Lapset ja perheet tarvitsevat tukea eri elämänvaiheissa

Report this content

RAY:n avustusohjelma Emma & Elias (2012–2017) kokoaa yhteen järjestöjen hankkeita, joilla edistetään lasten ja heidän perheidensä terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia.

Emma & Elias -avustusohjelman hankkeissa tuetaan lapsia ja perheitä eri elämäntilanteissa. Sosiaali- ja terveysjärjestöjen hankkeet vahvistavat vanhemmuutta, painottavat aikuisten yhteistä vastuuta sekä lasten oikeutta turvalliseen lapsuuteen. Emma & Elias -avustusohjelmaan on ensimmäisenä vuonna valittu mukaan 13 hanketta. Ohjelmaa toteutetaan yhteistyössä Lastensuojelun Keskusliiton kanssa.

– Suurin osa suomalaisista päiväkoti- ja kouluikäisistä lapsista on STM:n viimevuotisen selvityksen mukaan terveitä ja voi hyvin, kertoo kehittämispäällikkö Elina Varjonen, joka työskentelee RAY:ssä Emma & Elias -avustusohjelman parissa.

– Lapsiperheiden köyhyys on kuitenkin lisääntynyt hälyttävästi, ja sosioekonomiset terveyserot näkyvät jo kouluikäisten lasten kohdalla. Järjestöjen hakemuksia lukiessa välittyy huoli perheiden jaksamisesta. Esiin nousevat perheen elämän muutoskohdat tai tilanteet, joissa joku perheenjäsen on sairas, kuvailee Varjonen.

Vapaaehtoiset tukevat sijaisperheitä

Emma & Elias -avustusohjelmaan kuuluu esimerkiksi sijaishuoltoa tukevia projekteja. Pelastakaa Lapset ry:n, Pesäpuu ry:n ja Perhehoitoliiton yhteisessä hankkeessa tuetaan sijaisperheitä vapaaehtoisvoimin. Aihe on ajankohtainen, koska vuoden alusta muuttunut lastensuojelulaki edellyttää, että huostaan otettu lapsi sijoitetaan ensisijaisesti perheeseen. Vapaaehtoiset voivat auttaa perheitä jaksamaan paremmin tärkeässä tehtävässään.

Suomen Kasvatus- ja perheneuvontaliiton Voikukkia-hankkeessa tuetaan huostaanoton jälkeistä vanhemmuutta vertaistuen avulla. Niin vanhemmat kuin lapsikin tarvitsevat apua kriisistä selviämiseen ja elämänhallinnan palauttamiseen. Tavoitteena on levittää biologisten vanhempien vertaisryhmätoiminta koko Suomeen.

Vertaisilta monenlaista apua perheen arkeen

HelsinkiMission vapaaehtoistoimintaa laajennetaan tukemaan lapsiperheitä. Marttaliitto ja Martha Förbundet puolestaan auttavat pikkulapsiperheitä kotitalousneuvonnan keinoin, tavoitteenaan koko perheen hyvät ruokailutottumukset.

Väestöliiton Perhenetti avataan verkossa 6. maaliskuuta. Se on vauvaikäisten vanhemmille tarkoitettua vertaisryhmätoimintaa. Barnavårdsföreningen i Finlandin hankkeessa vahvistetaan ADHD-lasten ja heidän perheidensä tukea tiedoin ja taidoin. Leijonaemot ry järjestää vertaistukitoimintaa kaikille erityislasten vanhemmille. Vanhemmat voivat esimerkiksi joutua viettämään pitkiä aikoja sairaalassa tai yksin kotona vaikeasti sairaan tai vammaisen lapsen kanssa. Toisten vanhempien tuki auttaa jaksamaan.

Miehet tarvitsevat tukea oman isyytensä vahvistamiseksi erityisesti ensimmäisen lapsen kohdalla jo raskausajasta alkaen. Miessakit ry tukee hankkeellaan isyyttä ja samalla koko perhettä. Kaikilla lapsilla ei ole yhteyttä omaan isään tai muihin miehiin. Siksi Pienperheyhdistyksen Pikku kaveria ei jätetä -hanke laajentaa vapaaehtoisten aikuisten miesten mieskaveritoimintaansa uusille paikkakunnille.

Kodin ja koulun yhteistyö parantaa lapsen koulumenestystä

Suomen Vanhempainliiton Kodin ja Koulun Päivä on tänä vuonna 14.9. Vuosittaista Kodin ja Koulun Päivää viettämällä vahvistetaan aikuisten yhteistyötä lasten kasvun ja oppimisen tukena.

Pesäpuu ry:n Sijoitettu lapsi koulussa -hankkeessa kehitetään mallia sijoitettujen lasten koulunkäynnin tukemiseen. Folkhälsan Syd rakentaa puolestaan yhteistyömallia, jolla voidaan auttaa yläkouluikäisiä, joilla on paljon koulupoissaoloja. Tiedetään, että runsaat poissaolot kertovat usein henkisestä pahoinvoinnista. Siksi onkin tärkeää huomata ongelmat ajoissa ja puuttua niihin yhteistyössä kodin, koulun ja muiden lasta tukevien tahojen kanssa.

Walter ry:n hankkeessa Urbaanit lapset ja nuoret edistetään suvaitsevaisuutta yhteisellä tekemisellä. Hankkeessa järjestetään harraste- ja tapahtumatoimintaa lähiöalueilla Helsingissä ja Vantaalla maahanmuuttajataustaisille ja kantaväestön lapsille, nuorille ja heidän perheilleen. Pääteemoina kaikissa tapahtumissa ovat suvaitsevaisuus, rasisminvastaisuus, väkivallattomuus ja päihteettömyys.

RAY tukee lapsi-, perhe- ja nuorisotyötä tänä vuonna yhteensä 41 miljoonalla eurolla, mistä avustusohjelman osuus on noin 2,5 miljoonaa euroa.

Lisätiedot:
Kehittämispäällikkö Elina Varjonen, RAY
puh. 09 4370 2231 tai 040 748 3257, s-posti elina.varjonen@ray.fi

Emma & Elias -ohjelman ohjelmapäällikkö Ulla Lindqvist, Lastensuojelun Keskusliitto
puh. 050 411 0400, s-posti ulla.lindqvist@lskl.fi

RAY:n koko avustuspäätös ja lisätietoja Emma & Elias -avustusohjelmasta verkkosivuilta www.ray.fi

 

 

Avainsanat: