RAUTE OYJ – TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2011

Report this content

RAUTE OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 14.2.2012 KLO 9.00

 

RAUTE OYJ – TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.–31.12.2011
 

- Konsernin liikevaihto 74,3 Me (62,9 Me) kasvoi 18 % vertailuvuodesta. Uusien tilausten määrä oli 77 Me (72 Me).
- Liiketulos oli -0,7 Me (-3,1 Me, ilman kiinteistökaupasta syntynyttä voittoa 4,4 Me). Tulos ennen veroja oli -1,1 Me (+1,1 Me).
- Osakekohtainen tulos laimentamattomana oli -0,27 euroa (+0,29 e).
- Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 14,9 Me ja liiketulos -1,1 Me. Uusien tilausten määrä oli 31 Me ja tilauskanta vuoden lopussa oli 36 Me (33 Me).
- Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2011 jaetaan osinkoa 0,30 euroa osaketta kohti.
- Vuonna 2012 liikevaihto kasvaa merkittävästi vertailuvuodesta ja liiketulos on selvästi voitollinen.
 

TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: VUOTEEN 2012 KOHTUULLISELLA TILAUSKANNALLA

Vuoden 2011 alussa maailman talous jatkoi lupaavasti edellisenä vuonna alkanutta toipumistaan vuosien 2008 ja 2009 lamasta. Vuoden kuluessa näkymät kuitenkin kääntyivät selvästi synkempään suuntaan, ennen kaikkea muutamien euromaiden velkaantumisongelmien aiheuttaman epävarmuuden takia.

Rautessakin vuosi 2011 alkoi hyvin. Tilauskanta oli vuoden alussa kohtuullinen ja saimme lisää uusia tilauksia. Hyvän alkuvuoden jälkeen epävarmuus talouden näkymistä kasvoi ja asiakkaamme alkoivat siirtää investointipäätöksiään. Yli puolen vuoden tauon jälkeen saimme ensimmäiset merkittävät uudet tilaukset vasta marraskuussa Virosta ja joulukuussa Chilestä. Uusissa tilauksissa mitattuna Venäjä nousi vuoden 2011 suurimmaksi markkina-alueeksi.

Neljäs vuosineljännes oli meille haasteellinen. Pitkään jatkunut alhainen uusien tilausten määrä näkyi alhaisena liikevaihtona painaen syyskuun lopussa saavutetun voitollisen liiketuloksen tappiolle koko vuoden 2011 osalta.

Teknologiapalveluidemme kehitys oli läpi vuoden hyvä, mikä kertoo asiakasteollisuuksien parantuneista käyttöasteista. Uudet tilaukset ja liikevaihtomme kasvoivat voimakkaasti. Modernisointituotteissa tehtiin merkittäviä päänavauksia Venäjälle.

Toimintamme kannattavuus ilman kertaluonteisia eriä parani edellisestä vuodesta, mutta jäimme tavoitteestamme. Kannattavuuttamme heikensi alkuvuonna eräiden toimitusprojektien käyttöönoton viivästymisestä aiheutuneet lisäkustannukset. Lisäksi kannattavuutemme kärsi kysynnän voimakkaasta vaihtelusta. Toimintamme tehostamisen ja joustavuuden lisäämisen tarvetta meillä siis edelleen on.

Olemme tehneet paljon töitä strategiamme toteuttamiseksi koko henkilökunnan voimin ja työmme alkaa jo tuottaa tuloksia. Teknologiapalveluiden voimakkaan kasvun lisäksi aikaisempaa suurempi osa myynnistämme kohdistui jo kehittyville markkinoille. Rauten perinteiset korkeimman teknologian ratkaisut ovat edelleen merkittävin osa liiketoimintaamme, mutta suhteellisesti voimakkainta kasvu oli jo kehittyville markkinoille kohdennetuissa ratkaisuissa. Käynnistimme myös uusia hankkeita tämän markkinasegmentin palvelemiseksi. Vuodelta 2010 saatavissa olevat puutuotetoimialaa koskevat tilastot ja havaintomme asiakaskunnastamme viime vuodelta tukevat käsitystämme siitä, että markkinoiden painopisteen siirtyminen uusiin tuottajamaihin on jatkunut ja jopa kiihtynyt. Kiinan vanerintuotanto on viidessä vuodessa kasvanut yhtä paljon kuin Pohjois-Amerikan, maailman toiseksi suurimman tuotantoalueen, tuotanto suurimmillaan oli.

Tähän vuoteen lähdimme kohtuullisella tilauskannalla. Markkinakysynnän kehityksen olleessa yleisesti ottaen epävarmalla pohjalla viime viikolla saadulla yli 50 miljoonan euron suuruisella uudella tilauksella vaneritehtaan koneista Chileen on merkittävä vaikutus tämän vuoden näkymiimme. Jatkuvat panostuksemme asiakkaidemme tarpeiden ymmärtämiseen ja heidän toimintansa menetystekijöiden vahvistamiseen sekä oman toimintamme että henkilöstömme kehittämiseen tuottavat tulosta huolimatta markkinanäkymien kehityksestä. Loppuvuoden osalta odotukseni kohdistuvat kehittyviin markkinoihin Venäjällä, Aasiassa sekä teknologiapalveluidemme vahvan kehityksen jatkumiseen.

Esitän parhaat kiitokseni Rauten asiakkaille osoittamastanne luottamuksesta ja hyvästä yhteistyöstä, henkilöstölle hyvästä työstä muuttuvien haasteiden keskellä sekä osakkeenomistajille ja muille yhteistyökumppaneille panoksesta Rauten kehittymiseen.

VUODEN 2011 NELJÄS VUOSINELJÄNNES

Uudet tilaukset ja tilauskanta

Neljännen vuosineljänneksen aikana saatujen uusien tilausten määrä oli 31 miljoonaa euroa (26 Me), josta teknologiapalveluiden osuus oli 8 miljoonaa euroa (7 Me). Merkittävimmät uudet tilaukset olivat marraskuussa saadut yli 6 miljoonan euron tilaukset Viroon toimitettavista viilutehtaan koneista ja laitteista sekä joulukuussa saadut yli 16 miljoonan euron tilaukset Chileen toimitettavista vaneritehtaan koneista. Näillä tilauksilla ei ollut merkittävää vaikutusta vielä vuoden 2011 liikevaihtoon.

Tilauskanta kasvoi päättyneen vuosineljänneksen aikana 15 miljoonaa euroa ja oli vuoden 2011 päättyessä 36 miljoonaa euroa (33 Me).

Liikevaihto

Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 14,9 miljoonaa euroa (13,4 Me). Liikevaihdon jäämiseen alhaiselle tasolle vaikuttivat toisen ja kolmannen vuosineljänneksen alhaiset uusien tilausten määrät.

Teknologiapalveluiden osuus liikevaihdosta oli 36 prosenttia (30 %).

Tulos ja kannattavuus

Neljännen vuosineljänneksen liiketulos oli 1,1 miljoonaa euroa tappiollinen (2,3 Me tappiollinen) ja -8 prosenttia (-17 %) liikevaihdosta. Liiketulos jäi tappiolliseksi johtuen Alhaisesta liikevaihdosta. Tulos oli 1,0 miljoonaa tappiollinen (1,9 Me tappiollinen) ja tulos osaketta kohti oli -0,25 euroa ( -0,47 e).

Rahoitus

Joulukuussa yhtiö otti pitkäaikaista, kiinteäkorkoista pankkilainaa 5 miljoonaa euroa varautuakseen tuleviin käyttöpääomatarpeisiin epävarmassa rahamarkkinatilanteessa. Laina lyhennetään puolivuosittain tasaerin alkaen kesäkuussa 2013 ja päättyen joulukuussa 2016. Järjestelyillä ei ollut vaikutusta kovenanttitasoihin.

RAUTE OYJ – TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1. – 31.12.2011

LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ

Asiakasteollisuuksien markkinatilanne

Investointihyödykkeissä käytettävien puutuotteiden valmistajina Rauten asiakasteollisuudet, viilu-, vaneri- ja LVL-teollisuus (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki), ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen, asumiseen liittyvän kulutuksen, kansainvälisen kaupan ja kuljetusalan suhdanteista.

Vuoden 2011 alussa maailmantalous jatkoi lupaavasti edellisenä vuonna alkanutta toipumistaan vuosien 2008 ja 2009 lamasta. Vuoden kuluessa näkymät kuitenkin kääntyivät selvästi synkempään suuntaan ennen kaikkea muutamien euromaiden velkaantumisongelmien aiheuttaman epävarmuuden takia.

Vuoden 2010 ja vuoden 2011 alkupuolen ajan jatkunut Rauten asiakasteollisuuksien markkinatilanteen hidas parantuminen tasaantui ja kääntyi osin uudelleen laskuun loppuvuotta kohti. Pääosa vanerin ja LVL:n valmistajista toimi kuitenkin edelleen normaalilla käyttöasteella.

Vuonna 2011 vanerintuotannon kokonaismäärän kasvun arvioidaan jatkuneen, mutta vuonna 2010 saavutettua kymmenen prosentin kokonaiskasvua hitaammin. Kasvuun on eniten vaikuttanut kehittyvillä markkinoilla, pääasiassa Kiinassa, valmistettu vaneri. Pohjois-Amerikassa puutuotteiden kysyntä oli erittäin alhaisella tasolla koko vuoden asuntomarkkinoiden ja rakentamisen heikon tilanteen johdosta.

Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä

Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä heijasteli asiakasteollisuuksien markkinatilanteen muutoksia. Alkuvuoden aikana koettu kysynnän elpyminen tasaantui kesän aikana ja muutamien markkina-alueiden osalta kääntyi uudelleen laskuun johtuen Euroopan maiden sekä Yhdysvaltojen velkaantumiseen liittyvistä uhkista. Kysyntä painottui pienehköihin hankkeisiin ja modernisointeihin. Varaosa- ja huoltopalveluiden kysyntää kasvattivat edellisestä vuodesta parantuneet tuotantokapasiteetin käyttöasteet.

Useita isoja suunnittelu- ja neuvotteluvaiheessa olevia yksittäisiä tuotantolinjoja ja kokonaisia tehtaita koskevia hankkeita koskevat investointipäätökset siirtyivät suunnitelluista aikatauluista. Hankkeiden lopullisten päätösten ja toteuttamisen edellytyksenä on asiakaskunnan luottamuksen säilyminen kysynnän pysyvyyteen sekä hankkeiden rahoituksen järjestyminen.

Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa tuotantokapasiteettia on poistunut markkinoilta ja painopiste oli jäljellä olevan tuotantokapasiteetin kilpailukyvyn kehittämisessä. Kiinan vanerintuotannon kasvu on saatu aikaan paikallisesti valmistetulla laitekannalla ja käsityövaltaisella tuotantomenetelmällä. Etelä-Amerikassa tehtiin investointipäätös suuren vaneritehtaan kapasiteetin kaksinkertaistamisesta. Venäjällä kysyntä kohdistui olemassa olevan tuotantokapasiteetin kehittämishankkeisiin ja modernisointeihin.

UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu toimitetun konekannan koko elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimitukset käsittävät kokonaisia tehtaita, tuotantolinjoja ja yksittäisiä koneita. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet.

Vuoden 2011 aikana saatujen uusien tilausten määrä oli 77 miljoonaa euroa (72 Me), jossa kasvua on edellisestä vuodesta 7 prosenttia. Uusista tilauksista 38 prosenttia oli Venäjälle (7 %), 26 prosenttia Etelä-Amerikkaan (3 %), 26 prosenttia Eurooppaan (25 %), 8 prosenttia Pohjois-Amerikkaan (12 %) ja 2 prosenttia oli Aasian-Tyynenmeren alueelle (53 %). Uusien tilausten osuuksien voimakas vaihtelu eri markkina-alueiden välillä on tyypillistä projektiliiketoiminnalle.

Projektitoimituksissa uudet tilaukset laskivat 5 prosenttia. Uudet tilaukset painottuivat ensimmäiseen ja viimeiseen vuosineljännekseen. Vuoden 2011 merkittävimmät uudet tilaukset olivat tammikuussa saadut yli 12 miljoonan euron tilaukset Venäjälle toimitettavista vaneritehtaan koneista, marraskuussa saadut yli 6 miljoonan euron tilaukset Viroon toimitettavista viilutehtaan koneista ja laitteista ja joulukuussa saadut yli 16 miljoonan euron tilaukset Chileen toimitettavista vaneritehtaan koneista. Muita merkittäviä tilauksia olivat sorvaus- ja kuivauslinjat Liettuaan.

Teknologiapalveluissa uudet tilaukset kasvoivat yli kolmanneksella ja niiden määrä oli 27 miljoonaa euroa (19 Me). Modernisointituotteissa tehtiin merkittäviä päänavauksia Venäjälle.

Tilauskanta oli vuoden 2011 päättyessä 36 miljoonaa euroa (33 Me).

KILPAILUASEMA

Rauten kilpailuasema on hyvä. Rauten ratkaisut auttavat asiakkaita varmistamaan toimitus- ja palvelukykyään tuotteen koko elinkaaren ajan. Tällaisissa investoinneissa toimittajan kokonaisosaaminen sekä laaja ja monipuolinen teknologiatarjonta ovat ratkaisevassa asemassa. Asiakkaiden yhteistyökumppanivalinnoissa Rauten kilpailueduilla on suuri merkitys. Myös Rauten vahva rahoitusasema lisää uskottavuutta ja parantaa kilpailuasemaa pitkäaikaisten investointihankkeiden toteuttajana.

LIIKEVAIHTO

Konsernin liikevaihto 74,3 miljoonaa euroa (62,9 Me) kasvoi 18 prosenttia vuodesta 2010. Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat asiakasteollisuuksien parantuneet markkinanäkymät sekä tehdyt panostukset teknologiapalveluiden kehittämiseen. Voimakkaat vaihtelut uusissa tilauksissa näkyvät alhaisena liikevaihtona alku- ja loppuvuodesta.

Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat asiakasteollisuuksien parantuneet markkinanäkymät sekä tehdyt panostukset teknologiapalveluiden kehittämiseen Liikevaihto muodostui kokonaisuudessaan puutuoteknologialiiketoimintaan kuuluvista projektitoimituksista ja teknologiapalveluista.

Projektitoimituksissa liikevaihto 47 miljoonaa euroa (44 Me) kasvoi 7 prosenttia edellisestä vuodesta ja sen osuus koko liikevaihdosta oli 63 prosenttia (70 %). Vaneriteollisuuden osuus projektitoimitusten liikevaihdosta oli 68 prosenttia (95 %) ja LVL-teollisuuden osuus 32 prosenttia (5 %).

Teknologiapalveluissa liikevaihto 27 miljoonaa euroa (19 Me) kasvoi 42 prosenttia edellisestä vuodesta ja sen osuus liikevaihdosta oli 37 prosenttia (30 %). Liikevaihdon kasvuun vaikuttivat vaneri- ja LVL-teollisuuden parantuneet käyttöasteet sekä tehdyt panostukset teknologiapalveluiden kehittämiseen.

Koko vuoden 2011 liikevaihdosta Venäjän osuus oli 35 prosenttia (30 %), Euroopan osuus 26 prosenttia (22 %), Aasian-Tyynenmeren alueen osuus 25 prosenttia (29 %), Pohjois-Amerikan osuus 8 prosenttia (15 %) ja Etelä-Amerikan osuus 6 prosenttia (4 %).

TULOS JA KANNATTAVUUS

Vuoden 2011 konsernin liiketulos oli 0,7 miljoonaa euroa tappiollinen (3,1 miljoonaa tappiollinen ilman kiinteistökaupasta syntynyttä voittoa 4,4 Me) ja -1 prosenttia liikevaihdosta (+2 %). Liiketoiminnan kannattavuus ilman kertaeriä parani edellisestä vuodesta johtuen liikevaihdon kasvusta sekä aikaisemmin toteutettujen sopeutustoimenpiteiden seurauksena keventyneestä kustannusrakenteesta. Liiketulos jäi tappiolliseksi johtuen pääosin ensimmäisellä vuosineljänneksellä syntyneistä, eräiden asennusvaiheessa olevien projektien käyttöönoton pitkittymisestä aiheutuneista lisäkustannuksista. Kannattavuutta heikensivät lisäksi kysynnän voimakkaat vaihtelut.

Konsernin rahoitustuotot ja –kulut olivat -0,4 miljoonaa euroa (-0,2 Me). Konsernin tulos ennen veroja oli 1,1 miljoonaa euroa tappiollinen (1,1 Me voitollinen) ja tilikauden tulos oli 1,1 miljoonaa euroa tappiollinen (1,2 Me voitollinen). Konsernin laaja tulos oli 1,1 miljoonaa euroa tappiollinen (1,1 Me voitollinen).

Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana -0,27 euroa osaketta kohti (+0,29 e, sisältäen kiinteistökaupasta saadun voiton) ja laimennusvaikutuksella oikaistuna -0,27 (+0,29) osaketta kohti. Sijoitetun pääoman tuotto oli 0 prosenttia (+5 %) ja oman pääoman tuotto oli -5 prosenttia (+5 %).

RAHAVIRTA JA TASE

Konsernin rahoitusasema pysyi hyvänä koko vuoden. Tilikauden lopussa konsernin rahavarat ylittivät korolliset velat 10,4 miljoonalla eurolla (9,7 Me). Gearing oli tilikauden päättyessä -47 prosenttia (-40 %) ja omavaraisuusaste 47 prosenttia (51 %).

Konsernin rahavarat, sisältäen käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat, olivat tilikauden lopussa 25,7 miljoonaa euroa (24,1 Me). Rahavarojen muutos tilikauden  aikana oli 1,6 miljoonaa euroa positiivinen (-4,1 Me). Liiketoiminnan rahavirta oli 2,5 miljoonaa euroa positiivinen johtuen käyttöpääoman kasvusta (-6,1 Me). Investointien rahavirta oli 1,7 miljoonaa euroa negatiivinen (+4,4 Me, sisältäen kiinteistökaupasta saatua kauppahintaa 6,0 Me). Rahoituksen rahavirta oli 0,8 miljoonaa euroa positiivinen (-2,3 Me) sisältäen osingonmaksun 1,2 miljoonaa euroa (0,0 Me).

Konsernin taseen loppusumma oli vuoden lopussa 52,7 miljoonaa euroa (53,0 Me).Taseen käyttöpääomaerien ja niistä laskettavien tunnuslukujen muu vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta.

Korollinen vieras pääoma oli tilikauden lopussa 15,2 miljoonaa euroa (14,4 Me), josta lyhytaikaisen korollisen vieraan pääoman osuus oli 4,3 miljoonaa euroa (4,4 Me).

Raute Oyj järjesteli vuoden 2011 aikana rahoitustaan. Helmikuussa yhtiö korvasi osan TyEL-lainoista 52,9 miljoonan Ruotsin kruunun määräisen pankkilainalla, joka on suojattu koron- ja valuutanvaihtosopimuksella. Lyhennykset alkavat toukokuusta 2012 ja päättyvät marraskuussa 2014. Joulukuussa yhtiö otti pitkäaikaista, kiinteäkorkoista pankkilainaa 5 miljoonaa euroa varautuakseen tuleviin käyttöpääomatarpeisiin epävarmassa rahamarkkinatilanteessa. Lyhennykset alkavat kesäkuussa 2013 ja päättyvät joulukuussa 2016. Järjestelyillä ei ollut vaikutusta kovenanttitasoihin.

Emoyhtiö Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jonka puitteissa se voi laskea liikkeelle alle vuoden pituisia yritystodistuksia. Lisäksi yhtiöllä on 5 miljoonan euron käyttämättömätön kahdenkeskinen luottojärjestelysopimus pohjoismaisen pankin kanssa.

LÄHIPIIRILAINAT JA MUUT VASTUUT

Emoyhtiö Raute Oyj:llä oli tilinpäätöksessä 31.12.2011 lainasaamisia tytäryhtiöiltään Raute Service LLC:ltä 355 tuhatta euroa ja Raute Canada Ltd:ltä 1.211 tuhatta euroa. Raute Oyj:llä oli 100 tuhannen euron velka Rauten sairauskassalle. Muut vastuut on esitetty tämän tiedotteen numero-osassa.

KATSAUSKAUDEN TAPAHTUMAT

Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat katsauskauden tapahtumat

20.1.2011 Raute sai yli 12 miljoonan euron uudet tilaukset Venäjälle.
13.4.2011 Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous 2011 pidettiin huhtikuussa.
26.9.2011 Petri Lakka nimitetty Raute-konsernin johtoryhmän jäseneksi.
25.10.2011 Rauten tulosnäkymät koko vuodelle 2011 heikentyneet.
16.11.2011 Rautelle yli 6 miljoonan euron tilaukset Viroon.
16.12.2011 Rautelle yli 16 miljoonan euron tilaukset Chileen.

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT SEKÄ INVESTOINNIT

Rauten tavoitteena on olla alansa johtava teknologiatoimittaja ja panostaa voimakkaasti erityisesti vanerin ja LVL:n valmistusteknologian sekä näitä tukevan automaation ja instrumentoinnin, erityisesti konenäön, sovellutusten jatkuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen.

Vuonna 2011 konsernin tutkimus- ja kehittämismenot olivat yhteensä 2,0 miljoonaa euroa (1,8 Me) ja 2,7 prosenttia liikevaihdosta (2,9 %). Vuonna 2011 panostettiin edelleen uusimman vanerin ja LVL:n valmistusteknologian sekä näitä tukevan automaation ja instrumentoinnin, erityisesti konenäön, sovellutusten jatkuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen. Uutena painopistealueena oli ensisijaisesti kehittyville markkinoille kohdistettujen tuotteiden kehittäminen RautePro -tuoteperheeseen ja Kiinan markkinoille. Uutta teknologiaa tuotiin markkinoille myös modernisointituotteissa.

Konsernin investointien kokonaismäärä tilikaudella oli 1,9 miljoonaa euroa (2,2 Me). Pääosa vuoden 2011 investoinneista kohdistui tietojärjestelmien kehittämiseen ja ylläpitoon. Investoinnit sisältävät aktivoituja kehittämiskuluja 209 tuhatta euroa (41 tuhatta euroa).

TOIMINNAN KEHITTÄMINEN

Toiminnan kehittämistä on ohjannut strategia. Asiakkuuksien pohjalle rakentuvaa toimintatapaa kehitettiin edelleen ja siihen tarvittavaa osaamista syvennettiin laajalla koulutuksella. Tietojärjestelmien kehittämisellä tuettiin organisaation sisäistä tiedon jakamista. Toimitusprojektien ja teknologiapalveluiden kasvuun vastattiin hyödyntämällä koko organisaation resursseja. Venäjällä, Chilessä ja Australiassa vahvistettiin paikallista palvelukykyä. Pääosa investoinneista kohdistui tietojärjestelmien kehittämiseen ja uusimiseen. Nastolan pääyksikön valmistuksen toimintoja kehitettiin edelleen tuottavuuden parantamiseksi ottamalla käyttöön perusteellisesti uudistettu avainkone ja automatisoimalla työvaiheita.

Kiinan yksikössä kehitettiin projektien toteuttamiseen tarvittavia toimintatapoja ja –työkaluja. Toiminnanohjausjärjestelmässä (ERP) otettiin käyttöön uusia ominaisuuksia ja siirryttiin yhdenmukaiseen versioon Suomen yksikön kanssa.

HENKILÖSTÖ

Konsernin henkilöstön määrä oli vuoden 2011 lopussa 464 (495). Henkilöstöstä Suomen yhtiöiden osuus oli 75 prosenttia (84 %), Pohjois-Amerikan yhtiöiden osuus 11 prosenttia (14 %), Kiinan osuus 10 prosenttia (9 %) ja muiden myynti- ja huoltoyhtiöiden osuus 4 prosenttia (3 %).

Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muunnettuna (ns. tehollinen henkilöstö) oli tilikaudella keskimäärin 457 (438). Konsernin palkat ja palkkiot olivat yhteensä 20,9 miljoonaa euroa (19,5 Me).

Konserni on jatkanut osaamisen kehittämistä ja henkilöstön sitouttamista. Henkilöstön koulutukseen investoitiin yhteensä 2 prosenttia palkkasummasta (1 %).

PALKITSEMINEN

Konsernissa ovat käytössä koko henkilöstön kattavat palkitsemisjärjestelmät.

Yhtiökokous päätti 31.3.2010 enintään 240.000 optio-oikeuden liikkeelle laskemisesta. Hallitus on yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti 31.5.2011 ja 26.9.2011 antanut konsernin avainhenkilöille yhteensä 80.000 kappaletta tunnuksella 2010 B merkittyä optiota. 2010 B -optioiden merkintäaika on 1.3.2014 – 31.3.2017 ja toteutushinta 9,83 euroa. Optiojärjestelmästä 2010 on aikaisemmin 5.5.2010 annettu 80.000 kappaletta 2010 A -optioita konsernin avainhenkilöille. Optiojärjestelmän ehdot on julkaistu yhtiön internetsivuilla.

YHTEISKUNTA JA YMPÄRISTÖ

Ympäristö on yksi Rauten toimintaa ohjaavista arvoista. Raute pyrkii systemaattisesti kehittämään tuotteidensa ja palveluidensa ympäristömyötäisyyttä sekä vähentämään oman toimintansa ympäristövaikutuksia. Konserni noudattaa hyvän yrityskansalaisuuden periaatetta ottaen huomioon luonnon ja sen suojelemisen sekä ympäröivän yhteiskunnan toimintatavat kunnioittaen paikallisia kulttuureja.

Rauten toiminnan merkittävin vaikutus ympäristölle on välillinen ja syntyy Rauten teknologian käytöstä puutuoteteollisuuden tuotantoprosesseissa. Rauten kehittämän teknologian avulla puutuoteteollisuus voi vähentää oman toimintansa aiheuttamaa ympäristörasitusta merkittävästi muun muassa tehokkaamman puuraaka-aineen, lisäaineiden ja energian käytön kautta.

Konsernin omassa toiminnassa ei nähdä merkittäviä ympäristöriskejä, joilla saattaisi olla välitöntä vaikutusta konsernin liiketoimintaan tai taloudelliseen asemaan. Nastolan päätuotantoyksiköissä ympäristöasioita hallinnoidaan sertifioidun ympäristöjärjestelmän mukaan. Myös yhteistyökumppani- ja alihankkijaverkoston toiminta ja eettiset periaatteet tarkastetaan järjestelmällisesti.

Rauten omassa tuotannossa pyritään jatkuvasti vähentämään energiankulutusta ja jätemääriä sekä kehittämään työympäristöä.

LIIKETOIMINNAN KAUSIVAIHTELUT

Konsernin liikevaihto ja käyttöpääoma vaihtelevat vuosineljänneksittäin johtuen erilaisista projektitoimituksista ja niiden ajoittumisesta. Liiketoimintaan ei liity säännönmukaista kausivaihtelua.

RISKIT JA RISKIENHALLINTA

Konsernin tunnistetut pääriskialueet liittyvät liiketoiminnan luonteeseen ja liiketoimintaympäristöön, rahoitukseen sekä vahinkoihin. Merkittävimmiksi liiketoimintariskeiksi on tunnistettu talouden suhdannekierrosta johtuva kysynnän vaihtelu sekä toimitus- ja teknologiariskit.

Maailmantalouden tilanne ja epävarmuus sen kehittymisestä ylläpitävät lähiajan riskejä. Muutamien euromaiden ja Yhdysvaltojen velkaantumiseen liittyvät uhkat kasvattavat epävarmuutta maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehityksestä. Rauten osalta merkittävimmät riskit liittyvät liikevaihdon ja kannattavuuden kehittymiseen.

Konsernissa ei ole vireillä sellaisia oikeudenkäyntejä tai muita keskeneräisiä riita-asioita eikä konsernin toimintaan liity muitakaan hallituksen tiedossa olevia juridisia riskejä, jotka vaikuttaisivat olennaisesti yrityksen toiminnan jatkuvuuteen.

Liiketoimintariskit

Suhdanteiden vaikutus liiketoimintaan

Rauten liiketoiminnalle on luonteenomaista investointikysynnän herkkyys maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suhdanteiden vaihteluille sekä projektityyppisen liiketoiminnan syklisyys. Kysynnän vaihtelun vaikutusta konsernin tulokseen pyritään vähentämään kasvattamalla teknologiapalvelujen osuutta, lisäämällä liiketoimintaa markkina-alueilla, joilla nykyinen markkinaosuus on pieni, ja kehittämällä tuotteita kokonaan uusille asiakasryhmille sekä kehittämällä alihankintaverkostoa.

Toimitukset ja teknologia

Rauten liiketoiminnasta pääosa muodostuu projektityyppisistä toimituksista, joihin sisältyy riskejä kunkin asiakkaan lopputuotteeseen, tuotantomenetelmiin tai raaka-aineisiin liittyvistä räätälöidyistä ratkaisuista. Tarjous- ja neuvotteluvaiheessa joudutaan ottamaan riskejä luvattavien suoritusarvojen osalta sekä tekemään arvioita toteutuksen kustannuksista.

Raute panostaa voimakkaasti tuotekehitykseen. Uusien teknologioiden tuotekehitysvaiheeseen liittyy riskiä siitä, että hanke ei johda teknisesti tai kaupallisesti hyväksyttävään ratkaisuun. Kehitystyön tuloksena syntyvien uusien ratkaisujen toimivuus ja kapasiteetti voidaan todentaa täysimittaisesti vasta tuotanto-olosuhteissa asiakastoimituksen yhteydessä.

Sopimus-, tuotevastuu-, toteutus-, kustannus- sekä kapasiteettiriskejä hallitaan ISOsertifioidun laatujärjestelmän mukaisilla projektihallinnan menettelyillä. Teknologiariskiä rajataan toimitussopimuksen ehdoissa sekä rajoittamalla samanaikaisten ensitoimitusten määrää.

Kehittyvät markkinat

Rauten tavoitteena on kasvattaa paikallista liiketoimintaansa mm. Kiinassa ja Venäjällä, joissa toimimiseen liittyy mahdollisuuksien lisäksi myös kehittyville markkinoille tyypillisiä riskejä. Tietoturvaan liittyviä riskejä hallitaan määritellyllä tietoturvapolitiikalla.

Henkilöstö

Osaamisen säilyttäminen ja kehittäminen sekä henkilöstöresurssien riittävyyden hyvä hallinta ovat erityisen tärkeitä syklisessä liiketoiminnassa. Jatkuvuutta varmistetaan seuraamalla ikärakenteen kehitystä, systemaattisella henkilöstöjohtamisella ja panostamalla työhyvinvointiin.

Rahoitusriskit

Konsernin kansainvälisen liiketoiminnan merkittävimmät rahoitusriskit ovat sopimusvastapuoliin liittyvä luottotappioriski ja valuuttakurssiriski. Lisäksi konserni altistuu maksuvalmiusriskille sekä korko- ja hintariskeille.

Asiakkaiden maksukykyyn liittyvää luottotappioriskiä hallitaan kattamalla maksamaton kauppahinta pankkitakuulla, remburssilla tai muulla vakuudella. Konsernin likvidit varat ovat pääosin pohjoismaisissa pankeissa.

Konsernin päävaluutta on euro. Merkittävimmät valuuttakurssiriskit aiheutuvat seuraavista valuutoista: Kanadan dollari (CAD), Yhdysvaltain dollari (USD), Venäjän rupla (RUB) ja Kiinan juan (CNY). Valuuttariskien suojauksessa käytetään pääasiassa

valuuttatermiinisopimuksia. Tarjousaikaisilta valuuttakurssiriskeiltä suojaudutaan käyttämällä valuuttaklausuuleja. Esisopimuksiin liittyviä valuuttariskejä suojataan tapauskohtaisesti valuuttaoptiosopimuksilla.

Konserni on varautunut projektiliiketoimintaan sitoutuvan käyttöpääoman vaihteluihin ja mahdollisiin rahan saatavuuden häiriötilanteisiin ottamalla pitkäaikaista lainaa. Yhtiön vaihtuvakorkoisiin lainoihin liittyvä korkoriski on suojattu koronvaihtosopimuksilla. Konsernin korkoriski kohdistuu pääosin likvidien varojen tuottotasoon.

Vahinkoriskit

Rauten merkittävimpiä yksittäisiä omaisuus- ja keskeytysvahinkoriskejä ovat tulipalo, vakava kone- tai tietojärjestelmärikkoontuminen Nastolan päätuotantoyksikössä, jonne koko konsernin avainteknologian tuotanto- sekä suunnittelu-, talous- ja toiminnanohjausjärjestelmät on keskitetty.

Muita vahinkoriskejä ovat mm. työturvallisuusriskit, joita hallitaan aktiivisella, riskejä ehkäisevällä toiminnalla, kuten henkilöstön jatkuvalla kouluttamisella ja tutkimalla myös kaikki läheltä piti –tapaukset. Työturvallisuus ja ergonomia ovat jatkuvan kehittämisen kohteita.

Rauten tuotannollinen toiminta ei aiheuta merkittäviä ympäristöriskejä. Nastolan pääyksiköillä on ISO-sertifioitu ympäristöjärjestelmä, jonka periaatteita pyritään noudattamaan myös muissa toimipisteissä.

Konserni pyrkii suojautumaan vahinkoriskeiltä arvioimalla toimitilojaan ja prosessejaan riskienhallinnan kannalta ja pitämällä yllä varasuunnitelmia.

Globaalit ja paikalliset vakuutusohjelmat tarkistetaan säännöllisesti osana riskien kokonaishallintaa. Vakuutuksilla pyritään kattamaan riittävällä suojaustasolla kaikki ne riskit, jotka ovat taloudellisesti tai muista syistä järkevää hoitaa vakuuttamalla.

Riskienhallinnan järjestäminen

Rauten riskienhallintapolitiikan hyväksyy hallitus. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä sekä niiden tehokkuuden valvonnasta vastaa hallitus.

Konsernin yleiset riskienhallintaperiaatteet ja toimintapolitiikat sekä organisaation toimivaltuuksien rajat määrittelee johtoryhmä. Toimitusjohtaja ja talousjohtaja raportoivat hallitukselle säännöllisesti merkittävistä riskeistä.

Toimitusjohtaja vastaa riskienhallinnan periaatteiden toteutumisen valvonnasta koko konsernin ja kunkin konserniyhtiön toimitusjohtaja yhtiönsä osalta. Konsernin johtoryhmän jäsenet vastaavat kukin omasta vastuualueestaan yli yhtiörajojen.

Rautessa ei ole erillistä sisäisen tarkastuksen organisaatiota. Controller-toiminto toteuttaa hallituksen hyväksymää sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelmaa, kehittää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelyjä yhdessä operatiivisen johdon kanssa sekä valvoo riskienhallintaperiaatteiden, toimintapolitiikkojen ja toimivaltuuksien noudattamista.

KONSERNIRAKENNE

Konsernin juridisessa rakenteessa ei tapahtunut muutoksia vuoden 2011 aikana.

OSAKKEENOMISTAJAT

Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 1.787 ja katsauskauden lopussa 1.667. K-sarjan osakkeita omistaa 49 yksityishenkilöä (50). Johdon (hallitus, toimitusjohtaja ja tytäryhtiöiden toimitusjohtajat) omistusosuus oli 7,2 prosenttia (7,1 %) yhtiön osakkeista ja 13,9 prosenttia (13,3 %) äänimäärästä. Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 1,5 prosenttia (2,1 %).

Yhtiö ei saanut vuoden 2011 aikana liputusilmoituksia.

TILINTARKASTAJAT

Raute Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 13.4.2011 valittiin tilintarkastajaksi KHTyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT-tilintarkastaja Janne Rajalahti.

HALLINNOINTI

Raute Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010. Raute poikkeaa suosituksesta 22 nimitysvaliokunnan jäsenten valinnassa siten, että nimitysvaliokuntaan valitaan yhtiön hallinto-ohjeen mukaisesti yksi hallituksen ulkopuolinen jäsen, joka on merkittävää äänivaltaa edustavien osakkeenomistajien keskuudestaan nimeämä henkilö. Hallitus pitää poikkeamista perusteltuna ottaen huomioon yhtiön omistusrakenne ja mahdollisuus huomioida merkittävien osakkeenomistajien odotuksia jo hallituksen jäsenten valinnan valmisteluvaiheessa. Raute Oyj:n hallinnoinnin pääpiirteet ja yhtiön palkka- ja palkkioselvitys on julkaistu yhtiön internet-sivuilla www.raute.com.

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

Raute Oyj:n hallitus on käsitellyt Suomen arvopaperimarkkinalain 2 luvun 6 pykälän ja Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antaman Suomen listayhtöiden hallinnointikoodin 2010 suosituksen 54 mukaisen selvityksen Raute Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2011 (Corporate Governance Statement). Selvitys on laadittu toimintakertomuksesta erillisenä kertomuksena ja se julkaistaan yhdessä vuosikertomuksen ja tilinpäätöksen kanssa yhtiön internet-sivuilla.

HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA

Varsinainen yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja 3-5 hallituksen jäsentä.

Raute Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 13.4.2011 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi tutkija Sinikka Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander, KTM Mika Mustakallio ja KTM Pekka Suominen.

Hallitus valitsee toimitusjohtajan ja vahvistaa hänen toimisuhteensa ehdot palkkaetuineen.

Raute Oyj:n toimitusjohtajana jatkoi tekniikan lisensiaatti Tapani Kiiski. Hänet on nimitetty Raute Oyj:n toimitusjohtajaksi 16.3.2004. Toimisopimuksessa sovittu irtisanomisaika on kuusi kuukautta ja erokorvauksena maksetaan kuuden kuukauden palkkaa vastaava summa.

Yhtiöjärjestyksessä ei ole annettu hallitukselle tai toimitusjohtajalle tavanomaisesta poikkeavia toimivaltuuksia.

Yhtiöjärjestyksen muuttamista ja osakepääoman korottamista koskevat päätökset tehdään voimassa olevan osakeyhtiölain säännösten mukaisesti.

JOHTORYHMÄ

Raute-konsernin johtoryhmään kuuluivat toimitusjohtaja Tapani Kiiski (puheenjohtaja), talousjohtaja Arja Hakala, teknologiapalveluista vastaava johtaja Timo Kangas, teknologiasta ja operaatioista vastaava johtaja Petri Strengell ja Pohjois-Amerikan liiketoiminnasta vastaava johtaja Bruce Alexander sekä 26.9.2011 alkaen liiketoiminnan kehitysjohtaja Petri Lakka.

Johtoryhmän vastuualueita on muutettu 1.1.2012, josta alkaen Timo Kangas toimii EMEA:n liiketoiminnasta vastaavana johtajana sekä Petri Lakka teknologiapalveluista vastaavana johtajana.

OSAKKEET

Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä vuoden 2011 lopussa oli 4.004.758 kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161 kappaletta ja A-sarjan  sakkeita (1 ääni/osake) oli 3.013.597 kappaletta. Osakkeiden nimellisarvo on kaksi euroa. K-sarjan ja A-sarjan osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin ja yhtiön varoihin.

K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. Jos kantaosake siirtyy K-sarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti ja muilla K-sarjaan kuuluvien osakkeiden omistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä mainituin ehdoin.

Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Kaupankäyntitunnus on RUTAV. Vuoden 2011 aikana osakevaihto oli 522.287 kappaletta (646.052 kpl) ja yhteensä 4.289 tuhatta euroa (5.248 tuhatta euroa). Vaihdettu määrä vastasi 17 prosenttia (21 %) pörssinoteerattujen A-sarjan osakkeiden määrästä. A-sarjan osakkeen keskikurssi oli 8,57 euroa (8,21 e). Vuoden korkein noteeraus oli 11,55 euroa ja alin 6,05 euroa.

Yhtiön koko markkina-arvo oli vuoden 2011 lopussa 24,8 miljoonaa euroa (38,8 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen 31.12.2011 päätöskurssin 6,20 euroa (9,70 e) mukaisesti.

Raute Oyj:llä on NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa.

Muut osakkeisiin liittyvät tiedot on esitetty tämän tiedotteen numero-osassa.

OSINGONJAKO TILIKAUDELTA 2010

Varsinainen yhtiökokous 13.4.2011 päätti jakaa tilikaudelta 2010 osinkoa 0,30 euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä oli yhteensä 1,2 miljoonaa euroa, josta A-sarjan osakkeiden osuus oli yhteensä 904.079,10 euroa ja K-sarjan osakkeiden osuus yhteensä 297.348,30 euroa.

OMIEN OSAKKEIDEN OSTO- JA LUOVUTUSVALTUUTUS

Yhtiön hallituksella on yhtiökokouksen 13.4.2011 antama valtuutus päättää omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta voitonjakoon käytettävissä olevilla varoilla sekä niitä koskevasta suunnatusta osakeannista 400.000 kappaleen enimmäismäärään saakka. Hallitus ei ole käyttänyt valtuutusta vuoden 2011 aikana.

Tilikauden päättyessä yhtiöllä ei ollut hallussaan tai panttina yhtiön omia osakkeita.

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Raute Oyj sai 10.2.2012 yhteensä yli 50 miljoonan euron arvoiset tilaukset vaneritehtaan koneista ja laitteista Paneles Arauco S.A:lta Chileen. Koneet ja laitteet toimitetaan tammikuun alussa tulipalossa tuhoutuneen Nueva Aldean vaneritehtaan uudelleenrakennusprojektiin pääosin loppuvuoden 2012 aikana.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2012

Raute Oyj:n vuoden 2012 varsinainen yhtiökokous pidetään maanantaina 16.4.2012 Lahdessa Sibeliustalolla alkaen kello 18.00. Osakkeenomistajan, joka haluaa tuoda esityslistalle Raute Oyj:n yhtiökokouksessa käsiteltäväksi asian, on ilmotettava siitä kirjallisesti yhtiölle viimeistään 9.3.2012.

VUOSIKERTOMUKSEN JA TILINPÄÄTÖKSEN 2011 JULKISTAMINEN

Raute Oyj:n vuosikertomus ja konsernitilinpäätös 2011 julkaistaan viikolla 11.

HALLITUKSEN ESITYS OSINGONJAOSTA JA TULOKSEN KÄSITTELYSTÄ

Tilinpäätöksen 2011 mukaan jakokelpoiset varat ovat 6 379 tuhatta euroa.

Hallitus esittää 16.4.2012 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2011 maksetaan osinkoa A- ja K-sarjan osakkeille 0,30 euroa osaketta kohti ja loppuosa jakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan. Ehdotettu osingonmaksun täsmäytyspäivä on 19.4.2012 ja osingonmaksupäivä on 26.4.2012. Yhtiön taloudellisessa asemassa ei tilikauden päättymisen jälkeen ole tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna yhtiön maksukykyä.

NÄKYMÄT VUODELLE 2012

Rauten liiketoiminnalle on luonteenomaista investointikysynnän herkkyys maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suhdanteiden vaihteluille.

Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta johtuen Euroopan maiden sekä Yhdysvaltojen velkaantumiseen liittyvistä uhkista. Rauten asiakasteollisuuksien markkinatilanteen arvioidaan edelleen jatkuvan epävarmana. Vaneriteollisuuden parannusinvestoinnit laadun ylläpitämiseksi ja markkinaosuuksien säilyttämiseksi säilyvät lähitulevaisuudessa kohtuullisella tasolla, mikäli talouden epävarmuus ei kärjisty uudeksi kriisiksi.

Tuotantolinja- ja tehdaslaajuisia investointihankkeita on suunnitteluvaiheessa useilla markkina-alueilla.Hankkeiden toteutuminen ja ajoitus riippuu investoijien luottamuksesta puutuotteiden markkinatilanteen säilymiseen kohtuullisella tasolla sekä joillakin markkinaalueilla asiakkaiden hankkeiden rahoituksen järjestymisestä.

Vahvan rahoitus- ja markkina-aseman sekä tehtyjen kehitystoimenpiteiden ansiosta Rauten kyky vastata kasvavaan kysyntään markkinoiden elpyessä on hyvä. Toteutettujen  opeutustoimenpiteiden tuloksena kustannusrakenne on keventynyt ja liiketoiminta on aikaisempaa kannattavampaa myös vaikeassa markkinatilanteessa.

Vahvan tilauskannan ja neuvotteluvaiheessa olevien hankkeiden johdosta vuonna 2012 liikevaihto kasvaa merkittävästi vertailuvuodesta ja liiketulos on selvästi voitollinen.

 

TILINPÄÄTÖSLYHENNELMÄ JA LIITETIEDOT

           
Tilinpäätöstiedotteen numero-osassa esitetyt koko tilivuosia 2010 ja 2011 koskevat tiedot ovat tilintarkastettuja.    
Esitetyt osavuosikatsausluvut ovat tilintarkastamattomia.        
           
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA Liitetieto 1.10.-31.12. 1.10.-31.12. 1.1.–31.12. 1.1.–31.12.
(1 000 EUR)   2011 2010 2011 2010
           
LIIKEVAIHTO 3, 4, 5 14 934 13 396 74 323 62 867
           
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden              
varastojen muutos   -1 225 815 -184 351
           
Liiketoiminnan muut tuotot      23 10 168 4 580
           
Materiaalit ja palvelut   -5 561 -7 395 -39 404 -32 679
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut      15 -6 437 -6 418 -24 019 -23 467
Poistot   -518 -574 -2 128 -2 250
Liiketoiminnan muut kulut   -2 336 -2 166 -9 494 -8 091
Liiketoiminnan kulut yhteensä       -14 853 -16 554 -75 045 -66 487
           
LIIKETULOS   -1 121 -2 333 -738 1 311
% liikevaihdosta      -8 -17 -1 2
           
Rahoitustuotot   -60 266 705 728
Rahoituskulut   -10 -338 -1 093 -917
           
TULOS ENNEN VEROJA   -1 190 -2 406 -1 126 1 122
% liikevaihdosta   -8 -18 -2 2
           
Tuloverot 7 170 538 30 36
           
KAUDEN TULOS   -1 020 -1 868 -1 095 1 158
% liikevaihdosta   -7 -14 -1 2
           
Muut laajan tuloksen erät:          
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot       57 28 23 -20
Rahavirran suojaukset   19 -27 19 -19
Rahavirran suojauksiin liittyvät verot   -5 7 -5 5
Kauden laajan tuloksen erät verojen            
jälkeen yhteensä   71 8 37 -34
           
KAUDEN LAAJA TULOS   -949 -1 860 -1 058 1 124
           
Kauden tuloksen jakautuminen          
Emoyhtiön omistajille       -1 020 -1 868 -1 095 1 158
           
Kauden laajan tuloksen jakautuminen             
Emoyhtiön omistajille       -949 -1 860 -1 058 1 124
           
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta             
laskettu osakekohtainen tulos, euroa            
Laimentamaton osakekohtainen tulos   -0,25 -0,47 -0,27 0,29
Laimennusvaikutuksella oikaistu             
osakekohtainen tulos   -0,25 -0,47 -0,27 0,29
           
Osakkeet, 1 000 kpl          
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä          4 005 4 005 4 005 4 005
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä              
laimennettuna   4 005 4 005 4 005 4 005

 

       
KONSERNITASE Liitetieto 31.12. 31.12.
(1 000 EUR)   2011 2010
VARAT      
Pitkäaikaiset varat      
Aineettomat hyödykkeet 9 1 433 1 341
Aineelliset hyödykkeet 9 8 226 8 913
Muut rahoitusvarat   789 497
Saamiset   549 -
Laskennalliset verosaamiset        1 601 1 849
Yhteensä   12 598 12 599
       
Lyhytaikaiset varat      
Vaihto-omaisuus   5 059 4 574
Myyntisaamiset ja muut saamiset    5 9 298 11 770
Tuloverosaaminen   37 -
Rahavarat    25 674 24 090
Yhteensä   40 067 40 435
       
VARAT YHTEENSÄ   52 666 53 034
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT      
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma      
Osakepääoma   8 010 8 010
Ylikurssirahasto   6 498 6 498
Muut rahastot 15 187 36
Muuntoerot   23 35
Kertyneet voittovarat   8 447 8 490
Kauden tulos   -1 095 1 158
Emoyhtiön omistajien osuus omasta          
pääomasta   22 069 24 227
Oma pääoma yhteensä   22 069 24 227
       
Pitkäaikaiset velat      
Varaukset   123 57
Laskennalliset verovelat   - 337
Pitkäaikaiset korolliset velat    11 10 937 10 000
Yhteensä   11 060 10 394
       
Lyhytaikaiset velat      
Varaukset   697 612
Eläkevelvoitteet   98 91
Lyhytaikaiset korolliset velat 11 4 340 4 439
Saadut ennakkomaksut 5 5 589 5 243
Kauden verotettavaan tuloon perustuvat verovelat       416 -
Ostovelat ja muut velat   8 399 8 028
Yhteensä   19 537 18 413
       
Velat yhteensä   30 597 28 807
       
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ   52 666 53 034
       

 

       
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA   1.1.–31.12. 1.1.–31.12.
(1 000 EUR)   2011 2010
       
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA      
Myynnistä saadut maksut   64 268 57 338
Liiketoiminnan muista tuotoista saadut maksut      168 121
Maksut liiketoiminnan kuluista        -62 322 -63 416
Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja   2 113 -5 957
Maksetut korot ja maksut muista       
liiketoiminnan rahoituskuluista   -346 -650
Saadut korot ja muut tuotot liiketoiminnasta      357 394
Saadut osingot liiketoiminnasta       108 118
Maksetut välittömät verot   298 -18
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)   2 531 -6 114
       
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA      
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin           
hyödykkeisiin   -1 589 -2 067
Investoinnit myytävissä oleviin sijoituksiin       -293 -11
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden           
luovutustulot   133 6 448
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)   -1 748 4 370
       
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA      
Pitkäaikaisten ja lyhytaikaisten       
saamisten vähennys   1 000 2 000
Lyhytaikaisten lainojen lisäys       163 -
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut       -115 -228
Pitkäaikaisten lainojen lisäys       11 000 -
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut       -10 000 -4 088
Maksetut osingot   -1 201 -
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)   846 -2 316
       
RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C)   1 629 -4 060
lisäys (+)/vähennys (-)      
       
RAHAVARAT TILIKAUDEN ALUSSA*   24 090 27 900
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS   -45 251
RAHAVARAT TILIKAUDEN LOPUSSA*   25 674 24 090
       
RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT       
TASEESSA TILIKAUDEN LOPUSSA      
Rahavarat    25 674 24 090
YHTEENSÄ   25 674 24 090
       
*Rahavaroihin luetaan käypään arvoon tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat sekä rahat 
ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen kuukauden sisällä.    

 

           
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA        
  Osake- Ylikurssi- Muut Muunto- Kertyneet
(1 000 EUR) pääoma rahasto rahastot erot voittovarat
OMA PÄÄOMA 1.1.2011 8 010 6 498 36 35 9 648
Katsauskauden tulos - - - - -1 095
Muut laajan tuloksen erät:          
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot - - - -12 -
Rahavirran suojaukset, verojen jälkeen - - 14 - -
Kauden laaja tulos  - - 14 -12 -1 095
Maksetut osingot - - - - -1 201
Omana pääomana suoritettavat          
osakeperusteiset liiketoimet - - 137 - -
Siirrot erien välillä - - - - -
OMA PÄÄOMA  31.12.2011 8 010 6 498 187 23 7 351
           
LASKELMA  KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (jatkuu)      
  Emoyhtiön        
  osakkaille       OMA
  kuuluva       PÄÄOMA
(1 000 EUR) osuus       YHTEENSÄ
OMA PÄÄOMA 1.1.2011 24 227       24 227
Katsauskauden tulos -1 095       -1 095
Muut laajan tuloksen erät:          
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot      -12       -12
Rahavirran suojaukset, verojen jälkeen 14       14
Kauden laaja tulos  -1 093       -1 093
Maksetut osingot -1 201       -1 201
Omana pääomana suoritettavat          
osakeperusteiset liiketoimet 137       137
Siirrot erien välillä -       -
OMA PÄÄOMA  31.12.2011 22 069       22 069
           
           
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA          
  Osake- Ylikurssi- Muut Muunto- Kertyneet
(1 000 EUR) pääoma rahasto rahastot erot voittovarat
OMA PÄÄOMA 1.1.2010 8 010 6 498 294 55 8 196
Katsauskauden tulos - - - - 1 158
Muut laajan tuloksen erät:          
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot         - - - -20 -
Rahavirran suojaukset, verojen jälkeen - - -14 - -
Kauden laaja tulos  - - -14 -20 1 158
Maksetut osingot - - - - -
Omana pääomana suoritettavat              
osakeperusteiset liiketoimet - - 50 - -
Siirrot erien välillä - - -294 - 294
OMA PÄÄOMA  31.12.2010 8 010 6 498 36 35 9 648
           
LASKELMA  KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (jatkuu)          
  Emoyhtiön        
  osakkaille       OMA
  kuuluva       PÄÄOMA
(1 000 EUR) osuus       YHTEENSÄ
OMA PÄÄOMA 1.1.2010 23 053       23 053
Katsauskauden tulos 1 158       1 158
Muut laajan tuloksen erät:          
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot      -20       -20
Rahavirran suojaukset, verojen jälkeen -14       -14
Kauden laaja tulos    1 124       1 124
Maksetut osingot -       -
Omana pääomana suoritettavat              
osakeperusteiset liiketoimet 50       50
Siirrot erien välillä -       -
OMA PÄÄOMA  31.12.2010 24 227       24 227
           

 

LIITETIEDOT          
           
1. Perustiedot          
Raute-konserni on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiayritys. Asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia  
yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL. Rauten teknologiatarjonta kattaa koko  
tuotantoprosessin koneet ja laitteet.Rauten kokonaispalvelukonsepti lähtee tuotteen elinkaaren hallinnasta ja   
Rauten ratkaisuihin kuuluvat kattavan laitetarjonnan lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen  
kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipaikka sijaitsee Nastolassa. Muut omat   
tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa sekä Kajaanissa.    
Myyntiverkosto on maailmanlaajuinen.          
           
Raute-konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö Raute Oyj   
(Y-tunnus FI01490726), jonka A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ryhmässä  
Teollisuustuotteet ja -palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on Rautetie 2,   
15550 Nastola ja postiosoite on PL 69, 15551 Nastola.           
           
Konsernitilinpäätöksen tiedot ovat saatavissa internet-osoitteesta www.raute.com ja konsernin emoyhtiön  
päätoimipaikasta, Rautetie 2, 15550 Nastola.             
           
Raute Oyj:n hallitus on kokouksessaan 14.2.2012 käsitellyt konsernitilinpäätöksen ajalta 1.1.–31.12.2011 ja  
hyväksynyt sen julkistettavaksi tämän tiedotteen mukaisena.            
           
2. Laatimisperiaatteet          
Raute Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2011 on laadittu standardin IAS 34 Osavuosikatsaukset mukaisesti.  
Tilinpäätöstiedote ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä. Tilinpäätös liitetietoineen  
julkaistaan täydellisenä vuosikertomuksen yhteydessä viikolla 11.        
           
Raute Oyj:n konsernitilinpäätös 1.1.–31.12.2011 on laadittu Euroopan unionissa sovellettavaksi hyväksyttyjen  
kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti, ja sitä   
laadittaessa on noudatettu 31.12.2011 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja.   
Konsernitilinpäätöksen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.   
           
Konsernitilinpäätös on laadittu noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin vuonna 2010 lukuun ottamatta   
seuraavia uusia standardeja, tulkintoja ja muutoksia olemassa oleviin standardeihin, joita konserni on soveltanut   
1.1.2011 alkaen:             
- IAS 24 Lähipiiriä koskevat tiedot tilinpäätöksessä, uudistettu        
- IAS 32 Liikkeeseen laskettujen oikeuksien luokittelu, muutos        
- IFRIC 19 Rahoitusvelkojen kuolettaminen oman pääoman ehtoisilla instrumenteilla      
- IFRIC 14 Etukäteen suoritetut vähimmäisrahastointivaatimukseen perustuvat maksut, muutos    
- Vuotuiset parannukset standardeihin ja tulkintoihin.          
           
Uusilla standardeilla, tulkinnoilla ja muutoksilla ei ole ollut vaikutusta konsernitilinpäätökseen.    
           
Kaikki tilinpäätöstiedotteen luvut on esitetty tuhansina euroina, jos ei toisin ole todettu. Pyöristyksistä johtuen    
tilinpäätöstiedotteen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa    
esitetystä summaluvusta. Suluissa esitetyillä luvuilla on viitattu vastaaviin lukuihin vertailukaudelta.       
           
Tilinpäätöksen laatiminen IFRS-standardien mukaisesti edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden tekemistä   
ja harkintaa laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat tilinpäätöshetken   
parhaaseen näkemykseen, liittyy niihin riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat tämän vuoksi poiketa   
näistä arvioista.           

 

           
3. Segmenttitiedot          
Toimintasegmentti          
Raute-konsernin toiminnot kuuluvat kokonaisuudessa puutuoteteknologiasegmenttiin. Ylin operatiivinen päätöksentekijä,
joka vastaa resurssien kohdistamisesta toimintasegmentille ja sen tuloksen arvioinnista, on Raute Oyj:n hallitus.   
Hallitus seuraa kannattavuutta liiketulostunnusluvulla.        
           
Rauten liiketoimintamallin, toiminnan luonteen ja hallintorakenteen perusteella puutuoteteknologiasegmenttinä raportoitava 
toimintasegmentti muodostuu koko konsernista ja segmentin tiedot ovat yhtenevät koko konsernin tietojen kanssa.   
           
Toimintasegmenttijako perustuu konsernin sisäiseen päätöksentekojärjestykseen ja on yhdenmukainen ylimmälle operatiiviselle
päätöksentekijälle toimitettavan taloudellisen raportoinnin kanssa. Segmenttiraportoinnissa noudatetaan konsernitilinpäätöksen
laatimisperiaatteita.          
           
  31.12.   31.12.    
Puutuoteteknologia 2011   2010    
Liikevaihto 74 323   62 867    
Liiketulos -738   1 311    
Varat 52 666   53 034    
Velat 30 597   28 807    
Investoinnit 1 885   2 224    
           
Puutuoteteknologiasegmentin 31.12.   31.12.    
varat maantieteellisesti 2011 % 2010 %  
Suomi 46 196 88 44 006 83  
Pohjois-Amerikka 3 305 6 3 730 7  
Kiina 1 550 3 4 129 8  
Venäjä 1 302 2 880 2  
Etelä-Amerikka 170 0 160 0  
Muut 143 0 129 0  
YHTEENSÄ 52 666 100 53 034 100  
           
Puutuoteteknologiasegmentin 31.12.   31.12.    
investoinnit maantieteellisesti 2011 % 2010 %  
Suomi 1 824 97 590 27  
Pohjois-Amerikka 22 1 1 606 72  
Kiina 36 2 7 0  
Venäjä - - - -  
Etelä-Amerikka 2 0 21 1  
Muut 1 0 - -  
YHTEENSÄ 1 885 100 2 224 100  
           
4. Myyntituotot          
Liikevaihdon pääosa muodostuu puutuoteteknologian projektitoimituksista ja teknologiapalveluihin kuuluvista modernisoinneista, 
jotka on käsitelty pitkäaikaishankkeina. Muu liikevaihto koostuu puutuoteteollisuudelle toimitettavista teknologiapalveluista, kuten
varaosa- ja kunnossapitopalveluista sekä asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä palveluista.  
           
Projektitoimitukset ja teknologiapalveluihin kuuluvat modernisoinnit sisältävät sekä tuote- että palvelumyyntiä, joten konsernin
liikevaihdon jakautumista puhtaaseen tuote- ja palvelumyyntiin ei voida esittää luotettavasti.    
           
Isot toimitusprojektit voivat tilapäisesti nostaa eri asiakkaiden osuuden konsernin liikevaihdosta yli 10 prosentin. Tilikauden 2011
lopussa konsernilla oli kaksi asiakasta (2), joiden osuus konsernin liikevaihdosta tilapäisesti ylitti 10 prosenttia. Toisen asiakkaan
osuus konserniliikevaihdosta oli 16 prosenttia ja toisen 15 prosenttia.        
           
Liikevaihdon jakauma 1.1.–31.12.   1.1.–31.12.    
markkina-alueittain 2011 % 2010 %  
Venäjä 26 026 35 18 627 30  
Aasian-Tyynenmeren alue 18 299 25 18 442 29  
Muu Eurooppa 10 593 14 8 805 14  
Suomi 8 891 12 5 094 8  
Pohjois-Amerikka 6 090 8 9 551 15  
Etelä-Amerikka 4 301 6 2 212 4  
Muut 124 0 136 0  
YHTEENSÄ 74 323 100 62 867 100  
           

 

           
5. Pitkäaikaishankkeet       31.12. 31.12.
        2011 2010
Liikevaihto          
Valmistusasteen mukainen liikevaihto         58 760 51 860
Muu liikevaihto       15 563 11 007
YHTEENSÄ       74 323 62 867
           
Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta luovuttamatta olevien          
pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi kirjattu määrä         45 250 50 784
           
Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta oleva määrä (tilauskanta)        35 034 31 799
           
Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo ylittää laskutetut ennakkomaksut      
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä     16 805 31 848
- saadut ennakkomaksut       13 431 27 137
Hankesaamiset       3 374 4 711
           
Projektit, joiden laskutetut ennakot ylittävät valmistusasteen mukaisen arvon      
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä     28 445 18 936
- saadut ennakkomaksut       33 704 23 315
Hankevelka       5 259 4 379
           
Erittely yhdistellyistä vastaavien ja vastattavien eristä             
Maksetut ennakkomaksut       101 147
Taseen vaihto-omaisuuteen sisältyvät ennakkomaksut     101 147
           
6. Henkilöstön määrä, henkilöä       31.12. 31.12.
        2011 2010
Tehollinen keskimäärin          457 438
Kirjoilla keskimäärin       475 512
Kirjoilla kauden lopussa       464 495
- josta ulkomailla työskentelevien osuus           117 129
           
7. Tuloverot          
Veroina on tuloslaskelmassa esitetty konserniin kuuluvien yritysten tilikauden tuloksia vastaavat arvioidut tilikauden verot ja
aikaisempien tilikausien verojen oikaisut sekä laskennallisten verojen muutos. Verotettavaan tuloon perustuva vero on
laskettu verotettavasta tulosta kunkin maan voimassaolevan verokannan mukaan. Verot on merkitty tuloslaskelmaan, 
paitsi silloin kun ne liittyvät muihin laajan tuloksen eriin tai suoraan omaan pääomaan kirjattuihin eriin. Tällöin myös vero on 
kirjattu vastaavasti muihin laajan tuloksen eriin tai suoraan omaan pääomaan.      
           
Laskennalliset verot on laskettu kaikista kirjanpidon ja verotuksen väliaikaisista eroista käyttämällä tilipäätöspäivään   
mennessä säädettyjä verokantoja. Suurimmat jaksotuserot syntyvät aineellisten käyttöomaisuushyödykkeiden poistoista. 
Taseessa on esitetty laskennallinen verovelka kokonaisuudessaan. Laskennallinen verosaaminen on esitetty siihen   
määrään asti kun on todennäköistä, että tulevaisuudessa syntyy verotettavaa tuloa, jota vastaan väliaikainen ero voidaan 
hyödyntää.          
           
8. Tutkimus- ja kehittämismenot       31.12. 31.12.
        2011 2010
Tilikauden tutkimus- ja kehittämismenot           2 020 1 849
Aikaisemmin aktivoitujen kehittämismenojen poistot       262 395
Kehittämismenoja aktivoitu taseeseen          -209 -41
Tilikaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot     2 072 2 203

 

           
9. Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden        31.12. 31.12.
muutokset       2011 2010
Aineettomat hyödykkeet             
Hankintameno tilikauden alussa           11 759 11 462
Muuntoero valuuttamuutoksista           16 71
Lisäykset          609 151
Siirrot erien välillä         63 75
Hankintameno tilikauden lopussa           12 447 11 759
           
Kertyneet poistot tilikauden alussa           -10 420 -9 631
Muuntoero valuuttamuutoksista          -8 -16
Siirrot erien välillä       18 -
Tilikauden poisto          -604 -771
Kertyneet poistot tilikauden lopussa          -11 013 -10 420
           
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo tilikauden alussa      1 341 1 831
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo tilikauden lopussa       1 433 1 341
           
Aineelliset hyödykkeet             
Hankintameno tilikauden alussa          43 714 42 022
Muuntoero valuuttamuutoksista           117 1 696
Lisäykset           983 2 060
Vähennykset           -67 -1 989
Siirrot erien välillä            -285 -75
Hankintameno tilikauden lopussa           44 463 43 714
           
Kertyneet poistot tilikauden alussa           -34 801 -31 755
Muuntoero valuuttamuutoksista           -96 -1 568
Siirrot erien välillä       202 -
Tilikauden poisto           -1 541 -1 478
Kertyneet poistot tilikauden lopussa           -36 236 -34 801
           
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo tilikauden alussa        8 913 10 267
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo tilikauden lopussa       8 226 8 913
           
10. Lähipiiritapahtumat          
Raute-konsernin lähipiiriin kuuluvat hallituksen jäsenet, toimitusjohtaja ja muu konsernin johtoryhmä sekä Rauten  
sairauskassa. Yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti Raute Oyj:n hallitus on myöntänyt yhtiön johdolle optio-oikeuksia.
Optio-ohjelman 2010 ehtojen pääkohdat sekä luovutettujen optioiden vaikutus tilikauden tulokseen on esitetty kohdassa 15.
Muut konsernin johdon työsuhde-etuudet julkaistaan vuosikertomuksen yhteydessä viikolla 11.    
           
11. Korolliset velat       31.12. 31.12.
        2011 2010
Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat        10 937 10 000
Lyhytaikaiset korolliset velat            4 340 4 439
YHTEENSÄ       15 277 14 439
           
Korollisten rahoitusvelkojen maturiteettijakauma        
Rahoitusvelka     Lyhytaikainen Pitkäaikainen Yhteensä
Eläkelainat (TyEL)     2 000 2 000 4 000
Rahoituslaitoslainat     2 240 8 937 11 177
Muut lainat     100 - 100
Yhteensä     4 340 10 937 15 277
           
Tilikauden aikana Raute Oyj on nostanut valuuttamääräisen rahoituslaitoslainan 52,9 miljoonaa Ruotsin kruunua ja  
euromääräisen rahoituslaitoslainan 5,0 miljoonaa euroa. Valuuttamääräisen lainan korko- ja valuuttariski on suojattu 
koron- ja valuutanvaihtosopimuksella. Euromääräinen laina on kiinteäkorkoinen.       

 

           
12. Muut vuokrasopimukset       31.12. 31.12.
Konserni vuokralleottajana          2011 2010
Ei-purettavissa olevien muiden vuokrasopimusten perusteella                
maksettavat vähimmäisvuokrat:             
- Yhden vuoden kuluessa          546 547
- Vuotta pitemmän ajan ja enintään viiden vuoden kuluttua             1 358 1 157
- Yli viiden vuoden kuluttua       523 701
YHTEENSÄ          2 426 2 406
           
Konserni on vuokrannut osan käyttämistään toimisto- ja tuotantotiloista. Vuokrasopimukset ovat toistaiseksi voimassaolevia     
sekä määräaikaisia. Määräaikaisiin sopimuksiin sisältyy mahdollisuus jatkaa sopimusta alkuperäisen päättymispäivän jälkeen.     
           
13. Vakuudet ja vastuusitoumukset          
Konsernilla on yhteensä 5 miljoonan euron (10 Me) kahdenkeskiset pitkäaikaiset luottojärjestelysopimukset, joista  
luottolimiitteinä oli 31.12.2011 nostettavissa 5 miljoonaa euroa (10 Me). Käyttämättömän luottolimiitin vakuutena   
on 3 miljoonan euron yrityskiinnitys.          
           
Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron (10 Me) kotimainen yritystodistusohjelma, jonka puitteissa yhtiö voi laskea liikkeelle  
alle vuoden mittaisia yritystodistuksia. Ohjelman järjestäjänä toimii Nordea Pankki Suomi Oyj.        
           
        31.12. 31.12.
        2011 2010
Omasta puolesta annetut vakuudet          
Rahoituslaitoslainat       11 177 -
- Yrityskiinnitykset       6 700 -
           
TyEL-lainat       4 000 14 000
- Yrityskiinnitykset       1 200 6 700
- Pantatut varat       - 1 000
- Luottovakuusjärjestelyt       2 800 4 900
           
Muut lainat       100 100
- Kiinteistökiinnitykset       101 134
           
Kaupalliset pankkitakaukset omasta ja           
konserniyhtiöiden puolesta       18 472 10 154
           
Vakuusjärjestelyt konserniyhtiöiden puolesta          
Rahoituslaitoslainat       240 227
- Yrityskiinnitykset       240 200
- Vastasitoumukset       - 3 100
           
Muut vuokrasopimukset       2 426 2 406
           
Lainat ja takaukset lähipiirille          
Johdolle ei ole annettu lainoja. Emoyhtiö Raute Oyj:llä oli tilinpäätöksessä 31.12.2011 lainasaamisia tytäryhtiöltään   
Raute Service LLC:ltä 355 tuhatta euroa (355 tuhatta euroa) ja Raute Canada Ltd.:ltä 1 152 tuhatta euroa (0 tuhatta euroa). 
Raute Oyj:llä oli 100 tuhannen euron (100 tuhatta euroa) velka Rauten sairauskassalle.    
           
Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia.      
           

 

14. Johdannaissopimukset       31.12. 31.12.
        2011 2010
Valuuttajohdannaisia käytetään suojaustarkoituksessa.        
           
Valuuttatermiinien nimellisarvot          
Taloudellinen suojaus          
- Rahoitukseen liittyvät       1 211 189
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät          637 283
           
Valuuttatermiinien käyvät arvot          
Taloudellinen suojaus          
- Rahoitukseen liittyvät       -32 -
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät          4 2
           
Koron- ja valuutanvaihtosopimukset          
- Nimellisarvo       5 937 -
- Käypä arvo       -285 -
           
15. Osakeperusteiset maksut          
Vuoden 2010 optio-ohjelmasta myönnettyjen optioiden käypä arvo kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan optioiden ansainta-aikana.   
Tilikauden 2010 aikana luovutetut optiot on arvostettu käypään arvoon niiden myöntämishetkellä. Tilikauden 2011 aikana
Rauten Oyj:n hallitus on yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti myöntänyt yhteensä 80 000 kappaletta tunnuksella 2010 B 
merkittyä optio-oikeutta konsernin avainhenkilöille. Myönnetyt optiot on arvostettu käypään arvoon niiden myöntämishetkellä.
           
Tilikaudella myönnettyjen optiojärjestelyjen keskeiset ehdot ovat:        
Järjestelyn luonne Osakeoptio        
Myöntämispäivä 31.5.2011        
Myönnetyt optiot 75 000 kpl        
Toteutushinta 9,83 euroa        
Osakkeen markkina-arvo myöntämishetkellä  10,50 euroa         
Voimassaoloaika  3 vuotta        
Merkintäaika 1.3.2014-31.3.2017      
Toteutus Osakkeina        
           
Järjestelyn luonne Osakeoptio        
Myöntämispäivä 26.9.2011        
Myönnetyt optiot 5 000 kpl        
Toteutushinta 9,83 euroa        
Osakkeen markkina-arvo myöntämishetkellä  7,33 euroa         
Voimassaoloaika  3 vuotta        
Merkintäaika 1.3.2014-31.3.2017      
Toteutus Osakkeina        
           
Optiojärjestelyistä on kirjattu tilikauden aikana kuluksi tuloslaskelmaan yhteensä 137 tuhatta euroa.    
           
16. Käytetyt valuuttakurssit          
        1.1.–31.12. 1.1.–31.12.
Tuloslaskelma, euroa       2011 2010
USD (Yhdysvaltain dollari)       1,3917 1,3268
CAD (Kanadan dollari)       1,3756 1,3665
SGD (Singaporen dollari)       1,7491 1,8080
CLP (Chilen peso)       672,0723 675,8537
RUB (Venäjän rupla)       40,8797 40,2780
CNY (Kiinan juan)       8,9958 8,9805
           
        31.12. 31.12.
Tase, euroa       2011 2010
USD (Yhdysvaltain dollari)       1,2939 1,3362
CAD (Kanadan dollari)       1,3215 1,3322
SGD (Singaporen dollari)       1,6819 1,7136
CLP (Chilen peso)       680,1710 626,1104
RUB (Venäjän rupla)       41,7650 40,8200
CNY (Kiinan juan)       8,3499 8,7873

 

           
17. Hallituksen esitys osingonjaosta ja tuloksen käsittelystä        
Raute Oyj:n hallitus ehdottaa 16.4.2012 pidettävälle varsinaiselle yhtiökokoukselle 2012, että tilikaudelta 2011 jaetaan 
osinkoa 0,30 euroa A- ja K-sarjan osaketta kohti eli yhteensä 1 201 tuhatta euroa ja loppuosa, 5 178 tuhatta euroa,  
jätetään omaan pääomaan.          
           
18. Tilikauden jälkeiset tapahtumat          
Raute Oyj julkaisi 10.2.2012 pörssitiedotteen yhteensä yli 50 miljoonan euron arvoisten tilausten saamisesta.  
Saadut tilaukset eivät sisälly tilauskantaan 31.12.2011.        
           

 

           
TUNNUSLUVUT       1.1.–31.12. 1.1.–31.12.
        2011 2010
           
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %          -0,1 5,1
Oman pääoman tuotto (ROE), %       -4,7 4,9
           
Gearing, %       -47,1 -39,8
Omavaraisuusaste, %       46,9 50,7
           
Tilauskanta, Me          36 33
Uudet tilaukset, Me           77 72
Viennin osuus liikevaihdosta, %            88,0 91,9
Liikevaihdon muutos, %          18,2 71,6
           
Bruttoinvestoinnit, Me           1,9 2,2
% liikevaihdosta           2,5 3,5
           
Tutkimus- ja kehittämismenot, Me            2,0 1,8
% liikevaihdosta            2,7 2,9
           
Osakekohtainen tulos (EPS), euroa             
-  laimentamaton       -0,27 0,29
-  laimennusvaikutuksella oikaistu            -0,27 0,29
Oma pääoma/osake, euroa          5,51 6,05
Osinko/K-sarjan osake, euroa       0,30* 0,30
Osinko/A-sarjan osake, euroa        0,30* 0,30
Osinko/tulos, %           -109,7* 103,8
Efektiivinen osinkotuotto, %          4,8* 3,1
           
Osakkeen kurssi tilikauden lopussa, euroa            6,20 9,70
Osakkeiden lukumäärä              
-  painotettu keskiarvo, 1 000 kpl       4 005 4 005
-  laimennettuna, 1 000 kpl       4 005 4 005
           
*Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle.          
           
           
Tunnuslukujen laskentakaavat          
           
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), % = Tulos ennen veroja + rahoituskulut   x 100
  Oma pääoma + korolliset rahoitusvelat (Tilikauden keskiarvo)    
           
Oman pääoman tuotto (ROE), % = Voitto/tappio       x 100
  Oma pääoma (Tilikauden keskiarvo)    
           
Korolliset nettovelat = Korolliset velat ./. (rahavarat + käypään arvoon   
  tulosvaikutteisesti kirjattavat rahoitusvarat)    
           
Gearing, % = Korolliset nettorahoitusvelat         x 100
  Oma pääoma         
           
Omavaraisuusaste, % = Oma pääoma       x 100
  Taseen loppusumma ./. saadut ennakot    
           
Laimentamaton tulos/osake, euroa = Tilikauden tulos      
  Osakkeiden osakeantioikaistu lukumäärä keskimäärin tilikauden aikana    
           
Laimennusvaikutuksella oikaistu  Laimennusvaikutuksella oikaistu tilikauden tulos       
tulos/osake, euroa = Laimennusvaikutuksella oikaistu osakkeiden osakeantikorjattu    
  keskimääräinen lukumäärä         
           
Oma pääoma/osake, euroa = Emoyhtiön osakkeenomistajille kuuluva oma pääoma      
  Osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilikauden lopussa      
           
Osinko/osake, euroa = Tilikauden osingonjako      
  Osakkeiden laimentamaton lukumäärä tilikauden lopussa   
           
Osinko/tulos, % = Osinko/osake       x 100
  Tulos/osake        
           
Efektiivinen osinkotuotto, % = Osinko/osake       x 100
  Tilikauden päätöskurssi      
           
Hinta/voitto-suhde (P/E-luku) = Tilikauden päätöskurssi      
  Tulos/osake        
           
Osakkeiden vaihdon kehitys  Osakkeiden vaihdon kehitys ilmoitetaan tilikauden aikana vaihdettujen 
lukumääränä ja prosentteina osakkeiden lukumääränä sekä sen prosentuaalisena osuutena osakesarjan 
(A-sarjan osakkeet) = kaikkien osakkeiden laimentamattomasta keskimääräisestä lukumäärästä
  tilikauden aikana.          
           
Osakekannan markkina-arvo = Osakkeiden (A- + K-sarjan osakkeet) laimentamaton lukumäärä
  tilikauden lopussa          
  x tilikauden viimeinen kaupantekokurssi         
           
           

 

TULOSKEHITYS Q 1 Q 2 Q 3 Q 4 Liukuva Liukuva
VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN 2011 2011 2011 2011 1.1.2011 1.1.2010
(1 000 EUR)        
          31.12.2011 31.12.2010
             
LIIKEVAIHTO 14 627 23 136 21 626 14 934 74 323 62 867
             
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden              
varaston muutos 95 723 223 -1 225 -184 351
             
Liiketoiminnan muut tuotot    32 68 45 23 168 4 580
             
Materiaalit ja palvelut -7 067 -13 891 -12 885 -5 561 -39 404 -32 679
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut     -6 047 -6 137 -5 397 -6 437 -24 019 -23 467
Poistot  -542 -538 -530 -518 -2 128 -2 250
Liiketoiminnan muut kulut -2 540 -2 547 -2 071 -2 336 -9 494 -8 091
Liiketoiminnan kulut yhteensä -16 196 -23 113 -20 883 -14 853 -75 045 -66 487
             
LIIKETULOS -1 442 814 1 011 -1 121 -738 1 311
% liikevaihdosta -10 4 5 -8 -1 2
             
Rahoitustuotot 211 313 242 -60 705 728
Rahoituskulut -318 -362 -403 -10 -1 093 -917
             
TULOS ENNEN VEROJA -1 550 764 850 -1 190 -1 126 1 122
% liikevaihdosta -11 3 4 -8 -2 2
             
Tuloverot 285 -244 -180 170 30 36
             
KAUDEN TULOS  -1 265 520 670 -1 020 -1 095 1 158
% liikevaihdosta -9 2 3 -7 -1 2
             
Jakautuminen            
Emoyhtiön omistajille kuuluva osuus tuloksesta    -1 265 520 670 -1 020 -1 095 1 158
             
Osakekohtainen tulos, euroa            
Laimentamaton osakekohtainen tulos     -0,32 0,13 0,17 -0,25 -0,27 0,29
Laimennettu osakekohtainen tulos     -0,32 0,13 0,17 -0,25 -0,27 0,29
             
Osakkeet, 1 000 kpl            
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä    4 005 4 005 4 005 4 005 4 005 4 005
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä                 
laimennettuna 4 014 4 012 4 005 4 005 4 005 4 005
             
             

 

SUURIMMAT OSAKKEENOMISTAJAT 31.12.2011   K-sarjan   A-sarjan    
    osakkeet   osakkeet   Osakkeiden
    (20 ääntä   (1 ääni   määrä
    osaketta)   osaketta)   yhteensä
    kohti)   kohti)    
1. Sundholm Göran   -   624 798   624 798
2. Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö   -   181 900   181 900
3. Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland   -   142 628   142 628
4. Suominen Jussi Matias   48 000   74 759   122 759
5. Mustakallio Kari Pauli   60 480   58 000   118 480
6. Suominen Pekka   48 000   62 429   110 429
7. Suominen Tiina Sini-Maria   48 000   62 316   110 316
8. Siivonen Osku Pekka   50 640   53 539   104 179
9. Kirmo Kaisa Marketta   50 280   41 826   92 106
10. Mustakallio Mika Tapani   56 180   29 670   85 850
11. Keskiaho Kaija Leena   33 600   51 116   84 716
12. Särkijärvi Anna Riitta   60 480   22 009   82 489
13. Mustakallio Ulla Sinikka   47 240   30 862   78 102
14. Relander Harald Bertel   -   65 000   65 000
15. Sijoitusrahasto Nordea Suomi Small Cap   -   63 489   63 489
16. Mustakallio Marja Helena   43 240   18 162   61 402
17. Särkijärvi-Martinez Anu Riitta   12 000   43 256   55 256
18. Särkijärvi Timo   12 000   43 256   55 256
19. Kirmo Lasse   30 000   24 110   54 110
20. Suominen Jukka Matias   24 960   27 964   52 924
YHTEENSÄ   625 100   1 721 089   2 346 189
Osuus osakkeiden kokonaismäärästä, %      63,1   57,1   58,6
Osuus osakkeiden kokonaisäänimäärästä, %      63,1   57,1   62,3
Hallintarekisteröidyt       59 202   59 202
Muut osakkaat   366 061   1 233 306   1 599 367
YHTEENSÄ   991 161   3 013 597   4 004 758
             
JOHDON OMISTUS    151 470   136 049   287 519
Osuus osakkeiden kokonaismäärästä, %       15,3   4,5   7,2
Osuus osakkeiden kokonaisäänimäärästä, %       15,3   4,5   13,9
           
OSAKEKOHTAISET TIEDOT       31.12. 31.12.
        2011 2010
           
Osakemäärät          
- K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake)           991 161 991 161
- A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake)           3 013 597 3 013 597
Yhteensä       4 004 758 4 004 758
           
Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet)        
Osakkeiden vaihto, kpl        522 287 646 052
Osakkeiden vaihto, Me       4,3 5,2
           
A-sarjan osakkeen kurssi          
Tilikauden lopussa, euroa       6,20 9,70
Korkein noteeraus tilikaudella, euroa          11,55 10,10
Alin noteeraus tilikaudella, euroa          6,05 7,24
Keskikurssi tilikaudella, euroa           8,57 8,21
           
Osakekannan markkina-arvo           
- K-sarjan osakkeet, Me*       6,1 9,6
- A-sarjan osakkeet, Me       18,7 29,2
Yhteensä, Me       24,8 38,8
           
*K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen tilikauden lopun kurssilla.      
           
           
RAUTE OYJ          
Hallitus          
           
TIEDOTUSTILAISUUS 14.2.2012 KLO 14.00:          
Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille järjestetään 14.2.2012 klo 14.00 Hotelli Scandic Simonkentän 
Roba-kabinetissa, os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa tilinpäätöksen esittelevät toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja  
talousjohtaja Arja Hakala.          
           
TALOUSTIEDOTTEET VUONNA 2012:          
Raute Oyj:n osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavasti:        
- tammi-maaliskuu perjantaina 4.5.2012          
- tammi-kesäkuu tiistaina 31.7.2012          
- tammi-syyskuu tiistaina 30.10.2012.          
           
Raute Oyj:n konsernitilinpäätös ja vuosikertomus julkaistaan viikolla 11.      
           
Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Lahdessa Sibeliustalolla maanantaina 16.4.2012 klo 18.00 alkaen.  
           
LISÄTIETOJA:          
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, 03 829 3560, matkapuhelin 0400 814 148                  
Talousjohtaja Arja Hakala, Raute Oyj, 03 829 3293, matkapuhelin 0400 710 387           
           
JAKELU:          
NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com      
           
RAUTE LYHYESTI:          
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia
yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki). Teknologiatarjonta 
kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen 
markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosa-
toimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipaikka sijaitsee Nastolassa. 
Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa sekä Kajaanissa. Rauten 
liikevaihto vuonna 2011 oli 74,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2011 lopussa oli 464.    
           
Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.                

 

Tilaa

Liitteet & linkit