Raute Oyj - Tilinpäätöstiedote 1.1.-31.12.2013

Report this content

RAUTE OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 13.2.2014 KLO 9.00


RAUTE OYJ - TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2013

- Konsernin liikevaihto 83,3 Me (101,3 Me) laski 18 % vertailuvuodesta. Uusien tilausten määrä oli 63 Me (116 Me).
-
Liiketulos oli +1,8 Me (+5,0 Me). Tulos ennen veroja oli +1,6 Me (+4,8 Me).
-
Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana 0,30 euroa (+0,75 e)  ja laimennusvaikutuksella oikaistuna 0,30 euroa (+0,74 e).
-
Viimeisen vuosineljänneksen liikevaihto oli 24,5 Me ja liiketulos 1,5 Me. Uusien tilausten määrä oli 22 Me ja tilauskanta vuoden lopussa oli 28 Me (50 Me).
- Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2013 maksetaan osinkoa 0,20 euroa (0,50 e) osaketta kohti.
-
Hallitus esittää yhtiökokoukselle, että vapaata omaa pääomaa maksetaan pääoman palautuksena 0,20 euroa (0,00 e) osaketta kohti.
- Rauten vuoden 2014 liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja liiketuloksen paranevan vuodesta 2013.

TOIMITUSJOHTAJA TAPANI KIISKI: LOPPUKIRI JA KASVUODOTUKSIA

Vuoden 2013 viimeisellä neljänneksellä tapahtunut kehitys oli kaksijakoinen. Liikevaihdossa ja liiketuloksessa mitattuna viimeinen neljännes oli vuoden paras, jollaista loppukiriä olimme tilauskannan ajoituksen mukaisesti ennakoineetkin. Uusien tilausten määrä palasi lähes normaalille tasolle ilman isoja yksittäisiä tilauksia mutta tilauskanta heikkeni kuitenkin edelleen hieman. Johtuen tilauskannasta ja uusien kauppojen ajoitukseen liittyvästä epävarmuudesta teimme ratkaisuja henkilöstön sopeutuksesta Nastolassa ja Jyväskylässä varautuaksemme tämän vuoden alkuun ennakoituun alikuormitukseen osassa toimintojamme.

Koko vuoden 2013 osalta uusien tilausten alhainen määrä projektitoimituksissa oli meille pettymys, erityisesti ensimmäisen ja kolmannen vuosineljänneksen osalta. Odotukseni positiivisesta kehityksestä kehittyvillä markkinoilla Venäjällä ja Aasiassa eivät vielä toteutuneet. Suunnittelu- ja neuvotteluvaiheessa olevista merkittävistä kapasiteettia lisäävistä investoinneista ei syntynyt päätöksiä. Vaneri ja LVL-tehtaiden kokema markkinatilanne ja ennen kaikkea asiakkaidemme hankkeiden rahoitukseen liittyvät ongelmat estivät hankkeiden etenemisen toteutukseen asti. Pohjois-Amerikassa saavutimme ainoana suurena markkina-alueena positiivista kehitystä. Asiakasteollisuuksien kapasiteetin käyttöasteet pysyivät hyvinä läpi vuoden mikä näkyi kasvuna teknologiapalveluidemme kysynnässä. 

Koko vuoden 2013 liikevaihto laski 18 prosenttia edellisestä vuodesta. Teknologiapalveluiden kasvu 13 prosentilla ei riittänyt kompensoimaan isoista projektitoimituksista kertyneen liikevaihdon laskua. Liikevaihdon laskusta johtuen emme saavuttaneet liiketuloksessa vuodelle 2013 arvioimaamme edellisen vuoden tasoa. Meitä tämä muistuttaa haasteestamme edelleen kehittää sopeutumiskykyämme markkinatilanteen muutoksiin entistä nopeammaksi.

Vuoteen 2014 lähdemme vahvoin odotuksin. Markkinatilanteen kehitykseen edelleen liittyvä epävarmuus näyttää muodostuneen uudeksi normaalitilanteeksi, mutta tämän hetken tarjouskantamme sekä käynnissä olevien neuvottelujen perusteella arvioimme projektitoimituksissa olevan mahdollisuuksia kasvuun Euroopassa, Venäjällä sekä myös Aasiassa. Myös teknologiapalveluiden kasvun uskomme jatkuvan vahvana. Arvioin, että pitkään neuvoteltuja isoja hankkeita käynnistyy alkuvuoden aikana ja ne osaltaan mahdollistavat Rauten paluun positiivisen tuloskehityksen uralle. Lisäksi olen luottavainen, että tuotekehityshankkeitamme tulee sellaiseen vaiheeseen, että nekin alkavat maksaa takaisin niihin tehtyjä panostuksia.

Rauten kilpailukyky ja asema markkinoilla ovat vahvat. Rauten pitkäaikaisesta yhteistyöstä asiakkaiden kanssa on osoituksena viimeisen kahden kuukauden aikana eurooppalaisen vanerintuottajan kanssa tehdyt, yhteensä 8,5 miljoonan euron arvoiset sopimukset eri tehtaiden edelleen kehittämisestä.  Omien kehityshankkeidemme painopistettä olemme siirtäneet kustannuskilpailukyvyn parantamiseen niin tuotteiden kuin tekemisenkin osalta. Tulokset tästä kehitystyöstä alkavat näkyä enenevässä määrin alkaneen vuoden aikana. Uskon, että tulemme saamaan tilauksia sellaisista kohteista, joissa vielä muutama vuosi sitten emme olleet mukana lainkaan. Samalla kannattavuutemme tulee paranemaan. Tavoittelemme selvää parannusta viime vuodesta niin liikevaihdon kuin kannattavuudenkin osalta.

Parhaat kiitokseni asiakkaillemme hyvästä yhteistyöstä ja luottamuksesta, henkilöstöllemme erinomaisesta työstä ja venymisestä muuttuvien haasteiden keskellä, osakkeenomistajille osoittamastanne luottamuksesta, sekä kaikille muille yhteistyökumppaneillemme panoksesta Rauten kehittämiseen ja menestymiseen.


VUODEN 2013 NELJÄS VUOSINELJÄNNES

Uudet tilaukset ja tilauskanta

Uudet tilaukset 22 miljoonaa euroa (12 Me) olivat  neljännellä vuosineljänneksellä lähes normaalilla keskimääräisellä tasolla ilman uusia isoja yksittäisiä tilauksia. Teknologiapalveluiden osuus uusista tilauksista oli 11 miljoonaa euroa (8 Me).

Tilauskanta laski päättyneen vuosineljänneksen aikana 3 miljoonaa euroa ja oli vuoden 2013 päättyessä 28 miljoonaa euroa (50 Me).

Liikevaihto

Neljännen vuosineljänneksen liikevaihto oli 24,5 miljoonaa euroa (33,9 Me). Teknologiapalveluiden osuus koko liikevaihdosta oli 35 prosenttia (28 %). Liikevaihto kasvoi kolmannesta vuosineljänneksestä 57 prosenttia tilauskannan ajoituksen mukaisesti.

Tulos ja kannattavuus

Neljännen vuosineljänneksen liiketulos oli 1,5 miljoonaa euroa voitollinen (3,1 Me voitollinen) ja 6 prosenttia (9 %) liikevaihdosta. Tulos oli 0,9 miljoonaa euroa voitollinen (2,0 Me voitollinen) ja tulos osaketta kohti oli 0,23 euroa (+0,49 e). Edellisiin vuosineljänneksiin nähden parempi kannattavuus syntyi liikevaihdon kasvusta.


RAUTE OYJ - TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.1.-31.12.2013

LIIKETOIMINTAYMPÄRISTÖ

Asiakasteollisuuksien markkinatilanne

Investointihyödykkeissä käytettävien puutuotteiden valmistajina Rauten asiakasteollisuudet, viilu-, vaneri- ja LVL-teollisuus (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki), ovat voimakkaasti riippuvaisia rakentamisen, asumiseen liittyvän kulutuksen, kansainvälisen kaupan ja kuljetusalan suhdanteista.

Vuonna 2013 maailmantalouden ja rahamarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus jatkui edelleen. Rauten asiakasteollisuuksien osalta markkinatilanne jatkui epävarmana useilla markkina-alueilla.

Puutuoteteknologian ja teknologiapalveluiden kysyntä

Vuonna 2013 ei Rauten asiakaskunnassa käynnistynyt isoja, uutta kapasiteettia synnyttäviä hankkeita. Investoinnit painottuivat pienehköihin kone- ja laiteinvestointeihin sekä modernisointeihin. Useita suunnittelu- ja neuvotteluvaiheessa olevia yksittäisiä tuotantolinjoja ja kokonaisia tehtaitakin koskevia hankkeita oli vireillä ja neuvotteluvaiheessa läpi vuoden, mutta investointipäätösten edellytykset, luottamus kysynnän pysyvyyteen ja rahoituksen järjestyminen eivät vielä toteutuneet.

Kunnossapito- ja varaosapalveluiden kysyntä pysyi hyvänä. Tämä kertoo Rauten asiakkaiden tuotantolaitosten käyttöasteiden pääosin pysyneen hyvällä tasolla.

UUDET TILAUKSET JA TILAUSKANTA

Raute palvelee puutuoteteollisuutta kokonaispalvelukonseptilla, joka perustuu toimitetun konekannan koko elinkaaren aikaiseen palveluun. Liiketoiminta muodostuu projektitoimituksista ja teknologiapalveluista. Projektitoimitukset käsittävät kokonaisia tehtaita, tuotantolinjoja ja yksittäisiä koneita. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi kattavat teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin sekä konsultointi, koulutus ja kunnostetut koneet.

Vuoden 2013 aikana saadut uudet tilaukset olivat 63 miljoonaa euroa (116 Me). Uudet tilaukset laskivat 45 prosenttia edellisestä vuodesta johtuen uutta kapasiteettia luovien tehdashankkeiden puuttumisesta. Uudet tilaukset kasvoivat tai pysyivät edellisen vuoden tasolla kaikilla markkina-alueilla, kun vertaillaan vuotta 2013 edelliseen vuoteen ilman uutta kapasiteettia luovia tilauksia.  Suhteellisesti eniten kasvoi Pohjois-Amerikka.

Uusista tilauksista kohdistui 35 prosenttia Eurooppaan (31 %), 25 prosenttia Pohjois-Amerikkaan (6 %), 23 prosenttia Venäjälle (12 %), 13 prosenttia Etelä-Amerikkaan (48 %) ja 4 prosenttia oli Aasian-Tyynenmeren alueelle (3 %). Uusien tilausten osuuksien voimakas vaihtelu eri markkina-alueiden välillä on tyypillistä projektiliiketoiminnalle.

Projektitoimituksissa uudet tilaukset olivat 29 miljoonaa euroa (89 Me) ja laskivat edellisestä vuodesta 68 prosenttia. Uuden tuotantokapasiteetin rakentamiseen liittyviä uusia tilauksia ei ollut (66 Me). Merkittävä osa uusista tilauksista kohdistui kuivausteknologiaan ja kuivan viilun jalostukseen.

Teknologiapalveluissa uudet tilaukset olivat 34 miljoonaa euroa (27 Me). Uusien tilausten kasvu 29 prosenttia kertyi pääosin modernisointitilauksista Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Varaosat ja huoltopalvelut olivat edellisen vuoden hyvällä tasolla.

KILPAILUASEMA

Rauten kilpailuasema on pysynyt hyvänä. Rauten ratkaisut auttavat asiakkaita varmistamaan toimitus- ja palvelukykyään Rauten toimittaman laitteen tai palvelun koko elinkaaren ajan. Tällaisissa investoinneissa toimittajan kokonaisosaaminen sekä laaja ja monipuolinen teknologiatarjonta ovat ratkaisevassa asemassa. Asiakkaiden yhteistyökumppanivalinnoissa Rauten kilpailueduilla on suuri merkitys. Myös Rauten vahva rahoitusasema sekä pitkäjänteinen sitoutuminen valittujen asiakasteollisuuksien palvelemiseen lisää uskottavuutta ja parantaa kilpailuasemaa pitkäaikaisten investointihankkeiden toteuttajana.

LIIKEVAIHTO

Konsernin liikevaihto oli 83,3 miljoonaa euroa (101,3 Me). Liikevaihto laski 18 prosenttia vuodesta 2012. Liikevaihdon laskuun vaikuttivat uusien tilausten määrä projektitoimituksissa ja tilauskannan ajoitus.

Liikevaihto muodostui puutuoteteknologialiiketoimintaan kuuluvista projektitoimituksista ja teknologiapalveluista.

Projektitoimituksissa liikevaihto oli 51 miljoonaa euroa (73 Me) ja laski 30 prosenttia edellisestä vuodesta. Liikevaihto jäi alle edellisen vuoden uuden tuotantokapasiteetin rakentamiseen liittyvissä projektitoimituksissa. Projektitoimitusten osuus koko liikevaihdosta oli 62 prosenttia (72 %). Vaneriteollisuuden osuus projektitoimitusten liikevaihdosta oli 77 prosenttia (93 %) ja LVL-teollisuuden osuus 23 prosenttia (7 %).

Asennus- ja käyttöönottovaiheessa oli vuoden aikana yhteensä neljä uutta kapasiteettia luovaa isoa hanketta, joissa on edetty asiakkaan asettaman aikataulun mukaan. Kiinaan vuonna 2010 saatu LVL-tehdastilaus valmistui. Etelä-Amerikassa vuonna 2011 käynnistynyt vaneritehtaan laajennushanke sekä vuoden 2012 alussa tulipalossa tuhoutuneen tehtaan uudelleen rakentaminen ovat edenneet käyttöönottovaiheeseen. Heinäkuussa 2012 saadun tilauksen LVL-koneita on asennettu Saksaan Rauten valvonnassa.

Teknologiapalveluissa liikevaihto oli 32 miljoonaa euroa (28 Me). Liikevaihto kasvoi 13 prosenttia edellisestä vuodesta ja sen osuus koko liikevaihdosta oli 38 prosenttia (28 %). Liikevaihdon kasvu syntyi pääosin modernisoinneista.

Vuoden 2013 liikevaihdosta Euroopan osuus oli 40 prosenttia (22 %), Etelä-Amerikan osuus 22 prosenttia (52 %), Venäjän osuus 19 prosenttia (14 %), Pohjois-Amerikan osuus 14 prosenttia (8 %) ja Aasian-Tyynenmeren alueen osuus 5 prosenttia (4 %).

TULOS JA KANNATTAVUUS

Vuoden 2013 konsernin liiketulos oli 1,8 miljoonaa euroa voitollinen (5,0 Me voitollinen) ja 2 prosenttia liikevaihdosta (5 %). Liiketoiminnan kannattavuus heikkeni edellisestä vuodesta johtuen liikevaihdon laskusta.

Konsernin rahoitustuotot ja –kulut olivat yhteensä -0,2 miljoonaa euroa (-0,3 Me). Konsernin tulos ennen veroja oli 1,6 miljoonaa euroa voitollinen (+4,8 Me) ja tilikauden tulos oli 1,2 miljoonaa euroa voitollinen (+3,0 Me). Konsernin laaja tulos oli 1,2 miljoonaa euroa voitollinen (+3,2 Me).

Osakekohtainen tulos oli laimentamattomana 0,30 euroa (+0,75 e)  ja laimennusvaikutuksella oikaistuna 0,30 euroa (+0,74 e). Sijoitetun pääoman tuotto oli 7 prosenttia (15 %) ja oman pääoman tuotto oli 5 prosenttia (+13 %).

RAHAVIRTA JA TASE

Konsernin rahoitusasema pysyi hyvänä koko vuoden. Tilikauden lopussa konsernin rahavarat ylittivät korolliset velat 6,7 miljoonalla eurolla (8,1 Me). Gearing oli tilikauden päättyessä -28 prosenttia (-34 %) ja omavaraisuusaste 57 prosenttia (48 %).

Konsernin rahavarat olivat tilikauden lopussa 12,7 miljoonaa euroa (19,5 Me). Rahavarojen muutos tilikauden aikana oli 6,8 miljoonaa euroa negatiivinen (6,2 Me negatiivinen). Liiketoiminnan rahavirta oli 3,7 miljoonaa euroa positiivinen (1,9 Me positiivinen). Investointien rahavirta oli 3,2 miljoonaa euroa negatiivinen (2,9 Me negatiivinen). Rahoituksen rahavirta oli 7,4 miljoonaa euroa negatiivinen (5,2 Me negatiivinen) sisältäen osingonmaksun 2,0 miljoonaa euroa (1,2 Me) ja lainojen lyhennyksiä 5,4 miljoonaa euroa.

Konsernin taseen loppusumma oli vuoden lopussa 48,8 miljoonaa euroa (63,1 Me). Taseen käyttöpääomaerien ja niistä laskettavien tunnuslukujen vaihtelu johtuu projektiliiketoiminnalle luonteenomaisesta asiakkaiden maksuerien ja projektitoimitusten kustannuskertymien eriaikaisuudesta.

Korollinen vieras pääoma oli tilikauden lopussa 6,0 miljoonaa euroa (11,5 Me), josta lyhytaikaisen korollisen vieraan pääoman osuus oli 3,5 miljoonaa euroa (5,6 Me).

Emoyhtiö Raute Oyj:llä on 10 miljoonan euron yritystodistusohjelma, jonka puitteissa se voi laskea liikkeelle alle vuoden pituisia yritystodistuksia.

Emoyhtiö Raute Oyj on varautunut tuleviin käyttöpääomatarpeisiin ja solminut yhteensä 23,0 miljoonan euron pitkäaikaiset luottolimiittisopimukset kolmen pohjoismaisen pankin kanssa. Limiitin tärkeimmät taloudelliset kovenantit ovat omavararaisuusaste > 30% ja gearing < 100%. Limiitistä oli tilikauden päättyessä käyttämättä 16,9 miljoonaa euroa. 

LÄHIPIIRILAINAT JA MUUT VASTUUT

Emoyhtiö Raute Oyj:llä oli tilinpäätöksessä 31.12.2013 lainasaamisia tytäryhtiöiltään Raute Service LLC:ltä 355 tuhatta euroa, Raute (Shanghai) Machinery Co., Ltd.:ltä 550 tuhatta euroa ja Raute Canada Ltd.:ltä 682 tuhatta euroa. Muut vastuut on esitetty tämän tiedotteen numero-osassa.

KATSAUSKAUDEN TAPAHTUMAT

Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat vuoden 2013 tapahtumat:

4.9.2013 Rauten tulosnäkymät koko vuodelle 2013 heikentyneet
30.9.2013 Rauten vahvistaa konsernin johtoryhmää
14.11.2013 Raute aloittaa yt-neuvottelut
28.11.2013 Yt-neuvottelut päättyneet Rautessa.

TUTKIMUS- JA KEHITTÄMISMENOT SEKÄ INVESTOINNIT

Rauten tavoitteena on olla alansa johtava teknologiatoimittaja ja panostaa voimakkaasti erityisesti vanerin ja LVL:n valmistusteknologian sekä näitä tukevan sivutuotteenkäsittelyn, automaation ja instrumentoinnin, erityisesti konenäön, sovellutusten jatkuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen.

Vuonna 2013 konsernin tutkimus- ja kehittämismenot olivat yhteensä 2,5 miljoonaa euroa (2,5 Me) ja 3,0 prosenttia liikevaihdosta (2,5 %). Vuonna 2013 panostettiin edelleen uusimman teknologiatarjonnan laajentamiseen vanerin ja LVL-teollisuudelle sekä näitä tukevan automaation ja instrumentoinnin, erityisesti konenäön sovellutusten, jatkuvaan tutkimukseen ja kehittämiseen. Lisäksi jatkettiin kehittyville markkinoille kohdistettujen tuotteiden kehittämistä.

Konsernin investointien kokonaismäärä tilikaudella oli 3,2 miljoonaa euroa (3,5 Me). Pääosa investoinneista liittyi tuotannollisiin investointeihin Nastolan ja Kiinan tehtaissa. Investoinnit sisältävät aktivoituja kehittämiskuluja 0,6 miljoonaa euroa (1,0 Me).

TOIMINNAN KEHITTÄMINEN

Tuotannon ja toimituskyvyn kehittäminen jatkui uudella tehtaalla Kiinassa, jossa tuotantokapasiteettia kasvattamalla voidaan aikaisempaa paremmin hallita Kiinassa valmistettavien komponenttien ja laitteiden laatua ja toimitusaikaa.

Teknologiapalveluissa palvelukykyä ja tuottavuutta kehitettiin Kanadan yksikössä uuden organisaatiomallin ja toimintatavan käyttöönotolla.

HENKILÖSTÖ

Konsernin henkilöstön määrä oli vuoden 2013 lopussa 534 (503). Henkilöstöstä Suomen yhtiöiden osuus oli 73 prosenttia (74 %), Kiinan osuus 14 prosenttia (11 %), Pohjois-Amerikan yhtiöiden osuus 10 prosenttia (11 %) ja muiden myynti- ja huoltoyhtiöiden osuus 3 prosenttia (4 %).

Henkilöstön määrä kokoaikaisiksi työntekijöiksi muunnettuna (ns. tehollinen henkilöstö) oli tilikaudella keskimäärin 515 (480). Konsernin palkat ja palkkiot olivat yhteensä 22,7 miljoonaa euroa (23,7 Me).

Konserni on jatkanut osaamisen kehittämistä ja henkilöstön sitouttamista. Henkilöstön koulutukseen investoitiin yhteensä 3 prosenttia palkkasummasta (2 %). ”Hyvä Työpaikka” –hankkeessa kehitettiin edelleen Rautea työyhteisönä ja työympäristönä. Koko vuoden jatkuneessa ”Särmä” -hankkeessa tavoitteena on Rauten koko henkilöstön entistä vahvempi sitoutuminen Rauten asiakaslupaukseen sekä tuotteiden, palveluiden ja toiminnan parempi laatu.

Vuoden 2013 lopussa tehtiin yt-neuvottelujen tuloksena päätökset  Rauten toimintojen sopeuttamisesta tilauskannan alenemiseen ja alkuvuodelle 2014 ennakoituun alhaiseen uusien tilausten määrään sekä tästä seuraavaan tuotannolliseen ja taloudelliseen tilanteeseen. Yhtiön Nastolan ja Jyväskylän toimipisteiden henkilökunnan määräaikaiset, enintään 90 päivän mittaiset lomautukset alkoivat joulukuussa. Lomautusten määrä ja ajoitus määräytyvät tilauskannan kehityksen ja kuormituksen mukaan.

PALKITSEMINEN

Konsernissa ovat käytössä koko henkilöstön kattavat palkitsemisjärjestelmät.

Yhtiökokous päätti 31.3.2010 enintään 240.000 optio-oikeuden liikkeelle laskemisesta. Hallitus on yhtiökokouksen valtuutuksen mukaisesti vuoden 2013 aikana antanut konsernin avainhenkilöille 13.700 kappaletta tunnuksella 2010 A, 7.500 kappaletta tunnuksella 2010 B ja 12.000 kappaletta tunnuksella 2010 C merkittyä optiota.  Aikaisemmin luovutetuista optioista palautui yhtiölle vuoden 2013 aikana 4.200 kappaletta tunnuksella 2010 A, 2.500 kappaletta tunnuksella 2010 B ja 5.000 kappaletta tunnuksella 2010 C merkittyä optiota. Konsernin avainhenkilöillä oli 31.12.2013 hallussaan yhteensä 80.000 kappaletta yhtiön tunnuksella 2010 A merkittyä optiota, 80.000 kappaletta tunnuksella B merkittyä optiota ja 80.000 kappaletta tunnuksella C merkittyä optiota. Tunnuksella 2010 A merkittyjen optioiden osakkeiden merkintäaika on alkanut 1.3.2013. Optioilla ei ollut merkitty osakkeita 31.12.2013 mennessä. Optiojärjestelmän ehdot on julkaistu yhtiön internetsivuilla.

YHTEISKUNTA JA YMPÄRISTÖ

Ympäristö on yksi Rauten toimintaa ohjaavista arvoista. Raute pyrkii systemaattisesti kehittämään tuotteidensa ja palveluidensa ympäristömyötäisyyttä sekä vähentämään oman toimintansa ympäristövaikutuksia. Konserni noudattaa hyvän yrityskansalaisuuden periaatetta ottaen huomioon luonnon ja sen suojelemisen sekä ympäröivän yhteiskunnan toimintatavat kunnioittaen paikallisia kulttuureja.

Rauten toiminnan merkittävin vaikutus ympäristölle on välillinen ja syntyy Rauten teknologian käytöstä puutuoteteollisuuden tuotantoprosesseissa. Rauten kehittämän teknologian avulla puutuoteteollisuus voi vähentää oman toimintansa aiheuttamaa ympäristörasitusta merkittävästi muun muassa tehokkaamman puuraaka-aineen, lisäaineiden ja energian käytön kautta.

Konsernin omassa toiminnassa ei nähdä merkittäviä ympäristöriskejä, joilla saattaisi olla välitöntä vaikutusta konsernin liiketoimintaan tai taloudelliseen asemaan. Nastolan päätuotantoyksiköissä ympäristöasioita hallinnoidaan sertifioidun ympäristöjärjestelmän mukaan. Myös yhteistyökumppani- ja alihankkijaverkoston toiminta ja eettiset periaatteet tarkastetaan järjestelmällisesti.

Rauten omassa tuotannossa pyritään jatkuvasti vähentämään energiankulutusta ja jätemääriä sekä kehittämään työympäristöä.

LIIKETOIMINNAN KAUSIVAIHTELUT

Konsernin liikevaihto ja käyttöpääoma vaihtelevat vuosineljänneksittäin johtuen erilaisista projektitoimituksista ja niiden ajoittumisesta. Liiketoimintaan ei liity säännönmukaista kausivaihtelua.

RISKIT JA RISKIENHALLINTA

Konsernin tunnistetut pääriskialueet liittyvät liiketoiminnan luonteeseen ja liiketoimintaympäristöön, rahoitukseen sekä vahinkoihin. Merkittävimmiksi liiketoimintariskeiksi on tunnistettu talouden suhdannekierrosta johtuva kysynnän vaihtelu sekä toimitus- ja teknologiariskit.

Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyvä epävarmuus ylläpitävät lähiajan riskejä. Rauten osalta merkittävimmät riskit liittyvät liikevaihdon ja kannattavuuden kehittymiseen.

Konsernissa ei ole vireillä sellaisia oikeudenkäyntejä tai muita keskeneräisiä riita-asioita eikä konsernin toimintaan liity muitakaan hallituksen tiedossa olevia juridisia riskejä, jotka vaikuttaisivat olennaisesti yrityksen toiminnan jatkuvuuteen.

Liiketoimintariskit

Suhdanteiden vaikutus liiketoimintaan

Rauten liiketoiminnalle on luonteenomaista investointikysynnän herkkyys maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suhdanteiden vaihteluille sekä projektityyppiselle liiketoiminnalle luontainen syklisyys. Kysynnän vaihtelun vaikutusta konsernin tulokseen pyritään vähentämään kasvattamalla teknologiapalvelujen osuutta, lisäämällä liiketoimintaa markkina-alueilla, joilla nykyinen markkinaosuus on pieni, ja kehittämällä tuotteita kokonaan uusille asiakasryhmille sekä kehittämällä yhteistyökumppaniverkostoa.

Toimitukset ja teknologia

Rauten liiketoiminnasta pääosa muodostuu projektityyppisistä toimituksista, joihin sisältyy riskejä kunkin asiakkaan lopputuotteeseen, tuotantomenetelmiin tai raaka-aineisiin liittyvistä asiakaskohtaisista ratkaisuista. Tarjous- ja neuvotteluvaiheessa joudutaan ottamaan riskejä luvattavien suoritusarvojen osalta sekä tekemään arvioita toteutuksen kustannuksista.

Raute panostaa voimakkaasti tuotekehitykseen. Uusien teknologioiden tuotekehitysvaiheeseen liittyy riskiä siitä, että hanke ei johda teknisesti tai kaupallisesti hyväksyttävään ratkaisuun. Kehitystyön tuloksena syntyvien uusien ratkaisujen toimivuus ja kapasiteetti voidaan todentaa täysimittaisesti vasta tuotanto-olosuhteissa asiakastoimituksen yhteydessä.

Sopimus-, tuotevastuu-, toteutus-, kustannus- sekä kapasiteettiriskejä hallitaan ISO-sertifioidun laatujärjestelmän mukaisilla projektihallinnan menettelyillä. Teknologiariskiä rajataan toimitussopimuksen ehdoissa sekä rajoittamalla samanaikaisten ensitoimitusten määrää.

Kehittyvät markkinat

Rauten tavoitteena on kasvattaa paikallista liiketoimintaansa mm. Kiinassa ja Venäjällä, joissa toimimiseen liittyy mahdollisuuksien lisäksi myös kehittyville markkinoille tyypillisiä riskejä. Tietoturvaan liittyviä riskejä hallitaan määritellyllä tietoturvapolitiikalla.

Henkilöstö

Osaamisen säilyttäminen ja kehittäminen sekä henkilöstöresurssien riittävyyden hyvä hallinta ovat erityisen tärkeitä syklisessä liiketoiminnassa. Jatkuvuutta varmistetaan seuraamalla ikärakenteen kehitystä, systemaattisella henkilöstöjohtamisella ja panostamalla työhyvinvointiin.

Rahoitusriskit

Konsernin kansainvälisen liiketoiminnan merkittävimmät rahoitusriskit ovat sopimusvastapuoliin liittyvä luottotappioriski ja valuuttakurssiriski. Lisäksi konserni altistuu maksuvalmius- ja uudelleenrahoitusriskeille sekä korko- ja hintariskeille.

Asiakkaiden maksukykyyn liittyvää luottotappioriskiä hallitaan kattamalla maksamaton kauppahinta pankkitakuulla, remburssilla tai muulla vakuudella. Konsernin likvidit varat ovat pääosin pohjoismaisissa pankeissa.

Konsernin päävaluutta on euro. Merkittävimmät valuuttakurssiriskit aiheutuvat seuraavista valuutoista: Kiinan juan (CNY), Venäjän rupla (RUB), Kanadan dollari (CAD) ja Yhdysvaltain dollari (USD). Valuuttariskien suojauksessa käytetään pääasiassa valuuttatermiinisopimuksia. Tarjousaikaisilta valuuttakurssiriskeiltä suojaudutaan käyttämällä tarjouksissa valuuttaklausuuleja. Esisopimuksiin liittyviä valuuttariskejä suojataan tapauskohtaisesti valuuttaoptiosopimuksilla.

Konserni on varautunut vaihteleviin käyttöpääomatarpeisiin ja mahdollisiin rahan saatavuuden häiriötilanteisiin pitkäaikaisilla luottolimiittisopimuksilla kolmen pohjoismaisen pankin kanssa. Yhtiön vaihtuvakorkoisiin lainoihin liittyvä korkoriski on suojattu koronvaihtosopimuksilla. Konsernin korkoriski kohdistuu pääosin likvidien varojen tuottotasoon.

Vahinkoriskit

Rauten merkittävimpiä yksittäisiä omaisuus- ja keskeytysvahinkoriskejä ovat tulipalo, vakava kone- tai tietojärjestelmärikkoontuminen Nastolan päätuotantoyksikössä, jonne koko konsernin avainteknologian tuotanto- sekä suunnittelu-, talous- ja toiminnanohjausjärjestelmät on keskitetty.

Muita vahinkoriskejä ovat mm. työturvallisuusriskit, joita hallitaan aktiivisella, riskejä ehkäisevällä toiminnalla, kuten henkilöstön jatkuvalla kouluttamisella ja tutkimalla myös kaikki läheltä piti –tapaukset. Työturvallisuus ja ergonomia ovat jatkuvan kehittämisen kohteita.

Rauten tuotannollinen toiminta ei aiheuta merkittäviä ympäristöriskejä. Nastolan pääyksiköillä on ISO-sertifioitu ympäristöjärjestelmä, jonka periaatteita pyritään noudattamaan myös muissa toimipisteissä.

Konserni pyrkii suojautumaan vahinkoriskeiltä arvioimalla toimitilojaan ja prosessejaan riskienhallinnan kannalta ja pitämällä yllä varasuunnitelmia.

Globaalit ja paikalliset vakuutusohjelmat tarkistetaan säännöllisesti osana riskien kokonaishallintaa. Vakuutuksilla pyritään kattamaan riittävällä suojaustasolla kaikki ne riskit, jotka ovat taloudellisesti tai muista syistä järkevää hoitaa vakuuttamalla.

Riskienhallinnan järjestäminen

Rauten riskienhallintapolitiikan hyväksyy hallitus. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä sekä niiden tehokkuuden valvonnasta vastaa hallitus.

Konsernin yleiset riskienhallintaperiaatteet ja toimintapolitiikat sekä organisaation toimivaltuuksien rajat määrittelee johtoryhmä. Toimitusjohtaja ja talousjohtaja raportoivat hallitukselle säännöllisesti merkittävistä riskeistä.

Toimitusjohtaja vastaa riskienhallinnan periaatteiden toteutumisen valvonnasta koko konsernin ja kunkin konserniyhtiön toimitusjohtaja yhtiönsä osalta. Konsernin johtoryhmän jäsenet vastaavat kukin omasta vastuualueestaan yli yhtiörajojen.

Rautessa ei ole erillistä sisäisen tarkastuksen organisaatiota. Controller-toiminto toteuttaa hallituksen hyväksymää sisäisen tarkastuksen vuosisuunnitelmaa, kehittää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan menettelyjä yhdessä operatiivisen johdon kanssa sekä valvoo riskienhallintaperiaatteiden, toimintapolitiikkojen ja toimivaltuuksien noudattamista.

KONSERNIRAKENNE

Konsernin juridisessa rakenteessa ei tapahtunut muutoksia vuoden 2013 aikana.

OSAKKEENOMISTAJAT

Osakkeenomistajien määrä oli vuoden alussa 1.682 ja vuoden lopussa 1.915. K-sarjan osakkeita omisti tilikauden lopussa 49 yksityishenkilöä (49). Hallintarekisteröityjen osakkeiden osuus oli 3,1 prosenttia (3,3 %). Yhtiö ei saanut vuoden 2013 aikana liputusilmoituksia.

Hallituksen ja toimitusjohtajan osakeomistus 31.12.2013 oli yhteensä 226.959 kappaletta yhtiön osakkeita vastaten 5,7 prosenttia (5,7 %) yhtiön osakkeiden kokonaismäärästä ja 11,2 prosenttia (11,2 %) äänimäärästä. Omistukset sisältävät omat, alaikäisten lasten ja määräysvaltayhteisöjen omistukset.

TILINTARKASTAJAT

Raute Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa 8.4.2013 valittiin tilintarkastajaksi KHT-yhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, päävastuullisena tilintarkastajana KHT-tilintarkastaja Janne Rajalahti.

HALLINNOINTI

Raute Oyj noudattaa Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antamaa Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodia (Corporate Governance) 2010.

Raute poikkeaa suosituksesta 22 nimitysvaliokunnan jäsenten valinnassa siten, että nimitysvaliokuntaan valitaan yhtiön hallinto-ohjeen mukaisesti yksi hallituksen ulkopuolinen jäsen, joka on merkittävää äänivaltaa edustavien osakkeenomistajatahojen keskuudestaan nimeämä henkilö. Hallitus pitää poikkeamista perusteltuna ottaen huomioon yhtiön omistusrakenne ja mahdollisuus huomioida merkittävien osakkeenomistajien odotuksia jo hallituksen jäsenten valinnan valmisteluvaiheessa.

Raute poikkeaa suosituksesta 9 Hallituksen jäsenten lukumäärä, kokoonpano ja pätevyys siten, että yhtiön hallitukseen ei kuulu molempia sukupuolia. Nimitysvaliokunta ei mahdollisia hallituksen jäseniä kartoittaessaan löytänyt käytettävissä olevia naisehdokkaita, jotka olisivat täyttäneet yhtiön hallituksen jäsenille asetetut kriteerit.

Raute Oyj:n hallinnoinnin pääpiirteet ja yhtiön palkka- ja palkkioselvitys julkaistaan yhdessä tillinpäätöksen kanssa.

SELVITYS HALLINTO- JA OHJAUSJÄRJESTELMÄSTÄ (CORPORATE GOVERNANCE STATEMENT)

Raute Oyj:n hallitus on käsitellyt Suomen arvopaperimarkkinalain 7 luvun 7 pykälän ja Arvopaperimarkkinayhdistys ry:n 15.6.2010 antaman Suomen listayhtiöiden hallinnointikoodin 2010 suosituksen 54 mukaisen selvityksen Raute Oyj:n hallinto- ja ohjausjärjestelmästä 2013 (Corporate Governance Statement) toimintakertomuksesta erillisenä kertomuksena ja se julkaistaan yhdessä tilinpäätöksen kanssa.

HALLITUS JA TOIMITUSJOHTAJA

Varsinainen yhtiökokous valitsee hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja 3-5 hallituksen jäsentä.

Raute Oyj:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin 8.4.2013 pidetyssä varsinaisessa yhtiökokouksessa DI Erkki Pehu-Lehtonen, varapuheenjohtajaksi KTM Mika Mustakallio ja hallituksen jäseniksi DI Joni Bask, DI Risto Hautamäki, DI Ilpo Helander ja KTM Pekka Suominen.

Hallitus valitsee toimitusjohtajan ja vahvistaa hänen toimisuhteensa ehdot palkkaetuineen.

Raute Oyj:n toimitusjohtajana jatkoi tekniikan lisensiaatti Tapani Kiiski. Hänet on nimitetty Raute Oyj:n toimitusjohtajaksi 16.3.2004. Toimisopimuksessa sovittu irtisanomisaika on kuusi kuukautta ja erokorvauksena maksetaan kahdentoista kuukauden palkkaa vastaava summa.

Yhtiöjärjestyksessä ei ole annettu hallitukselle tai toimitusjohtajalle tavanomaisesta poikkeavia toimivaltuuksia.

Yhtiöjärjestyksen muuttamista ja osakepääoman korottamista koskevat päätökset tehdään voimassa olevan osakeyhtiölain säännösten mukaisesti.

JOHTORYHMÄ

Raute Oyj:n hallitus nimitti konsernin johtoryhmään kaksi uutta jäsentä 1.10.2013 alkaen. Raute-konsernin johtoryhmä ja sen vastuualueet ovat:

- Tapani Kiiski, President and CEO, puheenjohtaja – myynti,
- Arja Hakala, Group Vice President, Finance, CFO - talous, rahoitus ja ICT, 
- Marko Hjelt, Group Vice President, Human resources - henkilöstö ja osaaminen (1.10.2013 alkaen),
- Mika Hyysti, Group Vice President, Technology - teknologia, tuotteet ja tuotekehitys, osaaminen (1.10.2013 alkaen),
- Timo Kangas, Group Vice President, Customer care - asiakkuuksien hallinta ja markkinointi, markkina-alue EMEA,
- Petri Lakka, Group Vice President, Technology services – teknologiapalvelut,
- Petri Strengell, Group Vice President, Operations - projektitoimitukset ja operaatiot.

OSAKKEET

Raute Oyj:n osakkeiden kokonaismäärä vuoden 2013 lopussa oli 4.004.758 kappaletta, joista K-sarjan osakkeita (kantaosake, 20 ääntä/osake) oli 991.161 kappaletta ja A-sarjan osakkeita (1 ääni/osake) oli 3.013.597 kappaletta. Osakkeiden nimellisarvo on kaksi euroa. K-sarjan ja A-sarjan osakkeilla on yhtäläinen oikeus osinkoihin ja yhtiön varoihin.

K-sarjan osake voidaan muuntaa A-sarjan osakkeeksi yhtiöjärjestyksen 3. pykälässä esitetyin ehdoin. Jos kantaosake siirtyy K-sarjan ulkopuoliselle uudelle omistajalle, on siirronsaajan viipymättä ilmoitettava siitä hallitukselle kirjallisesti ja muilla K-sarjaan kuuluvien osakkeiden omistajilla on oikeus lunastaa osake yhtiöjärjestyksen 4. pykälässä mainituin ehdoin.

Raute Oyj:n A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä. Kaupankäyntitunnus on RUTAV. Vuoden 2013 aikana osakevaihto oli 513.699 kappaletta (302.096 kpl) ja yhteensä 4,4 miljoonaa euroa (2,4 Me). Vaihdettu määrä vastasi 17 prosenttia (10 %) pörssinoteerattujen A-sarjan osakkeiden määrästä. A-sarjan osakkeen keskikurssi oli 8,49 euroa (8,22 e). Vuoden ylin kaupantekokurssi oli 9,33 euroa ja alin 6,88 euroa.

Yhtiön koko osakekannan markkina-arvo oli vuoden 2013 lopussa 27,8 miljoonaa euroa (36,0 Me), jossa K-sarjan osakkeet on arvostettu A-sarjan osakkeen 31.12.2013 päätöskurssin 6,95 euroa (9,00 e) mukaisesti.

Raute Oyj:llä on NASDAQ OMX Helsinki Oy:n Liquidity Providing (LP) -toiminnan edellytykset täyttävä markkinatakaussopimus Nordea Pankki Suomi Oyj:n kanssa.

Muut osakkeisiin liittyvät tiedot on esitetty tämän tiedotteen numero-osassa.

RAUTEN OSINKOPOLITIIKKA

Raute noudattaa aktiivista osinkopolitiikkaa. Tavoitteena on taata sijoittajille kilpailukykyinen tuotto. Osingonmaksussa huomioidaan vakavaraisuuden säilyttäminen ja tulevat investointitarpeet. Projektiliiketoiminnan luonteesta johtuen osinko ei ole suoraan sidottu vuositulokseen.

OSINGONJAKO TILIKAUDELTA 2012

Varsinainen yhtiökokous 8.4.2013 päätti jakaa tilikaudelta 2012 osinkoa 0,50 euroa osaketta kohti. Osinkojen määrä oli yhteensä 2,0 miljoonaa euroa, josta A-sarjan osakkeiden osuus oli yhteensä 1.506.798,50 euroa ja K-sarjan osakkeiden osuus yhteensä 495.580,50 euroa. Osinkojen maksupäivä oli 18.4.2013.

OMIEN OSAKKEIDEN OSTO- JA LUOVUTUSVALTUUTUS

Yhtiön hallituksella on yhtiökokouksen 8.4.2013 antama valtuutus päättää omien A-sarjan osakkeiden hankkimisesta yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla sekä niitä koskevasta suunnatusta osakeannista 400.000 kappaleen enimmäismäärään saakka. Hallitus ei ole käyttänyt valtuutusta vuoden 2013 aikana. Tilikauden päättyessä yhtiöllä ei ollut hallussaan tai panttina yhtiön omia osakkeita.

TILIKAUDEN JÄLKEISET TAPAHTUMAT

Raute Oyj on julkaissut pörssitiedotteella seuraavat vuoden 2014 tapahtumat:

28.1.2014 Nimitysvaliokunnan ehdotus Raute Oyj:n hallituksen kokoonpanosta.
12.2.2014 Rauten ylimmälle johdolle pitkän aikavälinen osakepohjainen kannustinjärjestelmä 2014-2018.

TILINPÄÄTÖKSEN JA VUOSIKERTOMUKSEN 2013 JULKISTAMINEN

Raute Oyj:n konsernitilinpäätös 2013 julkaistaan 13.2.2014. Raute Oyj:n vuosikertomus 2013 julkaistaan viikolla 9.

VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 2014

Raute Oyj:n vuoden 2014 varsinainen yhtiökokous pidetään maanantaina 31.3.2014 Lahdessa Sibeliustalolla alkaen kello 18.00. Osakkeenomistajan, joka haluaa tuoda esityslistalle Raute Oyj:n yhtiökokouksessa käsiteltäväksi asian, on ilmoitettava siitä kirjallisesti yhtiölle viimeistään 21.2.2014.

HALLITUKSEN EHDOTUS VOITONJAOSTA, OSINKO 0,20 EUROA OSAKKEELTA

Emoyhtiö Raute Oyj:n jakokelpoiset varat 31.12.2013 ovat 13 804 tuhatta euroa, josta tilikauden 1.1.-31.12.2013 voitto on 1 312 tuhatta euroa.

Hallitus esittää 31.3.2014 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle, että tilikaudelta 2013 maksetaan osinkoa A- ja K-sarjan osakkeenomistajille 0,20 euroa osaketta kohti ja loppuosa jakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan.

Voitonjakoehdotuksen tekemispäivänä osinkoon oikeuttavia osakkeita on 4.004.758 kappaletta, joten osingon kokonaismäärä olisi yhteensä 801 tuhatta euroa. Osinkoon olisivat oikeutettuja osakkeenomistajat, jotka ovat osingonjaon täsmäytyspäivänä 3.4.2014 merkittyinä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osingon maksupäivä olisi 10.4.2014.

Yhtiön taloudellisessa tilanteessa ei ole tilikauden päättymisen jälkeen tapahtunut olennaisia muutoksia. Yhtiön maksuvalmius on hyvä, eikä ehdotettu voitonjako hallituksen näkemyksen mukaan vaaranna maksukykyä.

HALLITUKSEN EHDOTUS VAPAAN OMAN PÄÄOMAN JAKAMISESTA, 0,30 EUROA OSAKKEELTA

Hallitus ehdottaa 31.3.2014 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle, että yhtiökokous päättäisi vapaan oman pääoman jakamisesta pääoman palautuksena sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta 0,30 euroa osaketta kohden. Vapaan oman pääoman palautus maksettaisiin osakkeenomistajalle, joka osingonjaon täsmäytyspäivänä 3.4.2014 on merkittynä osakkeenomistajaksi Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon.  Maksupäivä olisi 10.4.2014.

NÄKYMÄT VUODELLE 2014

Rauten liiketoiminnalle on luonteenomaista investointihyödykkeiden kysynnän herkkyys maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden suhdanteiden vaihteluille.

Maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden kehitykseen liittyy edelleen merkittävää epävarmuutta ja Rauten asiakasteollisuuksien markkinatilanteen arvioidaan jatkuvan epävarmana.

Vaneriteollisuuden parannusinvestoinnit laadun ja kustannuskilpailukyvyn ylläpitämiseksi ja markkinaosuuksien säilyttämiseksi arvioidaan olevan lähitulevaisuudessa kohtuullisella tasolla, mikäli talouden epävarmuus ei kärjisty uudeksi kriisiksi. Myös useita suunnittelu- ja neuvotteluvaiheessa olevia yksittäisiä tuotantolinjoja ja kokonaisia tehtaita koskevia hankkeita on vireillä.

Vahvan rahoitus- ja markkina-aseman sekä tehtyjen kehitystoimenpiteiden ansiosta Rauten kyky vastata kysyntään markkinoiden elpyessä on hyvä.

Vallitsevassa maailmantalouden ja rahoitusmarkkinoiden tilanteessa Rautella on vuonna 2014 mahdollisuuksia kasvuun projektitoimituksissa etenkin Euroopassa, Venäjällä ja Aasiassa. Teknologiapalveluiden kasvun arvioidaan jatkuvan vahvana. Tarjouskantaan ja käynnissä oleviin neuvotteluihin perustuen Rauten vuoden 2014 liikevaihdon arvioidaan kasvavan ja liiketuloksen paranevan vuodesta 2013.


TILINPÄÄTÖSTIIVISTELMÄ JA LIITETIEDOT

Tilinpäätöstiedotteen numero-osassa esitetyt koko tilikausia 2012 ja 2013 koskevat tiedot ovat tilintarkastettuja. Esitetyt osavuosikatsausluvut ovat tilintarkastamattomia.
 

 

      Oikaistu   Oikaistu Aiemmin esitetty
KONSERNIN LAAJA TULOSLASKELMA   1.10.–31.12. 1.10.–31.12. 1.1.–31.12. 1.1.–31.12. 1.1.–31.12.
(1 000 EUR) Liite-tieto 2013 2012* 2013 2012* 2012
             
LIIKEVAIHTO 3,4,5 24 512 33 914 83 274 101 273 101 273
             
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden varastojen muutos   -672 551 -954 500 500
             
Liiketoiminnan muut tuotot   158 1 256 295 1 423 1 423
             
Materiaalit ja palvelut   -11 521 -19 388 -40 711 -55 725 -55 725
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut 13 -7 387 -8 047 -27 417 -28 761 -28 752
Poistot   -479 -491 -2 174 -1 968 -1 968
Liiketoiminnan muut kulut   -3 098 -4 680 -10 485 -11 720 -11 720
Liiketoiminnan muut kulut yhteensä   -22 486 -32 606 -80 787 -98 174 -98 165
             
LIIKETULOS   1 513 3 116 1 828 5 022 5 031
% liikevaihdosta   6 9 2 5 5
             
Rahoitustuotot   210 -37 735 482 482
Rahoituskulut   -513 -126 -974 -738 -738
             
TULOS ENNEN VEROJA   1 210 2 953 1 589 4 766 4 775
% liikevaihdosta   5 9 2 5 5
             
Tuloverot   -294 -995 -394 -1 781 -1 759
KAUDEN TULOS   916 1 958 1 196 2 985 3 016
% liikevaihdosta   4 6 1 3 3
             
Muut laajan tulokset erät:            
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi            
Etuuspohjaisten velvoitteiden uudelleen määritttäminen 84 110 84 110 -
             
Erät, jotka saatetaan tulevaisuudessa siirtää          
tulosvaikutteisiksi            
Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot   -101 42 -83 80 80
Laajan tuloksen erät verojen jälkeen yhteensä -17 152 1 190 80
             
LAAJA TULOS   898 2 110 1 196 3 175 3 096
              
Kauden tuloksen jakautuminen            
Emoyhtiön omistajille   916 1 958 1 196 2 985 3 016
             
Kauden laajan tuloksen jakautuminen            
Emoyhtiön omistajille   898 2 110 1 196 3 175 3 096
             
Emoyhtiön omistajille kuuluvasta tuloksesta          
laskettu osakekohtainen tulos, euroa            
Laimentamaton osakekohtainen tulos   0,23 0,49 0,30 0,75 0,75
Laimennusvaikutuksella oikaistu osakekohtainen tulos 0,23 0,49 0,30 0,74 0,75
             
Osakkeet, 1 000 kpl            
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä   4 005 4 005 4 005 4 005 4 005
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä laimennettuna 4 013 4 008 4 013 4 008 4 008

  *Sisältää muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin soveltamisen vaikutukset. Vaikutukset ovat suuruudeltaan epäolennaiset ja ne kohdistuvat vuoden 2013 sekä vertailuvuoden viimeiselle vuosineljännekselle.


 

        Oikaistu Aiemmin esitetty
KONSERNITASE     31.12. 31.12. 31.12.
(1 000 EUR) Liitetieto   2013 2012* 2012
VARAT          
Pitkäaikaiset varat          
Aineettomat hyödykkeet 8   3 574 3 204 3 204
Aineelliset hyödykkeet 8   8 396 7 892 7 892
Muut rahoitusvarat     500 789 789
Laskennalliset verosaamiset     96 38 60
Pitkäaikaiset varat yhteensä     12 565 11 922 11 944
           
Lyhytaikaiset varat          
Vaihto-omaisuus     5 047 7 130 7 130
Myyntisaamiset ja muut saamiset 5   18 329 24 438 24 427
Tuloverosaaminen     183 37 37
Rahat ja pankkisaamiset     12 658 19 548 19 548
Lyhytaikaiset varat yhteensä     36 218 51 154 51 143
           
VARAT YHTEENSÄ     48 783 63 076 63 087
           
OMA PÄÄOMA JA VELAT          
Emoyhtiön omistajille kuuluva oma pääoma        
Osakepääoma     8 010 8 010 8 010
Käyvän arvon rahasto ja muut rahastot     7 061 6 862 6 862
Muuntoerot     20 103 103
Kertyneet voittovarat     7 327 6 260 6 150
Kauden tulos     1 196 2 985 3 016
Emoyhtiön omistajien osuus omasta pääomasta   23 613 24 220 24 141
Oma pääoma yhteensä     23 613 24 220 24 141
           
Pitkäaikaiset velat          
Pitkäaikaiset varaukset     460 56 56
Laskennallinen verovelka     423 174 174
Pitkäaikaiset korolliset velat 9   2 500 5 866 5 866
Eläkevelvoitteet     4 - 90
Pitkäaikaiset velat yhteensä     3 387 6 096 6 186
           
Lyhytaikaiset velat          
Lyhytaikaiset varaukset     775 1 134 1 134
Lyhytaikaiset korolliset velat 9   3 481 5 594 5 594
Lyhytaikaiset saadut ennakkomaksut 5   7 099 12 776 12 776
Ostovelat ja muut velat     10 428 13 255 13 255
Lyhytaikaiset velat yhteensä     21 783 32 759 32 759
           
Velat yhteensä     25 170 38 856 38 946
           
OMA PÄÄOMA JA VELAT YHTEENSÄ     48 783 63 076 63 087
           
*Sisältää muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin soveltamisen vaikutukset.    
           
           
KONSERNIN RAHAVIRTALASKELMA     1.1.–31.12. 1.1.–31.12.  
(1 000 EUR)     2013 2012  
           
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA          
Asiakkailta saadut maksut     76 836 90 385  
Liiketoiminnan muut tuotot     295 1 423  
Maksut tavaroiden/palvelujen toimittajille sekä henkilöstölle -73 187 -89 379  
Rahavirta ennen rahoituseriä ja veroja     3 944 2 429  
Maksetut korot liiketoiminnasta     -364 -529  
Saadut osingot liiketoiminnasta     180 118  
Saadut korot liiketoiminnasta     122 269  
Muut rahoituserät liiketoiminnasta     153 -275  
Maksetut verot liiketoiminnasta     -329 -75  
LIIKETOIMINNAN RAHAVIRTA (A)     3 704 1 938  
           
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA          
Investoinnit aineellisiin ja aineettomiin hyödykkeisiin   -3 226 -3 055  
Aineellisten ja aineettomien hyödykkeiden luovutustulot   53 160  
Investoinnit muihin sijoituksiin     -3 -  
INVESTOINTIEN RAHAVIRTA (B)     -3 176 -2 895  
           
Lyhytaikaisten lainojen takaisinmaksut     -2 100 -  
Pitkäaikaisten lainojen takaisinmaksut     -3 250 -4 000  
Maksetut osingot     -2 002 -1 201  
RAHOITUKSEN RAHAVIRTA (C)     -7 352 -5 201  
           
RAHAVAROJEN MUUTOS (A+B+C)     -6 825 -6 159  
lisäys (+)/vähennys (-)          
           
RAHAVARAT KAUDEN ALUSSA*     19 548 25 674  
RAHAVAROJEN MUUTOS     -6 825 -6 159  
VALUUTTAKURSSIEN MUUTOSTEN VAIKUTUS   -66 33  
RAHAVARAT KAUDEN LOPUSSA*     12 658 19 548  
           
RAHAVAROIHIN SISÄLTYVÄT ERÄT          
TASEESSA KAUDEN LOPUSSA*          
Rahavarat     12 658 19 548  
YHTEENSÄ     12 658 19 548  
           
*Rahavaroihin luetaan rahat ja pankkisaamiset, jotka erääntyvät alle kolmen kuukauden sisällä.       

  

LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA        
  Osake- Ylikurssi- SVOP Muut Muunto- Kertyneet
(1 000 EUR) pääoma rahasto rahasto rahastot erot voittovarat
OMA PÄÄOMA 1.1.2013 (oikaistu) 8 010 0 6 498 364 103 9 245
Kauden laaja tulos            
Katsauskauden tulos - - - - - 1 196
Muut laajan tuloksen erät:            
   Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen        
   määrittäminen       84
   Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot - - - - -83 -
Kauden laaja tulos yhteensä 0 0 0 0 -83 1 280
Liiketoimet omistajien kanssa            
Omana pääomana suoritettavat            
osakeperusteiset liiketoimet - - - 199 - -
Siirrot erien välillä - - - - - -
Maksetut osingot - - - - - -2 002
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0 0 0 199 0 -2 002
OMA PÄÄOMA 31.12.2013 8 010 0 6 498 563 20 8 522
             
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU)      
  Emoyhtiön osakkaille        
(1 000 EUR) kuuluva osuus       YHTEENSÄ
OMA PÄÄOMA 1.1.2013 (oikaistu) 24 220         24 220
Kauden laaja tulos            
Katsauskauden tulos 1 196         1 196
Muut laajan tuloksen erät:            
   Etuuspohjaisen nettovelan  uudelleen määrittäminen 84         84
   Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot -83         -83
Kauden laaja tulos yhteensä 1 196         1 196
Liiketoimet omistajien kanssa            
Omana pääomana suoritettavat            
osakeperusteiset liiketoimet 199         199
Siirrot erien välillä 0         0
Maksetut osingot -2 002         -2 002
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä -1 803 0 0 0 0 -1 803
OMA PÄÄOMA 31.12.2013 23 613         23 613
             
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA        
  Osake- Ylikurssi- SVOP Muut Muunto- Kertyneet
(1 000 EUR) pääoma rahasto rahasto rahastot erot voittovarat
OMA PÄÄOMA 1.1.2012  8 010 6 498 0 187 23 7 351
Kauden laaja tulos            
Katsauskauden tulos - - - - - 2 985
Muut laajan tuloksen erät:            
   Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen määrittäminen       110
   Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot - - - - 80 -
Kauden laaja tulos yhteensä 0 0 0 0 80 3 095
Liiketoimet omistajien kanssa            
Omana pääomana suoritettavat            
osakeperusteiset liiketoimet - - - 177 - -
Siirrot erien välillä - -6 498 6 498 - - -
Maksetut osingot - - - - - -1 201
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä 0 -6 498 6 498 177 0 -1 201
OMA PÄÄOMA 31.12.2012 OIKAISTU 8 010 0 6 498 364 103 9 245
             
LASKELMA KONSERNIN OMAN PÄÄOMAN MUUTOKSISTA (JATKUU)      
  Emoyhtiön osakkaille        
(1 000 EUR) kuuluva osuus       YHTEENSÄ
OMA PÄÄOMA 1.1.2012  22 069         22 069
Kauden laaja tulos            
Katsauskauden tulos 2 985         2 985
Muut laajan tuloksen erät:            
   Etuuspohjaisen nettovelan uudelleen määrittäminen 110         110
   Ulkomaiseen yksikköön liittyvät muuntoerot 80         80
Kauden laaja tulos yhteensä 3 175         3 175
Liiketoimet omistajien kanssa            
Omana pääomana suoritettavat            
osakeperusteiset liiketoimet 177         177
Siirrot erien välillä 0         0
Maksetut osingot -1 201         -1 201
Liiketoimet omistajien kanssa yhteensä -1 024 0 0 0 0 -1 024
OMA PÄÄOMA 31.12.2012 OIKAISTU 24 220         24 220
             

LIITETIEDOT

1. Perustiedot

Raute-konserni on maailmanlaajuisesti toimiva teknologiayritys. Asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL. Rauten teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Rauten kokonaispalvelukonsepti lähtee tuotteen elinkaaren hallinnasta ja Rauten ratkaisuihin kuuluvat kattavan laitetarjonnan lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipaikka sijaitsee Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa sekä Kajaanissa.Myyntiverkosto on maailmanlaajuinen.

Raute-konsernin emoyhtiö on suomalainen, Suomen lakien mukaan perustettu julkinen osakeyhtiö Raute Oyj  (Y-tunnus FI01490726), jonka A-sarjan osakkeet noteerataan NASDAQ OMX Helsinki Oy:ssä, ryhmässä Teollisuustuotteet ja -palvelut. Raute Oyj:n kotipaikka on Lahti. Rekisteröity käyntiosoite on Rautetie 2, 15550 Nastola ja postiosoite on PL 69, 15551 Nastola.  

Konsernitilinpäätöksen tiedot ovat saatavissa internet-osoitteesta www.raute.com ja konsernin emoyhtiön päätoimipaikasta, Rautetie 2, 15550 Nastola.

Raute Oyj:n hallitus on kokouksessaan 13.2.2014 käsitellyt tilinpäätöksen ajalta 1.1.–31.12.2013 ja hyväksynyt sen julkistettavaksi tämän tiedotteen mukaisena.  

2. Laatimisperiaatteet

Raute Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2013 on laadittu standardin IAS 34 Osavuosikatsaukset mukaisesti. Tilinpäätöstiedote ei sisällä tilinpäätöksessä esitettäviä liite- tai muita tietoja täydellisinä. Raute Oyj:n tilinpäätös 2013 liitetietoineen julkaistaan 13.2.2014.

Raute Oyj:n tilinpäätöstiedote 1.1.–31.12.2013 on laadittu Euroopan unionissa sovellettavaksi hyväksyttyjen kansainvälisten tilinpäätösstandardien (International Financial Reporting Standards, IFRS) mukaisesti. Tilinpäätöstiedotetta laadittaessa on noudatettu 31.12.2013 voimassaolevia IAS- ja IFRS-standardeja sekä SIC- ja IFRIC-tulkintoja.  Tilinpäätöstiedotteen liitetiedot ovat myös suomalaisen kirjanpito- ja yhteisölainsäädännön mukaiset.

Tilinpäätöstiedote on laadittu noudattaen samoja laadintaperiaatteita kuin konsernin vuositilinpäätöksessä 2012 lukuun ottamatta IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardia. Työsuhde-etuuksia koskevan standardin uudistus aiheutti muutoksia työsuhteen päättymisen jälkeisten etuuksien kirjaamiseen, arvostamiseen ja esittämistapaan sekä tilinpäätöksen liitetietoihin. Vertailutiedot liitetietoineen vuodelta 2012 on oikaistu uudistetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin mukaisesti. Standardin muutokset omaan pääomaan on esitetty tämän tilinpäätöstiedotteen liitetiedossa numero 14.

Tiedotteen luvut on esitetty tuhansina euroina, jos ei toisin ole todettu. Pyöristyksistä johtuen taulukoissa esitettyjen yksittäisten lukujen yhteenlaskettu summa saattaa poiketa taulukossa esitetystä summaluvusta.  Suluissa esitetyillä luvuilla on viitattu vastaaviin lukuihin vertailukaudelta. 

IFRS-standardien mukaisen tilinpäätöksen laatiminen edellyttää konsernin johdolta tiettyjen arvioiden käyttöä ja harkintaa tilinpäätöksen laatimisperiaatteiden soveltamisessa. Koska arviot ja olettamukset perustuvat katsaushetken parhaaseen näkemykseen, liittyy niihin riskejä ja epävarmuustekijöitä. Toteumat voivat tämän vuoksi poiketa näistä arvioista.

3. Segmenttiraportointi

Toimintasegmentti

Raute-konsernin toiminnot kuuluvat kokonaisuudessaan puutuoteteknologiasegmenttiin.

Rauten liiketoimintamallin, toiminnan luonteen ja hallintorakenteen perusteella puutuoteteknologiasegmenttinä raportoitava toimintasegmentti muodostuu koko konsernista ja segmentin tiedot ovat yhtenevät koko konsernin tietojen kanssa. Segmenttiraportoinnissa noudatetaan konsernitilinpäätöksen laatimisperiaatteita.

 

  31.12.   31.12.  
Puutuoteteknologia 2013   2012  
Liikevaihto 83 274   101 273  
Liiketulos 1 828   5 022  
Varat 48 783   63 076  
Velat 25 170   38 856  
Investoinnit 3 188   3 529  
         
Puutuoteteknologiasegmentin 31.12.   31.12.  
varat maantieteellisesti 2013 % 2012 %
Suomi 40 492 83 53 620 85
Pohjois-Amerikka 3 914 8 3 437 5
Kiina 2 926 6 4 406 7
Venäjä 1 114 2 1 257 2
Etelä-Amerikka 198 0 199 0
Muut 140 0 158 0
YHTEENSÄ 48 783 100 63 076 100
         
Puutuoteteknologiasegmentin 31.12.   31.12.  
investoinnit maantieteellisesti 2013 % 2012 %
Suomi 2 324 73 2 980 84
Pohjois-Amerikka 15 0 6 0
Kiina 837 26 517 15
Venäjä 3 0 1 0
Etelä-Amerikka 1 0 22 1
Muut 8 0 2 0
YHTEENSÄ 3 188 100 3 529 100

 

4. Liikevaihto

Liikevaihdon pääosa muodostuu puutuoteteknologian projektitoimituksista ja teknologiapalveluihin kuuluvista modernisoinneista, jotka on käsitelty pitkäaikaishankkeina. Muu liikevaihto koostuu puutuoteteollisuudelle toimitettavista muista teknologiapalveluista, kuten varaosa- ja kunnossapitopalveluista sekä asiakkaiden liiketoiminnan kehittämiseen liittyvistä palveluista.

Projektitoimitukset ja teknologiapalveluihin kuuluvat modernisoinnit sisältävät sekä tuote- että palvelumyyntiä, joten konsernin liikevaihdon jakautumista puhtaaseen tuote- ja palvelumyyntiin ei voida esittää luotettavasti.

Isot toimitusprojektit voivat tilapäisesti nostaa eri asiakkaiden osuuden konsernin liikevaihdosta yli 10 prosentin. Katsauskauden lopussa konsernilla oli kaksi asiakasta (2), joiden asiakaskohtainen osuus konsernin liikevaihdosta tilapäisesti ylitti 10 prosenttia. Näiden yhteenlaskettu osuus oli 28 prosenttia.

 

Liikevaihdon jakauma 1.1.–31.12.   1.1.–31.12.    
markkina-alueittain 2013 % 2012 %  
EMEA (Eurooppa ja Afrikka) 33 697 40 22 179 22  
LAM (Etelä-Amerikka) 18 020 22 52 588 52  
CIS (Venäjä) 16 291 19 14 454 14  
NAM (Pohjois-Amerikka) 11 432 14 8 469 8  
APAC (Aasian-Tyynenmeren alue) 3 834 5 3 583 4  
YHTEENSÄ 83 274 100 101 273 100  
           
Suomen osuus konsernin liikevaihdosta oli 6 prosenttia (6 %).      
           
5. Pitkäaikaishankkeet     31.12. 31.12.  
      2013 2012  
Liikevaihto          
Valmistusasteen mukainen liikevaihto     66 214 85 267  
Muu liikevaihto     17 060 16 006  
YHTEENSÄ     83 274 101 273  
           
Valmistusasteen mukaan tuloutettujen mutta luovuttamatta       
olevien pitkäaikaishankkeiden osalta tuotoksi kirjattu määrä   86 534 89 601  
           
Pitkäaikaishankkeiden tuotoksi kirjaamatta oleva määrä (tilauskanta)      27 770 49 040  
           
Projektit, joiden valmistusasteen mukainen arvo ylittää       
laskutetut ennakkomaksut          
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä 65 872 64 872  
- saadut ennakkomaksut     53 619 48 372  
Hankesaamiset     12 253 16 499  
           
Projektit, joiden laskutetut ennakot ylittävät           
valmistusasteen mukaisen arvon          
- toteutuneet menot ja kirjatut voitot tappioilla vähennettynä 20 467 27 890  
- saadut ennakkomaksut     26 953 40 394  
Hankevelka     6 486 12 504  
           
Taseen lyhytaikaisiin velkoihin sisältyvät ennakkomaksut      
Hankevelka     6 486 12 504  
Muut saadut ennakkomaksut, ei osatuloutettavat   613 272  
Yhteensä     7 099 12 776  
           
Erittely yhdistellyistä vastaavien ja vastattavien eristä           
Maksetut ennakkomaksut     101 1 021  
Taseen vaihto-omaisuuteen sisältyvät ennakkomaksut 101 1 021  
           
           
6. Henkilöstön määrä, henkilöä     31.12. 31.12.  
      2013 2012  
Tehollinen keskimäärin     515 480  
Kirjoilla keskimäärin     522 488  
Kirjoilla kauden lopussa     534 503  
- josta ulkomailla työskentelevien osuus     148 132  
           
7. Tutkimus- ja kehittämismenot      31.12. 31.12.  
      2013 2012  
Kauden tutkimus- ja kehittämismenot     2 523 2 516  
Aktivoitujen kehittämismenojen poistot     405 126  
Kehittämismenoja aktivoitu taseeseen     -615 -1 024  
Kaudella kuluksi kirjatut tutkimus- ja kehittämismenot   2 313 1 618  
           
8. Aineettomien ja aineellisten hyödykkeiden    31.12. 31.12.  
muutokset     2013 2012  
Aineettomat hyödykkeet          
Hankintameno kauden alussa     14 019 12 447  
Muuntoerot     -10 7  
Lisäykset     1 552 2 198  
Siirrot erien välillä     -2 188 -634  
Hankintameno kauden lopussa     13 372 14 019  
           
Kertyneet poistot kauden alussa     -10 815 -11 014  
Muuntoerot     7 -5  
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot     1 791 679  
Kauden poisto     -782 -474  
Kertyneet poistot kauden lopussa     -9 799 -10 815  
           
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa 3 204 1 433  
Aineettomien hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa 3 574 3 204  
           
Aineelliset hyödykkeet          
Hankintameno kauden alussa     41 673 44 463  
Muuntoerot     -947 88  
Lisäykset     1 634 1 331  
Vähennykset     -44 -370  
Siirrot erien välillä     354 -3 839  
Hankintameno kauden lopussa     42 670 41 673  
           
Kertyneet poistot kauden alussa     -33 782 -36 236  
Muuntoerot     857 -70  
Vähennysten ja siirtojen kertyneet poistot     44 4 019  
Kauden poisto     -1 392 -1 494  
Kertyneet poistot kauden lopussa     -34 274 -33 782  
           
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden alussa 7 892 8 226  
Aineellisten hyödykkeiden kirjanpitoarvo kauden lopussa 8 396 7 892  
           
9. Korolliset velat     31.12. 31.12.  
      2013 2012  
Pitkäaikaiset jaksotettuun hankintamenoon arvostetut rahoitusvelat  2 500 5 866  
Lyhytaikaiset korolliset velat     3 481 5 594  
YHTEENSÄ     5 981 11 461  
           
Korollisten rahoitusvelkojen maturiteettijakauma 31.12.2013      
Rahoitusvelka     Lyhytaikainen Pitkäaikainen Yhteensä
Pitkäaikaiset lainat rahoituslaitoksilta, korollinen   3 481 2 500 5 981
Yhteensä     3 481 2 500 5 981
           
10. Vastuut ja vastuusitoumukset     31.12. 31.12.  
      2013 2012  
Omasta puolesta annetut vakuudet          
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset     3 946 -  
           
Rahalaitoslainat     5 741 9 117  
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset     5 750 6 700  
           
Eläkelainat     - 2 000  
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset     - 600  
Luottovakuusjärjestelyt     - 1 400  
           
Muut lainat     - 100  
Vakuudeksi annetut kiinteistökiinnitykset     - 101  
           
Konserniyhtiöiden puolesta annetut vakuudet        
Rahalaitoslainat     240 244  
Muut vastuut     64 -  
Vakuudeksi annetut yrityskiinnitykset     304 244  
           
Kaupalliset pankkitakaukset omasta ja konserniyhtiöiden puolesta     1 484 39 600  
           
Muut omat vastuut          
Alle yhden vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut   845 868  
1-5 vuoden sisällä erääntyvät vuokravastuut     2 398 2 682  
Myöhemmin erääntyvät vuokravastuut     185 519  
Yhteensä     3 428 4 069  
           

11. Lähipiiritapahtumat

Johdolle ei ole annettu lainoja. Emoyhtiö Raute Oyj:llä oli katsauskauden lopussa 31.12.2013 lainasaamisia tytäryhtiöltään  Raute Service LLC:ltä 355 tuhatta euroa (355 tuhatta euroa), Raute (Shanghai) Machinery Co., Ltd:ltä 550 tuhatta euroa ja Raute Canada Ltd.:ltä 682 tuhatta euroa (391 tuhatta euroa).

Johdon ja osakkaiden puolesta ei ole annettu pantteja tai muita vastuusitoumuksia.

 

12. Johdannaiset     31.12. 31.12.
      2013 2012
         
Valuuttatermiinien nimellisarvot        
Taloudellinen suojaus        
- Rahoitukseen liittyvät     1 311 2 093
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät     2 967 1 763
         
Valuuttatermiinien käyvät arvot        
Taloudellinen suojaus        
- Rahoitukseen liittyvät     -3 -8
- Liikevaihdon suojaukseen liittyvät     24 18
         
Koron- ja valuutanvaihtosopimukset        
- Nimellisarvo     1 991 4 117
- Käypä arvo     -42 -4

  

13. Osakeperusteiset maksut

Vuoden 2010 optio-ohjelman mukaisesti myönnettyjen optioiden käypä arvo kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan optioiden ansainta-aikana. Katsauskaudella optioiden vaikutus konsernin tuloslaskelmaan oli 199 tuhatta (177 tuhatta) euroa.

14. Uudistetun IAS 19 -standardin käyttöönoton vaikutukset

Konserni otti 1.1.2013 käyttöön uudistetun IAS 19 Työsuhde-etuudet standardin. Standardin mukaan etuuspohjaisen nettovelan tai -saamisen nettokorkokulut tai -tuotto on laskettu käyttäen tilikauden alussa määritettyä diskonttauskorkoa. Järjestelyyn kuuluvien varojen odotettavissa olevaa tuottoa ei enää ole kirjattu.

 

Tilinpäätöksen laatimisperiaatteen muutoksen vaikutus taseen vertailutietoihin
         
  Aiemmin      
  esitetty   Oikaistu  
1 000 euroa 31.12.2012 Oikaisu 31.12.2012  
Varat        
Laskennalliset verosaamiset 60 -22 38  
Saamiset eläkevelvoitteista 0 11 11  
         
Oma pääoma        
Kertyneet voittovarat 9 166 79 9 245  
         
Velat        
Eläkevelvoitteet 90 -90 -  
         
         
Tilinpäätöksen laatimisperiaatteen muutoksen vaikutus tuloslaskelman vertailutietoihin
         
  Aiemmin      
  esitetty   Oikaistu  
  1.1.-31.12.   1.1.-31.12.  
1 000 euroa 2012 Oikaisu 2012  
Työsuhde-etuuksista aiheutuvat kulut +8 -9 -1  
Tuloverot -1 759 -22 -1 781  
Muut laajan tulokset erät:        
Erät, joita ei siirretä tulosvaikutteisiksi        
  Etuuspohjaisten velvoitteiden uudelleen         
  määrittäminen - 110 110  

 

15. Käypään arvoon arvostettavat rahoitusvarat ja -velat

Katsauskauden lopussa 31.12.2013 käyvän arvon hierarkiatasolle 3 luokiteltujen rahoitusvarojen käypä arvo oli 500 tuhatta euroa. Käyvän arvon määrittämisessä käytetyt arvostusmenetelmät vastaavat vuositilinpäätöksessä 2012 esitettyjä arvostusperiaatteita. Käypien arvojen hierarkiatasojen 1 ja 2 välillä ei ole tehty siirtoja katsauskauden aikana.

 

16. Tytäryhtiöiden yhdistelyssä käytetyt valuuttakurssit    
      1.1.–31.12. 1.1.–31.12.
Tuloslaskelma, euroa     2013 2012
CNY (Kiinan juan)     8,1655 8,1096
RUB (Venäjän rupla)     42,3248 39,9238
CAD (Kanadan dollari)     1,3685 1,2848
USD (Yhdysvaltain dollari)     1,3282 1,2856
SGD (Singaporen dollari)     1,6618 1,6062
CLP (Chilen peso)     658,1306 624,7032
         
      31.12. 31.12.
Tase, euroa     2013 2012
CNY (Kiinan juan)     8,3248 8,1809
RUB (Venäjän rupla)     45,3246 40,3295
CAD (Kanadan dollari)     1,4671 1,3137
USD (Yhdysvaltain dollari)     1,3791 1,3194
SGD (Singaporen dollari)     1,7414 1,6111
CLP (Chilen peso)     725,0943 625,1146

  

17. Hallituksen esitys tilikauden 2013 osingonjaosta ja tuloksen käsittelystä

Hallitus ehdottaa 31.3.2014 pidettävälle Raute Oyj:n varsinaiselle yhtiökokoukselle 2014, että tilikaudelta 2013 maksetaan  osinkoa 0,20 euroa osaketta kohti ja loppuosa jakokelpoisista varoista jätetään omaan pääomaan. Voitonjakoehdotuksen tekemispäivänä osinkoon oikeuttavia osakkeita on 4 004 758 kappaletta, joten osingon kokonaismäärä olisi yhteensä 801 tuhatta euroa.

Hallitus ehdottaa varsinaiselle yhtiökokoukselle 2014, että yhtiökokous päättäisi vapaan oman pääoman jakamisesta pääoman palautuksena sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta 0,30 euroa osaketta kohti.

 

TUNNUSLUVUT     31.12. 31.12.
      2013 2012
Liikevaihdon muutos, %     -17,8 36,3
Viennin osuus liikevaihdosta, %     94,2 93,9
Sijoitetun pääoman tuotto (ROI), %        7,3 15,0
Oman pääoman tuotto (ROE), %     5,0 13,1
Korolliset nettovelat, Me     -6,7 -8,1
Gearing, %     -28,3 -33,5
Omavaraisuusaste, %     56,6 48,0
         
Bruttoinvestoinnit, Me     3,2 3,5
% liikevaihdosta     3,8 3,5
         
Tutkimus- ja kehittämismenot, Me        2,5 2,5
% liikevaihdosta     3,0 2,5
         
Tilauskanta, Me     28 50
Uudet tilaukset, Me     63 116
         
Vertailutiedot vuodelta 2012 on oikaistu muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin mukaisesti.
         
OSAKEKOHTAISET TIEDOT     31.12. 31.12.
      2013 2012
Tulos/osake (EPS), laimentamaton, euroa     0,30 0,75
Tulos/osake (EPS), laimennusvaikutuksella oikaistu, euroa 0,30 0,74
Oma pääoma/osake, euroa     5,90 6,03
Osinko/A-osake, euroa     0,20* 0,50
Osinko/K-osake, euroa     0,20* 0,50
Osinko/tulos, %     66,7* 66,4
Efektiivinen osinkotuotto, %     2,9* 5,6
Pääoman palautus sijoitetun vapaan oman pääoman rahastosta, euroa 0,30* -
         
*Hallituksen ehdotus yhtiökokoukselle.           
         
Kurssikehitys (A-sarjan osakkeet)        
Kauden alin kurssi, euroa     6,88 6,18
Kauden ylin kurssi, euroa     9,33 9,24
Kauden keskikurssi, euroa     8,49 8,22
Kurssi kauden lopussa, euroa     6,95 9,00
         
Osakekannan markkina-arvo        
- K-sarjan osakkeet, Me**     6,9 8,9
- A-sarjan osakkeet, Me     20,9 27,1
Yhteensä, Me     27,8 36,0
         
**K-sarjan osakkeet arvostettu A-sarjan osakkeen tilikauden lopun kurssilla.        
         
Osakkeiden vaihdon kehitys (A-sarjan osakkeet)    
Osakkeiden vaihto, kpl     513 699 302 096
Osakkeiden vaihto, Me     4,4 2,4
         
Osakkeiden kokonaismäärät        
K-sarja, kantaosakkeet (20 ääntä/osake)     991 161 991 161
A-sarjan osakkeet (1 ääni/osake)     3 013 597 3 013 597
Yhteensä     4 004 758 4 004 758
         
Osakkeiden lukumäärä, painotettu keskiarvo, 1 000 kpl 4 005 4 005
Osakkeiden lukumäärä, laimennettuna, 1 000 kpl   4 013 4 008
         
Osakkeenomistajien lukumäärä 31.12.     1 915 1 682
         
Vertailutiedot vuodelta 2012 on oikaistu muutetun IAS 19 Työsuhde-etuudet -standardin mukaisesti.

 

 

             
TULOSKEHITYS Q 1 Q 2 Q 3 Q 4 Liukuva Liukuva
VUOSINELJÄNNEKSITTÄIN 2013 2013 2013 2013 1.1.2013 1.1.2012
(1 000 EUR)        
          31.12.2013 31.12.2012
             
LIIKEVAIHTO 23 386 19 766 15 610 24 512 83 274 101 273
             
Valmiiden ja keskeneräisten tuotteiden         
varaston muutos 364 -610 -37 -672 -954 500
             
Liiketoiminnan muut tuotot 20 15 102 158 295 1 423
             
Materiaalit ja palvelut -12 979 -8 906 -7 304 -11 521 -40 711 -55 725
Työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut -6 871 -7 190 -5 969 -7 387 -27 417 -28 761
Poistot -479 -619 -597 -479 -2 174 -1 968
Liiketoiminnan muut kulut -2 532 -2 740 -2 115 -3 098 -10 485 -11 720
Liiketoiminnan muut kulut yhteensä -22 862 -19 456 -15 984 -22 486 -80 787 -98 174
             
LIIKETULOS 909 -286 -309 1 513 1 828 5 022
% liikevaihdosta 4 -1 -2 6 2 5
             
Rahoitustuotot 400 72 53 210 735 482
Rahoituskulut -224 -75 -161 -513 -974 -738
             
TULOS ENNEN VEROJA 1 085 -289 -417 1 210 1 589 4 766
% liikevaihdosta 5 -1 -3 5 2 5
             
Tuloverot -246 96 51 -294 -394 -1 759
             
KAUDEN TULOS 839 -193 -366 916 1 196 2 985
% liikevaihdosta 4 -1 -2 4 1 3
             
Jakautuminen            
Emoyhtiön omistajille kuuluva            
osuus tuloksesta 839 -193 -366 916 1 196 2 985
             
Osakekohtainen tulos, euroa            
Laimentamaton osakekohtainen tulos 0,21 -0,05 -0,09 0,23 0,30 0,75
Laimennettu osakekohtainen tulos 0,21 -0,05 -0,09 0,23 0,30 0,74
             
Osakkeet 1 000 kpl            
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä 4 005 4 005 4 005 4 005 4 005 4 005
Oikaistu keskimääräinen kappalemäärä            
laimennettuna 4 017 4 013 4 010 4 013 4 013 4 008
             
             
Tunnuslukuja vuosineljänneksittäin Q 1 Q 2 Q 3 Q 4 31.12. 31.12.
  2013 2013 2013 2013 2013 2012
Saadut tilaukset kauden aikana, Me 10 24 7 22 63 116
Tilauskanta kauden lopussa, Me 37 40 31 28 28 50
             
             
20 SUURINTA OSAKKEENOMISTAJAA 31.12.2013   Osakkeet Osuus Äänimäärä  Osuus
Osakkeiden lukumäärän mukaan K-sarja, kpl A-sarja, kpl yhteensä, kpl osakkeista % yhteensä äänistä %
1. Sundholm Göran - 624 398 624 398 15,6 624 398 2,7
2. Mandatum Life Unit-Linked - 181 900 181 900 4,5 181 900 0,8
3. Laakkonen Mikko - 115 349 115 349 2,9 115 349 0,5
4. Suominen Pekka 48 000 62 429 110 429 2,8 1 022 429 4,5
5. Suominen Tiina Sini-Maria 48 000 62 316 110 316 2,8 1 022 316 4,5
6. Siivonen Osku Pekka 50 640 53 539 104 179 2,6 1 066 339 4,7
7. Kirmo Kaisa Marketta 50 280 41 826 92 106 2,3 1 047 426 4,6
8. Mustakallio Kari Pauli 60 480 31 458 91 938 2,3 1 241 058 5,4
9. Mustakallio Mika Tapani 57 580 29 270 86 850 2,2 1 180 870 5,2
10. Keskiaho Kaija Leena 33 600 51 116 84 716 2,1 723 116 3,2
11. Särkijärvi Anna Riitta 60 480 22 009 82 489 2,1 1 231 609 5,4
12. Relander Harald - 75 000 75 000 1,9 75 000 0,3
13. Sijoitusrahasto Alfred Berg Small Cap Finland - 75 000 75 000 1,9 75 000 0,3
14. Mustakallio Marja Helena 43 240 16 047 59 287 1,5 880 847 3,9
15. Mustakallio Ulla Sinikka 53 240 2 300 55 540 1,4 1 067 100 4,7
16. Särkijärvi Timo 12 000 43 256 55 256 1,4 283 256 1,2
17. Särkijärvi-Martinez Anu Riitta 12 000 43 256 55 256 1,4 283 256 1,2
18. Suominen Jukka Matias 24 960 27 964 52 924 1,3 527 164 2,3
19. Mustakallio Kai Henrik 47 420 4 594 52 014 1,3 952 994 4,2
20. Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma - 51 950 51 950 1,3 51 950 0,2
Yhteensä 601 920 1 614 977 2 216 897 55,4 13 653 377 59,8
             
      Osakkeet Osuus Äänimäärä Osuus
Äänimäärän mukaan K-sarja, kpl A-sarja, kpl yhteensä, kpl osakkeista % yhteensä äänistä %
1. Mustakallio Kari Pauli 60 480 31 458 91 938 2,3 1 241 058 5,4
2. Särkijärvi Anna Riitta 60 480 22 009 82 489 2,1 1 231 609 5,4
3. Mustakallio Mika Tapani 57 580 29 270 86 850 2,2 1 180 870 5,2
4. Mustakallio Ulla Sinikka 53 240 2 300 55 540 1,4 1 067 100 4,7
5. Siivonen Osku Pekka 50 640 53 539 104 179 2,6 1 066 339 4,7
6. Kirmo Kaisa Marketta 50 280 41 826 92 106 2,3 1 047 426 4,6
7. Suominen Pekka 48 000 62 429 110 429 2,8 1 022 429 4,5
8. Suominen Tiina Sini-Maria 48 000 62 316 110 316 2,8 1 022 316 4,5
9. Suominen Jussi 48 000 - 48 000 1,2 960 000 4,2
10. Mustakallio Kai Henrik 47 420 4 594 52 014 1,3 952 994 4,2
11. Mustakallio Marja Helena 43 240 16 047 59 287 1,5 880 847 3,9
12. Mustakallio Risto Knut kuolinpesä 42 240 - 42 240 1,1 844 800 3,7
13. Keskiaho Kaija Leena 33 600 51 116 84 716 2,1 723 116 3,2
14. Sundholm Göran - 624 398 624 398 15,6 624 398 2,7
15. Keskiaho Juha-Pekka 27 880 7 491 35 371 0,9 565 091 2,5
16. Suominen Jukka Matias 24 960 27 964 52 924 1,3 527 164 2,3
17. Keskiaho Marjaana 24 780 21 500 46 280 1,2 517 100 2,3
18. Kirmo Lasse 25 000 4 013 29 013 0,7 504 013 2,2
19. Keskiaho Vesa Heikki 23 030 - 23 030 0,6 460 600 2,0
20. Kultanen Leea Annikka 22 405 8 031 30 436 0,8 456 131 2,0
Yhteensä 791 255 1 070 301 1 861 556 46,5 16 895 401 74,0
             

  

JOHDON JA JULKISEN SISÄPIIRIN OMISTUS SEKÄ HALLINTAREKISTERÖIDYT OSAKKEET      
    K-sarja, kpl A-sarja, kpl Osakkeet yhteensä, kpl Osuus osakkeista % Äänimäärä yhteensä Osuus äänistä %
Johdon omistus 31.12.2013              
Yhtiön hallitus, konsernin toimitusjohtaja ja johtoryhmä* 122 880 111 029 233 909 5,8 2 568 629 11,2
Julkisen sisäpiirin omistus 31.12.2013 122 880 111 029 233 909 5,8 2 568 629 11,2
               
*Omistukset sisältävät omat, alaikäisten lasten ja määräysvaltayhteisöjen omistukset.      
               
Hallintarekisteröidyt osakkeet 31.12.2013 - 124 379 124 379 3,1 124 379 0,5

 

RAUTE OYJ
Hallitus


TIEDOTUSTILAISUUS 13.2.2014 KLO 14.00:
Tiedotustilaisuus analyytikoille, sijoittajille ja tiedotusvälineille järjestetään 13.2.2014 klo 14.00 Hotelli Scandic Simonkentän Roba -kabinetissa, os. Simonkatu 9, Helsinki. Tilaisuudessa tilinpäätöstiedotteen esittelevät toimitusjohtaja Tapani Kiiski ja talousjohtaja Arja Hakala.

TALOUSTIEDOTTEET VUONNA 2014:
Rauten osavuosikatsaukset julkaistaan seuraavasti:
- tammi-maaliskuu tiistaina 29.4.2014
- tammi-kesäkuu tiistaina 29.7.2014
- tammi-syyskuu keskiviikkona 29.10.2014.

Raute Oyj:n konsernitilinpäätös julkaistaan 13.2.2014. Raute Oyj:n vuosikertomus 2013 julkaistaan viikolla 9.

Raute Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään Lahdessa Sibeliustalolla maanantaina 31.3.2014 klo 18.00 alkaen.


LISÄTIETOJA:
Toimitusjohtaja Tapani Kiiski, Raute Oyj, 03 829 3560, matkapuhelin 0400 814 148
Talousjohtaja Arja Hakala, Raute Oyj, 03 829 3293, matkapuhelin 0400 710 387

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com


RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri ja LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki). Teknologiatarjonta kattaa koko tuotantoprosessin koneet ja laitteet. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Kajaanissa. Rauten liikevaihto vuonna 2013 oli 83,3 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2013 lopussa oli 534.

Lisätietoja yhtiöstä
: www.raute.com.