Raute Oyj - Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2016
RAUTE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 26.10.2016 KLO 9.00
RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2016
- Konsernin liikevaihto 77,1 Me (87,8 Me) laski 12 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 120 Me (129 Me).
- Liiketulos oli 4,3 Me (5,3 Me). Tulos ennen veroja oli 3,9 Me (5,3 Me).
- Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana 0,74 euroa (1,07 e).
- Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 23,4 Me ja liiketulos 1,4 Me. Kolme isoa uutta tilauskokonaisuutta nosti uusien tilausten määrän vuosineljänneksen ennätystasolle 92 Me:oon. Tilauskanta katsauskauden lopussa oli ennätyksellinen 102 Me.
- Tulosnäkymissä ei muutosta. Rauten vuoden 2016 liikevaihdon ja liiketuloksen arvioidaan pysyvän vuoden 2015 tasolla.
TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: NELJÄ UUDEN KAPASITEETIN TEHDASHANKETTA KÄYNNISTYI – TILAUSKANTA ENNÄTYSTASOLLE
Liikevaihtomme ja -tuloksemme kehitys jatkui ennakoimamme mukaisena edelleen kolmannellakin neljänneksellä eikä yllätyksiä tullut. Liikevaihto ja -tulos vastasivat vuosineljänneksen alun alhaista tilauskantaamme ja katsauskautta edeltänyttä pitkää alhaista uusien tilausten jaksoa.
Heinä- ja elokuussa onnistuimme saamaan tilaukset neljän uutta kapasiteettia luovan hankkeen tuotantokoneista, kolmessa eri tilauksessa: Metsäliitolle viilun tuotantolinja Äänekoskelle ja LVL:n tuotantolinja Lohjalle Suomeen, Steicolle LVL:n tuotantolinjat Czarna Wodaan Puolaan ja Vjatskiy Fanernyi Kombinatille koivuvanerin tuotantolinjat Kirovin seudulle Venäjälle. Kaikista näistä kaupoista olimme neuvotelleet jo kuukausia, jopa yli vuoden ennen tilausten saamista. Neljän ison projektitoimituksen käynnistyminen lähes yhtä aikaa ja viivästyneenä odottamastamme on meille jälleen näytön paikka. Luotan kuitenkin toimituskykymme joustavuuteen. Siitä meillä on hyviä näyttöjä kahdelta viime vuodelta. Kuluneen neljänneksen liikevaihtoon saadut tilaukset eivät vielä ehtineet vaikuttaa. Näiden tilausten saaminen osoittaa, että kilpailukykymme on parhaimmillaan juuri tällaisissa suurissa hankkeissa.
Asiakkaidemme markkinatilanne on arviomme mukaan säilynyt jokseenkin ennallaan. Käyttöasteet ovat hyviä, vaneri- ja LVL-tuotteiden hinnat pääosin normaalilla tasolla ja siten kannattavuudet vähintään kohtuullisia. Monet asiakkaamme kertovat edelleen tilauskantojen lyhyydestä. Siten yksittäisten konelinjojen ja modernisointien osalta investointipäätösten tekeminen on hidasta. Toisaalta teknologiapalveluidemme kysyntä on aktiivista. Pitkään jatkuttuaan tällainen tilanne alkaa muodostua jo uudeksi normaaliksi.
Onnistuimme suunnittelemaan saamiemme suurten tilausten ajoituksen työkuormaamme niin, että säilytämme kykymme palvella kaikkia asiakkaitamme ennätystasoisesta tilauskannasta huolimatta. Tilauskantamme muodostaa jo nyt vahvan näkymän ensi vuoteen. Samalla se antaa meille mahdollisuuden kehittää toimintaamme ja kilpailukykyämme silmällä pitäen ajanjaksoja, jolloin ei suuria tehdasprojekteja markkinoilla ole.
Vaikka meille tuleekin varmasti kiire, olen vakuuttunut, että onnistumme kirimään loppuvuoden aikana niin, että saavutamme tämän vuoden osalta ennakoimamme mukaisesti liikevaihdon ja liiketuloksen, jotka ovat viime vuoden tasolla. Siihen tarvitsemme kaikkien rautelaisten ja yhteistyökumppaniemme panosta ja onnistumista.
VUODEN 2016 KOLMAS VUOSINELJÄNNES
Uudet tilaukset ja tilauskanta
Kolmannella vuosineljänneksellä uusien tilausten kokonaisarvo 92 miljoonaa euroa (14 Me) oli ennätystasolla.
Heinäkuun lopussa astui voimaan yhteensä noin 25 miljoonan euron arvoiset tilaukset sisältäen LVL:n tuotantolinjasta sekä koivuviilun tuotantolaitoksen koneista ja laitteista Suomeen. LVL-linjan asennus ja käyttöönotto alkavat vuoden 2017 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Koivuviilun tuotantolinjan asennus ja käyttöönotto alkaa vuoden 2017 viimeisellä vuosineljänneksellä.
Elokuun loppupuolella astui voimaan noin 17,5 miljoonan euron arvoinen tilauskokonaisuus sisältäen LVL:n valmistamiseen tarvittavista koneista ja laitteista Puolaan. Toimitukset ajoittuvat vuoden 2017 ensimmäiselle puoliskolle ja LVL:n tuotannon arvioidaan olevan täydessä käynnissä vuoden 2018 puoliväliin mennessä.
Elokuun loppupuolella astui voimaan 32 miljoonan euron arvoinen tilauskokonaisuus sisältäen koivuvaneritehtaan tuotantoprosessin koneista ja laitteista Kirovin seudulle Venäjälle. Koneiden toimitukset alkavat vuoden 2017 toisella neljänneksellä.
Kolmeen suureen tilauskokonaisuuteen sisältyy neljä uutta kapasiteettia luovaa hanketta, joiden yhteenlaskettu arvo on noin 69 miljoonaa euroa.
Myös muiden projektitoimitustilausten kokonaisarvo 12 miljoonaa euroa oli muutamaa edellistä vuosineljännestä parempi.
Teknologiapalveluiden osuus uusista tilauksista oli 11 miljoonaa euroa (11 Me).
Tilauskanta kauden lopussa, 102 miljoonaa euroa (83 Me), oli ennätystasolla. Tilauskanta kasvoi kolmannella vuosineljännellä 70 miljoonaa euroa.
Liikevaihto
Kolmannen vuosineljänneksen liikevaihto oli 23,4 miljoonaa euroa (31,4 Me). Alhaiseksi jäänyt liikevaihto vastasi neljänneksen alun alhaista tilauskantaa ja jaksolle suunniteltua toimitusten etenemistä. Teknologiapalveluiden osuus koko liikevaihdosta oli korkea 49 prosenttia (32 %) johtuen projektitoimitusten alhaisesta määrästä.
Tulos ja kannattavuus
Kolmannen vuosineljänneksen liiketulos oli 1,4 miljoonaa euroa voitollinen (1,9 Me voitollinen) ja 5,8 prosenttia (6,1 %) liikevaihdosta. Tulos oli 0,9 miljoonaa euroa voitollinen (1,5 Me voitollinen) ja tulos osaketta kohti oli laimentamattomana +0,22 euroa (+0,36 e). Kannattavuus vastasi toteutunutta liikevaihtoa.
RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2016
LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ
Asiakasteollisuuksien markkinatilanne
Investointihankkeissa käytettävien puutuotteiden valmistajina Rauten asiakasteollisuudet, vaneri- ja LVL-teollisuus (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki), ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen, asumiseen liittyvän kulutuksen, kansainvälisen kaupan ja kuljetusalan suhdanteista.
Vuoden 2016 kolmen ensimmäisen neljänneksen aikana ei maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanteessa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta.
Euroopan talouskehityksen hienoinen vahvistuminen on edelleen jatkunut. Venäjän talous on edelleen heikossa tilanteessa. Merkit tilanteen vakiintumisesta ja kääntymisestä parempaan ovat kesän aikana vahvistuneet. Kiinassa toimenpiteet talouskasvun vahvistamiseksi eivät edelleenkään näy konkreettisesti Rauten asiakaskunnassa investointien lisääntymisenä. Etelä-Amerikan tärkeimpien maiden kotimarkkinat ovat heikot. Osaltaan heikentyneiden valuuttojen johdosta chileläiset ja brasilialaiset vanerintuottajat ovat lisänneet vientiään Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan, mikä kiristää kilpailua näillä markkinoilla.
Rakentamisen aktiviteetti on pysynyt alhaisella tasolla kaikilla markkina-alueilla mukaan lukien Pohjois-Amerikka, jossa talous muutoin jatkaa hyvää kasvuaan. Rakentamisen suhdanne piristyy tasaisesti, mutta hitaasti. Edellä kuvatusta markkinatilanteesta johtuen Rauten asiakkaiden tilauskannat ovat pysyneet lyhyinä, eikä tilanne siten ole houkutellut merkittävien investointien toteuttamiseen.
Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä
Rauten teknologian ja palveluiden kysyntä oli raportointijaksolla ristiriitaista. Projektityyppisten hankkeiden tarjouskyselyjä ja aktiivisiakin neuvotteluja oli varsin runsaasti. Useampi pitkään neuvoteltu suuri tehdashanke eteni tilauksiksi kolmannen neljänneksen aikana. Yksittäisten konelinjojen laajuisten hankkeiden ja modernisointien osalta vilkkaasta kysynnästä huolimatta hankkeita on käynnistynyt varsin vähän. Varaosien ja palveluiden kysyntä ja tilausmäärät säilyivät hyvällä tasolla.
UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA
Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu toimitetun konekannan koko elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimituksiin kuuluvat hankkeet, jotka muodostuvat yksittäisistä koneista tai tuotantolinjoista aina koko tehtaan tuotantoprosessin koneet ja laitteet kattaviin toimituksiin. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet.
Katsauskauden aikana saatujen uusien tilausten määrä oli 120 miljoonaa euroa (129 Me). Uusista tilauksista 53 prosenttia saatiin Euroopasta (73 %), 35 prosenttia Venäjältä (8 %), 7 prosenttia Pohjois-Amerikasta (12 %), 3 prosenttia Aasian-Tyynenmeren alueelta (4 %) ja 2 prosenttia Etelä-Amerikasta (3 %). Kolmannen vuosineljänneksen osuus uusista tilauksista oli 92 miljoonaa euroa.
Projektitoimituksissa uusien tilausten määrä oli 91 miljoonaa euroa (98 Me). Kolmannella vuosineljänneksellä astui voimaan kolme suurta tilauskokonaisuutta, joihin sisältyy yhteensä neljä uutta kapasiteettia luovaa hanketta yhteisarvoltaan 69 miljoonaa euroa. Hankkeista kolme rakennetaan Eurooppaan ja yksi Venäjälle.
Teknologiapalveluissa uusien tilauksien määrä 29 miljoonaa euroa (31 Me) laski vertailukaudesta 4 prosenttia investointityyppisten modernisointitilausten vähäisen määrän johdosta. Varaosien ja kunnossapitopalveluiden tilausten määrä kasvoi vertailukaudesta.
Tilauskanta kasvoi kolmannen vuosineljänneksen aikana 70 miljoonalla eurolla ja oli katsauskauden päättyessä ennätystasolla 102 miljoonaa euroa (83 Me).
KILPAILUASEMA
Rauten kilpailuasema on pysynyt ennallaan ja on hyvä. Rauten ratkaisut auttavat asiakkaita varmistamaan toimitus- ja palvelukykyään tuotantoprosessinsa tai sen osan koko elinkaaren ajan. Tällaisissa investoinneissa toimittajan kokonaisosaaminen sekä laaja ja monipuolinen teknologiatarjonta ovat ratkaisevassa asemassa. Rauten kilpailuedut ovat merkittäviä asiakkaiden yhteistyökumppanivalinnoissa. Myös Rauten vahva rahoitusasema sekä pitkäjänteinen sitoutuminen valittujen asiakasteollisuuksien palvelemiseen lisäävät uskottavuutta ja parantavat kilpailuasemaa pitkäaikaisten investointihankkeiden toteuttajana.
LIIKEVAIHTO
Katsauskauden liikevaihto 77,1 miljoonaa euroa laski 12 prosenttia vertailukaudesta (87,8 Me). Liikevaihdon laskuun vaikutti vertailuvuotta alhaisempi uusien tilausten määrä ja tästä seurannut tilauskannan lasku alkuvuoden aikana.
Katsauskauden liikevaihdosta Euroopan osuus oli 60 prosenttia (65 %), Pohjois-Amerikan 16 prosenttia (12 %), Venäjän 16 prosenttia (10 %), Aasian-Tyynenmeren alueen 5 prosenttia (5 %) ja Etelä-Amerikan 4 prosenttia (8 %).
Teknologiapalveluissa liikevaihto oli katsauskaudella 30,0 miljoonaa euroa (31,7 Me) ja sen osuus kokonaisliikevaihdosta oli 39 prosenttia (36 %). Teknologiapalveluissa liikevaihto laski 6 prosenttia vertailukaudesta johtuen modernisointien alhaisesta uusien tilausten määrästä.
TULOS JA KANNATTAVUUS
Katsauskauden liiketulos oli 4,3 miljoonaa euroa voitollinen (5,3 Me voitollinen) ja 5,5 prosenttia liikevaihdosta (6,1 %). Kannattavuus vastasi toteutuneen liikevaihdon tasoa. Katsauskauden muihin tuottoihin sisältyy ensimmäisellä vuosineljänneksellä saatu projektitoimintaan liittyvä vakuutuskorvaus 0,9 miljoonaa euroa.
Katsauskauden tulos ennen veroja oli 3,9 miljoonaa euroa voitollinen (5,3 Me voitollinen). Katsauskauden tulos oli 3,1 miljoonaa euroa voitollinen (4,3 Me voitollinen). Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana 0,74 euroa osaketta kohti (1,07 e).
RAHAVIRTA JA TASE
Konsernin rahoitusasema pysyi hyvänä. Gearing oli katsauskauden päättyessä -50 prosenttia (-40 %) ja omavaraisuusaste 62 prosenttia (58 %). Taseen käyttöpääomaerien ja niistä laskettavien tunnuslukujen vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta.
Konsernin rahavarat olivat katsauskauden lopussa 19,1 miljoonaa euroa (13,4 Me). Liiketoiminnan rahavirta oli 15,4 miljoonaa euroa positiivinen (12,2 Me positiivinen). Investointien rahavirta oli 2,4 miljoonaa euroa negatiivinen (0,9 Me negatiivinen). Rahoituksen rahavirta oli 0,4 miljoonaa euroa negatiivinen (2,3 Me negatiivinen) sisältäen osingonmaksun 3,3 miljoonaa euroa, maksullisia osakeanteja 0,5 miljoonaa euroa ja lyhytaikaisten lainojen kasvua 2,3 miljoonalla eurolla.
Korollinen vieras pääoma oli katsauskauden lopussa 3,9 miljoonaa euroa (2,5 Me).
Emoyhtiö Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jonka puitteissa se voi laskea liikkeelle alle vuoden pituisia yritystodistuksia.
Emoyhtiö Raute Oyj on varautunut tuleviin käyttöpääomatarpeisiin ja sillä on yhteensä 23,0 miljoonan euron pitkäaikaiset luottolimiittisopimukset kolmen pohjoismaisen pankin kanssa. Limiitin tärkeimmät taloudelliset kovenantit ovat omavaraisuusaste > 30 % ja gearing < 100 %. Limiitistä oli katsauskauden päättyessä käyttämättä 20,9 miljoonaa euroa.
KATSAUSKAUDEN TAPAHTUMAT
Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat katsauskauden tapahtumat:
18.1.2016 Ennakkotietoja Raute-konsernin liikevaihdosta ja liiketuloksesta 2015
31.3.2016 Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
3.6.2016 Arvopaperimarkkinalain 9. luvun 5 pykälän mukainen ilmoitus (liputusilmoitus)
20.7.2016 Rautelle yhteensä noin 25 miljoonan euron tilaukset Suomeen
22.8.2016 Rautelle yli 17 miljoonan euron tilaus Puolaan
24.8.2016 Rautelle yhteensä lähes 32 miljoonan euron tilaukset Venäjälle
28.9.2016 Raute Oyj:n maksuton osakeanti yhtiölle itselleen.
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT SEKÄ INVESTOINNIT
Raute on vaneri- ja LVL-teollisuuden johtava teknologiatoimittaja ja panostaa voimakkaasti entistä tehokkaamman, tuottavamman ja ympäristöystävällisemmän valmistusteknologian sekä sitä tukevien mittaus- ja konenäkösovellutusten kehittämiseen. Myös digitalisaation tuomat uudet mahdollisuudet ovat vahvasti mukana tutkimuksessa ja kehityksessä.
Tutkimus- ja kehittämismenot olivat katsauskaudella yhteensä 2,0 miljoonaa euroa (1,7 Me) ja 2,6 prosenttia liikevaihdosta (2,0 %).
Investointien kokonaismäärä katsauskaudella oli 2,4 miljoonaa euroa (0,9 Me) ja 3,1 prosenttia liikevaihdosta (1,0 %).
Sekä tutkimus- ja kehittämismenojen että investointien selvästi vertailukautta korkeampi taso johtuu hankkeiden ajoituksesta sekä resurssien käytöstä kevään alhaisen tilauskannan aikana.
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilöstön määrä laski katsauskauden aikana 9 henkilöllä. Henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 637 (642). Ulkomaisten konserniyhtiöiden osuus henkilöstöstä oli 29 prosenttia (32 %).
Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muunnettuna (ns. tehollinen henkilöstömäärä) oli katsauskaudella keskimäärin 632 (608). Henkilöstön määrän kasvu on tapahtunut pääosin Nastolan pääyksikössä, jossa kapasiteettia on kasvatettu vastaamaan kuormitustilannetta.
OSAKKEET
Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli 4.185.589 kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161 kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli 3.194.428 kappaletta. K-sarjan ja A-sarjan osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin ja yhtiön varoihin.
K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. Jos kantaosake siirtyy K-sarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti ja muilla K-sarjaan kuuluvien osakkeiden omistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä mainituin ehdoin.
Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Kaupankäyntitunnus on RUTAV. Raute Oyj:llä on Nasdaq Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa.
Yhtiön koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden lopussa 68,2 miljoonaa euroa (52,8 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen 30.9.2016 päätöskurssin 16,29 euroa (13,00 e) mukaisesti.
Yhtiö on 28.9.2016 päättänyt maksuttomasta osakeannista yhtiölle itselleen, jotta sillä on hallussaan omia osakkeita käytettäväksi osakepohjaisen palkkio-ohjelman 2015 – 2017 mukaisten osakepalkkioiden suorittamiseen keväällä 2017. Uudet A-sarjan osakkeet 14.523 kappaletta on merkitty kaupparekisteriin 5.10.2016 ja otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi 6.10.2016.
OPTIOT
Yhtiön vuoden 2010 optio-oikeuksia oli katsauskauden lopussa merkitsemättä 18.999 kappaletta B-sarjan optioita ja 31.370 kappaletta C-sarjan optioita. Raute Oyj:n A-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika päättyi 31.3.2016.
Raute Oyj:n 2010 B optiot noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä kaupankäyntitunnuksilla RUTAVEW210 ja 2010 C optiot kaupankäyntitunnuksella RUTAVEW310. B-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika on 1.3.2014-31.3.2017 ja C-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika 1.3.2015-31.3.2018. Vastaavasti merkintähinnat ovat 7,13 euroa ja 6,00 euroa ja päätöskurssit katsauskauden lopussa olivat 7,79 euroa ja 8,80 euroa.
PALKITSEMINEN
Konsernissa ovat käytössä koko henkilöstön kattavat palkitsemisjärjestelmät.
Osakepohjainen kannustinjärjestelmä 2014-2018
Konsernilla on voimassaoleva pitkän aikavälin suoriteperusteinen osakepohjainen kannustinjärjestelmä vuosille 2014-2018. Kannustinjärjestelmän 2014-2018 ehdot on julkaistu yhtiön internetsivuilla.
OSAKKEENOMISTAJAT
Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 2.623 ja katsauskauden lopussa 3.466. K-sarjan osakkeita omisti katsauskauden lopussa 50 yksityishenkilöä (50). Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 2,4 prosenttia (3,2 %) osakkeiden kokonaismäärästä. Yhtiö sai 2.6.2016 Arvopaperimarkkinalain 9 luvun 5 pykälän mukaisen liputusilmoituksen, jonka mukaan Göran Sundholmin osuus Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärästä alitti 15 prosenttia, kun Raute Oyj:n osakepääoman korotus merkittiin kaupparekisteriin 9.5.2016. Göran Sundholmin omistusosuus liputusrajan rikkoutumisen jälkeen oli 14,98 % yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 2,71 % äänimäärästä.
Hallituksen, toimitusjohtajan ja johtoryhmän osakeomistus katsauskauden lopussa oli yhteensä 247.979 kappaletta yhtiön osakkeita vastaten 5,9 prosenttia (5,9 %) yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 11,2 prosenttia (11,2 %) äänimäärästä.
HALLINNOINTI
Raute Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2015 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2015 alkaen 1.1.2016.
JOHTORYHMÄ
Raute-konsernin johtoryhmä ja sen jäsenten vastuualueet ovat 14.3.2016 alkaen:
Tapani Kiiski, President and CEO, puheenjohtaja – myynti,
Arja Hakala, Group Vice President, Finance, CFO – talous ja rahoitus,
Marko Hjelt, Group Vice President, Human Resources - henkilöstö ja osaaminen,
Mika Hyysti, Group Vice President, Technology - teknologia, tuotteet ja tuotekehitys,
Timo Kangas, Group Vice President, EMEA - markkina-alue EMEA,
Antti Laulainen, Group Vice President, Technology Services and Sales Management - teknologiapalvelut ja Sales management
Petri Strengell, Group Vice President, Supply chain - hankinta ja tuotanto.
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2016
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 31.3.2016. Yhtiökokouksen päätösten sisällöstä on annettu pörssitiedote 31.3.2016.
VOITONJAKO TILIKAUDELTA 2015
Yhtiö on jakanut tilikaudelta 2015 osinkoa 0,80 euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä on yhteensä 3,3 miljoonaa euroa, josta A-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 2.509.597,60 euroa (1.209.626,80) ja K-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 792.928,80 euroa (396.464,40 e). Osinkojen maksupäivä oli 12.4.2016.
HALLITUS JA HALLITUKSEN VALIOKUNNAT
Yhtiökokouksessa 31.3.2016 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM Mika Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, OTK, MBA Päivi Leiwo, KTM Pekka Suominen ja DI Patrick von Essen. Hallituksen toimikausi jatkuu vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.
Riippumattomuusarvioinnin perusteella puheenjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen ja jäsenet Joni Bask, Patrick von Essen, Päivi Leiwo ja Pekka Suominen ovat riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen puheenjohtaja, Erkki Pehu-Lehtonen, sekä kaksi hallituksen jäsenistä, Patrick von Essen ja Päivi Leiwo, ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista.
Raute Oyj:n hallituksella on nimitysvaliokunta. Nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toimii Erkki Pehu-Lehtonen ja jäseninä Mika Mustakallio sekä Pekka Suominen. Tarkastus- ja työvaliokuntien tehtävistä huolehtii hallitus.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat katsauskauden jälkeiset tapahtumat:
5.10.2016 Raute Oyj:n 14.523 uutta A-sarjan osaketta rekisteröity ja otettu kaupankäynnin kohteeksi.
LIIKETOIMINTARISKIT
Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus sekä kansainvälinen poliittinen epävakaus ylläpitävät lähiajan riskejä. Vuoden 2015 toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä kuvatuissa liiketoiminnan riskeissä ei ole katsauskaudella tapahtunut oleellisia muutoksia.
Rauten osalta merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät toteutusvaiheessa olevien useiden isojen tehdaslaajuisten hankkeiden läpiviemiseen sopimusehdoissa määriteltyjen aikataulujen mukaisesti.
NÄKYMÄT VUODELLE 2016
Vallitsevan markkinatilanteen sekä kolmannen neljänneksen saatujen tilausten perusteella Rauten vuoden 2016 liikevaihdon ja liiketuloksen arvioidaan olevan vuoden 2015 tasolla.
OSAVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSUUS
Osavuosikatsauksen numero-osassa esitetyt koko tilikautta 2015 koskevat tiedot ovat tilintarkastettuja. | ||||||
Esitetyt osavuosikatsausluvut ovat tilintarkastamattomia. | ||||||
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | 1.7.–30.9. | 1.7.–30.9. | 1.1.–30.9. | 1.1.–30.9. | 1.1.–31.12. | |
(1 000 EUR) | Liitetieto | 2016 | 2015 | 2016 | 2015 | 2015 |
LIIKEVAIHTO | 3,4,5 | 23 355 | 31 391 | 77 087 | 87 757 | 127 278 |
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos | 67 | 1 161 | 1 044 | 942 | -313 | |
Liiketoiminnan muut tuotot | 46 | 7 | 1 080 | 361 | 393 | |
Materiaalit ja palvelut | -10 032 | -18 623 | -37 809 | -46 676 | -67 992 | |
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | 13 | -8 627 | -8 357 | -26 725 | -25 375 | -34 310 |
Poistot | -605 | -531 | -1 694 | -1 634 | -2 125 | |
Arvonalentumiset | - | -34 | - | -194 | -1 370 | |
Liiketoiminnan muut kulut | -2 838 | -3 102 | -8 717 | -9 841 | -13 441 | |
Liiketoiminnan kulut yhteensä | -22 103 | -30 646 | -74 944 | -83 720 | -119 238 | |
LIIKETULOS | 1 364 | 1 912 | 4 267 | 5 339 | 8 120 | |
% liikevaihdosta | 5,8 | 6,1 | 5,5 | 6,1 | 6,4 | |
Rahoitustuotot | -70 | -42 | -29 | 214 | 342 | |
Rahoituskulut | -134 | -99 | -322 | -271 | -343 | |
TULOS ENNEN VEROJA | 1 159 | 1 772 | 3 916 | 5 281 | 8 118 | |
% liikevaihdosta | 5,0 | 5,6 | 5,1 | 6,0 | 6,4 | |
Tuloverot | -219 | -300 | -847 | -976 | -1 435 | |
KAUDEN TULOS | 940 | 1 472 | 3 069 | 4 305 | 6 684 | |
% liikevaihdosta | 4,0 | 4,7 | 4,0 | 4,9 | 5,3 | |
Muut laajan tuloksen erät: | ||||||
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi | ||||||
Etuuspohjaisten velvoitteiden uudelleen määrittäminen | - | - | - | 2 | 2 | |
Erät, jotka saatetaan tulevaisuudessa siirtää tulosvaikutteisiksi | ||||||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | -86 | -7 | 200 | 185 | 88 | |
Rahavirran suojaukset | -41 | -104 | 1 | 29 | 8 | |
Kauden laajan tuloksen erät verojen jälkeen yhteensä | -127 | -112 | 201 | 215 | 98 | |
KAUDEN LAAJA TULOS | 814 | 1 360 | 3 270 | 4 521 | 6 782 | |
Kauden tuloksen jakautuminen | ||||||
Emoyhtiön omistajille | 940 | 1 472 | 3 069 | 4 305 | 6 684 | |
Kauden laajan tuloksen jakautuminen | ||||||
Emoyhtiön omistajille | 814 | 1 360 | 3 270 | 4 521 | 6 782 | |
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta | ||||||
laskettu osakekohtainen tulos, euroa | ||||||
Laimentamaton osakekohtainen tulos | 0,22 | 0,36 | 0,74 | 1,07 | 1,65 | |
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos | 0,22 | 0,36 | 0,73 | 1,07 | 1,64 | |
Osakkeet, 1 000 kpl | ||||||
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | 4 192 | 4 053 | 4 160 | 4 031 | 4 051 | |
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä laimennettuna | 4 201 | 4 065 | 4 194 | 4 042 | 4 079 | |
KONSERNITASE | 30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
(1 000 EUR) | Liitetieto | 2016 | 2015 | 2015 | ||
VARAT | ||||||
Pitkäaikaiset varat | ||||||
Aineettomat hyödykkeet | 8 | 1 497 | 2 836 | 1 609 | ||
Aineelliset hyödykkeet | 8 | 9 306 | 7 665 | 8 529 | ||
Muut rahoitusvarat | 490 | 490 | 490 | |||
Laskennalliset verosaamiset | 184 | 173 | 172 | |||
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 11 476 | 11 164 | 10 799 | |||
Lyhytaikaiset varat | ||||||
Vaihto-omaisuus | 10 368 | 11 326 | 9 577 | |||
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 5 | 20 973 | 27 066 | 34 722 | ||
Tuloverosaaminen | 183 | 40 | 123 | |||
Rahat ja pankkisaamiset | 19 120 | 13 367 | 6 538 | |||
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 50 644 | 51 798 | 50 960 | |||
VARAT YHTEENSÄ | 62 120 | 62 962 | 61 760 | |||
OMA PÄÄOMA JA VELAT | ||||||
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma | ||||||
Osakepääoma | 8 256 | 8 128 | 8 223 | |||
Uusmerkintä | - | 78 | - | |||
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot | 6 687 | 5 703 | 6 008 | |||
Muuntoerot | 508 | 405 | 308 | |||
Kertyneet voittovarat | 11 859 | 8 477 | 8 477 | |||
Kauden tulos | 3 069 | 4 305 | 6 684 | |||
Emoyhtiön omistajien osuus omasta pääomasta | 30 379 | 27 096 | 29 700 | |||
Oma pääoma yhteensä | 30 379 | 27 096 | 29 700 | |||
Pitkäaikaiset velat | ||||||
Pitkäaikaiset varaukset | 501 | 285 | 455 | |||
Laskennallinen verovelka | 10 | 220 | 241 | |||
Pitkäaikaiset korolliset velat | 9 | - | 983 | - | ||
Pitkäaikaiset velat yhteensä | 511 | 1 488 | 696 | |||
Lyhytaikaiset velat | ||||||
Lyhytaikaiset varaukset | 1 303 | 2 449 | 1 409 | |||
Lyhytaikaiset korolliset velat | 9 | 3 853 | 1 530 | 1 535 | ||
Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut | 5 | 13 243 | 15 829 | 11 024 | ||
Tuloverovelka | 734 | 1 002 | 11 | |||
Ostovelat ja muut velat | 12 097 | 13 568 | 17 386 | |||
Lyhytaikaiset velat yhteensä | 31 231 | 34 379 | 31 364 | |||
Velat yhteensä | 31 742 | 35 866 | 32 059 | |||
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 62 120 | 62 962 | 61 760 | |||
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | 1.1.–30.9. | 1.1.–30.9. | 1.1.–31.12. | |||
(1 000 EUR) | 2016 | 2015 | 2015 | |||
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | ||||||
Asiakkailta saadut maksut | 91 896 | 85 399 | 122 089 | |||
Liiketoiminnan muut tuotot | 1 080 | 361 | 371 | |||
Maksut tavaroiden/palvelujen toimittajille sekä henkilöstölle | -77 004 | -73 337 | -114 092 | |||
Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | 15 972 | 12 423 | 8 368 | |||
Maksetut korot liiketoiminnasta | -78 | -66 | -115 | |||
Saadut osingot liiketoiminnasta | 114 | 97 | 97 | |||
Saadut korot liiketoiminnasta | 2 | 2 | 5 | |||
Muut rahoituserät liiketoiminnasta | -203 | -32 | 105 | |||
Maksetut verot liiketoiminnasta | -404 | -249 | -983 | |||
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) | 15 403 | 12 175 | 7 477 | |||
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | ||||||
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -2 460 | -996 | -2 395 | |||
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 26 | 49 | 66 | |||
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) | -2 435 | -947 | -2 329 | |||
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | ||||||
Maksullinen osakeanti | 510 | 360 | 607 | |||
Lyhytaikaisten lainojen nostot | 6 011 | - | - | |||
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | -3 625 | - | - | |||
Pitkäaikaisten lainojen nostot | - | 358 | - | |||
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut | - | -625 | -1 250 | |||
Maksetut osingot ja pääoman palautukset | -3 303 | -2 409 | -2 409 | |||
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) | -406 | -2 316 | -3 052 | |||
RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C) | 12 562 | 8 911 | 2 096 | |||
lisäys (+)/vähennys (-) | ||||||
RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA* | 6 538 | 4 431 | 4 431 | |||
RAHAVAROJEN MUUTOS | 12 562 | 8 911 | 2 096 | |||
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS | 21 | 24 | 11 | |||
RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA* | 19 120 | 13 367 | 6 538 | |||
RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT | ||||||
TASEESSA KAUDEN LOPUSSA* | ||||||
Rahavarat | 19 120 | 13 367 | 6 538 | |||
YHTEENSÄ | 19 120 | 13 367 | 6 538 | |||
*Rahavaroihin luetaan rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen kuukauden sisällä. | ||||||
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | ||||||
Osake | Osake- | SVOP | Muut | Muunto | Kertyneet | |
(1 000 EUR) | pääoma | anti | rahasto | rahastot | erot | voittovarat |
OMA PÄÄOMA 1.1.2016 | 8 223 | 0 | 4 950 | 1 058 | 308 | 15 161 |
Kauden laaja tulos | ||||||
Katsauskauden tulos | - | - | - | - | - | 3 069 |
Muut laajan tuloksen erät: | ||||||
Suojausinstrumenttien rahasto | - | - | - | 1 | - | - |
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | - | - | - | - | 200 | - |
Kauden laaja tulos yhteensä | 0 | 0 | 0 | 1 | 200 | 3 069 |
Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||
Toteutetut osakeoptiot | 33 | - | 477 | - | - | - |
Omana pääomana suoritettavat | ||||||
osakeperusteiset liiketoimet | - | - | - | 200 | - | - |
Osingonjako ja pääoman palautus | - | - | - | - | - | -3 303 |
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | 33 | 0 | 477 | 200 | 0 | -3 303 |
OMA PÄÄOMA 30.9.2016 | 8 256 | 0 | 5 427 | 1 260 | 508 | 14 928 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU) | ||||||
Emoyhtiön osakkaille | ||||||
(1 000 EUR) | kuuluva osuus | YHTEENSÄ | ||||
OMA PÄÄOMA 1.1.2016 | 29 700 | 29 700 | ||||
Kauden laaja tulos | ||||||
Katsauskauden tulos | 3 069 | 3 069 | ||||
Muut laajan tuloksen erät: | ||||||
Suojausinstrumenttien rahasto | 1 | 1 | ||||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 200 | 200 | ||||
Kauden laaja tulos yhteensä | 3 271 | 3 271 | ||||
Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||
Toteutetut osakeoptiot | 510 | 510 | ||||
Omana pääomana suoritettavat | ||||||
osakeperusteiset liiketoimet | 200 | 200 | ||||
Osingonjako ja pääoman palautus | -3 303 | -3 303 | ||||
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | -2 593 | -2 593 | ||||
OMA PÄÄOMA 30.9.2016 | 30 379 | 30 379 | ||||
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | ||||||
Osake | Osake- | SVOP | Muut | Muunto | Kertyneet | |
(1 000 EUR) | pääoma | anti | rahasto | rahastot | erot | voittovarat |
OMA PÄÄOMA 1.1.2015 | 8 031 | 0 | 5 339 | 662 | 220 | 10 083 |
Kauden laaja tulos | ||||||
Katsauskauden tulos | - | - | - | - | - | 4 305 |
Muut laajan tuloksen erät: | ||||||
Suojausinstrumenttien rahasto | - | - | - | 29 | - | - |
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | - | - | - | - | 185 | - |
Kauden laaja tulos yhteensä | 0 | 0 | 0 | 29 | 185 | 4 305 |
Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||
Toteutetut osakeoptiot | 97 | 78 | 185 | - | - | - |
Omana pääomana suoritettavat | ||||||
osakeperusteiset liiketoimet | - | - | - | 292 | - | - |
Osingonjako ja pääoman palautus | - | - | -803 | - | - | -1 606 |
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | 97 | 78 | -618 | 292 | 0 | -1 606 |
OMA PÄÄOMA 30.9.2015 | 8 128 | 78 | 4 722 | 982 | 405 | 12 782 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU) | ||||||
Emoyhtiön osakkaille | ||||||
(1 000 EUR) | kuuluva osuus | YHTEENSÄ | ||||
OMA PÄÄOMA 1.1.2015 | 24 334 | 24 334 | ||||
Kauden laaja tulos | ||||||
Katsauskauden tulos | 4 305 | 4 305 | ||||
Muut laajan tuloksen erät: | ||||||
Suojausinstrumenttien rahasto | 29 | 29 | ||||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 185 | 185 | ||||
Kauden laaja tulos yhteensä | 4 519 | 4 519 | ||||
Liiketoimet omistajien kanssa | ||||||
Toteutetut osakeoptiot | 360 | 360 | ||||
Omana pääomana suoritettavat | ||||||
osakeperusteiset liiketoimet | 292 | 292 | ||||
Osingonjako ja pääoman palautus | -2 409 | -2 409 | ||||
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | -1 757 | -1 757 | ||||
OMA PÄÄOMA 30.9.2015 | 27 096 | 27 096 |
LIITETIEDOT
1. Perustiedot
Raute-konserni on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiayritys. Asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL. Rauten teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Rauten kokonaispalvelukonsepti lähtee tuotteen elinkaaren hallinnasta. Rauten ratkaisuihin kuuluvat kattavan laitetarjonnan lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipaikka sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa sekä Shanghain alueella Kiinassa. Myyntiverkosto on maailmanlaajuinen.
Raute-konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö Raute Oyj (Y-tunnus FI01490726), jonka A-sarjan osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ryhmässä Teollisuustuotteet ja -palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on Rautetie 2, 15550 Nastola ja postiosoite on PL 69, 15551 Nastola.
Konsernitilinpäätöksen tiedot ovat saatavissa internet-osoitteesta www.raute.com ja konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta, Rautetie 2, 15550 Nastola.
Raute Oyj:n hallitus on kokouksessaan 26.10.2016 käsitellyt osavuosikatsauksen ajalta 1.1.–30.9.2016 ja hyväksynyt sen julkistettavaksi tämän tiedotteen mukaisena.
2. Laatimisperiaatteet
Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–30.9.2016 on laadittu standardin IAS 34 Osavuosikatsaukset mukaisesti. Osavuosikatsaus ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä, joten osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuodelta 2015 julkaistun tilinpäätöksen kanssa.
Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–30.9.2016 on laadittu Euroopan unionissa sovellettavaksi hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Osavuosikatsausta laadittaessa on noudatettu 30.9.2016 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja. Osavuosikatsauksen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.
Osavuosikatsaus on laadittu noudattaen samoja konsernin vuositilinpäätöksessä 2015 esitettyjä laadintaperiaatteita.
Tiedotteen luvut on esitetty tuhansina euroina, ellei toisin ole todettu. Pyöristyksistä johtuen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta. Suluissa esitetyillä luvuilla on viitattu vastaaviin lukuihin vertailukaudelta.
Laadittaessa osavuosikatsausta kansainvälisen tilinpäätöskäytännön mukaisesti yrityksen johto on tehnyt arvioita ja olettamuksia. Arviot ja olettamukset ovat perustuneet johdon parhaaseen näkemykseen katsaushetkellä, joten toteumat voivat poiketa näistä arvioista.
3. Segmenttiraportointi
Toimintasegmentti
Raute-konsernin toiminnot kuuluvat kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin.
Rauten liiketoimintamallin, toiminnan luonteen ja hallintorakenteen perusteella puutuoteteknologiasegmenttinä raportoitava toimintasegmentti muodostuu koko konsernista ja segmentin tiedot ovat yhtenevät koko konsernin tietojen kanssa. Segmenttiraportoinnissa noudatetaan konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
30.9. | 30.9. | 31.12. | ||||
Puutuoteteknologia | 2016 | 2015 | 2015 | |||
Liikevaihto | 77 087 | 87 757 | 127 278 | |||
Liiketulos | 4 267 | 5 339 | 8 120 | |||
Varat | 62 120 | 62 962 | 61 760 | |||
Velat | 31 742 | 35 866 | 32 059 | |||
Investoinnit | 2 424 | 867 | 2 506 | |||
Puutuoteteknologiasegmentin | 30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
varat maantieteellisesti | 2016 | % | 2015 | % | 2015 | % |
Suomi | 52 753 | 85 | 50 962 | 81 | 52 488 | 85 |
Pohjois-Amerikka | 4 272 | 7 | 4 580 | 7 | 3 655 | 6 |
Kiina | 3 970 | 6 | 5 712 | 9 | 4 572 | 7 |
Venäjä | 822 | 1 | 1 329 | 2 | 732 | 1 |
Etelä-Amerikka | 173 | 0 | 226 | 0 | 202 | 0 |
Muut | 130 | 0 | 153 | 0 | 112 | 0 |
YHTEENSÄ | 62 120 | 100 | 62 962 | 100 | 61 760 | 100 |
Puutuoteteknologiasegmentin | 30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
investoinnit maantieteellisesti | 2016 | % | 2015 | % | 2015 | % |
Suomi | 2 242 | 92 | 777 | 90 | 2 388 | 95 |
Pohjois-Amerikka | 156 | 6 | 35 | 4 | 61 | 2 |
Kiina | 20 | 1 | 47 | 5 | 57 | 2 |
Venäjä | - | - | - | - | - | - |
Etelä-Amerikka | 1 | 0 | 8 | 1 | 1 | 0 |
Muut | 4 | 0 | - | - | - | - |
YHTEENSÄ | 2 424 | 100 | 867 | 100 | 2 506 | 100 |
4. Liikevaihto
Liikevaihdon pääosa muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluihin kuuluvista modernisoinneista, jotka on käsitelty pitkäaikaishankkeina. Muu liikevaihto koostuu puutuoteteollisuudelle toimitettavista teknologiapalveluista, kuten varaosa- ja kunnossapitopalveluista sekä asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä palveluista.
Projektitoimitukset ja teknologiapalveluihin kuuluvat modernisoinnit sisältävät sekä tuote- että palvelumyyntiä, joten konsernin liikevaihdon jakautumista puhtaaseen tuote- ja palvelumyyntiin ei voida esittää luotettavasti.
Isot toimitusprojektit voivat tilapäisesti nostaa eri asiakkaiden osuuden konsernin liikevaihdosta yli 10 prosentin. Katsauskauden lopussa konsernilla oli kaksi asiakasta (2), joiden asiakaskohtainen osuus konsernin liikevaihdosta tilapäisesti ylitti 10 prosenttia. Näiden yhteenlaskettu osuus oli 29 prosenttia.
Liikevaihdon jakauma | 1.1.–30.9. | 1.1.–30.9. | 1.1.–31.12. | |||
markkina-alueittain | 2016 | % | 2015 | % | 2015 | % |
EMEA (Eurooppa ja Afrikka) | 45 958 | 60 | 56 715 | 65 | 82 632 | 66 |
CIS (Venäjä) | 12 261 | 16 | 8 577 | 10 | 11 841 | 9 |
NAM (Pohjois-Amerikka) | 12 244 | 16 | 10 792 | 12 | 16 962 | 13 |
APAC (Aasian-Tyynenmeren alue) | 3 634 | 5 | 4 294 | 5 | 6 906 | 5 |
LAM (Etelä-Amerikka) | 2 990 | 4 | 7 379 | 8 | 8 937 | 7 |
YHTEENSÄ | 77 087 | 100 | 87 757 | 100 | 127 278 | 100 |
Suomen osuus konsernin liikevaihdosta oli 16 prosenttia (19 %). |
30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
5. Pitkäaikaishankkeet | 2016 | 2015 | 2015 | ||
Liikevaihto | |||||
Valmistusasteen mukainen liikevaihto | 60 430 | 70 403 | 104 251 | ||
Muu liikevaihto | 16 657 | 17 354 | 23 027 | ||
YHTEENSÄ | 77 087 | 87 757 | 127 278 | ||
Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta luovuttamatta | |||||
olevien pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi kirjattu määrä | 105 466 | 100 945 | 112 329 | ||
Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta oleva määrä (tilauskanta) | 101 169 | 81 977 | 59 210 | ||
Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo ylittää | |||||
laskutetut ennakkomaksut | |||||
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä | 82 827 | 57 810 | 72 948 | ||
- saadut ennakkomaksut | 69 255 | 40 393 | 46 415 | ||
Hankesaamiset | 13 572 | 17 417 | 26 533 | ||
Projektit, joiden laskutetut ennakot ylittävät | |||||
valmistusasteen mukaisen arvon | |||||
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä | 21 279 | 42 973 | 36 823 | ||
- saadut ennakkomaksut | 33 495 | 58 090 | 46 294 | ||
Hankevelka | 12 216 | 15 117 | 9 471 | ||
Taseen lyhytaikaisiin velkoihin sisältyvät ennakkomaksut | |||||
Hankevelka | 12 216 | 15 117 | 9 471 | ||
Muut saadut ennakkomaksut, ei osatuloutettavat | 1 027 | 712 | 1 553 | ||
Yhteensä | 13 243 | 15 829 | 11 024 | ||
Erittely yhdistellyistä vastaavien ja vastattavien eristä | |||||
Maksetut ennakkomaksut | 575 | 2 009 | 1 367 | ||
Taseen vaihto-omaisuuteen sisältyvät ennakkomaksut | 575 | 2 009 | 1 367 | ||
30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
6. Henkilöstön määrä, henkilöä | 2016 | 2015 | 2015 | ||
Tehollinen keskimäärin | 632 | 608 | 614 | ||
Kirjoilla keskimäärin | 642 | 617 | 624 | ||
Kirjoilla kauden lopussa | 637 | 642 | 646 | ||
- josta ulkomailla työskentelevien osuus | 185 | 205 | 205 | ||
30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
7. Tutkimus- ja kehittämismenot | 2016 | 2015 | 2015 | ||
Kauden tutkimus- ja kehittämismenot | -1 980 | -1 736 | -3 092 | ||
Aikaisemmin aktivoitujen kehittämismenojen poistot | -170 | -428 | -104 | ||
Kehittämismenoja aktivoitu taseeseen | - | 220 | 220 | ||
Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot ennen arvonalentumisia | -2 150 | -1 944 | -2 976 | ||
Arvonalentumiset aikaisemmin aktivoiduista kehittämismenoista | - | - | -1 020 | ||
Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot | -2 150 | -1 944 | -3 996 | ||
8. Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden | 30.9. | 30.9. | 31.12. | ||
muutokset | 2016 | 2015 | 2015 | ||
Aineettomat hyödykkeet | |||||
Hankintameno kauden alussa | 14 035 | 13 826 | 13 826 | ||
Muuntoerot | -46 | 47 | 60 | ||
Lisäykset | 94 | 318 | 346 | ||
Vähennykset | - | - | -350 | ||
Siirrot erien välillä | 296 | 97 | 152 | ||
Hankintameno kauden lopussa | 14 378 | 14 289 | 14 035 | ||
Kertyneet poistot kauden alussa | -12 426 | -10 334 | -10 334 | ||
Muuntoerot | 33 | -24 | -32 | ||
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot | - | -350 | - | ||
Kauden poisto | -488 | -745 | -690 | ||
Arvonalentumiset | - | - | -1 370 | ||
Kertyneet poistot kauden lopussa | -12 882 | -11 453 | -12 426 | ||
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa | 1 609 | 3 492 | 3 492 | ||
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa | 1 497 | 2 836 | 1 609 | ||
Aineelliset hyödykkeet | |||||
Hankintameno kauden alussa | 45 463 | 43 944 | 43 944 | ||
Muuntoerot | 121 | -446 | -458 | ||
Lisäykset | 2 330 | 899 | 2 160 | ||
Vähennykset | -8 | -24 | -30 | ||
Siirrot erien välillä | -301 | -97 | -152 | ||
Hankintameno kauden lopussa | 47 605 | 44 275 | 45 463 | ||
Kertyneet poistot kauden alussa | -36 934 | -36 014 | -36 014 | ||
Muuntoerot | -165 | 486 | 502 | ||
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot | 5 | - | - | ||
Kauden poisto | -1 205 | -1 083 | -1 422 | ||
Kertyneet poistot kauden lopussa | -38 299 | -36 610 | -36 934 | ||
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa | 8 529 | 7 930 | 7 930 | ||
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa | 9 306 | 7 665 | 8 529 | ||
30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
9. Korolliset velat | 2016 | 2015 | 2015 | ||
Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat | - | 983 | - | ||
Lyhytaikaiset korolliset velat | 3 853 | 1 530 | 1 535 | ||
YHTEENSÄ | 3 853 | 2 513 | 1 535 | ||
Korollisten rahoitusvelkojen maturiteettijakauma 30.9.2016 | |||||
Rahoitusvelka | Lyhytaikainen | Pitkäaikainen | Yhteensä | ||
Rahalaitoslainat | 3 853 | - | 3 853 | ||
Yhteensä | 3 853 | - | 3 853 | ||
30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
10. Vastuut ja vastuusitoumukset | 2016 | 2015 | 2015 | ||
Omasta puolesta annetut vakuudet | |||||
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset | 4 427 | 6 897 | 7 869 | ||
Rahalaitoslainat | 625 | 1 875 | 1 250 | ||
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset | 625 | 1 875 | 1 250 | ||
Konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet | |||||
Rahalaitoslainat | 3 228 | 280 | 285 | ||
Muut vastuut | 1 488 | 558 | 568 | ||
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset | 2 798 | 1 196 | 881 | ||
Kaupalliset pankkitakaukset omasta ja konserniyhtiöiden puolesta | 11 840 | 12 908 | 11 546 | ||
Muut omat vastuut | |||||
Alle yhden vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut | 845 | 889 | 903 | ||
1-5 vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut | 694 | 1 514 | 1 301 | ||
Myöhemmin erääntyvät vuokravastuut | 2 | - | - | ||
Yhteensä | 1 541 | 2 404 | 2 204 | ||
11. Lähipiiritapahtumat | |||||
Johdolle ei ole annettu lainoja. | |||||
Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia. | |||||
30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
12. Johdannaiset | 2016 | 2015 | 2015 | ||
Valuuttatermiinien nimellisarvot | |||||
Taloudellinen suojaus | |||||
- Rahoitukseen liittyvät | - | 36 | - | ||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | 8 183 | 6 565 | 2 969 | ||
Suojauslaskenta | |||||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | 1 146 | 2 419 | 2 679 | ||
Valuuttatermiinien käyvät arvot | |||||
Taloudellinen suojaus | |||||
- Rahoitukseen liittyvät | - | -4 | - | ||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | -57 | -216 | -89 | ||
Suojauslaskenta | |||||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | 4 | -24 | -47 | ||
13. Osakeperusteiset maksut
Raute Oyj:n 2010 A-, B- ja C-sarjan optio-oikeuksilla on merkitty katsauskaudella yhteensä 73 881 kappaletta yhtiön uutta A-sarjan osaketta. Uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin 24.2.2016, 9.5.2016 ja 4.8.2016.
Yhtiön osakepääoma 30.9.2016 on 8 256 316 euroa ja yhtiön osakkeiden lukumäärä 4 185 589 kappaletta.
Katsauskaudella osakepohjaisen kannustinjärjestelmän vaikutus konsernin tuloslaskelmaan oli 200 tuhatta euroa.
Ylimmälle johdolle suunnatun pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelmän 2014-2018 nojalla ei ole suoritettu osakepalkkioita katsauskauden aikana.
14. Osingonjako tilikaudelta 2015
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti 31.3.2016 hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 0,80 euroa A- ja K-sarjan osakkeille, eli yhteensä 3 303 tuhatta euroa. Osinkojen maksupäivä oli 12.4.2016.
15. Käypään arvoon arvostettavat rahoitusvarat ja -velat
Katsauskauden lopussa 30.9.2016 käyvän arvon hierarkiatasolle 3 luokiteltujen rahoitusvarojen käypä arvo oli 500 tuhatta euroa. Käyvän arvon määrittämisessä käytetyt arvostusmenetelmät vastaavat vuositilinpäätöksessä 2015 esitettyjä arvostusperiaatteita. Käypien arvojen hierarkiatasojen 1 ja 2 välillä ei ole tehty siirtoja katsauskauden aikana.
16. Käytetyt valuuttakurssit | |||||
1.1.–30.9. | 1.1.–30.9. | 1.1.–31.12. | |||
Tuloslaskelma, euroa | 2016 | 2015 | 2015 | ||
CNY (Kiinan juan) | 7,3562 | 6,9647 | 6,9733 | ||
RUB (Venäjän rupla) | 76,3054 | 66,5540 | 68,0090 | ||
CAD (Kanadan dollari) | 1,4754 | 1,4031 | 1,4177 | ||
USD (Yhdysvaltain dollari) | 1,1158 | 1,1145 | 1,1097 | ||
SGD (Singaporen dollari) | 1,5301 | 1,5197 | 1,5251 | ||
CLP (Chilen peso) | 759,2613 | 712,5336 | 725,3048 | ||
30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
Tase, euroa | 2016 | 2015 | 2015 | ||
CNY (Kiinan juan) | 7,4819 | 7,1462 | 7,0223 | ||
RUB (Venäjän rupla) | 70,5140 | 73,2416 | 80,6736 | ||
CAD (Kanadan dollari) | 1,4690 | 1,5034 | 1,5116 | ||
USD (Yhdysvaltain dollari) | 1,1161 | 1,1203 | 1,0887 | ||
SGD (Singaporen dollari) | 1,5235 | 1,5921 | 1,5417 | ||
CLP (Chilen peso) | 748,9861 | 774,5492 | 765,9751 |
17. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat
Raute Oyj:lle vastikkeetta annetut uudet 14.523 A-sarjan osaketta on merkitty kaupparekisteriin 5.10.2016. Uusien osakkeiden rekisteröinnin jälkeen yhtiön A-sarjan osakkeiden kokonaismäärä on 3.208.951 kappaletta, joista 14.523 kappaletta on yhtiön hallussa omina osakkeina. Osakkeiden kokonaismäärä on rekisteröinnin jälkeen 4.200.112 kappaletta. Uudet osakkeet on otettu julkisen kaupankäynnin kohteeksi yhdessä yhtiön vanhojen A-sarjan osakkeiden kanssa Nasdaq Helsinki Oy:n pörssilistalla 6.10.2016 alkaen.
TUNNUSLUVUT | 30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
2016 | 2015 | 2015 | ||||
Liikevaihdon muutos, % | -12,2 | 46,2 | 35,4 | |||
Viennin osuus liikevaihdosta, % | 83,6 | 80,8 | 76,3 | |||
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 17,9 | 25,9 | 28,5 | |||
Oman pääoman tuotto (ROE), % | 13,6 | 22,3 | 24,7 | |||
Korolliset nettovelat, Me | -15,3 | -10,9 | -5,0 | |||
Gearing, % | -50,3 | -40,1 | -16,8 | |||
Omavaraisuusaste, % | 62,2 | 57,5 | 58,5 | |||
Bruttoinvestoinnit, Me | 2,4 | 0,9 | 2,5 | |||
% liikevaihdosta | 3,1 | 1,0 | 2,0 | |||
Tutkimus- ja kehittämismenot, Me | 2,0 | 1,7 | 3,1 | |||
% liikevaihdosta | 2,6 | 2,0 | 2,4 | |||
Tilauskanta, Me | 102 | 83 | 60 | |||
Uudet tilaukset, Me | 120 | 129 | 145 | |||
OSAKEKOHTAISET TIEDOT | 30.9. | 30.9. | 31.12. | |||
2016 | 2015 | 2015 | ||||
Tulos/osake (EPS), laimentamaton, euroa | 0,74 | 1,07 | 1,65 | |||
Tulos/osake (EPS), laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,73 | 1,07 | 1,64 | |||
Oma pääoma/osake, euroa | 7,27 | 6,67 | 7,26 | |||
Osinko/A-sarjan osake, euroa | - | - | 0,80 | |||
Osinko/K-sarjan osake, euroa | - | - | 0,80 | |||
Osinko/tulos, % | - | - | 48,4 | |||
Efektiivinen osinkotuotto, % | - | - | 5,7 | |||
Pääoman palautus sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta, euroa | - | - | - | |||
Kurssikehitys (A-sarjan osakkeet) | ||||||
Kauden alin kurssi, euroa | 12,06 | 7,17 | 7,17 | |||
Kauden ylin kurssi, euroa | 16,50 | 13,74 | 14,25 | |||
Kauden keskikurssi, euroa | 13,97 | 11,56 | 11,95 | |||
Kurssi kauden lopussa, euroa | 16,29 | 13,00 | 14,12 | |||
Osakekannan markkina-arvo | ||||||
K-sarjan osakkeet, Me* | 16,1 | 12,9 | 14,0 | |||
A-sarjan osakkeet, Me | 52,0 | 39,9 | 44,1 | |||
Yhteensä, Me | 68,2 | 52,8 | 58,1 | |||
*K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen kauden lopun kurssilla. | ||||||
Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet) | ||||||
Osakkeiden vaihto, kpl | 812 082 | 879 766 | 1 094 902 | |||
Osakkeiden vaihto, Me | 11,3 | 10,2 | 13,1 | |||
Osakkeiden kokonaismäärät | ||||||
K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake) | 991 161 | 991 161 | 991 161 | |||
A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake) | 3 194 428 | 3 072 792 | 3 120 547 | |||
Yhteensä | 4 185 589 | 4 063 953 | 4 111 708 | |||
Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, 1 000 kpl | 4 160 | 4 031 | 4 051 | |||
Osakkeiden lukumäärä, laimennettuna, 1 000 kpl | 4 194 | 4 042 | 4 139 | |||
Osakkeenomistajien lukumäärä | 3 466 | 2 318 | 2 623 | |||
TULOSKEHITYS | Q 4 | Q 1 | Q 2 | Q 3 | Liukuva | Liukuva |
VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | 2015 | 2016 | 2016 | 2016 | 1.10.2015 | 1.10.2014 |
(1 000 EUR) | – | – | ||||
30.9.2016 | 30.9.2015 | |||||
LIIKEVAIHTO | 39 521 | 26 427 | 27 306 | 23 355 | 116 609 | 121 735 |
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden | ||||||
varastojen muutos | -1 254 | 917 | 60 | 67 | -211 | 1 651 |
Liiketoiminnan muut tuotot | 32 | 962 | 73 | 46 | 1 112 | 333 |
Materiaalit ja palvelut | -21 316 | -14 264 | -13 513 | -10 032 | -59 124 | -66 251 |
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | -8 935 | -9 131 | -8 966 | -8 627 | -35 660 | -33 398 |
Poistot | -296 | -515 | -573 | -605 | -1 990 | -2 352 |
Arvonalentumiset | -1 370 | - | - | - | -1 370 | - |
Liiketoiminnan muut kulut | -3 600 | -3 009 | -2 871 | -2 838 | -12 317 | -12 795 |
Liiketoiminnan kulut yhteensä | -35 518 | -26 919 | -25 923 | -22 103 | -110 463 | -114 795 |
LIIKETULOS | 2 781 | 1 386 | 1 516 | 1 364 | 7 047 | 8 923 |
% liikevaihdosta | 7,0 | 5,2 | 5,6 | 5,8 | 6,0 | 7,3 |
Rahoitustuotot | 129 | 93 | -52 | -70 | 99 | 457 |
Rahoituskulut | -72 | -222 | 35 | -134 | -394 | -274 |
TULOS ENNEN VEROJA | 2 837 | 1 258 | 1 499 | 1 159 | 6 753 | 9 107 |
% liikevaihdosta | 7,2 | 4,8 | 5,5 | 5,0 | 5,8 | 7,5 |
Tuloverot | -459 | -353 | -274 | -219 | -1 305 | -1 609 |
KAUDEN TULOS | 2 378 | 904 | 1 224 | 940 | 5 448 | 7 498 |
% liikevaihdosta | 6,0 | 3,4 | 4,5 | 4,0 | 4,7 | 6,2 |
Jakautuminen | ||||||
Emoyhtiön omistajille kuuluva | ||||||
osuus tuloksesta | 2 378 | 904 | 1 224 | 940 | 5 448 | 7 498 |
Osakekohtainen tulos, euroa | ||||||
Laimentamaton osakekohtainen tulos | 0,58 | 0,22 | 0,29 | 0,22 | 1,31 | 1,86 |
Laimennettu osakekohtainen tulos | 0,57 | 0,22 | 0,29 | 0,22 | 1,31 | 1,86 |
Osakkeet, 1 000 kpl | ||||||
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | 4 091 | 4 124 | 4 147 | 4 192 | 4 160 | 4 031 |
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | ||||||
laimennettuna | 4 139 | 4 151 | 4 147 | 4 201 | 4 194 | 4 042 |
TUNNUSLUKUJA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | Q 4 | Q 1 | Q 2 | Q 3 | Liukuva | Liukuva |
2015 | 2016 | 2016 | 2016 | 1.10.2015 | 1.10.2014 | |
– | – | |||||
30.9.2016 | 30.9.2015 | |||||
Saadut tilaukset kauden aikana, Me | 16 | 13 | 16 | 92 | 137 | 152 |
Tilauskanta kauden lopussa, Me | 60 | 44 | 32 | 102 | 102 | 83 |
20 SUURINTA OSAKKEENOMISTAJAA 30.9.2016 | Osakkeet | Osuus | Äänimäärä | Osuus | ||
Osakkeiden lukumäärän mukaan | K-sarja kpl | A-sarja kpl | yhteensä kpl | osakkeista % | yhteensä kpl | äänistä % |
1. Sundholm Göran Wilhelm | - | 622 942 | 622 942 | 14,9 | 622 942 | 2,7 |
2. Mandatum Life Unit-Linked | - | 131 196 | 131 196 | 3,1 | 131 196 | 0,6 |
3. Laakkonen Mikko | - | 119 919 | 119 919 | 2,9 | 119 919 | 0,5 |
4. Suominen Pekka | 48 000 | 62 429 | 110 429 | 2,6 | 1 022 429 | 4,4 |
5. Siivonen Osku Pekka | 50 640 | 53 539 | 104 179 | 2,5 | 1 066 339 | 4,6 |
6. Kirmo Kaisa Marketta | 55 680 | 48 341 | 104 021 | 2,5 | 1 161 941 | 5,0 |
7. Suominen Tiina Sini-Maria | 48 000 | 54 316 | 102 316 | 2,4 | 1 014 316 | 4,4 |
8. Relander Harald Bertel | - | 85 000 | 85 000 | 2,0 | 85 000 | 0,4 |
9. Keskiaho Kaija Leena | 33 600 | 51 116 | 84 716 | 2,0 | 723 116 | 3,1 |
10. Mustakallio Mika Tapani | 57 580 | 26 270 | 83 850 | 2,0 | 1 177 870 | 5,1 |
11. Särkijärvi Anna Riitta | 60 480 | 22 009 | 82 489 | 2,0 | 1 231 609 | 5,4 |
12. Mustakallio Kari Pauli | 60 480 | 500 | 60 980 | 1,5 | 1 210 100 | 5,3 |
13. Mustakallio Marja Helena | 43 240 | 16 047 | 59 287 | 1,4 | 880 847 | 3,8 |
14. Särkijärvi Timo Juha | 12 000 | 43 256 | 55 256 | 1,3 | 283 256 | 1,2 |
15. Särkijärvi-Martinez Anu Riitta | 12 000 | 43 256 | 55 256 | 1,3 | 283 256 | 1,2 |
16. Mustakallio Ulla Sinikka | 53 240 | - | 53 240 | 1,3 | 1 064 800 | 4,6 |
17. Suominen Jukka Matias | 24 960 | 27 964 | 52 924 | 1,3 | 527 164 | 2,3 |
18. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma | - | 51 950 | 51 950 | 1,2 | 51 950 | 0,2 |
19. Suominen Jussi Matias | 48 000 | - | 48 000 | 1,1 | 960 000 | 4,2 |
20. Keskiaho Ilta Marjaana | 24 780 | 19 094 | 43 874 | 1,0 | 514 694 | 2,2 |
YHTEENSÄ | 632 680 | 1 479 144 | 2 111 824 | 50,5 | 14 132 744 | 61,4 |
Osakkeet | Osuus | Äänimäärä | Osuus | |||
Äänimäärän mukaan | K-sarja kpl | A-sarja kpl | yhteensä kpl | osakkeista % | yhteensä kpl | äänistä % |
1. Särkijärvi Anna Riitta | 60 480 | 22 009 | 82 489 | 2,0 | 1 231 609 | 5,4 |
2. Mustakallio Kari Pauli | 60 480 | 500 | 60 980 | 1,5 | 1 210 100 | 5,3 |
3. Mustakallio Mika Tapani | 57 580 | 26 270 | 83 850 | 2,0 | 1 177 870 | 5,1 |
4. Kirmo Kaisa Marketta | 55 680 | 48 341 | 104 021 | 2,5 | 1 161 941 | 5,0 |
5. Siivonen Osku Pekka | 50 640 | 53 539 | 104 179 | 2,5 | 1 066 339 | 4,6 |
6. Mustakallio Ulla Sinikka | 53 240 | - | 53 240 | 1,3 | 1 064 800 | 4,6 |
7. Suominen Pekka | 48 000 | 62 429 | 110 429 | 2,6 | 1 022 429 | 4,4 |
8. Suominen Tiina Sini-Maria | 48 000 | 54 316 | 102 316 | 2,4 | 1 014 316 | 4,4 |
9. Suominen Jussi Matias | 48 000 | - | 48 000 | 1,1 | 960 000 | 4,2 |
10. Mustakallio Marja Helena | 43 240 | 16 047 | 59 287 | 1,4 | 880 847 | 3,8 |
11. Mustakallio Risto Knut kuolinpesä | 42 240 | - | 42 240 | 1,0 | 844 800 | 3,7 |
12. Keskiaho Kaija Leena | 33 600 | 51 116 | 84 716 | 2,0 | 723 116 | 3,1 |
13. Sundholm Göran Wilhelm | - | 622 942 | 622 942 | 14,9 | 622 942 | 2,7 |
14. Keskiaho Vesa Heikki | 29 680 | - | 29 680 | 0,7 | 593 600 | 2,6 |
15. Keskiaho Juha-Pekka | 27 880 | 5 816 | 33 696 | 0,8 | 563 416 | 2,4 |
16. Kirmo Lasse | 27 645 | 2 967 | 30 612 | 0,7 | 555 867 | 2,4 |
17. Suominen Jukka Matias | 24 960 | 27 964 | 52 924 | 1,3 | 527 164 | 2,3 |
18. Keskiaho Ilta Marjaana | 24 780 | 19 094 | 43 874 | 1,0 | 514 694 | 2,2 |
19. Kultanen Leea Annikka | 22 405 | 8 031 | 30 436 | 0,7 | 456 131 | 2,0 |
20. Molander Sole | 20 160 | - | 20 160 | 0,5 | 403 200 | 1,8 |
YHTEENSÄ | 778 690 | 1 021 381 | 1 800 071 | 43,0 | 16 595 181 | 72,1 |
JOHDON OMISTUS SEKÄ HALLINTAREKISTERÖIDYT OSAKKEET | |||||||
K-sarja kpl | A-sarja kpl | Osakkeet yhteensä kpl | Osuus osakkeista % | Äänimäärä yhteensä kpl | Osuus osakkeista % | ||
Johdon omistus 30.9.2016 | |||||||
Yhtiön hallitus, konsernin toimitusjohtaja ja johtoryhmä* | 122 830 | 125 149 | 247 979 | 5,9 | 2 581 749 | 11,2 | |
YHTEENSÄ | 122 830 | 125 149 | 247 979 | 5,9 | 2 581 749 | 11,2 | |
*Omistukset sisältävät omat, alaikäisten lasten ja määräysvaltayhteisöjen omistukset. | |||||||
Hallintarekisteröidyt osakkeet 30.9.2016 | - | 101 294 | 101 294 | 2,4 | 101 294 | 0,4 |
RAUTE OYJ
Hallitus
TIEDOTUSTILAISUUS 26.10.2016 KLO 14.00:
Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille järjestetään 26.10.2016 klo 14.00 Hotelli Scandic Simonkentän Tapiola -kabinetissa, os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa osavuosikatsauksen esittelevät toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Arja Hakala.
TALOUSTIEDOTTEET VUONNA 2017:
Raute Oyj julkaisee tiedotteen vuoden 2016 tilinpäätöksestä keskiviikkona 15.2.2017.
Rauten osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavasti:
- tammi-maaliskuu perjantaina 28.4.2017
- tammi-kesäkuu tiistaina 1.8.2017
- tammi-syyskuu tiistaina 31.10.2017.
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous on suunniteltu pidettäväksi Lahdessa tiistaina 28.3.2017.
LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, 03 829 3500, matkapuhelin 0400 814 148
Talousjohtaja Arja Hakala, Raute Oyj, 03 829 3293, matkapuhelin 0400 710 387
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com
RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki). Teknologiatarjonta kattaa asiakkaan koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa sekä Shanghain alueella Kiinassa. Rauten liikevaihto vuonna 2015 oli 127,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2015 lopussa oli 646.
Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.