Raute tehostaa strategiansa toimeenpanoa - muutoksia johtoryhmässä

Report this content

RAUTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.8.2019 KLO 14.30


RAUTE TEHOSTAA STRATEGIANSA TOIMEENPANOA - MUUTOKSIA JOHTORYHMÄSSÄ

Raute uudistaa johtamismalliaan konsernin johtoryhmän vastuualueiden osalta. Uusi organisaatio ottaa aikaisempaa organisaatiomallia paremmin huomioon strategian toteuttamisen vaatimukset, yhtiön kasvutavoitteet ja erilaiset asiakastarpeet.

Tavoitteemme on kasvaa ensisijaiseksi toimittajaksi yhä useammalle asiakkaallemme, yhä useammalla markkina-alueella, eritysesti kehittyvillä markkinoilla.

Konsernin myynnistä kokonaisuutena vastaa edelleen toimitusjohtaja Tapani Kiiski.

Johtoryhmämme vastuualuejaossa liiketoimintamme kasvu ja kehittäminen jakaantuvat neljään, erilaisiin asiakastarpeisiin perustuvaan vastuualueeseen: 

  • Tavoitteenamme on vahvistaa asemaamme alamme kehityksen kärjessä ja teknologiajohtajana (Power-markkina). Power-markkinasta vastaavaksi johtajaksi on 1.9.2019 alkaen nimitetty teknikko, EMBA Timo Kangas (54). Lisäksi Kankaan vastuualueeseen kuuluvat markkinointi ja muut customer excellence -toiminnot. Timo Kangas on toiminut Raute-konsernin palveluksessa vuodesta 2004 alkaen ja konsernin johtoryhmässä vuodesta 2004, viimeksi EMEA-markkina-alueesta vastaavana johtajana.
     
  • Haluamme myös kasvattaa merkittävästi osuuttamme perusteknologiassa ja kehittyvillä markkinoilla kehittämällä ratkaisujamme, jotka parantavat asiakkaan tuotannon resurssitehokkuutta ja puulevytuotteiden laatua (Grow-markkina). Grow-markkinasta vastaavaksi johtajaksi on 1.9.2019 alkaen nimitetty diplomi-insinööri Jukka Siiriäinen (57). Siiriäinen on ollut Raute-konsernin palveluksessa vuodesta 1987. Hän on aikaisemmin toiminut myynnin ja markkinoinnin tehtävissä Aasiassa, viimeksi Aasian ja Tyynenmeren markkina-alueesta vastaavana johtajana.
     
  • Täydennämme myös perinteistä palvelutarjontaamme ja vahvistamme asemaamme digitaalisten palveluiden edelläkävijänä (Basic Services) alallamme. Basic Services -markkinasta vastaavaksi johtajaksi on 1.9.2019 alkaen nimitetty teknikko Kurt Bossuyt (44). Bossuyt on ollut Raute-konsernin palveluksessa vuodesta 2016 ja toiminut teknologiapalveluiden globaalin tuotehallinnan ja myynnin tehtävissä, viimeksi Basic Service -yksikön johtajana.
     
  • Hyödynnämme uusissa ratkaisuissamme erityisesti digitaalisuutta sekä Mecano ja Metriguard -tuotteidemme uusinta mittausteknologiaa viilujen, vanerin ja LVL:n lajittelussa (Metrix). Metrix -markkinasta vastaavaksi johtajaksi on 1.9.2019 alkaen nimitetty insinööri (AMK) Jani Roivainen (44). Roivainen on ollut Raute-konsernin palveluksessa vuodesta 2011. Hän on toiminut Mecano-yksikön vetäjänä Kajaanissa ja vuodesta 2017 alkaen Metriguard Technologies, Inc.:n toimitusjohtajana Pullmanissa Yhdysvalloissa.             

Tavoitteenamme on myös parantaa globaalin organisaatiomme suorituskykyä eri kysyntätilanteissa kasvun ja kannattavuuden suhteen.  Johtoryhmässämme työnjaossa tämä jakaantuu neljään vastuualueeseen: 

  • Innovaatiot, tuotteet ja palvelut, tuotekehitys (CTO, Innovations, products and services, R&D), josta vastaa edelleen insinööri Mika Hyysti (54). Hyysti on toiminut Raute-konsernin palveluksessa vuodesta 1990 ja konsernin johtoryhmässä vuodesta 2013 alkaen.
     
  • Toimitusketju ja laatu (COO, Supply Chain, Quality), josta vastaa edelleen diplomi-insinööri Petri Strengell (56). Strengell on toiminut Raute-konsernin palveluksessa vuodesta 1987 ja konsernin johtoryhmässä vuodesta 2004 alkaen.
     
  • Henkilöstön kehittäminen ja työturvallisuus (CHRO, People excellence, Safety), josta vastaa edelleen kasvatustieteen maisteri Marko Hjelt (50). Hjelt on toiminut Raute-konsernin palveluksessa vuodesta 2013 ja konsernin johtoryhmässä vuodesta 2013 alkaen.
     
  • Talous, rahoitus ja liiketoiminnan tuki (CFO, Finance, ICT, Other business support), josta vastaa konsernin talousjohtaja kauppatieteiden maisteri Tarja Järvinen (56). Järvinen on toiminut Raute-konsernin palveluksessa ja konsernin johtoryhmässä helmikuusta 2019 alkaen.             

Raute-konsernin johtoryhmä ja sen jäsenten vastuualueet ovat 1.9.2019 alkaen:

  • Tapani Kiiski, President and CEO, puheenjohtaja - myynti,
  • Kurt Bossuyt, Group Vice President, Basic Services - Basic Services -markkina,
  • Marko Hjelt, Group Vice President, CHRO - henkilöstön kehittäminen ja työturvallisuus,
  • Mika Hyysti, Group Vice President, CTO - innovaatiot, tuotteet ja palvelut, tuotekehitys,
  • Tarja Järvinen, Group Vice President, CFO - talous, rahoitus ja liiketoiminnan tuki,
  • Timo Kangas, Group Vice President, Power - Power-markkina, customer excellence -toiminnot,
  • Jani Roivainen, Group Vice President, Metrix - Metrix-markkina,
  • Jukka Siiriäinen, Group Vice President, Grow - Grow-markkina,
  • Petri Strengell, Group Vice President, COO - toimitusketju ja laatu. 

Toimitusjohtaja Tapani Kiiskin sijaisena toimii 1.9.2019 alkaen talousjohtaja Tarja Järvinen.

Yhtiön johtoryhmässä vuodesta 2001 toiminut KTM Arja Hakala jatkaa yhtiön palveluksessa kehitystehtävissä.

RAUTE OYJ
Tapani Kiiski
toimitusjohtaja


LISÄTIETOJA:
Tapani Kiiski, toimitusjohtaja, matkapuhelin 0400 814 148

JAKELU:
NASDAQ OMX Helsinki Oy, keskeiset tiedotusvälineet, www.raute.com

RAUTE LYHYESTI:
Raute on maailmanlaajuisesti toimiva teknologia- ja palveluyritys. Rauten asiakkaat ovat puutuoteteollisuudessa toimivia yrityksiä, joiden valmistamia puutuotteita ovat viilu, vaneri, LVL (Laminated Veneer Lumber, viilupalkki) ja sahatavara. Teknologiatarjonta kattaa viilun, vanerin ja LVL:n koko tuotantoprosessin sekä erityismittalaitteita sahatavaralle. Tehdaslaajuisten kokonaisuuksien toimittajana Raute on maailmanlaajuinen markkinajohtaja niin vaneri- kuin LVL-teollisuudessa. Kokonaispalvelukonseptiin kuuluvat lisäksi teknologiapalvelut varaosatoimituksista säännölliseen kunnossapitoon ja konekannan modernisointeihin. Rauten päätoimipiste sijaitsee Lahden Nastolassa. Muut omat tuotantoyksiköt ovat Kajaanissa, Vancouverin alueella Kanadassa, Shanghain alueella Kiinassa ja Pullmanissa, Washingtonin osavaltiossa Yhdysvalloissa. Rauten liikevaihto vuonna 2018 oli 181,0 miljoonaa euroa. Henkilöstön määrä vuoden 2018 lopussa oli 772. Lisätietoja yhtiöstä: www.raute.com.

 

 

Tilaa