | | | 22 582 | 28 960 | 39 163
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA JA VELAT | | | | 54 107 | 56 249 | 68 472
|
| YHTEENSÄ | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| KONSERNIN | | | | 1.1. - | 1.1. - | 1.1. -
|
| RAHAVIRTA | | | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006
|
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMINNAN | | | | | | |
| RAHAVIRTA | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Myynnistä | | | | 68 128 | 82 573 | 116 046 |
| saadut maksut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | | | | 75 | 85 | 155 |
| muista | | | | | | |
| tuotoista | | | | | | |
| saadut maksut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksut | | | | -83 794 | -76 347 | -100 100
|
| liiketoiminnan | | | | | | |
| kuluista | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavirta ennen | | | | -15 591 | 6 311 | 16 102 |
| rahoituseriä ja | | | | | | |
| veroja | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut korot | | | | -162 | -89 | -190 |
| ja maksut | | | | | | |
| muista | | | | | | |
| liiketoiminnan | | | | | | |
| rahoituskuluista| | | | | | |
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut korot ja | | | | 386 | 541 | 660 |
| muut tuotot | | | | | | |
| liiketoiminnasta| | | | | | |
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Saadut osingot | | | | 115 | 24 | 24 |
| liiketoiminnasta| | | | | | |
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut | | | | -1 387 | -1 166 | -1 614 |
| välittömät | | | | | | |
| verot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETOIMINNAN | | | | -16 639 | 5 621 | 14 982
|
| RAHAVIRTA (A) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTIEN | | | | | | |
| RAHAVIRTA | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit aineellisiin ja | | | -1 073 | -1 376 | -1 809 |
| aineettomiin hyödykkeisiin | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit | | | | 0 | -49 | -49 |
| myytävissä | | | | | | |
| oleviin | | | | | | |
| sijoituksiin | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aineellisten ja aineettomien | | | 0 | 81 | 292 |
| hyödykkeiden luovutustulot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Luovutustulot | | | | 0 | 12 | 20 |
| muista | | | | | | |
| sijoituksista | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| INVESTOINTIEN | | | | -1 073 | -1 332 | -1 545
|
| RAHAVIRTA (B) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUKSEN | | | | | | |
| RAHAVIRTA | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten | | | | 1 000 | 95 | 95 |
| ja | | | | | | |
| lyhytaikaisten | | | | | | |
| lainasaamisten | | | | | | |
| takaisinmaksut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Lyhytaikaisten | | | | 88 | 0 | 0 |
| lainojen lisäys | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaisten | | | | 0 | -66 | -67 |
| lainojen | | | | | | |
| takaisinmaksut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakeannista | | | | 0 | 1 436 | 1 436 |
| saadut maksut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksetut | | | | -2 803 | -2 290 | -2 290 |
| osingot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHOITUKSEN | | | | -1 715 | -825 | -826
|
| RAHAVIRTA (C) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHAVAROJEN | | | | -19 427 | 3 464 | 12 611
|
| MUUTOS (A+B+C) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| lisäys | | | | | | |
| (+)/vähennys | | | | | | |
| (-) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHAVARAT*) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - KAUDEN ALUSSA | | | | 24 006 | 11 395 | 11 395 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - KAUDEN | | | | 4 580 | 14 859 | 24 006
|
| LOPUSSA | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT TASEESSA KAUDEN LOPUSSA |
--------------------------------------------------------------------------------
| Käypään arvoon | | | | 2 653 | 9 554 | 10 195 |
| tulosvaikuttei- | | | | | | |
| sesti | | | | | | |
| kirjattavat | | | | | | |
| rahoitusvarat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahavarat | | | | 1 926 | 5 305 | 13 812 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä | | | | 4 580 | 14 859 | 24 006
|
--------------------------------------------------------------------------------
*) Rahavaroihin luetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat
rahoitusvarat sekä rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen
kuukauden sisällä.
--------------------------------------------------------------------------------
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | |

| | Osake- | Yli- | Muut | Kurssierot| Kertyneet
|
| | | kurssi- | | |
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | pääoma | rahasto | rahastot| | voittovarat |
| | | | | | |

| OMA PÄÄOMA 1.1.2007 | 8 010 | 6 498 | -201 | 274 | 14 726 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot | | | 376 | | |
| nettosijoituksista | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan pääomaan | | | | | |
| kirjattujen tai | | | | | |
| sieltä pois | | | | | |
| siirrettyihin eriin | | | | | |
| liittyvät verot | | | | | |

| Muuntoerot | | | | -374 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu lisäys/vähennys | | | | | |

| Suoraan omaan | 0 | 0 | 376 | -374 | 0 |
| pääomaan kirjatut | | | | | |
| nettotulot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto | | | | | 4 974 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella kirjatut | 0 | 0 | 376 | -374 | 4 974 |
| tuotot ja kulut | | | | | |
| yhteensä | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman korotus | | | | | |
| (optiot) | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -2 803 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omana pääomana | | | | | |
| suoritettavat | | | | | |

| osakeperusteiset | | | 43 | | |
| liiketoimet | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | 8 010 | 6 498 | 218 | -100 | 16 897 |
| 30.9.2007 | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (jatkuu) | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Emoyhtiön | | Vähem- | | | OMA |
--------------------------------------------------------------------------------
| | osakkaille | | mistön | | | PÄÄOMA |
--------------------------------------------------------------------------------
| | kuuluva | | osuus | | | YHTEENSÄ |
--------------------------------------------------------------------------------
| | osuus | | | | | |

| OMA PÄÄOMA 1.1.2007 | 29 308 | | 0 | | | 29 308 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot | 376 | | | | | 376 |
| nettosijoituksista | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan pääomaan | 0 | | | | | 0 |
| kirjattujen tai | | | | | | |
| sieltä pois | | | | | | |
| siirrettyihin eriin | | | | | | |
| liittyvät verot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | -374 | | | | | -374 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu lisäys/vähennys | 0 | | | | | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suoraan omaan | 2 | | 0 | | | 2 |
| pääomaan kirjatut | | | | | | |
| nettotulot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto | 4 974 | | | | | 4 974 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella kirjatut | 4 976 | | 0 | | | 4 976 |
| tuotot ja kulut | | | | | | |
| yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman | 0 | | | | | 0 |
| korotus (optiot) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | -2 803 | | | | | -2 803 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omana pääomana | | | | | | |
| suoritettavat | | | | | | |

| osakeperusteiset | 43 | | | | | 43 |
| liiketoimet | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA | 31 524 | | 0 | | | 31 524 |
| 30.9.2007 | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Osake- | Yli- | Muut |Kurssierot| Kertyneet |
| | | kurssi- | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | pääoma | rahasto | rahastot| | voittovarat |
| | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA 1.1.2006 | 7 629 | 5 429 | 14 | -533 | 13 384 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot | | | | | |
| nettosijoituksista | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan pääomaan | | | | | |
| kirjattujen tai | | | | | |
| sieltä pois | | | | | |
| siirrettyihin eriin | | | | | |
| liittyvät verot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | | | | 226 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu lisäys/vähennys | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suoraan omaan | 0 | 0 | 0 | 226 | 0 |
| pääomaan kirjatut | | | | | |
| nettotulot | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto | | | | | 1 935 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella kirjatut | 0 | 0 | 0 | 226 | 1 935 |
| tuotot ja kulut | | | | | |
| yhteensä | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman korotus | 150 | 421 | 865 | | |
| (optiot) | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | | | | | -2 290 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omana pääomana | | | | | |
| suoritettavat | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakeperusteiset | | | 58 | | |
| liiketoimet | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA 30.9.2006 | 7 779 | 5 850 | 937 | -307 | 13 030 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (jatkuu) |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Emoyhtiön | Vähem- | | | OMA | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | osakkaille | mistön | | | PÄÄOMA | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | kuuluva | osuus | | | YHTEENSÄ | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | osuus | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA 1.1.2006 | 25 923 | 224 | | | 26 147 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kurssierot | 0 | | | | 0 | |
| nettosijoituksista | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omaan pääomaan | 0 | | | | 0 | |
| kirjattujen tai sieltä | | | | | | |
| pois siirrettyihin eriin | | | | | | |
| liittyvät verot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muuntoerot | 226 | | | | 226 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu lisäys/vähennys | 0 | -224 | | | -224 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suoraan omaan pääomaan | 226 | -224 | | | 2 | |
| kirjatut nettotuotot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kauden voitto | 1 935 | | | | 1 935 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella kirjatut tuotot | 2 161 | -224 | | | 1 937 | |
| ja kulut yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakepääoman korotus | 1 436 | | | | 1 436 | |
| (optiot) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osingonjako | -2 290 | | | | -2 290 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omana pääomana | | | | | | |
| suoritettavat | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| osakeperusteiset | 58 | | | | 58 | |
| liiketoimet | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| OMA PÄÄOMA 30.9.2006 | 27 289 | 0 | | | 27 289 | |
--------------------------------------------------------------------------------
LIITETIEDOT
PERUSTIEDOT
Raute Oyj:n hallitus on 24.10.2007 käsitellyt konsernin välitilinpäätöksen
ajalta 1.1. - 30.9.2007 ja päättänyt julkistaa Raute Oyj:n osavuosikatsauksen
1.1. - 30.9.2007 tämän tiedotteen mukaisena.
1. Laatimisperiaatteet
Raute Oyj:n osavuosikatsaus on laadittu IAS 34 -standardin mukaisesti.
Osavuosikatsaukseen sisältyvä Raute-konsernin välitilinpäätös 1.1. - 30.9.2007
ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisenä,
joten osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuodelta 2006 julkaistun
tilinpäätöksen kanssa.
Osavuosikatsauksessa esitetyt luvut ovat tilintarkastamattomia. Suluissa
esitetyillä luvuilla viitataan vastaaviin lukuihin vertailuvuodelta. Kaikki
osavuosikatsauksen luvut esitetään tuhansina euroina, jollei toisin ole todettu.
Pyöristyksistä johtuen osavuosikatsauksen taulukoissa esitettyjen yksittäisten
lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta.
Osavuosikatsauksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää johdolta
sellaisten arvioiden ja oletusten käyttämistä, jotka vaikuttavat taseen
laadintahetken varojen ja velkojen sekä katsauskauden tuottojen ja kulujen
määriin. Koska arviot ja olettamukset perustuvat osavuosikatsaushetken
näkemyksiin, ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat tämän
vuoksi poiketa näistä arvioista.
Konserni on ottanut 1.1.2007 alkaen käyttöön seuraavat IASB:n julkistamat
standardit ja tulkinnat:
- IFRIC 8: IFRS 2 soveltamisala
- IFRIC 9: kytkettyjen johdannaisten uudelleenarviointi
- IFRIC 10: Interim Financial Reporting and Impairment
- IFRS 7 rahoitusinstrumentit: tilinpäätöksessä olevat tiedot,
- IAS 1-standardin muutos: tilinpäätöksessä esitettävät pääomatiedot
Standardien käyttöönotolla ei ole ollut vaikutusta välitilinpäätöksen lukuihin.
Muilta osin konserni on soveltanut osavuositilinpäätöksen laatimisessa vuoden
2006 tilinpäätöksessä kuvattuja laatimisperiaatteita.
2. Segmenttitiedot
Ensisijainen segmentti
Rauten ensisijainen segmentti on liiketoimintasegmentti. Jatkuvat toiminnot
kuuluvat kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin.
Toissijainen segmentti
Rauten toissijainen segmentti on maantieteellinen. Maantieteellisen segmentin
muodostaa markkina-alue, joka on yli 10% konsernin liikevaihdosta.
Toissijaisen segmentin tiedot
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihto | 1.1. - | | 1.1. - | | 1.1. - | |
| ulkopuolisille | 30.9. | | 30.9. | | 31.12. | |
| asiakkaille | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| asiakkaiden | 2007 | % | 2006 | % | 2006 | % |
| sijaintipaikan mukaan | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä | 32 508 | 38 | 9 273 | 13 | 12 470 | 12 |

| Eurooppa | 22 181 | 26 | 20 166 | 27 | 30 620 | 29 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pohjois-Amerikka | 20 373 | 24 | 12 448 | 17 | 17 107 | 16 |

| Etelä-Amerikka | 7 787 | 9 | 25 881 | 35 | 39 160 | 37 |

| Muut | 2 267 | 3 | 5 943 | 8 | 6 849 | 6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | 85 116 | 100 | 73 711 | 100 | 106 206 | 100 |

| Segmenttivarat | | | | | | |
| maantieteellisesti | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä | 439 | 1 | 287 | 1 | 190 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eurooppa | 46 237 | 85 | 49 682 | 88 | 63 832 | 94 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pohjois-Amerikka | 6 164 | 11 | 6 082 | 11 | 4 158 | 6 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Etelä-Amerikka | 47 | 0 | 50 | 0 | 38 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | 1 220 | 2 | 148 | 0 | 254 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | 54 107 | 100 | 56 249 | 100 | 68 472 | 100 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Investoinnit | | | | | | |
| maantieteellisesti | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Eurooppa | 712 | 66 | 1 347 | 98 | 1 801 | 97 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pohjois-Amerikka | 75 | 7 | 26 | 2 | 51 | 3 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Etelä-Amerikka | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | 286 | 27 | 0 | 0 | 0 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | 1 073 | 100 | 1 373 | 100 | 1 852 | 100 |
--------------------------------------------------------------------------------
3. Myyntituotot
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihdon jakauma | 1.1. - | | 1.1. - | | 1.1. - | |
| | 30.9. | | 30.9. | | 31.12. | |
--------------------------------------------------------------------------------
| markkina-alueittain | 2007 | % | 2006 | % | 2006 | % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Venäjä | 32 508 | 38 | 9 273 | 13 | 12 470 | 12 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pohjois-Amerikka | 20 373 | 24 | 12 448 | 17 | 17 107 | 16 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu Eurooppa | 13 924 | 16 | 13 146 | 18 | 20 203 | 19 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suomi | 8 257 | 10 | 7 019 | 10 | 10 417 | 10 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Etelä-Amerikka | 7 787 | 9 | 25 881 | 35 | 39 160 | 37 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aasia | 885 | 1 | 5 086 | 7 | 5 593 | 5 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oseania | 597 | 1 | 409 | 0 | 501 | 0 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut | 785 | 1 | 449 | 0 | 755 | 1 |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | 85 116 | 100 | 73 711 | 100 | 106 206 | 100 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 4. | | | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
| Pitkäaikaishankkeet | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006 |

| Liikevaihto | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmistusasteen | | | | 73 398 | 61 453 | 90 464 |
| mukainen liikevaihto | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muu liikevaihto | | | | 11 718 | 12 258 | 15 742 |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | | | | 85 116 | 73 711 | 106 206 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmistusasteen | | | | 109 120 | 73 000 | 77 607 |
| mukaan tuloutettujen | | | | | | |
| mutta luovuttamatta | | | | | | |
| olevien | | | | | | |
| pitkäaikaishankkeiden | | | | | | |
| osalta tuotoksi | | | | | | |
| kirjattu määrä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Pitkäaikaishankkeiden | | | | 40 718 | 63 953 | 74 281 |
| tuotoksi kirjaamatta | | | | | | |
| oleva määrä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Erittely | | | | | | |
| yhdistellyistä | | | | | | |
| vastaavien ja | | | | | | |
| vastattavien eristä: | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmistusasteen | | | | 110 024 | 72 972 | 76 989 |
| mukaisia tuottoja | | | | | | |
| vastaavat | | | | | | |
| siirtosaamiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Hankkeiden tilaajilta | | | | -87 280 | -61 636 | -62 588 |
| saadut ennakot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen lyhytaikaisiin | | | 22 744 | 11 336 | 14 401 |
| saamisiin sisältyvät | | | | | |
| hankesaamiset | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taseen ennakkomaksut | | | | 7 980 | 14 641 | 19 726 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 5. Henkilöstön määrä | | | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - tehollinen | | | | 570 | 539 | 546 |
| keskimäärin | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - kirjoilla | | | | 576 | 539 | 547 |
| keskimäärin | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - kirjoilla kauden | | | | 572 | 534 | 540 |
| lopussa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| 6. Tutkimus ja | | | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
| kehitysmenot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Katsauskauden | | | | 3 137 | 2 740 | 3 765 |
| tutkimus ja | | | | | | |
| kehitysmenot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Aktivoitujen | | | | 275 | 132 | 228 |
| kehitysmenojen | | | | | | |
| poistot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kehitysmenoista | | | | -191 | -449 | -538 |
| aktivoitu taseeseen | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Kaudella kuluksi | | | | 3 221 | 2 423 | 3 455 |
| kirjatut tutkimus- ja | | | | | | |
| kehitysmenot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
7. Osakeperusteiset maksut
Katsauskaudella osakepalkkioiden vaikutus Raute Konsernin tulokseen oli 81
tuhatta euroa. Katsauskauden päättyessä rahaosuuden käypä arvo oli 13,20 euroa
osaketta kohti. Myönnettyjen osakepalkkioiden käypä arvo oli yhteensä 0,3
miljoonaa euroa.
--------------------------------------------------------------------------------
| 8. Vastuut | | | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omasta velasta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - kiinnitykset | | | | 11 059 | 11 134 | 11 134 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emo- ja | | | | | | |
| tytäryhtiöiden | | | | | | |
| puolesta annetut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - pankkitakaukset | | | | 17 150 | 16 872 | 14 116 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Muut omat vastuut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Leasing- ja | | | | | | |
| vuokravastuut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - kuluvalta | | | | 73 | 72 | 218 |
| tilikaudelta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - seuraavilta | | | | 541 | 154 | 527 |
| tilikausilta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Johdon, osakkaiden tai osakkuusyhtiöiden puolesta ei ole annettu rahalainoja,
pantteja tai muita vastasitoumuksia.
--------------------------------------------------------------------------------
| 9. | | | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
| Valuuttajohdannaiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttajohdannaisia | | | | | | |
| käytetään | | | | | | |
| suojaustarkoituksessa | | | | | | |
| . | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinien | | | | | | |
| nimellisarvot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taloudellinen suojaus | | | | | | |

| - rahoitukseen | | | | 3 650 | 2 232 | 2 065 |
| liittyvät | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - liikevaihdon | | | | 6 568 | 2 076 | 174 |
| suojaukseen liittyvät | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suojauslaskenta | | | | | | |

| - liikevaihdon | | | | 0 | 13 596 | 7 000 |
| suojaukseen liittyvät | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valuuttatermiinien | | | | | | |
| käyvät arvot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Taloudellinen suojaus | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - rahoitukseen | | | | -4 | -2 | 2 |
| liittyvät | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - liikevaihdon | | | | 346 | -3 | -8 |
| suojaukseen liittyvät | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Suojauslaskenta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - liikevaihdon | | | | 0 | -91 | -50 |
| suojaukseen liittyvät | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Ostetut | | | | | | |
| valuuttaoptiot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - nimellisarvo | | | | 0 | | 1 963 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - käyvät arvot | | | | 0 | | 13 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| TUNNUSLUVUT | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 1.1. - | 1.1. - | 1.1. - |
| | | | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | 2007 | 2006 | 2006 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Sijoitetun pääoman | | | | 28,7 % | 13,5 % | 18,6 % |
| tuotto , ROI | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oman pääoman tuotto , | | | | 21,8 % | 9,7 % | 13,1 % |
| ROE | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Maksuvalmius (Quick | | | | 2,6 | 3,2 | 2,7 |
| ratio) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Gearing | | | | -12,8 % | -52,7 % | -80,3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Omavaraisuusaste | | | | 68,3 % | 65,6 % | 60,1 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tilauskanta, Me | | | | 44 | 69 | 77 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Uudet tilaukset, Me | | | | 48 | 89 | 132 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Viennin osuus | | | | 90,3 % | 90,5 % | 90,2 % |
| liikevaihdosta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liikevaihdon muutos | | | | 15,5 % | -4,4 % | -2,2 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit, Me | | | | 1,1 | 1,4 | 1,9 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Bruttoinvestoinnit | | | | 1,3 % | 1,9 % | 1,7 % |
| liikevaihdosta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tutkimus- ja | | | | 3,1 | 2,7 | 3,8 |
| kehittämismenot, Me | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tutkimus- ja | | | | 3,7 % | 3,7 % | 3,5 % |
| kehittämismenot | | | | | | |
| liikevaihdosta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen tulos | | | | | | |
| (EPS), euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimentamaton | | | | 1,24 | 0,50 | 0,94 |
--------------------------------------------------------------------------------
| - | | | | 1,24 | 0,49 | 0,94 |
| laimennusvaikutuksella | | | | | | |
| oikaistu | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oma pääoma/osake, | | | | 7,87 | 7,02 | 7,32 |
| euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko/K-sarjan osake, | | | | | | 0,70 |
| euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko/A-sarjan osake, | | | | | | 0,70 |
| euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osinko/tulos | | | | | | 74,5 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| Efektiivinen | | | | | | 5,5 % |
| osinkotuotto | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeen kurssi | | | | 13,20 | 12,90 | 12,85 |
| katsauskauden lopussa, | | | | | | |
| euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden lukumäärä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - painotettu | | | | 4 005 | 3 834 | 3 867 |
| keskiarvo, 1 000 kpl | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - laimennettuna, 1 | | | | 4 005 | 3 957 | 3 867 |
| 000 kpl | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
Tunnuslukujen laskentakaavat on esitetty vuoden 2006 vuosikertomuksen sivulla
60.
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOSKEHITYS VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN |
--------------------------------------------------------------------------------
| | Q 3 | Q 2 | Q 1 | Q 4 | Liukuva | Liukuva |
--------------------------------------------------------------------------------
| | 2007 | 2007 | 2007 | 2006 | 1.10.2006 |1.10.2005|
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | - | - |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | 30.9.2007 |30.9.2006|
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKEVAIHTO | 26 466 |29 769 | 28 882 | 32 494 | 117 610 | 105 215 |
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | 17 | 19 | 38 | 72 | 147 | 216 |
| tuotot | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Valmiiden ja | 103 | -54 | 246 | -13 | 282 | -1 166 |
| keskeneräisten | | | | | | |
| tuotteiden lisäys | | | | | | |
| (+) tai vähennys | | | | | | |
| (-) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Materiaalit ja | 14 653 |17 439 | 16 997 | 19 490 | 68 579 | 61 179 |
| palvelut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Työsuhde-etuuksista | 6 397 | 7 369 | 7 007 | 7 097 | 27 869 | 25 749 |
| aiheutuvat kulut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Poistot ja | 684 | 663 | 653 | 871 | 2 871 | 2 503 |
| arvonalentumiset | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan muut | 2 412 | 2 427 | 2 618 | 2 796 | 10 253 | 11 925 |
| kulut | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Liiketoiminnan | 24 146 |27 898 | 27 276 | 30 254 | 109 573 | 101 355 |
| kulut yhteensä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| LIIKETULOS | 2 440 | 1 836 | 1 891 | 2 299 | 8 465 | 2 909 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | 9 % | 6 % | 7 % | 7 % | 7 % | 3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoitustuotot | -1 | 191 | 312 | 199 | 700 | 799 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Rahoituskulut | -57 | -53 | -51 | -85 | -247 | -284 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| TULOS ENNEN VEROJA | 2 382 | 1 973 | 2 151 | 2 412 | 8 918 | 3 424 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | 9 % | 7 % | 7 % | 7 % | 8 % | 3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Tuloverot | -536 | -478 | -517 | -717 | -2 248 | -571 |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| KAUDEN TULOS | 1 845 | 1 495 | 1 634 | 1 696 | 6 670 | 2 853 |
--------------------------------------------------------------------------------
| % liikevaihdosta | 7 % | 5 % | 6 % | 5 % | 6 % | 3 % |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Jakautuminen | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Vähemmistölle | 0 | 0 | 0 | 0 | 0 | 3 |
| kuuluva osuus | | | | | | |
| tuloksesta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Emoyhtiön | 1 845 | 1 495 | 1 634 | 1 696 | 6 670 | 2 850 |
| omistajille kuuluva | | | | | | |
| osuus tuloksesta | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekohtainen | | | | | | |
| tulos, euroa | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimentamaton | 0,46 | 0,37 | 0,41 | 0,44 | | |
| osakekohtainen | | | | | | |
| tulos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Laimennettu | 0,46 | 0,37 | 0,41 | 0,44 | | |
| osakekohtainen | | | | | | |
| tulos | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet (1 000 | | | | | | |
| kpl) | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaistu | 4 005 | 4 005 | 4 005 | 3 867 | | |
| keskimääräinen | | | | | | |
| kappalemäärä | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Oikaistu | 4 005 | 4 005 | 4 005 | 3 867 | | |
| keskimääräinen | | | | | | |
| kappalemäärä | | | | | | |
| laimennettuna | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 30.9.2007
--------------------------------------------------------------------------------
| | K-sarjan | | A-sarjan | | Osakkeiden |
--------------------------------------------------------------------------------
| | osakkeet | | osakkeet | | määrä |
--------------------------------------------------------------------------------
| | (20 ääntä | | (1 ääni | | yhteensä |
--------------------------------------------------------------------------------
| | osaketta | | osaketta | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | kohti) | | kohti) | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 1. Sundholm Göran | | | 515 000 | | 515 000 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 2. Hietala Pekka | | | 181 900 | | 181 900 |
| Tapani | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 3. Suominen Jussi | 48 000 | | 74 759 | | 122 759 |
| Matias | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 4. Suominen Tiina | 48 000 | | 74 759 | | 122 759 |
| Sini-Maria | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 5. Mustakallio Kari | 60 480 | | 60 009 | | 120 489 |
| Pauli | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 6. Kirmo Kaisa | 50 280 | | 65 092 | | 115 372 |
| Marketta | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 7. Suominen Pekka | 48 000 | | 64 159 | | 112 159 |
| Matias | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 8. Siivonen Osku Pekka | 50 640 | | 53 539 | | 104 179 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 9. Keskiaho Kaija | 33 600 | | 51 116 | | 84 716 |
| Leena | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 10. Särkijärvi Riitta | 60 480 | | 22 009 | | 82 489 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 11. Mustakallio Mika | 39 750 | | 42 670 | | 82 420 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 12. Mustakallio Risto | 42 240 | | 35 862 | | 78 102 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 13. Mustakallio Ulla | 47 240 | | 30 862 | | 78 102 |
| Sinikka | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 14. Sr Arvo Finland | | | 64 358 | | 64 358 |
| Value | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 15. Mustakallio Marja | 42 240 | | 20 662 | | 62 902 |
| Helena | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 16. Mustakallio Kai | 47 240 | | 12 000 | | 59 240 |
| Henrik | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 17. Sr Eq Suomi | | | 56 531 | | 56 531 |
| Pienyhtiöt | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 18. Kirmo Lasse Antti | 30 000 | | 26 200 | | 56 200 |
--------------------------------------------------------------------------------
| 19. Särkijärvi Timo | 12 000 | | 43 256 | | 55 256 |
| Juha | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| 20. Särkijärvi-Martinez | 12 000 | | 43 256 | | 55 256 |
| Anu Riitta | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | 672 190 | | 1 537 999 | | 2 210 189 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkeiden | 67,8 % | | 51,0 % | | 55,2 % |
| kokonaismäärästä | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkeiden | 67,8 % | | 51,0 % | | 65,6 % |
| kokonaisäänimäärästä | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Hallintarekisteröidyt | | | 113 571 | | 113 571 |
--------------------------------------------------------------------------------
| MUUT OSAKKAAT | 318 971 | | 1 362 027 | | 1 680 998 |
--------------------------------------------------------------------------------
| YHTEENSÄ | 991 161 | | 3 013 597 | | 4 004 758 |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| JOHDON OMISTUS | 98 990 | | 89 788 | | 188 778 |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkeiden | 10,0 % | | 3,0 % | | 4,7 % |
| kokonaismäärästä | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osuus osakkeiden | 10,0 % | | 3,0 % | | 9,1 % |
| kokonaisäänimäärästä | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| OSAKEKOHTAISET | | | | | | |
| TIEDOT | | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| | | 30.9. | 30.9. | 31.12. |
|
--------------------------------------------------------------------------------
| | | 2007 | 2006 | 2006 |
|
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakemäärät | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - K-sarja, | | 991 161 | 991 161 | 991 161 | |
| kantaosakkeet (20 | | | | | |
| ääntä/osake) | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - A-sarjan osakkeet | | 3 013 597 | 2 898 297 | 3 013 597 | |
| (1 ääni per osake) | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeet yhteensä | | 4 004 758 | 3 889 458 | 4 004 758 |
|
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| A-sarjan osakkeiden | | | | | |
| vaihto | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden vaihto, | | 805 203 | 676 432 | 1 088 288 | |
| kpl | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakkeiden vaihto, | | 11,3 | 10,1 | 15,4 | |
| Me | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| A-sarjan osakkeen | | | | | |
| kurssi | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Katsauskauden | | 13,20 | 12,90 | 12,85 | |
| lopussa, euroa | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Korkein noteeraus | | 15,45 | 17,60 | 17,60 | |
| katsauskaudella, | | | | | |
| euroa | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Alin noteeraus | | 12,40 | 11,60 | 11,60 | |
| katsauskaudella, | | | | | |
| euroa | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Keskikurssi | | 13,88 | 14,90 | 14,03 | |
| katsauskaudella | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
--------------------------------------------------------------------------------
| Osakekannan | | | | | |
| markkina-arvo | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| (K-osakkeet | | | | | |
| arvostettu A-sarjan | | | | | |
| osakkeen | | | | | |
| katsauskauden lopun | | | | | |
| kurssilla) | | | | | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - K-osakkeet, Me | | 13,1 | 12,8 | 12,7 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| - A-osakkeet, Me | | 39,8 | 37,4 | 38,7 | |
--------------------------------------------------------------------------------
| Yhteensä, Me | | 52,9 | 50,2 | 51,5 |
|
--------------------------------------------------------------------------------
RAUTE OYJ
Hallitus
LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, 03 829 3560,
matkapuhelin 0400 814 148
Talousjohtaja Arja Hakala, Raute Oyj, 03 829 3293,
matkapuhelin 0400 710 387
RAUTE LYHYESTI:
Raute on puutuotetoimialaa maailmanlaajuisesti palveleva teknologiayritys,
jonka tärkeimmät asiakasteollisuudet ovat vaneri- ja LVL-teollisuus. Yrityksellä
on johtava markkina-asema maailmassa näiden asiakasteollisuuksien
tehdaslaajuisten projektien toimittajana. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat
myös teknologiapalvelut, joiden avulla Raute tukee asiakkaitaan näiden
investointien koko elinkaaren ajan. Rauten päätoimipiste sijaitsee Nastolassa.
Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain
alueella Kiinassa sekä Jyväskylässä ja Kajaanissa. Rauten liikevaihto vuonna
2006 oli 106 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 540. Lisätietoja yhtiöstä:
www.raute.fi.
JAKELU:
OMX Pohjoismainen Pörssi Helsinki, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.fi