Raute Oyj - Osavuosikatsaus 1.1.-31.3.2018
RAUTE OYJ OSAVUOSIKATSAUS 27.4.2018 KLO 9.00
RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2018
- Konsernin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto 35,3 Me (36,6 Me) laski 4 % vertailukaudesta.
- Liiketulos 2,8 Me (2,7 Me) nousi 3 %. Tulos ennen veroja oli 2,9 Me (2,9 Me).
- Osakekohtainen tulos oli 0,53 euroa (0,50 e) ja laimennusvaikutuksella oikaistuna 0,53 euroa (0,49 e).
- Uusien tilausten määrä 68 Me (24 Me) oli erittäin hyvällä tasolla. Tilauskanta katsauskauden lopussa oli ennätyksellinen 142 Me (93 Me), josta merkittävä osuus ajoittuu jo vuodelle 2019.
- Rauten vuoden 2018 liikevaihdon ja liiketuloksen arvioidaan olevan edellisen vuoden tasolla.
TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: ODOTUSTEN MUKAINEN ENSIMMÄINEN NELJÄNNES, TILAUSTEN MÄÄRÄ ERITYINEN ILON AIHE
Vuosi alkoi odotustemme mukaisesti. Ensimmäisen neljänneksen liikevaihto jäi tilauskannan ajoituksesta johtuen hieman alle viime vuoden vastaavan, mutta liiketulos parani vähän. Rauten liiketoiminnalle on normaalia ”kohinaa” tätä huomattavastikin suuremmat vaihtelut vuosineljännesten välillä, joita tulemme näkemään myös tänä vuonna.
Kysyntä teknologiallemme ja palveluillemme jatkuu edelleen vahvana. Vahvinta kysyntä oli alkuvuodesta perinteisillä teollistuneilla markkinoilla ja erityisesti Euroopan vilkas kysyntä jatkui edelleen. Kehittyvillä markkinoilla kysyntä on hiljaisempaa ja aikaisempaakin enemmän painottunut yksinkertaiseen teknologiaan.
Aktiivinen kysyntä myös konkretisoitui tilauksiksi. Saamiemme uusien tilausten määrän nosti erittäin hyvälle tasolle kaksi tehdaslaajuista tilausta, molemmat LVL-tehdashankkeita. Ilman näitä tehdaslaajuisia tilauksiakin uusien tilaustemme määrä oli kestävällä tasolla. Ilahduttavaa oli myös, että pitkästä aikaa toinen näistä isoista tilauksista saatiin Aasiaan. Arvoltaan tässä vaiheessa vähäisiä, mutta tulevaisuuden kannalta tärkeitä ensiaskeleita olivat merkittävä yhteistyösopimus Venäjälle asiakkaan usean tehtaan laajuisesta huoltopalvelusta sekä ensimmäinen Rauten IoT-teknologiaan perustuva palvelusopimus eurooppalaisen asiakkaan kanssa.
Tilauskantamme nousi uuteen ennätykseen 142 miljoonaan euroon. Työstä on ajoitettuna merkittävä osuus myös jo vuodelle 2019. Olemme edelleen kasvattaneet kokonaiskapasiteettiamme ja ajoittaneet toimituksiamme siten, että pystymme lähitulevaisuudessakin palvelemaan asiakkaitamme kohtuullisilla toimitusajoilla. Vahva tilauskanta antaa meille mahdollisuuden panostaa resurssiemme puitteissa uusien teknologioiden ja asiakkuuksien kehittämiseen kehittyvillä markkinoilla, missä emme ole onnistuneet tavoitteidemme mukaista asemaa saavuttamaan.
Ennätyksellisen vahva tilauskanta ja aktiivisena jatkuva kysyntä varmistavat jo nyt tämän vuoden näkymät ja antavat osin näkyvyyttä ensi vuoteen. Olemme hyvässä vauhdissa alkaneen vuoden tavoitteidemme saavuttamiseksi. Rauten liikevaihdon ja liiketuloksen vuonna 2018 arvioidaan olevan edellisen vuoden tasolla.
RAUTE OYJ - OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2018
LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ
Asiakasteollisuuksien markkinatilanne
Investointihankkeissa käytettävien puutuotteiden valmistajina Rauten asiakasteollisuudet, vaneri- ja LVL-teollisuus (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki), ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen, asumiseen liittyvän kulutuksen, kansainvälisen kaupan ja kuljetusalan suhdanteista.
Vuoden 2018 alussa maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanteessa ei tapahtunut merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta. Positiivinen kehitys on jatkunut tärkeimmillä markkina-alueilla huolimatta kasvaneesta poliittisesta epävarmuudesta. Rakentamisen aktiviteetti lisääntyi monilla markkina-alueilla, mutta taso oli edelleen melko alhainen kaikilla suurilla markkina-alueilla.
Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä
Talous- ja markkinatilanteen jatkuneesta parantumisesta johtuen Rauten asiakkaiden investointiaktiivisuus on pysynyt hyvällä tasolla. Uuden kapasiteetin hankkeiden ja isompien korvaus- ja tehostamisinvestointityyppisten hankkeiden tarjousaktiviteetti on jatkunut vilkkaana ja kauppaneuvotteluja käydään aktiivisesti.
Erityisen vahvaa kysyntä on teollistuneilla markkina-alueilla, Euroopassa, Pohjois-Amerikassa ja Venäjällä. Kehittyvillä markkinoilla Aasiassa, mukaan lukien Kiina, ja Etelä-Amerikassa on kysyntä vähäisempää ja suuntautunut jopa entistä enemmän yksinkertaisen teknologian tuotteisiin.
Kunnossapito- ja varaosapalveluiden kysyntä on jatkunut hyvänä. Tämä kertoo Rauten asiakkaiden tuotantolaitosten toimivan hyvällä käyttöasteella.
UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA
Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu asiakkaan koko tuotantoprosessin kattaviin teknologiaratkaisuihin ja niiden elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimituksiin kuuluvat hankkeet, jotka muodostuvat yksittäisistä koneista tai tuotantolinjoista aina koko tehtaan tuotantoprosessin koneet ja laitteet kattaviin toimituksiin. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet.
Hyvä markkinatilanne näkyi Rauten saamien uusien tilausten määrässä. Ensimmäisen vuosineljänneksen aikana uusien tilausten määrä 68 miljoonaa euroa (24 Me) oli erittäin hyvällä tasolla. Merkittävimmät uudet tilaukset olivat 23 miljoonan euron tilaus LVL-tehtaan laajennuksesta Suomeen sekä 20 miljoonan euron tilaus LVL-linjan koneista Koillis-Aasiaan.
Uusista tilauksista 55 prosenttia saatiin Euroopasta (52 %), 29 prosenttia Aasian-Tyynenmeren alueelta (1 %), 11 prosenttia Pohjois-Amerikasta (19 %), 4 prosenttia Venäjältä (18 %) ja 1 prosentti Etelä-Amerikasta (10 %). Uusien tilausten osuuksien voimakaskin vaihtelu eri markkina-alueiden välillä on tyypillistä projektiliiketoiminnalle.
Teknologiapalveluissa uusien tilauksien määrä 15 miljoonaa euroa (10 Me) kasvoi vertailukaudesta 54 prosenttia.
Tilauskanta nousi ensimmäisen vuosineljänneksen aikana 32 miljoonaa euroa. Tilauskanta katsauskauden lopussa, 142 miljoonaa euroa (93 Me), oli ennätyksellisen vahva. Tilauskannasta merkittävä osa ajoittuu jo vuodelle 2019.
KILPAILUASEMA
Rauten kilpailuasema on pysynyt ennallaan ja on vahva. Rauten ratkaisut auttavat asiakkaita varmistamaan toimitus- ja palvelukykyään tuotantoprosessinsa tai sen osan koko elinkaaren ajan. Tällaisissa investoinneissa toimittajan kokonaisosaaminen sekä laaja ja monipuolinen teknologiatarjonta ovat ratkaisevassa asemassa. Rauten kilpailuedut ovat merkittäviä asiakkaiden yhteistyökumppanivalinnoissa. Myös Rauten vahva rahoitusasema sekä pitkäjänteinen sitoutuminen valittujen asiakasteollisuuksien palvelemiseen lisäävät uskottavuutta ja parantavat kilpailuasemaa pitkäaikaisten investointihankkeiden toteuttajana.
Raute parantaa kilpailuasemaansa erityisesti asiantuntemusta vaativilla palveluilla. Tästä esimerkkinä katsauskaudella solmitut laaja huoltosopimus venäläisen asiakkaan kanssa sekä ensimmäinen Rauten IoT-ratkaisuihin perustuva asiantuntijapalvelusopimus eurooppalaisen asiakkaan kanssa.
LIIKEVAIHTO
Katsauskauden liikevaihto 35,3 miljoonaa euroa (36,6 Me) laski 4 prosenttia vuoden 2017 ensimmäisestä vuosineljänneksestä. Liikevaihto oli tilauskannan ajoituksen mukainen.
Katsauskauden liikevaihdosta Euroopan osuus oli 54 prosenttia (51 %), Venäjän 22 prosenttia (32 %), Pohjois-Amerikan 16 prosenttia (12 %), Etelä-Amerikan 5 prosenttia (2 %) ja Aasian-Tyynenmeren alueen 3 prosenttia (3 %).
Teknologiapalveluiden osuus koko konsernin liikevaihdosta oli 11 miljoonaa euroa (10 Me) ja 30 prosenttia (28 %).
TULOS JA KANNATTAVUUS
Liiketulos oli 2,8 miljoonaa euroa voitollinen (2,7 Me voitollinen) ja 7,8 prosenttia liikevaihdosta (7,3 %).
Katsauskauden tulos ennen veroja oli 2,9 miljoonaa euroa voitollinen (2,9 Me voitollinen). Katsauskauden tulos oli 2,3 miljoonaa euroa voitollinen (2,1 Me voitollinen). Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana 0,53 euroa osaketta kohti (0,50 e).
RAHAVIRTA JA TASE
Konsernin rahoitusasema pysyi hyvänä. Gearing oli katsauskauden päättyessä -105 prosenttia (-22 %) ja omavaraisuusaste 55 prosenttia (52 %). Taseen käyttöpääomaerien ja niistä laskettavien tunnuslukujen vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta.
Konsernin rahavarat olivat katsauskauden lopussa 39,4 miljoonaa euroa (10,0 Me). Liiketoiminnan rahavirta oli 9,8 miljoonaa euroa positiivinen (13,5 Me negatiivinen). Investointien rahavirta oli 1,1 miljoonaa euroa negatiivinen (0,4 Me negatiivinen). Rahoituksen rahavirta oli 0,1 miljoonaa euroa positiivinen (0,1 Me positiivinen).
Korollinen vieras pääoma oli katsauskauden lopussa 1,4 miljoonaa euroa (3,1 Me).
Emoyhtiö Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jonka puitteissa se voi laskea liikkeelle alle vuoden pituisia yritystodistuksia.
Emoyhtiö Raute Oyj on varautunut tuleviin käyttöpääomatarpeisiin ja sillä on yhteensä 23,0 miljoonan euron pitkäaikaiset luottolimiittisopimukset kolmen pohjoismaisen pankin kanssa. Limiitin tärkeimmät taloudelliset kovenantit ovat omavaraisuusaste > 30 % ja gearing < 100 %. Limiitistä oli katsauskauden päättyessä käyttämättä 21,5 miljoonaa euroa.
KATSAUSKAUDEN TAPAHTUMAT
Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat katsauskauden tapahtumat:
29.1.2018 Rautelle yhteensä noin 23 Me tilaukset Suomeen
9.2.2018 Rautelle yhteensä lähes 20 Me tilaus Koillis-Aasiaan
6.3.2018 Raute Oyj:n omien osakkeiden luovutus
22.3.2018 Rauten ylimmän johdon palkitsemisjärjestelmästä käynnistyy toinen ohjelma, LTI Plan 2018-2020
22.3.2018 Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 2018 päätökset
23.3.2018 Muutoksia Rauten johtoryhmässä 27.3.2018 alkaen.
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT SEKÄ INVESTOINNIT
Raute on vaneri- ja LVL-teollisuuden johtava teknologiatoimittaja ja panostaa voimakkaasti entistä tehokkaamman, tuottavamman, turvallisemman ja ympäristöystävällisemmän valmistusteknologian sekä sitä tukevien mittaus- ja konenäkösovellutusten kehittämiseen. Myös digitalisaation tuomat uudet mahdollisuudet ovat vahvasti mukana tutkimuksessa ja kehityksessä.
Tutkimus- ja kehittämismenot olivat katsauskaudella yhteensä 0,8 miljoonaa euroa (0,8 Me) ja 2,2 prosenttia liikevaihdosta (2,1 %).
Investointien kokonaismäärä katsauskaudella oli 1,0 miljoonaa euroa (0,4 Me) ja 2,7 prosenttia liikevaihdosta (1,1 %).
HENKILÖSTÖ
Konsernin henkilöstön määrä oli katsauskauden lopussa 716 (658). Ulkomaisten konserniyhtiöiden osuus henkilöstöstä oli 32 prosenttia (29 %).
Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muunnettuna (ns. tehollinen henkilöstömäärä) oli katsauskaudella keskimäärin 692 (635).
OSAKKEET
Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli 4.256.379 kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161 kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli 3.265.218 kappaletta. K-sarjan ja A-sarjan osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin ja yhtiön varoihin.
K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. Jos kantaosake siirtyy K-sarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti ja muilla K-sarjaan kuuluvien osakkeiden omistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä mainituin ehdoin.
Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Kaupankäyntitunnus on RAUTE. Raute Oyj:llä on Nasdaq Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea Bank AB:n kanssa.
Yhtiön koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden lopussa 130,2 miljoonaa euroa (94,4 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen 31.3.2018 päätöskurssin 30,60 euroa (22,37 e) mukaisesti.
RAUTE OYJ:N 2010 OPTIOT
Raute Oyj:n 2010 C-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika päättyi 31.3.2018.
PALKITSEMINEN
Konsernissa ovat käytössä koko henkilöstön kattavat palkitsemisjärjestelmät.
Osakepohjaiset kannustinjärjestelmät
Konsernilla on voimassaolevia pitkän aikavälin suoriteperusteisia osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä.
Yhtiö päätti uuden suoriteperusteisen, osakkeen arvoon perustuvan pitkän aikavälin kannustinjärjestelmään kuuluvan ohjelman LTI Plan 2018-2020 käynnistämisestä 22.3.2018.
Kannustinjärjestelmien ehdot on julkaistu yhtiön internetsivuilla. Tarkemmat ajantasaiset tiedot on esitetty yhtiön internetsivuilla olevassa Palkka- ja palkkioselvityksessä.
OSAKKEENOMISTAJAT
Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 4.797 ja katsauskauden lopussa 4.761. K-sarjan osakkeita omisti katsauskauden lopussa 55 yksityishenkilöä (50). Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 6,3 prosenttia (2,4 %). Yhtiö ei saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.
Hallituksen, toimitusjohtajan ja johtoryhmän osakeomistus katsauskauden lopussa oli yhteensä 260.810 kappaletta yhtiön osakkeita vastaten 6,1 prosenttia (6,2 %) yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 11,7 prosenttia (11,3 %) äänimäärästä.
HALLINNOINTI
Raute Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2015 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2015 alkaen 1.1.2016.
JOHTORYHMÄ
Raute-konsernin johtoryhmä ja sen jäsenten vastuualueet ovat:
Tapani Kiiski, President and CEO, puheenjohtaja - myynti,
Arja Hakala, Group Vice President, Strategy - liiketoiminnan kehittäminen,
Marko Hjelt, Group Vice President, Human Resources - henkilöstö ja osaaminen,
Mika Hyysti, Group Vice President, Technology - teknologia, tuotteet ja tuotekehitys,
Timo Kangas, Group Vice President, EMEA - markkina-alue EMEA,
Antti Laulainen, Group Vice President, Technology Services and Sales Management - teknologiapalvelut ja sales management,
Petri Strengell, Group Vice President, Supply Chain - hankinta ja tuotanto,
Olli-Pekka Vanhanen, Group Vice President, CFO - talous ja rahoitus (27.3.2018 alkaen).
VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2018
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 22.3.2018. Yhtiökokous vahvisti vuoden 2017 tilinpäätöksen, myönsi tilivelvollisille vastuuvapauden sekä päätti jakaa osinkoa 1,25 euroa osaketta kohti.
Yhtiökokous valitsi yhtiön hallituksen vuoden 2019 varsinaisen yhtiökokouksen päättymiseen saakka kestäväksi toimikaudeksi. Hallituksen puheenjohtajaksi valittiin DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM Mika Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, TkL Laura Raitio, KTM Pekka Suominen ja DI Patrick von Essen.
Tilintarkastajaksi valittiin tilintarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT-tilintarkastaja Markku Launis.
Yhtiökokous päätti, että hallituksen jäsenten palkkiot ovat edelleen puheenjohtajalle 40.000 euroa ja hallituksen varapuheenjohtajalle sekä jäsenelle 20.000 euroa toimikaudelta ja että hallituksen jäsenten matkakulut korvataan yhtiön matkustussäännön mukaan. Tilintarkastajien palkkiot korvataan yhtiön hyväksymän kohtuullisen laskun mukaan.
Yhtiökokous valtuutti hallituksen päättämään yhtiön omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla ja niitä koskevasta osakeannista 400.000 kappaleen enimmäismäärään saakka.
Yhtiökokous päätti myös muuttaa yhtiöjärjestyksen 8 § ja 13 §:n tilintarkastajaa koskevat kohdat vastaamaan voimassa olevaa tilintarkastuslakia.
Yhtiökokouksen päätösten yksityiskohtaisemmasta sisällöstä on annettu pörssitiedote 22.3.2018.
VOITONJAKO TILIKAUDELTA 2017
Varsinainen yhtiökokous 22.3.2018 päätti jakaa tilikaudelta 2017 osinkoa 1,25 euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä on yhteensä 5,3 miljoonaa euroa, josta A-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 4.081.522,50 euroa ja K-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 1.238.951,25 euroa. Osinkojen maksupäivä oli 4.4.2018.
KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT
Hallitus ja hallituksen valiokunnat
Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen 22.3.2018 valitsema hallitus on pitänyt järjestäytymiskokouksen.
Hallituksen suorittaman riippumattomuusarvioinnin perusteella puheenjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen ja jäsenet Joni Bask, Patrick von Essen, Laura Raitio ja Pekka Suominen ovat riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen varapuheenjohtajan Mika Mustakallion ei ole arvioitu olevan yhtiöstä riippumaton hänen toimittuaan hallituksen jäsenenä yli kymmenen vuotta. Hallituksen puheenjohtaja, Erkki Pehu-Lehtonen, sekä kaksi hallituksen jäsenistä, Patrick von Essen ja Laura Raitio, ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista.
Raute Oyj:n hallituksella on nimitysvaliokunta. Nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toimii Erkki Pehu-Lehtonen ja jäseninä Mika Mustakallio sekä Pekka Suominen. Tarkastusvaliokunnan tehtävistä huolehtii hallitus.
LIIKETOIMINTARISKIT
Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus sekä kansainvälinen poliittinen epävakaus ylläpitävät lähiajan riskejä. Vuoden 2017 toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä kuvatuissa liiketoiminnan riskeissä ei ole katsauskaudella tapahtunut oleellisia muutoksia.
Rauten osalta merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät erittäin korkean tilauskannan, ja erityisesti toteutusvaiheessa olevien isojen tehdaslaajuisten hankkeiden, läpiviemiseen sopimusehdoissa määriteltyjen aikataulujen mukaisesti sekä osaavien resurssien riittävyyteen ja saatavuuteen.
NÄKYMÄT VUODELLE 2018
Ennätyskorkean tilauskannan ajoituksen perusteella Rauten liikevaihdon ja liiketuloksen vuonna 2018 arvioidaan olevan edellisen vuoden tasolla.
OSAVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSUUS
Raute Oyj:n hallitus on kokouksessaan 27.4.2018 hyväksynyt tämän osavuosikatsauksen ajalta 1.1.–31.3.2018 julkistettavaksi.
Osavuosikatsauksen numero-osassa esitetyt koko tilikautta 2017 koskevat tiedot ovat tilintarkastettuja. Esitetyt osavuosikatsausluvut ovat tilintarkastamattomia. Osavuosikatsauksen vertailukauden ja tilinpäätöksen 2017 tiedot on esitetty oikaistuina IFRS-standardien muutoksien vaikutuksilla.
KONSERNIN TULOSLASKELMA | Oikaistu | Oikaistu | |||
1.1.–31.3. | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.12. | |||
1 000 euroa | 2018 | 2017 | 2017 | ||
LIIKEVAIHTO | 35 272 | 36 589 | 148 064 | ||
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos | 1 230 | 492 | 2 054 | ||
Liiketoiminnan muut tuotot | 65 | 28 | 96 | ||
Materiaalit ja palvelut | -18 174 | -20 747 | -80 721 | ||
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | -11 246 | -9 756 | -41 036 | ||
Poistot | -650 | -618 | -2 633 | ||
Liiketoiminnan muut kulut | -3 743 | -3 311 | -14 653 | ||
Liiketoiminnan kulut yhteensä | -33 813 | -34 432 | -139 042 | ||
LIIKETULOS | 2 754 | 2 678 | 11 171 | ||
% liikevaihdosta | 7,8 | 7,3 | 7,5 | ||
Rahoitustuotot | 225 | 318 | 359 | ||
Rahoituskulut | -64 | -105 | -411 | ||
Rahoituskulut, netto | 160 | 212 | -51 | ||
TULOS ENNEN VEROJA | 2 914 | 2 890 | 11 120 | ||
% liikevaihdosta | 8,3 | 7,9 | 7,5 | ||
Tuloverot | -659 | -789 | -2 141 | ||
KAUDEN TULOS | 2 256 | 2 101 | 8 979 | ||
% liikevaihdosta | 6,4 | 5,7 | 6,1 | ||
Kauden tuloksen jakautuminen | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | 2 256 | 2 101 | 8 979 | ||
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluvasta tuloksesta | |||||
laskettu osakekohtainen tulos, euroa | |||||
Laimentamaton osakekohtainen tulos | 0,53 | 0,50 | 2,13 | ||
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos | 0,53 | 0,49 | 2,11 | ||
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA | |||||
1.1.–31.3. | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.12. | |||
1 000 euroa | 2018 | 2017 | 2017 | ||
KAUDEN TULOS | 2 256 | 2 101 | 8 979 | ||
Muut laajan tuloksen erät: | |||||
Erät, jotka saatetaan tulevaisuudessa siirtää tulosvaikutteisiksi | |||||
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos | - | -259 | 193 | ||
Rahavirran suojaukset | 40 | - | -31 | ||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 15 | -29 | -183 | ||
Eriin littyvät tuloverot | -28 | 52 | -32 | ||
Kauden laajan tuloksen erät verojen jälkeen yhteensä | 27 | -236 | -52 | ||
KAUDEN LAAJA TULOS | 2 283 | 1 865 | 8 927 | ||
Kauden laajan tuloksen jakautuminen | |||||
Emoyhtiön omistajille | 2 283 | 1 865 | 8 927 | ||
Osakkeet, 1 000 kpl | |||||
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | 4 248 | 4 205 | 4 225 | ||
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä laimennettuna | 4 267 | 4 249 | 4 259 | ||
KONSERNIN TASE | |||||
OIKAISTU | OIKAISTU | ||||
31.3. | 31.3. | 31.12. | |||
1 000 euroa | 2018 | 2017 | 2017 | ||
VARAT | |||||
Pitkäaikaiset varat | |||||
Liikearvo | 1 036 | - | 1 035 | ||
Muut aineettomat hyödykkeet | 2 496 | 1 265 | 2 548 | ||
Aineelliset hyödykkeet | 10 283 | 9 446 | 9 948 | ||
Muut rahoitusvarat | 923 | 471 | 923 | ||
Laskennalliset verosaamiset | 247 | 6 | 410 | ||
Pitkäaikaiset varat yhteensä | 14 985 | 11 188 | 14 865 | ||
Lyhytaikaiset varat | |||||
Vaihto-omaisuus | 12 865 | 10 157 | 11 010 | ||
Myyntisaamiset ja muut saamiset | 27 083 | 42 597 | 30 363 | ||
Tuloverosaaminen | 81 | 56 | 45 | ||
Rahat ja pankkisaamiset | 39 441 | 10 032 | 30 724 | ||
Lyhytaikaiset varat yhteensä | 79 470 | 62 842 | 72 142 | ||
VARAT YHTEENSÄ | 94 455 | 74 029 | 87 006 | ||
OMA PÄÄOMA JA VELAT | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma | |||||
Osakepääoma | 8 256 | 8 256 | 8 256 | ||
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot | 7 390 | 6 525 | 7 156 | ||
Muuntoerot | 674 | 813 | 659 | ||
Kertyneet voittovarat | 17 876 | 14 323 | 14 321 | ||
Kauden tulos | 2 256 | 2 101 | 8 979 | ||
Oma pääoma yhteensä | 36 451 | 32 018 | 39 372 | ||
Pitkäaikaiset velat | |||||
Varaukset | 838 | 722 | 707 | ||
Laskennallinen verovelka | 43 | 52 | 86 | ||
Pitkäaikaiset velat yhteensä | 881 | 774 | 793 | ||
Lyhytaikaiset velat | |||||
Varaukset | 1 632 | 1 128 | 1 378 | ||
Lyhytaikaiset korolliset velat | 1 365 | 3 106 | 1 413 | ||
Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut | 28 338 | 12 805 | 25 739 | ||
Tuloverovelka | 238 | 1 464 | 829 | ||
Ostovelat ja muut velat | 25 551 | 22 735 | 17 481 | ||
Lyhytaikaiset velat yhteensä | 57 123 | 41 237 | 46 841 | ||
Velat yhteensä | 58 004 | 42 012 | 47 634 | ||
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ | 94 455 | 74 029 | 87 006 | ||
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.12. | ||
1 000 euroa | 2018 | 2017 | 2017 | ||
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA | |||||
Asiakkailta saadut maksut | 42 048 | 22 385 | 167 370 | ||
Liiketoiminnan muut tuotot | 65 | 28 | 50 | ||
Maksut tavaroiden ja palvelujen toimittajille sekä henkilöstölle | -31 403 | -35 615 | -145 131 | ||
Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja | 10 709 | -13 201 | 22 289 | ||
Maksetut korot liiketoiminnasta | -24 | -59 | -277 | ||
Saadut osingot liiketoiminnasta | 162 | 99 | 120 | ||
Saadut korot liiketoiminnasta | 4 | 1 | 7 | ||
Muut rahoituserät liiketoiminnasta | 72 | 42 | -298 | ||
Maksetut verot liiketoiminnasta | -1 127 | -404 | -3 408 | ||
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A) | 9 796 | -13 521 | 18 432 | ||
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA | |||||
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin | -1 141 | -604 | -2 874 | ||
Liiketoimintakauppa | - | - | -3 193 | ||
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot | 8 | 13 | 117 | ||
Luovutustulot muista sijoituksista | - | 182 | 182 | ||
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B) | -1 133 | -409 | -5 768 | ||
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA | |||||
Maksullinen osakeanti | 59 | 117 | 207 | ||
Lyhytaikaisten lainojen nostot | - | - | 4 413 | ||
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut | - | - | -6 136 | ||
Maksetut osingot | - | - | -4 220 | ||
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C) | 59 | 117 | -5 736 | ||
RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C) | 8 722 | -13 813 | 6 928 | ||
lisäys (+)/vähennys (-) | |||||
RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA* | 30 724 | 23 769 | 23 769 | ||
RAHAVAROJEN MUUTOS | 8 722 | -13 813 | 6 928 | ||
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS | -4 | 77 | 27 | ||
RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA* | 39 441 | 10 032 | 30 724 | ||
RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT | |||||
TASEESSA KAUDEN LOPUSSA* | |||||
Rahavarat | 39 441 | 10 032 | 30 724 | ||
YHTEENSÄ | 39 441 | 10 032 | 30 724 | ||
*Rahavaroihin luetaan rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen kuukauden sisällä. | |||||
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA | |||||
Osake | SVOP | Muut | Muunto | Kertyneet | |
1 000 euroa | pääoma | rahasto | rahastot | erot | voittovarat |
OMA PÄÄOMA 1.1.2018 | 8 256 | 5 652 | 1 504 | 659 | 23 623 |
Laatimisperiaatteen muutokset, IFRS 15 | - | - | - | - | -322 |
Laatimisperiaatteen muutokset, IFRS 9 | - | - | - | - | -104 |
Laatimisperiaatteen muutokset, IFRS 2 | - | - | 117 | - | - |
OMA PÄÄOMA 1.1.2018 OIKAISTU | 8 256 | 5 652 | 1 621 | 659 | 23 197 |
Kauden laaja tulos | |||||
Kauden tulos | - | - | - | - | 2 256 |
Muut laajan tuloksen erät: | |||||
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos | - | - | - | - | - |
Suojausinstrumenttien rahasto | - | - | 40 | - | - |
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | - | - | - | 15 | - |
Eriin liittyvät tuloverot | - | - | -28 | - | - |
Kauden laaja tulos yhteensä | - | - | 12 | 15 | 2 256 |
Liiketoimet omistajien kanssa | |||||
Oman pääoman lisäys (optio-oikeudet) | - | 59 | - | - | - |
Omana pääomana suoritettavat | |||||
osakeperusteiset liiketoimet | - | - | 46 | - | - |
Osingot | - | - | - | - | -5 320 |
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | 0 | 59 | 46 | 0 | -5 320 |
OMA PÄÄOMA 31.3.2018 | 8 256 | 5 711 | 1 679 | 674 | 20 132 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU) | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | OMA PÄÄOMA | ||||
1 000 euroa | kuuluva osuus | YHTEENSÄ | |||
OMA PÄÄOMA 1.1.2018 | 39 694 | 39 694 | |||
Laatimisperiaatteen muutokset, IFRS 15 | -322 | -322 | |||
Laatimisperiaatteen muutokset, IFRS 9 | -104 | -104 | |||
Laatimisperiaatteen muutokset, IFRS 2 | 117 | 117 | |||
OMA PÄÄOMA 1.1.2018 OIKAISTU | 39 385 | 39 385 | |||
Kauden laaja tulos | |||||
Kauden tulos | 2 256 | 2 256 | |||
Muut laajan tuloksen erät: | |||||
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos | - | - | |||
Suojausinstrumenttien rahasto | 40 | 40 | |||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | 15 | 15 | |||
Eriin liittyvät tuloverot | -28 | -28 | |||
Kauden laaja tulos yhteensä | 2 282 | 2 282 | |||
Liiketoimet omistajien kanssa | |||||
Oman pääoman lisäys (optio-oikeudet) | 59 | 59 | |||
Omana pääomana suoritettavat | |||||
osakeperusteiset liiketoimet | 46 | 46 | |||
Osingot | -5 320 | -5 320 | |||
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | -5 215 | -5 215 | |||
OMA PÄÄOMA 31.3.2018 | 36 451 | 36 451 | |||
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA, VERTAILUKAUSI OIKAISTU | |||||
Osake | SVOP | Muut | Muunto | Kertyneet | |
1 000 euroa | pääoma | rahasto | rahastot | erot | voittovarat |
OMA PÄÄOMA 1.1.2017 | 8 256 | 5 445 | 1 132 | 842 | 18 543 |
Laatimisperiaatteen muutokset | - | - | - | - | - |
OMA PÄÄOMA 1.1.2017 | 8 256 | 5 445 | 1 132 | 842 | 18 543 |
Kauden laaja tulos | |||||
Kauden tulos | - | - | - | - | 2 101 |
Muut laajan tuloksen erät: | |||||
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos | - | - | -259 | ||
Suojausinstrumenttien rahasto | - | - | - | - | - |
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | - | - | - | -29 | - |
Eriin liittyvät tuloverot | - | - | 52 | - | - |
Kauden laaja tulos yhteensä | - | - | -207 | -29 | 2 101 |
Liiketoimet omistajien kanssa | |||||
Oman pääoman lisäys (optio-oikeudet) | - | 117 | - | - | - |
Omana pääomana suoritettavat | |||||
osakeperusteiset liiketoimet | - | - | 39 | - | - |
Osingot | - | - | - | - | -4 220 |
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | 0 | 117 | 39 | 0 | -4 220 |
OMA PÄÄOMA 31.3.2017 | 8 256 | 5 562 | 963 | 813 | 16 424 |
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU) | |||||
Emoyhtiön osakkeenomistajille | OMA PÄÄOMA | ||||
1 000 euroa | kuuluva osuus | YHTEENSÄ | |||
OMA PÄÄOMA 1.1.2017 | 34 217 | 34 217 | |||
Laatimisperiaatteen muutokset | 0 | 0 | |||
OMA PÄÄOMA 1.1.2017 | 34 217 | 34 217 | |||
Kauden laaja tulos | |||||
Kauden tulos | 2 101 | 2 101 | |||
Muut laajan tuloksen erät: | |||||
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos | -259 | -259 | |||
Suojausinstrumenttien rahasto | 0 | 0 | |||
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot | -29 | -29 | |||
Eriin liittyvät tuloverot | 52 | 52 | |||
Kauden laaja tulos yhteensä | 1 865 | 1 865 | |||
Liiketoimet omistajien kanssa | |||||
Oman pääoman lisäys (optio-oikeudet) | 117 | 117 | |||
Omana pääomana suoritettavat | |||||
osakeperusteiset liiketoimet | 39 | 39 | |||
Osingot | -4 220 | -4 220 | |||
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä | -4 064 | -4 064 | |||
OMA PÄÄOMA 31.3.2017 | 32 018 | 32 018 | |||
OSAVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT
Perustiedot
Raute-konserni on puutuotetoimialaa maailmanlaajuisesti palveleva teknologia- ja palveluyritys, jonka ydinosaamista ovat valittujen puutuotteiden valmistusprosessit. Asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL ja sahatavara.
Rauten kokonaispalvelukonsepti lähtee tuotteen elinkaaren hallinnasta ja muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Teknologiatarjonta kattaa asiakkaan koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Rauten ratkaisuihin kuuluvat kattavan laitetarjonnan lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin.
Raute-konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö Raute Oyj (Y-tunnus FI01490726), jonka A-sarjan osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ryhmässä Teollisuustuotteet ja -palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on Rautetie 2, 15550 Nastola ja postiosoite on PL 69, 15551 Nastola.
Tiedotteen luvut on esitetty tuhansina euroina, ellei toisin ole todettu. Pyöristyksistä johtuen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta. Suluissa esitetyillä luvuilla on viitattu vastaaviin lukuihin vertailukaudelta.
Laatimisperiaatteet
Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2018 on laadittu standardin IAS 34 Osavuosikatsaukset mukaisesti.
Osavuosikatsaus ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä, joten osavuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuodelta 2017 julkaistun tilinpäätöksen kanssa. Konsernitilinpäätöksen tiedot ovat saatavissa internet-osoitteesta www.raute.com ja konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta, Rautetie 2, 15550 Nastola.
Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.–31.3.2018 on laadittu Euroopan unionissa sovellettavaksi hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) ja niistä annettujen tulkintojen mukaisesti. Osavuosikatsausta laadittaessa on noudatettu samoja laatimisperiaatteita kuin vuositilinpäätöksessä 2017 lukuun ottamatta uusia 1.1.2018 tai sen jälkeen voimaan tulleita uusia standardeja.
IFRS 15 Myyntituotot asiakassopimuksista astui voimaan 1.1.2018. Numeeriset tiedot IFRS 15 -standardin vaikutuksista vuoden 2018 vertailukausien tuloslaskelmaan ja taseeseen sekä tunnuslukuihin on esitetty erillisellä tiedotteella 23.3.2018. Rauten tuotteista ja palveluista IFRS 15 -standardin mukaisiin ajan kuluessa täytettäviin suoritevelvoitteisiin kuuluvat pääsääntöisesti pitkäaikaishankkeina käsitellyt ja valmiusasteen mukaisesti tuloutetut, asiakkaan tarpeisiin mitoitetut ja räätälöidyt projektitoimitukset ja modernisoinnit. Näille suoritevelvoitteille ei ole IFRS 15 -standardin tarkoittamaa vaihtoehtoista käyttöä ja ne muodostavat yhden suoritevelvoitteen.
Yhtiö soveltaa ajan kuluessa täytettäviin suoritevelvoitteisiin samaa periaatetta kuin valmiusasteen mukaisessa tuloutuksessa (syntyneiden kustannusten osuus projektin arvioiduista kustannuksista). Poikkeuksena em. pääsääntöön ovat ne aikaisemmin valmiusasteen mukaisesti tuloutetut yksittäiset pitkäaikaishankkeet, joissa asiakas ei ole sitoutunut korvaamaan kertyneitä kustannuksia ja riittävää katetta tilanteissa, joissa asiakas yksipuolisesti keskeyttää sopimuksen toteuttamisen tai kun asiakas ei pysty täyttämään sopimusvelvoitteitaan. Nämä yksittäiset hankkeet siirtyvät jatkossa käsiteltäväksi yhtenä ajankohtana täytettäviin suoritevelvoitteisiin. Näiden hankkeiden määrä on ollut ja tulee olemaan tämän hetken arvion mukaan vähäinen.
IFRS 9 Rahoitusinstrumentit astui voimaan 1.1.2018. Konserni on ottanut standardin käyttöön ei-takautuvasti standardin siirtymähelpotuksia soveltaen. Standardi sisältää suojauslaskentaan liittyviä soveltamisvaatimuksia mutta näillä ei ollut merkittäviä vaikutuksia konsernin nykyisten instrumenttien esittämistapaan ja osavuosikatsaukseen. Standardi on lisäksi tuonut muutoksia arvonalentumisten kirjaamiselle. Saamisten osalta on arvioitu odotettavissa oleva luottotappio. Luottotappiot perustuvat odotettuun luottotappio-osuuteen, jonka arvion perusteena ovat myyntisaamisten kokonaismäärä, aiemmilla katsauskausilla toteutuneet luottotappiot ja yhtiön arvio taloudellisten olosuhteiden tulevasta kehityksestä. Luottotappiovaraus 0,1 miljoonaa euroa on tehty konsernin avaavan taseen omaan pääomaan 1.1.2018. Katsauskaudella luottotappiovarauksen muutos oli -45 tuhatta euroa. Erään sisältyvä laskennallinen verosaatava on huomioitu katsauskaudella.
IFRS 2 Osakeperusteiset maksut -standardimuutos on otettu käyttöön ei-takautuvasti standardin siirtymähelpotuksia soveltaen. Standardi sisältää ohjeistuksen palkitsemisjärjestelmien kirjanpitokäsittelyyn silloin, kun osakkeina toteutettava palkkio maksetaan nettomääräisenä ja Raute-konsernilla on velvollisuus suorittaa palkkiosta ennakonpidätys. Tähän palkitsemisjärjestelmään liittyvät palkkiot on käsitelty 1.1.2018 alkaen kokonaisuudessaan omana pääomana maksettavana palkkiona. Raute-konsernissa palkkiojaksotuksen oikaisu kasvatti konsernin avaavan taseen omaa pääomaa 0,1 miljoonaa euroa. Vastaava erä pienensi konsernin vieraan pääoman erää Ostovelat ja muut velat 0,1 miljoonaa euroa.
Laadittaessa osavuosikatsausta kansainvälisen tilinpäätöskäytännön mukaisesti konsernin johto on tehnyt tiettyjä arvioita ja olettamuksia. Lisäksi johto on käyttänyt harkintaa katsauskauden laatimisperiaatteiden valinnassa ja soveltamisessa. Johdon arviot ovat perustuneet parhaaseen näkemykseen katsaushetkellä, ja ne sisältävät riskejä ja epävarmuustekijöitä, joten toteumat voivat poiketa näistä arvioista.
LIIKEVAIHTO
Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu toimitetun konekannan koko elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimituksiin kuuluvat hankkeet, jotka muodostuvat yksittäisistä koneista tai tuotantolinjoista aina koko tehtaan tuotantoprosessin koneet ja laitteet kattaviin toimituksiin.
Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet. Projektitoimitukset ja teknologiapalveluihin kuuluvat modernisoinnit sisältävät sekä tuote- että palvelumyyntiä, joten konsernin liikevaihdon jakautumista puhtaaseen tuote- ja palvelumyyntiin ei voida esittää luotettavasti.
Isot toimitusprojektit voivat tilapäisesti nostaa eri asiakkaiden osuuden konsernin liikevaihdosta yli 10 prosentin. Katsauskauden lopussa konsernilla oli yksi asiakas, jonka asiakaskohtainen osuus konsernin liikevaihdosta tilapäisesti ylitti 10 prosenttia.
LIIKEVAIHTO | Oikaistu | Oikaistu | ||||
1.1.–31.3. | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.12. | ||||
2018 | % | 2017 | % | 2017 | % | |
Liikevaihdon jakauma markkina-alueittain | ||||||
EMEA (Eurooppa ja Afrikka) | 19 334 | 54 | 18 683 | 51 | 81 952 | 56 |
CIS (Venäjä) | 7 654 | 22 | 11 781 | 32 | 35 365 | 24 |
NAM (Pohjois-Amerikka) | 5 646 | 16 | 4 207 | 12 | 21 115 | 14 |
LAM (Etelä-Amerikka) | 1 663 | 5 | 738 | 2 | 6 202 | 4 |
APAC (Aasian-Tyynenmeren alue) | 974 | 3 | 1 180 | 3 | 3 429 | 2 |
YHTEENSÄ | 35 272 | 100 | 36 589 | 100 | 148 064 | 100 |
Suomen osuus konsernin liikevaihdosta oli 11 prosenttia (13 %). | ||||||
31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
2018 | 2017 | 2017 | ||||
Pitkäaikaishankkeet | ||||||
Liikevaihto | ||||||
Valmistusasteen mukainen liikevaihto | 29 203 | 30 660 | 118 115 | |||
Muu liikevaihto | 6 069 | 5 929 | 29 949 | |||
YHTEENSÄ | 35 272 | 3 589 | 148 064 | |||
Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta luovuttamatta | ||||||
olevien pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi kirjattu määrä | 133 546 | 129 059 | 135 322 | |||
Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta oleva määrä (tilauskanta) | 136 286 | 92 005 | 104 728 | |||
Luovuttamatta olevien projektien tase-erät | ||||||
Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo ylittää | ||||||
laskutetut ennakkomaksut | ||||||
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä | 86 865 | 113 320 | 88 318 | |||
- saadut ennakkomaksut | 71 200 | 79 908 | 67 913 | |||
Hankesaamiset | 15 665 | 33 412 | 20 405 | |||
Projektit, joiden laskutetut ennakot ylittävät | ||||||
valmistusasteen mukaisen arvon | ||||||
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä | 46 664 | 15 755 | 46 388 | |||
- saadut ennakkomaksut | 73 355 | 27 598 | 68 846 | |||
Hankevelka | 26 691 | 11 843 | 22 458 | |||
Taseen lyhytaikaisiin velkoihin sisältyvät ennakkomaksut | ||||||
Hankevelka | 26 691 | 11 843 | 22 458 | |||
Muut saadut ennakkomaksut, ei osatuloutettavat | 1 647 | 962 | 3 281 | |||
Yhteensä | 28 338 | 12 805 | 25 739 | |||
Taseen vaihto-omaisuuteen sisältyvät ennakkomaksut pitkäaikaishankkeista | ||||||
Maksetut ennakkomaksut pitkäaikaishankkeista | 754 | 926 | 659 | |||
Yhteensä | 754 | 926 | 659 | |||
31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ, HENKILÖÄ | 2018 | 2017 | 2017 | |||
Tehollinen keskimäärin | 692 | 635 | 660 | |||
Kirjoilla keskimäärin | 711 | 651 | 682 | |||
Kirjoilla kauden lopussa | 716 | 658 | 704 | |||
Ulkomailla työskentelevien osuus kauden lopussa | 226 | 191 | 222 | |||
Ulkomailla työskentelevien osuus, % | 31,6 | 29,0 | 31,5 | |||
Hallituksen ja johdon puolesta annetut vakuudet | ||||||
Johdolle ei ole annettu lainoja. | ||||||
Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia. | ||||||
31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
2018 | 2017 | 2017 | ||||
Tutkimus- ja kehittämismenot | ||||||
Kauden tutkimus- ja kehittämismenot | -769 | -783 | -3 237 | |||
Aikaisemmin aktivoitujen kehittämismenojen poistot | -47 | -57 | -223 | |||
Kehittämismenoja aktivoitu taseeseen | 78 | - | 123 | |||
Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot | -738 | -839 | -3 338 | |||
31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
2018 | 2017 | 2017 | ||||
Muut aineettomat hyödykkeet | ||||||
Hankintameno kauden alussa | 14 799 | 13 391 | 13 391 | |||
Muuntoerot | 0 | -7 | -48 | |||
Lisäykset | 114 | 60 | 1 750 | |||
Vähennykset | - | - | - | |||
Siirrot erien välillä | - | 16 | -295 | |||
Hankintameno kauden lopussa | 14 913 | 13 461 | 14 799 | |||
Kertyneet poistot kauden alussa | -12 250 | -12 038 | -12 038 | |||
Muuntoerot | 0 | 6 | 42 | |||
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot | - | - | 565 | |||
Kauden poisto | -166 | -164 | -820 | |||
Kertyneet poistot kauden lopussa | -12 417 | -12 196 | -12 250 | |||
Muiden aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa | 2 548 | 1 353 | 1 353 | |||
Muiden aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa | 2 496 | 1 265 | 2 548 | |||
31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
2018 | 2017 | 2017 | ||||
Aineelliset hyödykkeet | ||||||
Hankintameno kauden alussa | 50 134 | 48 657 | 48 657 | |||
Muuntoerot | -457 | -58 | -596 | |||
Lisäykset | 853 | 353 | 2 623 | |||
Vähennykset | 0 | -8 | -97 | |||
Siirrot erien välillä | - | -16 | -452 | |||
Hankintameno kauden lopussa | 50 530 | 48 927 | 50 134 | |||
Kertyneet poistot kauden alussa | -40 186 | -39 077 | -39 077 | |||
Muuntoerot | 422 | 49 | 520 | |||
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot | - | - | 183 | |||
Kauden poisto | -482 | -453 | -1 813 | |||
Kertyneet poistot kauden lopussa | -40 248 | -39 479 | -40 186 | |||
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa | 9 948 | 9 580 | 9 580 | |||
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa | 10 283 | 9 446 | 9 948 |
Rahoitusvarat
Katsauskauden lopussa 31.3.2018 käyvän arvon hierarkiatasolle 3 luokiteltujen rahoitusvarojen käypä arvo oli 923 tuhatta euroa.
Käypien arvojen hierarkiatasojen 1 ja 2 välillä ei ole tehty siirtoja katsauskauden aikana.
31.3. | 31.3. | 31.12. | |||
2018 | 2017 | 2017 | |||
Lyhytaikaiset korolliset velat | |||||
Rahoituslainojen lyhennykset | 1 365 | 3 106 | 1 413 | ||
YHTEENSÄ | 1 365 | 3 106 | 1 413 | ||
Korollisten rahoitusvelkojen maturiteettijakauma 31.3.2018 | |||||
Rahoituslainat | Lyhytaikainen | Pitkäaikainen | Yhteensä | ||
Rahoituslainojen lyhennykset | 1 365 | - | 1 365 | ||
Yhteensä | 1 365 | - | 1 365 | ||
31.3. | 31.3. | 31.12. | |||
2018 | 2017 | 2017 | |||
Johdannaiset | |||||
Valuuttatermiinien nimellisarvot | |||||
Taloudellinen suojaus | |||||
- Rahoitukseen liittyvät | 893 | - | 492 | ||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | 4 722 | 4 870 | 3 228 | ||
Suojauslaskenta | |||||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | 12 556 | 3 960 | 12 716 | ||
Valuuttatermiinien käyvät arvot | |||||
Taloudellinen suojaus | |||||
- Rahoitukseen liittyvät | -7 | - | 52 | ||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | 61 | 3 | 27 | ||
Suojauslaskenta | |||||
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät | -96 | -55 | -18 | ||
31.3. | 31.3. | 31.12. | |||
2018 | 2017 | 2017 | |||
Vakuudet ja vastuusitoumukset | |||||
Omasta puolesta annetut vakuudet | |||||
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset | 8 525 | 6 659 | 8 274 | ||
Konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet | |||||
Rahalaitoslainat | 1 365 | 3 106 | 1 413 | ||
Muut vastuut | 374 | 225 | 313 | ||
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset | 1 738 | 3 341 | 1 726 | ||
Kaupalliset pankkitakaukset omasta ja konserniyhtiöiden puolesta | 23 441 | 17 423 | 25 728 | ||
Muut omat vastuut | |||||
Alle yhden vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut | 1 282 | 941 | 1 297 | ||
1-5 vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut | 2 238 | 623 | 2 773 | ||
Myöhemmin erääntyvät vuokravastuut | 39 | 1 | - | ||
Yhteensä | 3 560 | 1 565 | 4 070 |
Osakeperusteiset maksut
Raute Oyj:n 2010 C-sarjan optio-oikeuksilla on merkitty katsauskaudella yhteensä 7 131 kappaletta yhtiön uutta A-sarjan osaketta. Uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin 26.2.2018.
Yhtiön osakepääoma 31.3.2018 on 8 256 316 euroa ja yhtiön osakkeiden lukumäärä 4 256 379 kappaletta.
Katsauskaudella osakepohjaisen kannustinjärjestelmän vaikutus konsernin tuloslaskelmaan oli 114 tuhatta euroa.
Osingonjako tilikaudelta 2017
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti 22.3.2018 hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 1,25 euroa A- ja K-sarjan osakkeille, eli yhteensä 5 320 tuhatta euroa. Osinkojen maksupäivä oli 4.4.2018.
Segmenttiraportointi
Raute-konsernin toiminnot kuuluvat kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin. Ylin operatiivinen päätöksentekijä, joka vastaa resurssien kohdistamisesta toimintasegmentille ja sen tuloksen arvioinnista, on Raute Oyj:n hallitus.
Rauten liiketoimintamallin, toiminnan luonteen ja hallintorakenteen perusteella puutuoteteknologiasegmenttinä raportoitava toimintasegmentti muodostuu koko konsernista ja segmentin tiedot ovat yhtenevät koko konsernin tietojen kanssa. Segmenttiraportoinnissa noudatetaan konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteita.
31.3. | 31.3. | 31.12. | |||||
Puutuoteteknologia | 2018 | 2017 | 2017 | ||||
Liikevaihto | 35 272 | 36 589 | 148 064 | ||||
Liiketulos | 2 754 | 2 678 | 11 171 | ||||
Varat | 94 455 | 74 029 | 87 006 | ||||
Velat | 58 004 | 42 012 | 47 634 | ||||
Investoinnit | 967 | 413 | 6 962 | ||||
Puutuoteteknologiasegmentin | 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
varat maantieteellisesti | 2018 | % | 2017 | % | 2017 | % | |
Suomi | 85 066 | 90 | 65 360 | 88 | 77 541 | 89 | |
Pohjois-Amerikka | 5 537 | 6 | 4 158 | 6 | 5 693 | 7 | |
Kiina | 2 526 | 3 | 3 244 | 4 | 2 511 | 3 | |
Venäjä | 1 045 | 1 | 958 | 1 | 1 007 | 1 | |
Etelä-Amerikka | 149 | 0 | 172 | 0 | 128 | 0 | |
Muut | 132 | 0 | 139 | 0 | 127 | 0 | |
YHTEENSÄ | 94 455 | 100 | 74 029 | 100 | 87 006 | 100 | |
Puutuoteteknologiasegmentin | 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
investoinnit maantieteellisesti | 2018 | % | 2017 | % | 2017 | % | |
Suomi | 891 | 92 | 335 | 81 | 4 283 | 62 | |
Pohjois-Amerikka | 66 | 7 | 76 | 18 | 2 663 | 38 | |
Kiina | 1 | 0 | - | - | 0 | 0 | |
Venäjä | 9 | 1 | 3 | 1 | 13 | 0 | |
Etelä-Amerikka | - | - | - | - | 1 | 0 | |
Muut | - | - | - | - | 2 | 0 | |
YHTEENSÄ | 967 | 100 | 413 | 100 | 6 962 | 100 | |
Yhdistelyssä käytetyt valuuttakurssit | |||||||
1.1.–31.3. | 1.1.–31.3. | 1.1.–31.12. | |||||
Tuloslaskelma, euroa | 2018 | 2017 | 2017 | ||||
CNY (Kiinan juan) | 7,8149 | 7,3341 | 7,6266 | ||||
RUB (Venäjän rupla) | 69,9464 | 62,5198 | 65,8806 | ||||
CAD (Kanadan dollari) | 1,5545 | 1,4093 | 1,4644 | ||||
USD (Yhdysvaltain dollari) | 1,2295 | 1,0647 | 1,1292 | ||||
SGD (Singaporen dollari) | 1,6213 | 1,5081 | 1,5583 | ||||
CLP (Chilen peso) | 740,1695 | 697,9336 | 732,3058 | ||||
31.3. | 31.3. | 31.12. | |||||
Tase, euroa | 2018 | 2017 | 2017 | ||||
CNY (Kiinan juan) | 7,7982 | 7,3692 | 7,8073 | ||||
RUB (Venäjän rupla) | 70,8897 | 60,3130 | 69,3920 | ||||
CAD (Kanadan dollari) | 1,5895 | 1,4265 | 1,5039 | ||||
USD (Yhdysvaltain dollari) | 1,2321 | 1,0691 | 1,1993 | ||||
SGD (Singaporen dollari) | 1,6158 | 1,4940 | 1,6024 | ||||
CLP (Chilen peso) | 745,4177 | 707,5191 | 751,8129 | ||||
TUNNUSLUVUT | 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
2018 | 2017 | 2017 | |||||
Liikevaihdon muutos, % | -3,6 | 38,5 | 30,9 | ||||
Viennin osuus liikevaihdosta, % | 88,9 | 86,9 | 82,6 | ||||
Liikevoitto, % liikevaihdosta | 7,8 | 7,3 | 7,5 | ||||
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % | 30,3 | 32,9 | 29,5 | ||||
Oman pääoman tuotto (ROE), % | 23,8 | 25,4 | 24,4 | ||||
Korolliset nettovelat, Me | -38,1 | -6,9 | -29,3 | ||||
Gearing, % | -104,5 | -21,6 | -74,4 | ||||
Omavaraisuusaste, % | 55,1 | 52,3 | 64,3 | ||||
Bruttoinvestoinnit, Me | 1,0 | 0,4 | 7,0 | ||||
% liikevaihdosta | 2,7 | 1,1 | 4,7 | ||||
Tutkimus- ja kehittämismenot, Me | 0,8 | 0,8 | 3,2 | ||||
% liikevaihdosta | 2,2 | 2,1 | 2,2 | ||||
Tilauskanta, Me | 142 | 93 | 110 | ||||
Uudet tilaukset, Me | 68 | 24 | 155 | ||||
OSAKEKOHTAISET TIEDOT | 31.3. | 31.3. | 31.12. | ||||
2018 | 2017 | 2017 | |||||
Tulos/osake (EPS), laimentamaton, euroa | 0,53 | 0,50 | 2,13 | ||||
Tulos/osake (EPS), laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa | 0,53 | 0,49 | 2,11 | ||||
Oma pääoma/osake, euroa | 8,56 | 7,59 | 9,27 | ||||
Osinko/A-sarjan osake, euroa | - | - | 1,25 | ||||
Osinko/K-sarjan osake, euroa | - | - | 1,25 | ||||
Osinko/tulos, % | - | - | 56,8 | ||||
Efektiivinen osinkotuotto, % | - | - | 4,3 | ||||
Hinta/voitto-suhde (P/E) | - | - | 13,17 | ||||
Kurssikehitys (A-sarjan osakkeet) | |||||||
Kauden alin kurssi, euroa | 27,40 | 16,84 | 16,84 | ||||
Kauden ylin kurssi, euroa | 34,90 | 24,15 | 30,52 | ||||
Kauden keskikurssi, euroa | 30,84 | 19,53 | 22,70 | ||||
Kurssi kauden lopussa, euroa | 30,60 | 22,37 | 29,00 | ||||
Osakekannan markkina-arvo | |||||||
K-sarjan osakkeet, Me* | 30,3 | 22,2 | 28,7 | ||||
A-sarjan osakkeet, Me | 99,9 | 72,1 | 94,5 | ||||
Yhteensä, Me | 130,2 | 94,2 | 123,2 | ||||
*K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen kauden lopun kurssilla. | |||||||
Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet) | |||||||
Osakkeiden vaihto, kpl | 326 669 | 207 572 | 845 672 | ||||
Osakkeiden vaihto, Me | 10,1 | 4,1 | 19,2 | ||||
Osakkeiden kokonaismäärät | |||||||
K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake) | 991 161 | 991 161 | 991 161 | ||||
A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake) | 3 265 218 | 3 228 550 | 3 258 087 | ||||
Yhteensä | 4 256 379 | 4 219 711 | 4 249 248 | ||||
Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, 1 000 kpl | 4 248 | 4 205 | 4 225 | ||||
Osakkeiden lukumäärä, laimennettuna, 1 000 kpl | 4 267 | 4 249 | 4 259 | ||||
Osakkeenomistajien lukumäärä | 4 761 | 3 744 | 4 797 | ||||
Liukuva | Liukuva | ||||||
TULOSKEHITYS | Oikaistu | Oikaistu | Oikaistu | oikaistu | oikaistu | ||
VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | Q 2 | Q 3 | Q 4 | Q 1 | 1.4.2017 | 1.4.2016 | |
1 000 euroa | 2017 | 2017 | 2017 | 2018 | – | – | |
31.3.2018 | 31.3.2017 | ||||||
LIIKEVAIHTO | 35 058 | 37 049 | 39 367 | 35 272 | 146 747 | 129 093 | |
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden | |||||||
varaston muutos | 806 | -187 | 943 | 1 230 | 2 791 | -275 | |
Liiketoiminnan muut tuotot | 91 | 167 | -190 | 65 | 132 | 170 | |
Materiaalit ja palvelut | -19 405 | -19 386 | -21 183 | -18 174 | -78 148 | -61 332 | |
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut | -10 347 | -9 495 | -11 437 | -11 246 | -42 525 | -37 232 | |
Poistot | -660 | -654 | -702 | -650 | -2 665 | -2 442 | |
Liiketoiminnan muut kulut | -4 223 | -3 381 | -3 738 | -3 743 | -15 085 | -12 332 | |
Liiketoiminnan kulut yhteensä | -34 634 | -32 916 | -37 060 | -33 813 | -138 423 | -113 338 | |
LIIKETULOS | 1 320 | 4 113 | 3 060 | 2 754 | 11 247 | 9 849 | |
% liikevaihdosta | 3,8 | 11,1 | 7,8 | 7,8 | 7,7 | 8,0 | |
Rahoitustuotot | 17 | 19 | 5 | 225 | 266 | 347 | |
Rahoituskulut | -145 | -121 | -39 | -64 | -369 | -344 | |
Rahoituskulut, netto | -127 | -102 | -34 | 160 | -103 | 3 | |
TULOS ENNEN VEROJA | 1 192 | 4 011 | 3 026 | 2 914 | 11 144 | 9 852 | |
% liikevaihdosta | 3,4 | 10,8 | 7,7 | 8,3 | 7,6 | 8,0 | |
Tuloverot | -377 | -647 | -328 | -659 | -2 011 | -1 971 | |
KAUDEN TULOS | 815 | 3 364 | 2 698 | 2 256 | 9 133 | 7 881 | |
% liikevaihdosta | 2,3 | 9,1 | 6,9 | 6,4 | 6,2 | 6,4 | |
Jakautuminen | |||||||
Emoyhtiön omistajille kuuluva | |||||||
osuus tuloksesta | 815 | 3 364 | 2 698 | 2 256 | 9 133 | 7 881 | |
Osakekohtainen tulos, euroa | |||||||
Laimentamaton osakekohtainen tulos | 0,19 | 0,80 | 0,64 | 0,53 | 2,15 | 1,87 | |
Laimennettu osakekohtainen tulos | 0,19 | 0,79 | 0,63 | 0,53 | 2,14 | 1,86 | |
Osakkeet, 1 000 kpl | |||||||
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | 4 225 | 4 229 | 4 240 | 4 248 | 4 248 | 4 205 | |
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä | |||||||
laimennettuna | 4 242 | 4 259 | 4 274 | 4 267 | 4 267 | 4 249 | |
Oikaistu | Oikaistu | Oikaistu | Oikaistu | Oikaistu | |||
TUNNUSLUKUJA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN | Q 2 | Q 3 | Q 4 | Q 1 | liukuva | liukuva | |
2017 | 2017 | 2017 | 2018 | 1.4.2017 | 1.4.2016 | ||
– | – | ||||||
31.3.2018 | 31.3.2017 | ||||||
Saadut tilaukset kauden aikana, Me | 29 | 42 | 60 | 68 | 199 | 173 | |
Tilauskanta kauden lopussa, Me | 87 | 89 | 110 | 142 | 142 | 93 | |
20 SUURINTA OSAKKEENOMISTAJAA 31.3.2018 | Osakkeet | Osuus | Äänimäärä | Osuus | |||
Osakkeiden lukumäärän mukaan | K-sarja kpl | A-sarja kpl | yhteensä kpl | osakkeista % | yhteensä kpl | äänistä % | |
1. Sundholm Göran | - | 500 000 | 500 000 | 11,7 | 500 000 | 2,2 | |
2. Mandatum Life Unit-Linked | - | 131 396 | 131 396 | 3,1 | 131 396 | 0,6 | |
3. Laakkonen Mikko Kalervo | - | 119 919 | 119 919 | 2,8 | 119 919 | 0,5 | |
4. Suominen Pekka | 48 000 | 62 429 | 110 429 | 2,6 | 1 022 429 | 4,4 | |
5. Siivonen Osku Pekka | 50 640 | 53 539 | 104 179 | 2,4 | 1 066 339 | 4,6 | |
6. Kirmo Kaisa Marketta | 55 680 | 48 341 | 104 021 | 2,4 | 1 161 941 | 5,0 | |
7. Suominen Tiina Sini-Maria | 48 000 | 53 356 | 101 356 | 2,4 | 1 013 356 | 4,4 | |
8. Keskiaho Kaija Leena | 33 600 | 51 116 | 84 716 | 2,0 | 723 116 | 3,1 | |
9. Mustakallio Mika Tapani | 62 100 | 21 170 | 83 270 | 2,0 | 1 263 170 | 5,5 | |
10. Särkijärvi Anna Riitta | 60 480 | 22 009 | 82 489 | 1,9 | 1 231 609 | 5,3 | |
11. Mustakallio Kari Pauli | 60 480 | 500 | 60 980 | 1,4 | 1 210 100 | 5,2 | |
12. Mustakallio Marja Helena | 46 740 | 12 547 | 59 287 | 1,4 | 947 347 | 4,1 | |
13. Mustakallio Ulla Sinikka | 47 740 | 10 730 | 58 470 | 1,4 | 965 530 | 4,2 | |
14. Särkijärvi Anu Riitta | 12 000 | 43 256 | 55 256 | 1,3 | 283 256 | 1,2 | |
15. Särkijärvi Timo Juha | 12 000 | 43 256 | 55 256 | 1,3 | 283 256 | 1,2 | |
16. Suominen Jukka Matias | 24 960 | 27 964 | 52 924 | 1,2 | 527 164 | 2,3 | |
17. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma | - | 51 950 | 51 950 | 1,2 | 51 950 | 0,2 | |
18. Relander Pär-Gustaf | - | 51 000 | 51 000 | 1,2 | 51 000 | 0,2 | |
19. Suominen Jussi | 48 000 | - | 48 000 | 1,1 | 960 000 | 4,2 | |
20. Keskiaho Ilta Marjaana | 24 780 | 19 094 | 43 874 | 1,0 | 514 694 | 2,2 | |
YHTEENSÄ | 635 200 | 1 323 572 | 1 958 772 | 46,0 | 14 027 572 | 60,8 | |
Osakkeet | Osuus | Äänimäärä | Osuus | ||||
Äänimäärän mukaan | K-sarja kpl | A-sarja kpl | yhteensä kpl | osakkeista % | yhteensä kpl | äänistä % | |
1. Mustakallio Mika Tapani | 62 100 | 21 170 | 83 270 | 2,0 | 1 263 170 | 5,5 | |
2. Särkijärvi Anna Riitta | 60 480 | 22 009 | 82 489 | 1,9 | 1 231 609 | 5,3 | |
3. Mustakallio Kari Pauli | 60 480 | 500 | 60 980 | 1,4 | 1 210 100 | 5,2 | |
4. Kirmo Kaisa Marketta | 55 680 | 48 341 | 104 021 | 2,4 | 1 161 941 | 5,0 | |
5. Siivonen Osku Pekka | 50 640 | 53 539 | 104 179 | 2,4 | 1 066 339 | 4,6 | |
6. Suominen Pekka | 48 000 | 62 429 | 110 429 | 2,6 | 1 022 429 | 4,4 | |
7. Suominen Tiina Sini-Maria | 48 000 | 53 356 | 101 356 | 2,4 | 1 013 356 | 4,4 | |
8. Mustakallio Ulla Sinikka | 47 740 | 10 730 | 58 470 | 1,4 | 965 530 | 4,2 | |
9. Suominen Jussi | 48 000 | - | 48 000 | 1,1 | 960 000 | 4,2 | |
10. Mustakallio Marja Helena | 46 740 | 12 547 | 59 287 | 1,4 | 947 347 | 4,1 | |
11. Mustakallio Risto Knut kuolinpesä | 42 240 | - | 42 240 | 1,0 | 844 800 | 3,7 | |
12. Keskiaho Kaija Leena | 33 600 | 51 116 | 84 716 | 2,0 | 723 116 | 3,1 | |
13. Keskiaho Vesa Heikki | 29 680 | - | 29 680 | 0,7 | 593 600 | 2,6 | |
14. Keskiaho Juha-Pekka | 27 880 | 5 716 | 33 596 | 0,8 | 563 316 | 2,4 | |
15. Suominen Jukka Matias | 24 960 | 27 964 | 52 924 | 1,2 | 527 164 | 2,3 | |
16. Keskiaho Ilta Marjaana | 24 780 | 19 094 | 43 874 | 1,0 | 514 694 | 2,2 | |
17. Sundholm Göran | - | 500 000 | 500 000 | 11,7 | 500 000 | 2,2 | |
18. Kultanen Leea Annikka | 21 595 | 8 031 | 29 626 | 0,7 | 439 931 | 1,9 | |
19. Molander Sole | 20 160 | - | 20 160 | 0,5 | 403 200 | 1,7 | |
20. Kirmo Lasse | 19 025 | 2 964 | 21 989 | 0,5 | 383 464 | 1,7 | |
YHTEENSÄ | 771 780 | 899 506 | 1 671 286 | 39,3 | 16 335 106 | 70,8 | |
JOHDON OMISTUS SEKÄ HALLINTAREKISTERÖIDYT OSAKKEET | |||||||
K-sarja kpl | A-sarja kpl | Osakkeet yhteensä kpl | Osuus osakkeista % | Äänimäärä yhteensä kpl | Osuus äänistä % | ||
Johdon omistus 31.3.2018 | |||||||
Yhtiön hallitus, konsernin toimitusjohtaja ja johtoryhmä* | 127 890 | 132 920 | 260 810 | 6,1 | 2 690 720 | 11,7 | |
YHTEENSÄ | 127 890 | 132 920 | 260 810 | 6,1 | 2 690 720 | 11,7 | |
*Omistukset sisältävät omat, alaikäisten lasten ja määräysvaltayhteisöjen omistukset. | |||||||
Hallintarekisteröidyt osakkeet 31.3.2018 | - | 266 298 | 266 298 | 6,3 | 266 298 | 1,2 |
RAUTE OYJ
Hallitus
TIEDOTUSTILAISUUS 27.4.2018 KLO 14.00:
Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille järjestetään 27.4.2018 klo 14.00 Hotelli Scandic Simonkentän Roba -kabinetissa, os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa osavuosikatsauksen esittelevät toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Olli-Pekka Vanhanen.
SEURAAVA OSAVUOSIKATSAUS:
Raute Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2018 julkaistaan tiistaina 31.7.2018.
LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, matkapuhelin 0400 814 148
Talousjohtaja Olli-Pekka Vanhanen, matkapuhelin 040 505 7515
JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com
RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2017 oli 148,1 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2017 lopussa oli 704. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.