Raute Oyj - Puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2017

Report this content

RAUTE OYJ PUOLIVUOSIKATSAUS 1.8.2017 KLO 9.00


RAUTE OYJ  -  PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2017

- Konsernin liikevaihto 71,8 Me (53,7 Me) kasvoi 34 % vertailukaudesta. Uusien tilausten määrä oli 52 Me (28 Me).
- Liiketulos oli 4,1 Me (2,9 Me), jossa on kasvua 41 % vertailukauteen. Tulos ennen veroja oli 4,2 Me (2,8 Me).
- Osakekohtainen tulos oli 0,71 euroa (0,51 e).
- Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 35,2 Me ja liiketulos 1,4 Me voitollinen. Uusien tilausten määrä oli 29 Me. Tilauskanta katsauskauden lopussa oli 86 Me (32 Me).
- Raute muutti ohjaustaan vuoden 2017 osalta 27.7.2017. Rauten vuoden 2017 liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi ja liiketuloksen arvioidaan paranevan selvästi vuodesta 2016.


TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: UUDET TILAUKSET YLLÄPITÄVÄT VAHVAA TILAUSKANTAA

Voimme edelleen olla tyytyväisiä koko alkuvuoden kehitykseemme niin liikevaihdon kasvun kuin liiketuloksen paranemisenkin osalta. Molemmat olivat odotustemme mukaisia.

Uusien tilaustemme määrä, 29 miljoonaa euroa toisella neljänneksellä, oli hyvällä tasolla huomioiden, että siihen ei sisälly isoja yksittäisiä hankkeita. Hiljaisemman jakson jälkeen modernisointienkin kysyntä vilkastui. Uusien tilausten osalta Euroopan markkina on edelleen poikkeuksellisen vahva. Aktiivisessa neuvotteluvaiheessa on kuitenkin hankkeita myös mm. Pohjois-Amerikassa, Aasiassa ja Venäjällä. Arvioin, että lähitulevaisuudessa muut markkina-alueet tulevat täydentämään Euroopan kysyntää.

Toisen neljänneksen aikana toimituksemme etenivät suunnitelmien mukaisesti. Suhteelliseen kannattavuuteemme vaikuttivat huhtikuun alussa hankitun Metriguard-liiketoiminnan käynnistäminen, lisäpanostukset Kiinan markkinoille sekä myyntiin ja markkinointiin. Jatkoimme myös panostuksiamme tuotekehitykseen ja erityisesti digitaalisten palveluidemme kehittämiseen.

Tilauskantamme on pysynyt vahvana, joten pysymme hyvässä vauhdissa ja resurssimme ovat korkeassa kuormassa myös koko loppuvuoden ajan. Tavoitteemme on suuren loppuvuodelle ajoittuvan tilauskannan toimittaminen ajallaan, onnistuneesti ja suunnittelemiemme kustannusten puitteissa, jota myötä myös suhteellinen kannattavuutemme vuoden jälkimmäisellä puoliskolla paranee. Tällaisissa tilanteissa onnistumisesta meillä on näyttöjä lähimenneisyydestä. Osaltaan tässä onnistuminen on myös asiakkaistamme kiinni ja tarvitsemmekin onnistumista myös heidän taholtaan.

Hyvän vuoden alun, vahvan tilauskannan ja aktiivisena jatkuvan kysynnän ansiosta olen vakuuttunut, että liikevaihtomme kasvaa selvästi ja sen myötä liiketuloksemme paranee selvästi viime vuodesta.


VUODEN 2017 TOINEN VUOSINELJÄNNES

Uudet tilaukset ja tilauskanta

Toisella vuosineljänneksellä uusien tilausten kokonaismäärä 29 miljoonaa euroa (16 Me) oli hyvällä tasolla huomioiden sen, että siihen ei sisälly isoja yksittäisiä hankkeita. Suurimmat yksittäiset uudet tilaukset olivat sorvauslinjat Ranskaan ja Italiaan.

Teknologiapalveluiden osuus uusista tilauksista oli yli puolet, 15 miljoonaa euroa (9 Me). Kasvu vuoden ensimmäiseen neljännekseen verrattuna syntyi pääosin pitkään neuvoteltujen modernisointikauppojen etenemisestä tilauksiksi.
 
Tilauskanta laski päättyneen vuosineljänneksen aikana 7 miljoonalla eurolla, mutta oli kauden lopussa edelleen vahva 86 miljoonaa euroa (32 Me).

Liikevaihto

Toisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 35,2 miljoonaa euroa (27,3 Me). Teknologiapalveluiden osuus koko liikevaihdosta oli 12 miljoonaa euroa (10 Me) ja 33 prosenttia (37 %).

Tulos ja kannattavuus

Toisen vuosineljänneksen liiketulos oli 1,4 miljoonaa euroa voitollinen (1,5 Me voitollinen) ja 4,0 prosenttia (5,6 %) liikevaihdosta. Tulos oli 0,9 miljoonaa euroa voitollinen (1,2 Me voitollinen) ja tulos osaketta kohti oli +0,21 euroa (+0,29 e). Vuosineljänneksen kannattavuuteen vaikuttivat panostukset uuden Metriguard-liiketoiminnan käynnistymiseen, lisäpanostukset Kiinan markkinoille sekä panostukset myyntiin ja markkinointiin.


RAUTE OYJ - PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2017

LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ

Asiakasteollisuuksien markkinatilanne

Vuoden 2017 alkupuolen aikana ei maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanteessa ole tapahtunut merkittäviä muutoksia Rauten tai Rauten asiakaskunnan kannalta.

Rakentamisen aktiviteetti on lisääntynyt monilla markkina-alueilla, mutta taso on edelleen melko alhainen kaikilla markkina-alueilla mukaan lukien Pohjois-Amerikka. Markkinatilanteen parantumisesta johtuen Rauten asiakkaiden investointiaktiivisuus on hiljalleen parantunut ja neuvotteluvaiheessa olleita hankkeita on konkretisoitunut tilauksiksi. Kysyntä on säilynyt koko alkuvuoden vilkkaana.

Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä

Toisellakin vuosineljänneksellä sekä uuden kapasiteetin hankkeiden että pienempienkin projektityyppisten hankkeiden tarjouskyselyt olivat hyvällä tasolla ja kauppaneuvotteluja käytiin aktiivisesti. Yksittäisten konelinjojen laajuisia hankkeita käynnistyi lähimenneisyyttä enemmän.

Toisella neljänneksellä modernisointien kysyntä piristyi myös hiljaisemman jakson jälkeen. Kunnossapito- ja varaosapalveluiden kysyntä jatkui hyvänä. Tämä kertoo Rauten asiakkaiden tuotantolaitosten käyttöasteiden pääosin pysyneen edelleen hyvällä tasolla.

UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu toimitetun konekannan koko elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimituksiin kuuluvat hankkeet, jotka muodostuvat yksittäisistä koneista tai tuotantolinjoista aina koko tehtaan tuotantoprosessin koneet ja laitteet kattaviin toimituksiin. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet.

Katsauskauden aikana saatujen uusien tilausten määrä 52 miljoonaa euroa (28 Me) oli hyvällä tasolla. Tilauksista poikkeuksellisen suuri osa on edelleen saatu eurooppalaisilta asiakkailta.

Uusista tilauksista 56 prosenttia saatiin Euroopasta (39 %), 17 prosenttia Pohjois-Amerikasta (21 %), 17 prosenttia Venäjältä (29 %), 9 prosenttia Etelä-Amerikasta (7 %) ja 1 prosentti Aasian-Tyynenmeren alueelta (4 %). Toisen vuosineljänneksen osuus uusista tilauksista oli 29 miljoonaa euroa. Uusien tilausten osuuksien voimakaskin vaihtelu eri markkina-alueiden ja ajanjaksojen välillä on tyypillistä projektiliiketoiminnalle.

Teknologiapalveluissa uusien tilauksien määrä 25 miljoonaa euroa (19 Me) kasvoi vertailukaudesta 33 prosenttia. Kasvu syntyi tasaisesti teknologiapalveluiden eri osa-alueilta.
 
Tilauskanta laski toisen vuosineljänneksen aikana 7 miljoonalla euroa. Tilauskanta katsauskauden lopussa, 86 miljoonaa euroa (32 Me), oli vahva. Tilauskannasta osa ajoittuu vuodelle 2018.

KILPAILUASEMA

Rauten kilpailuasema on pysynyt ennallaan ja on hyvä. Rauten ratkaisut auttavat asiakkaita varmistamaan toimitus- ja palvelukykyään tuotantoprosessinsa tai sen osan koko elinkaaren ajan. Tällaisissa investoinneissa toimittajan kokonaisosaaminen sekä laaja ja monipuolinen teknologiatarjonta ovat ratkaisevassa asemassa. Rauten kilpailuedut ovat merkittäviä asiakkaiden yhteistyökumppanivalinnoissa. Myös Rauten vahva rahoitusasema sekä pitkäjänteinen sitoutuminen valittujen asiakasteollisuuksien palvelemiseen lisäävät uskottavuutta ja parantavat kilpailuasemaa pitkäaikaisten investointihankkeiden toteuttajana.

Huhtikuussa hankitut Metriguard-tuotteet täydentävät Rauten tuotetarjontaa. Metriguardin laitteita on vuosien aikana integroitu kymmeniin Rauten toimituksiin. Laitekantaa on käytössä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Euroopassa, Aasiassa, Afrikassa ja Australiassa sekä Uudessa Seelannissa.

LIIKEVAIHTO

Katsauskauden liikevaihto 71,8 miljoonaa euroa kasvoi 34 prosenttia vertailukaudesta (53,7 Me).

Katsauskauden liikevaihdosta Euroopan osuus oli 49 prosenttia (63 %), Venäjän 33 prosenttia (15 %), Pohjois-Amerikan 12 prosenttia (15 %), Etelä-Amerikan 4 prosenttia (3 %) ja Aasian-Tyynenmeren alueen 2 prosenttia (5 %).

Teknologiapalveluissa liikevaihto kasvoi katsauskaudella 19 prosenttia ja oli 22 miljoonaa euroa (19 Me). Teknologiapalveluiden osuus koko konsernin liikevaihdosta laski 31 prosenttiin (35 %) johtuen projektitoimitusten vahvasta 41 prosentin kasvusta.

TULOS JA KANNATTAVUUS

Katsauskauden liiketulos oli 4,1 miljoonaa euroa voitollinen (2,9 Me voitollinen) ja 5,7 prosenttia liikevaihdosta (5,4 %). Liiketulos kasvoi 41 prosenttia vertailukaudesta.

Katsauskauden tulos ennen veroja oli 4,2 miljoonaa euroa voitollinen (2,8 Me voitollinen). Katsauskauden tulos oli 3,0 miljoonaa euroa voitollinen (2,1 Me voitollinen). Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana 0,71 euroa osaketta kohti (0,51 e).

RAHAVIRTA JA TASE

Konsernin rahoitusasema on pysynyt hyvänä huolimatta käyttöpääomatarpeen kasvusta toisella vuosineljänneksellä. Gearing oli katsauskauden päättyessä 9 prosenttia (17 %) ja omavaraisuusaste 58 prosenttia (59 %). Taseen käyttöpääomaerien ja niistä laskettavien tunnuslukujen vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta.

Konsernin rahavarat olivat katsauskauden lopussa 3,1 miljoonaa euroa (1,6 Me). Liiketoiminnan rahavirta oli 15,1 miljoonaa euroa negatiivinen (5,4 Me negatiivinen). Investointien rahavirta oli 4,5 miljoonaa euroa negatiivinen (1,6 Me negatiivinen) sisältäen Metriguard-liiketoiminnan hankintaan liittyvät kauppahinnan käteisvastikkeen 2,9 miljoonaa euroa ja kulut 0,5 miljoonaa euroa. Rahoituksen rahavirta oli 1,1 miljoonaa euroa negatiivinen (2,1 Me positiivinen) sisältäen osingonmaksun 4,2 miljoonaa euroa sekä lyhytaikaisen lainan noston 3,0 miljoonaa euroa.

Korollinen vieras pääoma oli katsauskauden lopussa 6,0 miljoonaa euroa (6,4 Me).

Emoyhtiö Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jonka puitteissa se voi laskea liikkeelle alle vuoden pituisia yritystodistuksia.

Emoyhtiö Raute Oyj on varautunut tuleviin käyttöpääomatarpeisiin ja sillä on yhteensä 23,0 miljoonan euron pitkäaikaiset luottolimiittisopimukset kolmen pohjoismaisen pankin kanssa. Limiitin tärkeimmät taloudelliset kovenantit ovat omavaraisuusaste > 30 % ja gearing < 100 %. Limiiteistä oli katsauskauden päättyessä käyttämättä 18,6 miljoonaa euroa.

KATSAUSKAUDEN TAPAHTUMAT

Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat katsauskauden tapahtumat:

2.1.2017 Raute Oyj:n markkinatakaus siirtyy Nordea Bank AB (publ):lle
11.1.2017 Raute Oyj:n kaupankäynti- ja liikkeeseenlaskijatunnukset muuttuvat 16.1.2017 alkaen
15.2.2017 Rauten ylimmälle johdolle uusi suoriteperusteinen, osakkeen arvoon perustuva pitkän aikavälin kannustinjärjestelmä
6.3.2017 Raute Oyj:n omien osakkeiden luovutus
28.3.2017 Raute Oyj:n varsinaisen yhtiökokouksen päätökset
31.3.2017 Raute Oyj vahvistaa asemaansa vanerin ja sahatavaran lujuusmittausteknologiassa ostamalla Metriguard Inc.:n liiketoiminnan.

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT SEKÄ INVESTOINNIT

Raute on vaneri- ja LVL-teollisuuden johtava teknologiatoimittaja ja panostaa voimakkaasti entistä tehokkaamman, tuottavamman ja ympäristöystävällisemmän valmistusteknologian sekä sitä tukevien mittaus- ja konenäkösovellutusten kehittämiseen. Myös digitalisaation tuomat uudet mahdollisuudet ovat vahvasti mukana tutkimuksessa ja kehityksessä.

Tutkimus- ja kehittämismenot olivat katsauskaudella yhteensä 1,8 miljoonaa euroa (1,6 Me) ja 2,4 prosenttia liikevaihdosta (2,9 %).

Investointien kokonaismäärä katsauskaudella oli 4,8 miljoonaa euroa (1,7 Me) ja 6,6 prosenttia liikevaihdosta (3,1 %). Metriguard-liiketoiminnan hankinnan osuus investoinneista oli 3,4 miljoonaa euroa sisältäen arvion vuonna 2018 maksettavasta earn-out osuudesta.

HENKILÖSTÖ

Konsernin henkilöstön määrä kasvoi katsauskauden aikana 62 henkilöllä ja oli katsauskauden lopussa 705 (650). Henkilömäärän lisäykseen sisältyy Metriguard Inc.:stä Rautelle liiketoimintakaupan yhteydessä siirtyneet 24 henkilöä. Ulkomaisten konserniyhtiöiden osuus henkilöstöstä oli 29 prosenttia (29 %).

Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muunnettuna (ns. tehollinen henkilöstömäärä) oli katsauskaudella keskimäärin 652 (632).

KONSERNIRAKENNE 

Raute-konserniin perustettiin uusi tytäryhtiö Metriguard Technologies, Inc. Yhdysvaltoihin. Uusi tytäryhtiö oli sopimusosapuolena Metriguard Inc.:n kanssa toteutetussa liiketoimintakaupassa ja se on jatkanut Metriguard Inc.:n liiketoimintaa 3.4.2017 alkaen.
 
Metriguard on markkinajohtaja teollisessa tuotantoprosessissa valmistettavan sahatavaran ja viilun lujuuslajitteluteknologiassa. Metriguard myy ja huoltaa mittauslaitteistoja viilu- ja vaneriteollisuudelle sekä sahoille maailmanlaajuisesti ja tytäryhtiön toimipaikka on Pullmanissa Washingtonin osavaltiossa.

Metriguard-liiketoiminnan taloudelliset tiedot raportoidaan osana Rauten puutuoteteknologia -segmenttiä. Kokonaisvastike liiketoiminnasta oli 4,0 miljoonaa euroa, josta on suoritettu käteisvastikkeena 2,9 miljoonaa euroa. Hankittujen nettovarojen arvo oli 3,0 miljoonaa euroa ja syntynyt liikearvo 1,0 miljoonaa euroa. Hankintaan liittyvät kulut 0,5 miljoonaa euroa on kirjattu kuluksi.

OSAKKEET

Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä katsauskauden lopussa oli 4.225.311 kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161 kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli 3.234.150 kappaletta. K-sarjan ja A-sarjan osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin ja yhtiön varoihin.

K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. Jos kantaosake siirtyy K-sarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti ja muilla K-sarjaan kuuluvien osakkeiden omistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä mainituin ehdoin.

Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä. Kaupankäyntitunnus on RAUTE. Raute Oyj:llä on Nasdaq Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea Bank AB:n kanssa.

Yhtiön koko osakekannan markkina-arvo oli katsauskauden lopussa 96,8 miljoonaa euroa (54,5 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen 30.6.2017 päätöskurssin 22,92 euroa (13,10 e) mukaisesti.

OPTIOT

Yhtiön vuoden 2010 optio-oikeuksia oli katsauskauden lopussa merkitsemättä 28.845 kappaletta C-sarjan optioita. Raute Oyj:n B-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika päättyi 31.3.2017.

Raute Oyj:n 2010 C optiot noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä kaupankäyntitunnuksella RAUTEEW310. C-sarjan optioiden osakkeiden merkintäaika on 1.3.2015-31.3.2018. Katsauskauden lopussa merkintähinta oli 5,00 euroa ja päätöskurssi 15,00 euroa.

PALKITSEMINEN

Konsernissa ovat käytössä koko henkilöstön kattavat palkitsemisjärjestelmät.

Osakepohjaiset kannustinjärjestelmät

Konsernilla on voimassaolevia pitkän aikavälin suoriteperusteisia osakepohjaisia kannustinjärjestelmiä.

Yhtiö julkaisi uusimman suoriteperusteisen, osakkeen arvoon perustuvan pitkän aikavälin kannustinjärjestelmän ylimmälle johdolle 15.2.2017.

Kannustinjärjestelmien ehdot on julkaistu yhtiön internetsivuilla.

OSAKKEENOMISTAJAT

Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 3.625 ja katsauskauden lopussa 4.093. K-sarjan osakkeita omisti katsauskauden lopussa 55 yksityishenkilöä (50). Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 2,7 prosenttia (2,7 %). Yhtiö ei saanut katsauskaudella liputusilmoituksia.

Hallituksen, toimitusjohtajan ja johtoryhmän osakeomistus katsauskauden lopussa oli yhteensä 249.973 kappaletta yhtiön osakkeita vastaten 5,9 prosenttia (5,7 %) yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 11,2 prosenttia (11,2 %) äänimäärästä.

HALLINNOINTI

Raute Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 1.10.2015 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2015.

JOHTORYHMÄ

Raute-konsernin johtoryhmä ja sen jäsenten vastuualueet ovat:
Tapani Kiiski, President and CEO, puheenjohtaja – myynti,
Arja Hakala, Group Vice President, Finance, CFO – talous ja rahoitus,
Marko Hjelt, Group Vice President, Human Resources - henkilöstö ja osaaminen,
Mika Hyysti, Group Vice President, Technology - teknologia, tuotteet ja tuotekehitys,
Timo Kangas, Group Vice President, EMEA - markkina-alue EMEA,
Antti Laulainen, Group Vice President, Technology Services and Sales Management - teknologiapalvelut ja sales management
Petri Strengell, Group Vice President, Supply Chain - hankinta ja tuotanto.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2017

Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidettiin 28.3.2017. Yhtiökokouksen päätösten yksityiskohtaisemmasta sisällöstä on annettu pörssitiedote 28.3.2017.

VOITONJAKO TILIKAUDELTA 2016

Varsinainen yhtiökokous 28.3.2017 päätti jakaa tilikaudelta 2016 osinkoa 1,00 euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä on yhteensä 4,2 miljoonaa euroa, josta A-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 3.228.550,00 euroa ja K-sarjan osakkeiden osuus on yhteensä 991.161,00 euroa. Osinkojen maksupäivä oli 6.4.2017.

HALLITUS JA HALLITUKSEN VALIOKUNNAT

Yhtiökokouksessa 28.3.2017 valittiin hallituksen puheenjohtajaksi DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM Mika Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, TkL Laura Raitio, KTM Pekka Suominen ja DI Patrick von Essen. Hallituksen toimikausi jatkuu vuoden 2018 varsinaiseen yhtiökokoukseen saakka.

Riippumattomuusarvioinnin perusteella puheenjohtaja Erkki Pehu-Lehtonen ja jäsenet Joni Bask, Patrick von Essen, Laura Raitio ja Pekka Suominen ovat riippumattomia yhtiöstä. Hallituksen puheenjohtaja, Erkki Pehu-Lehtonen, sekä kaksi hallituksen jäsenistä, Patrick von Essen ja Laura Raitio, ovat riippumattomia merkittävistä osakkeenomistajista.

Raute Oyj:n hallituksella on nimitysvaliokunta. Nimitysvaliokunnan puheenjohtajana toimii Erkki Pehu-Lehtonen ja jäseninä Mika Mustakallio sekä Pekka Suominen. Tarkastus- ja työvaliokuntien tehtävistä huolehtii hallitus.

KATSAUSKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat katsauskauden jälkeiset tapahtumat:

27.7.2017 Raute muuttaa ohjaustaan vuoden 2017 liikevaihdon ja -tuloksen osalta: Liikevaihto kasvaa selvästi ja liiketulos paranee selvästi
31.7.2017 Rautelle yli 11 miljoonan euron tilaus Yhdysvaltoihin.

LIIKETOIMINTARISKIT

Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus sekä kansainvälinen poliittinen epävakaus ylläpitävät lähiajan riskejä. Vuoden 2016 toimintakertomuksessa ja tilinpäätöksessä kuvatuissa liiketoiminnan riskeissä ei ole katsauskaudella tapahtunut oleellisia muutoksia.

Rauten osalta merkittävimmät lähiajan riskit liittyvät tilauskannassa olevien isojen tehdaslaajuisten hankkeiden toteutumiseen sopimusehtojen mukaisesti.

NÄKYMÄT VUODELLE 2017

Raute muutti ohjaustaan koko vuoden 2017 liikevaihdon ja liiketuloksen osalta 27.7.2017. Vahvan tilauskannan, uusien tilausten kertymän ja aktiivisena jatkuvan kysynnän takia Rauten vuoden 2017 liikevaihdon arvioidaan kasvavan selvästi ja liiketuloksen arvioidaan paranevan selvästi vuodesta 2016.


PUOLIVUOSIKATSAUKSEN TAULUKKO-OSUUS

Raute Oyj:n hallitus on kokouksessaan 1.8.2017 käsitellyt puolivuosikatsauksen ajalta 1.1.–30.6.2017 ja hyväksynyt sen julkistettavaksi tämän tiedotteen mukaisena.   

Puolivuosikatsauksen numero-osassa esitetyt koko tilikautta 2016 koskevat tiedot ovat tilintarkastettuja. Esitetyt puolivuosikatsausluvut ovat tilintarkastamattomia.


  

KONSERNIN TULOSLASKELMA          
  1.4.–30.6. 1.4.–30.6. 1.1.–30.6. 1.1.–30.6. 1.1.–31.12.
(1 000 EUR) 2017 2016 2017 2016 2016
           
LIIKEVAIHTO 35 209 27 306 71 805 53 733 113 130
           
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos 748 60 1 237 977 150
           
Liiketoiminnan muut tuotot 91 73 119 1 034 1 103
           
Materiaalit ja palvelut -19 405 -13 513 -40 152 -27 776 -54 849
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -10 347 -8 966 -20 103 -18 097 -36 606
Poistot -660 -573 -1 277 -1 089 -2 340
Liiketoiminnan muut kulut -4 223 -2 871 -7 534 -5 880 -12 030
Liiketoiminnan kulut yhteensä -34 634 -25 923 -69 067 -52 842 -105 825
           
LIIKETULOS 1 413 1 516 4 094 2 902 8 558
% liikevaihdosta 4,0 5,6 5,7 5,4 7,6
           
Rahoitustuotot 17 -52 335 41 123
Rahoituskulut -145 35 -250 -187 -461
Rahoituskulut, netto -127 -17 85 -146 -338
           
TULOS ENNEN VEROJA 1 286 1 499 4 179 2 756 8 220
% liikevaihdosta 3,7 5,5 5,8 5,1 7,3
           
Tuloverot -396 -274 -1 186 -628 -1 536
KAUDEN TULOS 890 1 224 2 994 2 129 6 684
% liikevaihdosta 2,5 4,5 4,2 4,0 5,9
           
Kauden tuloksen jakautuminen          
Emoyhtiön osakkeenmistajille 890 1 224 2 994 2 129 6 684
           
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta        
laskettu osakekohtainen tulos, euroa          
Laimentamaton osakekohtainen tulos 0,21 0,29 0,71 0,51 1,60
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos 0,21 0,29 0,71 0,51 1,59
           
           
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA        
  1.4.–30.6. 1.4.–30.6. 1.1.–30.6. 1.1.–30.6. 1.1.–31.12.
(1 000 EUR) 2017 2016 2017 2016 2016
           
KAUDEN TULOS 890 1 224 2 994 2 129 6 684
           
Muut laajan tuloksen erät:          
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi          
Etuuspohjaisten velvoitteiden uudelleen määrittäminen - - - - -
           
Erät, jotka saatetaan tulevaisuudessa siirtää tulosvaikutteisiksi          
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos - - -259 - 259
Rahavirran suojaukset -180 -129 -180 42 66
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot -62 46 -91 286 534
Eriin littyvät tuloverot 27 - 79 - -60
Kauden laajan tuloksen erät verojen jälkeen yhteensä -215 -83 -452 328 799
           
KAUDEN LAAJA TULOS 675 1 141 2 544 2 456 7 483
           
           
Kauden laajan tuloksen jakautuminen          
Emoyhtiön omistajille 675 1 141 2 544 2 456 7 483
           
Osakkeet, 1 000 kpl          
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä 4 225 4 147 4 215 4 136 4 167
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä laimennettuna 4 242 4 189 4 232 4 161 4 210

  

         
KONSERNIN TASE   30.6. 30.6. 31.12.
(1 000 EUR)   2017 2016 2016
VARAT        
Pitkäaikaiset varat        
Liikearvo   1 054 - -
Muut aineettomat hyödykkeet   2 798 1 393 1 353
Aineelliset hyödykkeet   8 991 9 287 9 580
Muut rahoitusvarat   471 490 748
Laskennalliset verosaamiset   176 181 167
Pitkäaikaiset varat yhteensä   13 489 11 351 11 848
         
Lyhytaikaiset varat        
Vaihto-omaisuus   11 703 9 565 9 674
Myyntisaamiset ja muut saamiset   43 556 33 947 24 435
Tuloverosaaminen   50 123 40
Rahat ja pankkisaamiset   3 070 1 573 23 769
Lyhytaikaiset varat yhteensä   58 379 45 209 57 918
         
VARAT YHTEENSÄ   71 869 56 559 69 767
         
OMA PÄÄOMA JA VELAT        
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma        
Osakepääoma   8 256 8 256 8 256
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot   6 435 6 530 6 577
Muuntoerot   751 594 842
Kertyneet voittovarat   14 322 11 858 11 859
Kauden tulos   2 994 2 129 6 684
Oma pääoma yhteensä   32 758 29 367 34 217
         
Pitkäaikaiset velat        
Pitkäaikaiset varaukset   595 514 462
Laskennallinen verovelka   57 78 192
Pitkäaikaiset velat yhteensä   652 593 653
         
Lyhytaikaiset velat        
Lyhytaikaiset varaukset   1 039 1 209 1 156
Lyhytaikaiset korolliset velat   5 994 6 447 3 136
Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut   15 010 6 965 13 069
Tuloverovelka   513 496 1 131
Ostovelat ja muut velat   15 904 11 482 16 404
Lyhytaikaiset velat yhteensä   38 460 26 599 34 896
         
Velat yhteensä   39 112 27 192 35 549
         
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ   71 869 56 559 69 767
         
         
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA   1.1.–30.6. 1.1.–30.6. 1.1.–31.12.
(1 000 EUR)   2017 2016 2016
         
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA        
Asiakkailta saadut maksut   60 021 47 572 123 974
Liiketoiminnan muut tuotot   16 1 034 1 103
Maksut tavaroiden ja palvelujen toimittajille sekä henkilöstölle -72 737 -53 716 -103 221
Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja   -12 700 -5 109 21 856
Maksetut korot liiketoiminnasta   -146 -57 -111
Saadut osingot liiketoiminnasta   120 114 114
Saadut korot liiketoiminnasta   3 1 3
Muut rahoituserät liiketoiminnasta   -169 -92 -251
Maksetut verot liiketoiminnasta   -2 235 -273 -374
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)   -15 127 -5 416 21 237
         
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA        
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin -1 333 -1 662 -3 019
Liiketoimintahankinta vähennettynä hankintahetken rahavaroilla -3 371    
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot 29 26 94
Luovutustulot muista sijoituksista   182 - -
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)   -4 492 -1 637 -2 925
         
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA        
Maksullinen osakeanti   130 394 528
Lyhytaikaisten lainojen nostot   3 000 5 607 6 410
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut   - -625 -4 794
Maksetut osingot ja pääoman palautus   -4 220 -3 303 -3 303
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)   -1 090 2 073 -1 158
         
RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C)   -20 709 -4 980 17 154
lisäys (+)/vähennys (-)        
         
RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA*   23 767 6 538 6 538
RAHAVAROJEN MUUTOS   -20 709 -4 980 17 154
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS 12 15 77
RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA*   3 070 1 573 23 769
         
RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT        
TASEESSA KAUDEN LOPUSSA*        
Rahavarat   3 070 1 573 23 769
YHTEENSÄ   3 070 1 573 23 769
         
*Rahavaroihin luetaan rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen kuukauden sisällä.

  

           
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA      
  Osake SVOP Muut Muunto- Kertyneet
(1 000 EUR) pääoma rahasto rahastot erot voittovarat
OMA PÄÄOMA 1.1.2017 8 256 5 445 1 132 842 18 543
Kauden laaja tulos          
Katsauskauden tulos - - - - 2 994
Muut laajan tuloksen erät:          
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos -259    
Suojausinstrumenttien rahasto - - -180 - -
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot - - - -91 -
Eriin liittyvät tuloverot     79    
Kauden laaja tulos yhteensä 0 0 -360 -91 2 994
Liiketoimet omistajien kanssa          
Toteutetut osakeoptiot - 130 - - -
Omana pääomana suoritettavat          
osakeperusteiset liiketoimet - - 88 - -
Osingonjako - - - - -4 220
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0 130 88 0 -4 220
OMA PÄÄOMA 30.6.2017 8 256 5 575 860 751 17 316
           
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU)    
  Emoyhtiön osakkaille      
(1 000 EUR) kuuluva osuus YHTEENSÄ    
OMA PÄÄOMA 1.1.2017 34 217   34 217    
Kauden laaja tulos          
Katsauskauden tulos 2 994   2 994    
Muut laajan tuloksen erät:          
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos -259   -259    
Suojausinstrumenttien rahasto -180   -180    
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot -91   -91    
Eriin liittyvät tuloverot 79   79    
Kauden laaja tulos yhteensä 2 544   2 544    
Liiketoimet omistajien kanssa          
Toteutetut osakeoptiot 130   130    
Omana pääomana suoritettavat          
osakeperusteiset liiketoimet 88   88    
Osingonjako ja pääoman palautus -4 220   -4 220    
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä -4 002   -4 002    
OMA PÄÄOMA 30.6.2017 32 758   32 758    
           
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA      
  Osake SVOP Muut Muunto- Kertyneet
(1 000 EUR) pääoma rahasto rahastot erot voittovarat
OMA PÄÄOMA 1.1.2016 8 223 4 950 1 058 308 15 161
Kauden laaja tulos          
Katsauskauden tulos - - - - 2 129
Muut laajan tuloksen erät:          
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos - - - - -
Suojausinstrumenttien rahasto - - 42 - -
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot - - - 286 -
Eriin liittyvät tuloverot - - - - -
Kauden laaja tulos yhteensä 0 0 42 286 2 129
Liiketoimet omistajien kanssa          
Toteutetut osakeoptiot 33 361 - - -
Omana pääomana suoritettavat          
osakeperusteiset liiketoimet - - 118 - -
Osingonjako - - - - -3 303
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 33 361 118 0 -3 303
OMA PÄÄOMA 30.6.2016 8 256 5 311 1 219 594 13 987
           
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU)    
  Emoyhtiön osakkaille      
(1 000 EUR) kuuluva osuus YHTEENSÄ    
OMA PÄÄOMA 1.1.2016 29 700   29 700    
Kauden laaja tulos          
Katsauskauden tulos 2 129   2 129    
Muut laajan tuloksen erät:          
Myytävissä olevien rahoitusvarojen käyvän arvon muutos -   -    
Suojausinstrumenttien rahasto 42   42    
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot 286   286    
Eriin liittyvät tuloverot -   -    
Kauden laaja tulos yhteensä 2 457   2 457    
Liiketoimet omistajien kanssa          
Toteutetut osakeoptiot 394   394    
Omana pääomana suoritettavat          
osakeperusteiset liiketoimet 118   118    
Osingonjako ja pääoman palautus -3 303   -3 303    
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä -2 790   -2 790    
OMA PÄÄOMA 30.6.2016 29 367   29 367    

 

PUOLIVUOSIKATSAUKSEN LIITETIEDOT

PERUSTIEDOT

Raute-konserni (”konserni”) on puutuotetoimialaa maailmanlaajuisesti palveleva teknologia- ja palveluyritys, jonka ydinosaamista ovat valittujen puutuotteiden valmistusprosessit. Asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL ja sahatavara.

Rauten kokonaispalvelukonsepti lähtee tuotteen elinkaaren hallinnasta ja muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Teknologiatarjonta kattaa asiakkaan koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Rauten ratkaisuihin kuuluvat kattavan laitetarjonnan lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin.

Raute-konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö Raute Oyj (Y-tunnus FI01490726), jonka A-sarjan osakkeet noteerataan Nasdaq Helsinki Oy:ssä, ryhmässä Teollisuustuotteet ja -palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on Rautetie 2, 15550 Nastola ja postiosoite on PL 69, 15551 Nastola.  

Laatimisperiaatteet

Raute Oyj:n puolivuosikatsaus 1.1.–30.6.2017 on laadittu standardin IAS 34 Osavuosikatsaukset ja konsernin vuositilinpäätöksessä 2016 esitettyjen laadintaperiaatteiden mukaisesti. Puolivuosikatsaus ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä, joten puolivuosikatsausta tulee lukea yhdessä vuodelta 2016 julkaistun tilinpäätöksen kanssa. Puolivuosikatsausta laadittaessa on noudatettu 30.6.2017 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC- tulkintoja.

Standardin IFRS 15 käyttöönottoon Raute-konsernissa liittyvät valmistelut ovat käynnissä. Raute jatkaa asiakassopimuskantansa ja raportointiprosessinsa analysointia ja antaa lisätietoja loppuvuoden 2017 aikana ja arvioita määrällisistä vaikutuksista tilikauden 2018 alussa.

Luvut on esitetty tuhansina euroina, ellei toisin ole todettu. Pyöristyksistä johtuen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta. Suluissa esitetyillä luvuilla on viitattu vastaaviin lukuihin vertailukaudelta.    

Laadittaessa puolivuosikatsausta kansainvälisen tilinpäätöskäytännön mukaisesti yrityksen johto on tehnyt arvioita ja olettamuksia. Arviot ja olettamukset ovat perustuneet johdon parhaaseen näkemykseen katsaushetkellä, joten toteumat voivat poiketa näistä arvioista.

Konsernitilinpäätöksen tiedot ovat saatavissa internet-osoitteesta www.raute.com ja konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta, Rautetie 2, 15550 Nastola.  

Liikevaihto

Liikevaihdon pääosa muodostuu projektitoimituksista ja modernisointihankkeista, jotka on käsitelty pitkäaikaishankkeina. Muu liikevaihto koostuu puutuoteteollisuudelle toimitettavista teknologiapalveluista, kuten varaosa- ja kunnossapitopalveluista sekä asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä palveluista.

Projektitoimitukset ja teknologiapalveluihin kuuluvat modernisoinnit sisältävät sekä tuote- että palvelumyyntiä, joten konsernin liikevaihdon jakautumista puhtaaseen tuote- ja palvelumyyntiin ei voida esittää luotettavasti.

Isot toimitusprojektit voivat tilapäisesti nostaa eri asiakkaiden osuuden konsernin liikevaihdosta yli 10 prosentin. Katsauskauden lopussa konsernilla oli kaksi asiakasta (3), joiden asiakaskohtainen osuus konsernin liikevaihdosta tilapäisesti ylitti 10 prosenttia. Näiden yhteenlaskettu osuus oli 37 prosenttia.

 

Liikevaihdon jakauma 1.1.–30.6.   1.1.–30.6.   1.1.–31.12.  
markkina-alueittain 2017 % 2016 % 2016 %
EMEA (Eurooppa ja Afrikka) 34 838 49 33 709 63 67 186 60
CIS (Venäjä) 23 528 33 7 885 15 19 928 17
NAM (Pohjois-Amerikka) 8 957 12 8 067 15 16 829 15
LAM (Etelä-Amerikka) 2 664 4 1 568 3 3 826 3
APAC (Aasian-Tyynenmeren alue) 1 817 2 2 504 5 5 361 5
YHTEENSÄ 71 805 100 53 733 100 113 130 100
             
Suomen osuus konsernin liikevaihdosta oli 15 prosenttia (16 %).        

  

      30.6. 30.6. 31.12.
      2017 2016 2016
Pitkäaikaishankkeet          
Liikevaihdon erittely          
Valmistusasteen mukainen liikevaihto     57 948 43 688 89 231
Muu liikevaihto     13 856 10 045 23 899
YHTEENSÄ     71 805 53 733 113 130
           
Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta luovuttamatta       
olevien pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi kirjattu määrä   147 975 112 136 114 461
           
Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta oleva määrä (tilauskanta)          83 843 30 885 105 684
           
Luovuttamatta olevien projektien tase-erät        
Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo ylittää         
laskutetut ennakkomaksut          
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä     125 080 98 951 90 806
- saadut ennakkomaksut     91 776 72 963 74 065
Hankesaamiset     33 304 25 987 16 741
           
Projektit, joiden laskutetut ennakot ylittävät         
valmistusasteen mukaisen arvon          
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä     22 869 15 610 23 641
- saadut ennakkomaksut     37 111 22 506 35 980
Hankevelka     14 242 6 896 12 339
           
Taseen lyhytaikaisiin velkoihin sisältyvät ennakkomaksut          
Hankevelka     14 242 6 896 12 339
Muut saadut ennakkomaksut, ei osatuloutettavat   768 69 730
Yhteensä     15 010 6 965 13 069
           
Taseen vaihto-omaisuuteen sisältyvät ennakkomaksut pitkäaikaishankkeista          
Maksetut ennakkomaksut pitkäaikaishankkeista   876 157 847
Yhteensä     876 157 847
           
           
      30.6. 30.6. 31.12.
HENKILÖSTÖN MÄÄRÄ, HENKILÖÄ     2017 2016 2016
Tehollinen keskimäärin     652 632 631
Kirjoilla keskimäärin     671 641 642
Kirjoilla kauden lopussa     705 650 643
- josta ulkomailla työskentelevien osuus     205 187 183
           
Hallituksen ja johdon puolesta annetut vakuudet        
Johdolle ei ole annettu lainoja.           
           
Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia.    
           
           
      30.6. 30.6. 31.12.
TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT     2017 2016 2016
Kauden tutkimus- ja kehittämismenot     -1 758 -1 559 -2 863
Aikaisemmin aktivoitujen kehittämismenojen poistot   -113 -113 -227
Kehittämismenoja aktivoitu taseeseen     54 - -
Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot   -1 816 -1 671 -3 090

 

           
      30.6. 30.6. 31.12.
      2017 2016 2016
Muut aineettomat hyödykkeet          
Hankintameno kauden alussa     13 391 14 035 14 035
Muuntoerot     -33 -39 -28
Lisäykset     2 587 79 108
Vähennykset     - - -
Siirrot erien välillä     252 34 -724
Hankintameno kauden lopussa     16 197 14 109 13 391
           
Kertyneet poistot kauden alussa     -12 038 -12 426 -12 426
Muuntoerot     29 27 18
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot     - - 1 020
Kauden poisto     -370 -316 -650
Kertyneet poistot kauden lopussa     -13 399 -12 715 -12 038
           
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa   1 353 1 609 1 609
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa   2 798 1 393 1 353
           
      30.6. 30.6. 31.12.
      2017 2016 2016
Aineelliset hyödykkeet          
Hankintameno kauden alussa     48 657 45 463 45 463
Muuntoerot     -424 309 445
Lisäykset     649 1 599 3 116
Vähennykset     -23 -8 -66
Siirrot erien välillä     -252 -34 -301
Hankintameno kauden lopussa     48 607 47 330 48 657
           
Kertyneet poistot kauden alussa     -39 077 -36 934 -36 934
Muuntoerot     368 -337 -458
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot     0 - 5
Kauden poisto     -907 -772 -1 690
Kertyneet poistot kauden lopussa     -39 615 -38 043 -39 077
           
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa   9 580 8 529 8 529
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa   8 991 9 287 9 580

  

Liiketoimintakauppa Metriguard Technologies, Inc.

Raute Oyj osti 3.4.2017 Yhdysvalloissa sijaitsevan Metriguard Inc.:n liiketoiminnan. Metriguard myy ja huoltaa mittauslaitteistoja viilu- ja vaneriteollisuudelle sekä sahoille maailmanlaajuisesti. Yhtiön tuotanto on keskittynyt Pullmaniin Washingtonin osavaltiossa. Metriguard-liiketoimintaa jatketaan Rauten Yhdysvaltoihin perustamassa uudessa tytäryhtiössä, Metriguard Technologies, Inc.:ssä, jonka taloudelliset tiedot tullaan raportoimaan osana Rauten puutuoteteknologia -segmenttiä.

Yrityskauppa on toteutettu liiketoimintakauppana, sisältäen Metriguardin Inc.:n aineetonta omaisuutta, käyttöpääomaa sekä kiinteää omaisuutta pois lukien kiinteistöt. Metriguardin henkilöstö siirtyi liiketoimintakaupassa. Yrityskauppahinta maksetaan kahdessa erässä. Peruskauppahinta 3,1 miljoonaa dollaria on maksettu liiketoiminnan siirron yhteydessä. Lisäkauppahinta, jonka suuruus riippuu liiketoiminnan siirtoa seuraavan 12 kuukauden liikevaihdosta maksetaan kesällä 2018. Hankinnassa kirjattujen tase-erien käyvät arvot ovat alustavia.

Konserni on kirjannut hankintaan liittyviä kuluja yhteensä 0,5 miljoonaa euroa. Kulut sisältyvät konsernituloslaskelman erään liiketoiminnan muut kulut.

 

Hankinnasta kirjatut käyvät arvot 3.4.2017
Aineettomat hyödykkeet 1 407
Aineelliset hyödykkeet 94
Vaihto-omaisuus 1 368
Myyntisaamiset ja muut saamiset 310
Ostovelat ja muut korottomat velat -178
Hankitut nettovarat 3 002
   
   
Luovutettu vastike  
Käteisvastike 2 911
Ehdollinen vastike 1 126
Kokonaisvastike 4 037
   
Hankinnasta syntyvä liikearvo  
Kokonaisvastike 4 037
Hankitut nettovarat -3 002
Liikearvo 1 035
   
Liiketoimintakaupan rahavirtavaikutus katsauskaudella oli 3 371 tuhatta euroa.

RAHOITUSVARAT

Katsauskauden lopussa 30.6.2017 käyvän arvon hierarkiatasolle 3 luokiteltujen rahoitusvarojen käypä arvo oli 471 tuhatta euroa.

Käyvän arvon määrittämisessä käytetyt arvostusmenetelmät vastaavat vuositilinpäätöksessä 2017 esitettyjä arvostusperiaatteita.

Käypien arvojen hierarkiatasojen 1 ja 2 välillä ei ole tehty siirtoja katsauskauden aikana. 

           
      30.6. 30.6. 31.12.
KOROLLISET VELAT     2017 2016 2016
Rahoituslainojen lyhennykset     5 994 6 447 3 136
YHTEENSÄ     5 994 6 447 3 136
           
Korollisten rahoitusvelkojen maturiteettijakauma 30.6.2017        
      Lyhytaikainen Pitkäaikainen Yhteensä
Rahoituslainat     5 994 - 5 994
Yhteensä     5 994 - 5 994
           
      30.6. 30.6. 31.12.
JOHDANNAISET     2017 2016 2016
           
Valuuttatermiinien nimellisarvot          
Taloudellinen suojaus          
- Rahoitukseen liittyvät     517 - -
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät     5 065 3 125 6 084
Suojauslaskenta          
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät     2 694 1 763 2 556
           
Valuuttatermiinien käyvät arvot          
Taloudellinen suojaus          
- Rahoitukseen liittyvät     32 - -
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät     111 -77 -41
Suojauslaskenta          
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät     102 50 -75
           
           
      30.6. 30.6. 31.12.
VAKUUDET JA VASTUUSITOUMUKSET     2017 2016 2016
Omasta puolesta annetut vakuudet          
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset     2 609 3 302 6 623
           
Rahalaitoslainat     3 000 3 625 -
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset     3 000 3 625 -
           
Konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet          
Rahalaitoslainat     2 994 2 822 3 136
Muut vastuut     1 186 1 315 189
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset     4 391 3 073 3 376
           
Kaupalliset pankkitakaukset omasta ja konserniyhtiöiden puolesta     15 195 7 897 17 793
           
Muut omat vastuut          
Alle yhden vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut     1 123 869 926
1-5 vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut     1 439 855 756
Myöhemmin erääntyvät vuokravastuut     - - 1
Yhteensä     2 562 1 724 1 684
           

OSAKEPERUSTEISET MAKSUT

Raute Oyj:n B- ja C-sarjan optio-oikeuksilla on merkitty katsauskaudella yhteensä 18 849 kappaletta yhtiön uutta A-sarjan osaketta. Uudet osakkeet on merkitty kaupparekisteriin 23.2.2017 ja 9.5.2017.

Yhtiön osakepääoma 30.6.2017 on 8 256 316 euroa ja yhtiön osakkeiden lukumäärä 4 225 311 kappaletta.

Katsauskaudella osakepohjaisen kannustinjärjestelmän vaikutus konsernin tuloslaskelmaan oli 230 tuhatta euroa.

Ylimmälle johdolle suunnatun pitkän aikavälin osakepohjaisen kannustinjärjestelmän 2014-2018 nojalla ei ole suoritettu osakepalkkioita katsauskauden aikana.

OSINGONJAKO TILIKAUDELTA 2016

Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous päätti 28.3.2017 hallituksen ehdotuksen mukaisesti jakaa osinkoa 1,00 euroa A- ja K-sarjan osakkeille, eli yhteensä 4 220 tuhatta euroa. Osinkojen maksupäivä oli 6.4.2017.

SEGMENTTITIEDOT

Raute-konsernin toiminnot kuuluvat kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin. Ylin operatiivinen päätöksentekijä, joka vastaa resurssien kohdistamisesta toimintasegmentille ja sen tuloksen arvioinnista, on Raute Oyj:n hallitus.

Rauten liiketoimintamallin, toiminnan luonteen ja hallintorakenteen perusteella puutuoteteknologiasegmenttinä raportoitava toimintasegmentti muodostuu koko konsernista ja segmentin tiedot ovat yhtenevät koko konsernin tietojen kanssa. Segmenttiraportoinnissa noudatetaan konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteita. 

  30.6.   30.6.   31.12.  
Puutuoteteknologia 2017   2016   2016  
Liikevaihto 71 805   53 733   113 130  
Liiketulos 4 094   2 902   8 558  
Varat 71 869   56 559   69 767  
Velat 39 111   27 192   35 549  
Investoinnit 4 761   1 678   3 224  
             
Puutuoteteknologiasegmentin 30.6.   30.6.   31.12.  
varat maantieteellisesti 2017 % 2016 % 2016 %
Suomi 61 065 85 46 884 83 58 993 85
Pohjois-Amerikka 5 692 8 4 799 8 4 077 6
Kiina 4 002 6 3 704 7 5 357 8
Venäjä 805 1 852 2 990 1
Etelä-Amerikka 169 0 177 0 189 0
Muut 137 0 144 0 161 0
YHTEENSÄ 71 869 100 56 559 100 69 767 100
             
Puutuoteteknologiasegmentin 30.6.   30.6.   31.12.  
investoinnit maantieteellisesti 2017 % 2016 % 2016 %
Suomi 3 238 68 1 567 93 2 925 91
Pohjois-Amerikka 1 517 32 87 5 181 6
Kiina - - 19 1 104 3
Venäjä 6 0 - - 9 0
Etelä-Amerikka - - 1 0 1 0
Muut - - 4 0 4 0
YHTEENSÄ 4 761 100 1 678 100 3 224 100

  

YHDISTELYSSÄ KÄYTETYT VALUUTTAKURSSIT        
      1.1.–30.6. 1.1.–30.6. 1.1.–31.12.
Tuloslaskelma, euroa     2017 2016 2016
CNY (Kiinan juan)     7,4418 7,3132 7,3594
RUB (Venäjän rupla)     62,7349 78,4122 74,2224
CAD (Kanadan dollari)     1,4445 1,4854 1,4664
USD (Yhdysvaltain dollari)     1,0825 1,1155 1,1066
SGD (Singaporen dollari)     1,5201 1,5402 1,5278
CLP (Chilen peso)     714,3828 769,3287 748,7723
           
      30.6. 30.6. 31.12.
Tase, euroa     2017 2016 2016
CNY (Kiinan juan)     7,6459 7,4023 7,2983
RUB (Venäjän rupla)     67,5449 71,5200 64,3000
CAD (Kanadan dollari)     1,4785 1,4384 1,4188
USD (Yhdysvaltain dollari)     1,1412 1,1102 1,0541
SGD (Singaporen dollari)     1,5710 1,4957 1,5234
CLP (Chilen peso)     747,2473 764,6714 702,2261
           
           
TUNNUSLUVUT     30.6. 30.6. 31.12.
      2017 2016 2016
Liikevaihdon muutos, %     33,6 -4,7 -11,1
Viennin osuus liikevaihdosta, %     85,2 84,4 78,3
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %        23,0 17,6 25,3
Oman pääoman tuotto (ROE), %     17,9 14,4 20,9
Korolliset nettovelat, Me     2,9 4,9 -20,6
Omavaraisuusaste, %     57,6 59,2 60,4
Gearing, %     8,9 16,6 -60,3
           
Bruttoinvestoinnit, Me     4,8 1,7 3,2
% liikevaihdosta     6,6 3,1 2,8
           
Tutkimus- ja kehittämismenot, Me        1,8 1,6 2,9
% liikevaihdosta     2,4 2,9 2,5
           
Tilauskanta, Me     86 32 106
Uudet tilaukset, Me     52 28 162
           
           
OSAKEKOHTAISET TIEDOT     30.6. 30.6. 31.12.
      2017 2016 2016
Tulos/osake (EPS), laimentamaton, euroa     0,71 0,51 1,60
Tulos/osake (EPS), laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa   0,71 0,51 1,59
Oma pääoma/osake, euroa     7,75 7,06 8,13
Osinko/A-sarjan osake, euroa     - - 1,00
Osinko/K-sarjan osake, euroa     - - 1,00
Osinko/tulos, %     - - 62,3
Efektiivinen osinkotuotto, %     - - 6,0
Hinta/voitto-suhde (P/E)     - - 10,41
           
Kurssikehitys (A-sarjan osakkeet)          
Kauden alin kurssi, euroa     16,84 12,06 12,06
Kauden ylin kurssi, euroa     24,15 15,30 17,98
Kauden keskikurssi, euroa     20,59 13,67 14,50
Kurssi kauden lopussa, euroa     22,92 13,10 16,70
           
Osakekannan markkina-arvo          
K-sarjan osakkeet, Me*     22,7 13,0 16,6
A-sarjan osakkeet, Me     74,1 41,5 53,7
Yhteensä, Me     96,8 54,5 70,2
*K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen kauden lopun kurssilla.          
           
Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet)          
Osakkeiden vaihto, kpl     383 187 504 948 987 608
Osakkeiden vaihto, Me     7,9 6,9 14,3
           
Osakkeiden kokonaismäärät          
K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake)     991 161 991 161 991 161
A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake)     3 234 150 3 171 417 3 215 301
Yhteensä     4 225 311 4 162 578 4 206 462
           
Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, 1 000 kpl     4 215 4 136 4 167
Osakkeiden lukumäärä, laimennettuna, 1 000 kpl     4 232 4 161 4 210
           
Osakkeenomistajien lukumäärä     4 093 3 187 3 625

  

             
TULOSKEHITYS Q 3 Q 4 Q 1 Q 2 Liukuva Liukuva
VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN 2016 2016 2017 2017 1.7.2016 1.7.2015
(1 000 EUR)        
          30.6.2017 30.6.2016
             
LIIKEVAIHTO 23 355 36 043 36 595 35 209 131 202 124 645
             
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden             
varaston muutos 67 -894 489 748 410 883
             
Liiketoiminnan muut tuotot 46 24 28 91 188 1 073
             
Materiaalit ja palvelut -10 032 -17 041 -20 747 -19 405 -67 225 -67 715
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -8 627 -9 882 -9 756 -10 347 -38 613 -35 389
Poistot -605 -646 -618 -660 -2 529 -1 949
Arvonalentumiset - - - - - -1 370
Liiketoiminnan muut kulut -2 838 -3 313 -3 311 -4 223 -13 684 -12 581
Liiketoiminnan kulut yhteensä -22 103 -30 881 -34 432 -34 634 -122 050 -119 006
             
LIIKETULOS 1 364 4 292 2 681 1 413 9 750 7 595
% liikevaihdosta 5,8 11,9 7,3 4,0 7,4 6,1
             
Rahoitustuotot -70 152 318 17 416 128
Rahoituskulut -134 -139 -105 -145 -524 -358
Rahoituskulut, netto -204 13 212 -127 -107 -230
             
TULOS ENNEN VEROJA 1 159 4 304 2 894 1 286 9 643 7 365
% liikevaihdosta 5,0 11,9 7,9 3,7 7,3 5,9
             
Tuloverot -219 -689 -790 -396 -2 094 -1 386
             
KAUDEN TULOS 940 3 615 2 104 890 7 549 5 979
% liikevaihdosta 4,0 10,0 5,7 2,5 5,8 4,8
             
Jakautuminen            
Emoyhtiön omistajille kuuluva            
osuus tuloksesta 940 3 615 2 104 890 7 549 5 979
             
Osakekohtainen tulos, euroa            
Laimentamaton osakekohtainen tulos 0,22 0,86 0,50 0,21 1,79 1,45
Laimennettu osakekohtainen tulos 0,22 0,85 0,50 0,21 1,78 1,44
             
Osakkeet, 1 000 kpl            
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä 4 192 4 191 4 205 4 225 4 215 4 136
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä            
laimennettuna 4 201 4 235 4 249 4 242 4 232 4 161
             
TUNNUSLUKUJA VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN Q 3 Q 4 Q 1 Q 2 Liukuva Liukuva
  2016 2016 2017 2017 1.7.2016 1.7.2015
         
          30.6.2017 30.6.2016
Saadut tilaukset kauden aikana, Me 92 42 24 29 187 59
Tilauskanta kauden lopussa, Me 102 106 93 86 86 32
             
20 SUURINTA OSAKKEENOMISTAJAA 30.6.2017     Osakkeet Osuus Äänimäärä Osuus
Osakkeiden lukumäärän mukaan K-sarja kpl A-sarja kpl yhteensä kpl osakkeista % yhteensä kpl äänistä %
1. Sundholm Göran - 622 942 622 942 14,7 622 942 2,7
2. Mandatum Life Unit-Linked - 131 196 131 196 3,1 131 196 0,6
3. Laakkonen Mikko Kalervo - 119 919 119 919 2,8 119 919 0,5
4. Suominen Pekka 48 000 62 429 110 429 2,6 1 022 429 4,4
5. Siivonen Osku Pekka 50 640 53 539 104 179 2,5 1 066 339 4,6
6. Kirmo Kaisa Marketta 55 680 48 341 104 021 2,5 1 161 941 5,0
7. Suominen Tiina Sini-Maria 48 000 53 356 101 356 2,4 1 013 356 4,4
8. Keskiaho Kaija Leena 33 600 51 116 84 716 2,0 723 116 3,1
9. Mustakallio Mika Tapani 56 980 26 270 83 250 2,0 1 165 870 5,1
10. Särkijärvi Anna Riitta 60 480 22 009 82 489 2,0 1 231 609 5,3
11. Mustakallio Kari Pauli 60 480 500 60 980 1,4 1 210 100 5,2
12. Mustakallio Marja Helena 46 740 12 547 59 287 1,4 947 347 4,1
13. Särkijärvi Timo Juha 12 000 43 256 55 256 1,3 283 256 1,2
14. Särkijärvi-Martinez Anu Riitta 12 000 43 256 55 256 1,3 283 256 1,2
15. Suominen Jukka Matias 24 960 27 964 52 924 1,3 527 164 2,3
16. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma - 51 950 51 950 1,2 51 950 0,2
17. Relander Pär-Gustaf - 51 000 51 000 1,2 51 000 0,2
18. Suominen Jussi 48 000 - 48 000 1,1 960 000 4,2
19. Mustakallio Ulla Sinikka 47 740 - 47 740 1,1 954 800 4,1
20. Keskiaho Ilta Marjaana 24 780 19 094 43 874 1,0 514 694 2,2
YHTEENSÄ 630 080 1 440 684 2 070 764 49,0 14 042 284 60,9
             
      Osakkeet Osuus Äänimäärä Osuus
Äänimäärän mukaan K-sarja kpl A-sarja kpl yhteensä kpl osakkeista % yhteensä kpl äänistä %
1. Särkijärvi Anna Riitta 60 480 22 009 82 489 2,0 1 231 609 5,3
2. Mustakallio Kari Pauli 60 480 500 60 980 1,4 1 210 100 5,2
3. Mustakallio Mika Tapani 56 980 26 270 83 250 2,0 1 165 870 5,1
4. Kirmo Kaisa Marketta 55 680 48 341 104 021 2,5 1 161 941 5,0
5. Siivonen Osku Pekka 50 640 53 539 104 179 2,5 1 066 339 4,6
6. Suominen Pekka 48 000 62 429 110 429 2,6 1 022 429 4,4
7. Suominen Tiina Sini-Maria 48 000 53 356 101 356 2,4 1 013 356 4,4
8. Suominen Jussi Matias 48 000 - 48 000 1,1 960 000 4,2
9. Mustakallio Ulla Sinikka 47 740 - 47 740 1,1 954 800 4,1
10. Mustakallio Marja Helena 46 740 12 547 59 287 1,4 947 347 4,1
11. Mustakallio Risto Knut kuolinpesä 42 240 - 42 240 1,0 844 800 3,7
12. Keskiaho Kaija Leena 33 600 51 116 84 716 2,0 723 116 3,1
13. Sundholm Göran - 622 942 622 942 14,7 622 942 2,7
14. Keskiaho Vesa Heikki 29 680 - 29 680 0,7 593 600 2,6
15. Keskiaho Juha-Pekka 27 880 5 816 33 696 0,8 563 416 2,4
16. Kirmo Lasse  27 645 2 967 30 612 0,7 555 867 2,4
17. Suominen Jukka Matias 24 960 27 964 52 924 1,3 527 164 2,3
18. Keskiaho Ilta Marjaana 24 780 19 094 43 874 1,0 514 694 2,2
19. Kultanen Leea Annikka 21 595 8 031 29 626 0,7 439 931 1,9
20. Molander Sole 20 160 - 20 160 0,5 403 200 1,7
YHTEENSÄ 775 280 1 016 921 1 792 201 42,4 16 522 521 71,7
             

 

JOHDON OMISTUS SEKÄ HALLINTAREKISTERÖIDYT OSAKKEET        
    K-sarja kpl A-sarja kpl Osakkeet yhteensä kpl Osuus osakkeista % Äänimäärä yhteensä kpl Osuus äänistä %
Johdon omistus 30.6.2017              
Yhtiön hallitus, konsernin toimitusjohtaja ja johtoryhmä*   122 970 127 003 249 973 5,9 2 586 403 11,2
YHTEENSÄ   122 970 127 003 249 973 5,9 2 586 403 11,2
               
*Omistukset sisältävät omat, alaikäisten lasten ja määräysvaltayhteisöjen omistukset.      
               
Hallintarekisteröidyt osakkeet 30.6.2017 - 115 037 115 037 2,7 115 037 0,5

 

RAUTE OYJ
Hallitus


TIEDOTUSTILAISUUS 1.8.2017 KLO 14.00:
Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille järjestetään 1.8.2017 klo 14.00 Hotelli Scandic Simonkentän Mansku -kabinetissa, os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa puolivuosikatsauksen esittelevät toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Arja Hakala.

SEURAAVA OSAVUOSIKATSAUS:
Raute Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2017 julkaistaan tiistaina 31.10.2017.

LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, 03 829 3500, matkapuhelin 0400 814 148
Talousjohtaja Arja Hakala, Raute Oyj, 03 829 3293, matkapuhelin 0400 710 387

JAKELU:
Nasdaq Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com

RAUTE LYHYESTI:

Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2016 oli 113,1 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2016 lopussa oli 643. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.