RAY:n pelitoiminta kasvoi lähes neljä prosenttia

Report this content

 

Raha-automaattiyhdistyksen pelitoiminnan tuotto kasvoi vuonna 2010 noin 24 miljoonaa euroa eli 3,7 % vuoden 2009 tuottoon verrattuna. Tuottoa kertyi 674,5 miljoonaa euroa.

Tuoton kasvu syntyi yrityskumppaneiden tiloihin sijoitetuista raha-automaateista (+4,8 %). Näiden automaattien osuus pelitoiminnan tuotoista oli 79 prosenttia eli 536 miljoonaa euroa. Yrittäjien tiloissa oli vuoden 2010 lopussa 17 069 automaattia kaikkiaan 7 747:ssä pelipisteessä.

Taloudellinen taantuma näkyi vielä vuonna 2010 Grand Casino Helsingissä ja ravintolakasinopeleissä, jotka eivät saavuttaneet tuottotavoitettaan. RAY:n omissa pelisaleissa tuottoa kertyi tavoitteen mukaisesti 92,1 miljoonaa euroa. Marraskuun lopussa käynnistynyt internetpelitoiminta tuotti kuukauden aikana 2,4 miljoonaa euroa.  

Tilikauden voitto oli 382,2 miljoonaa euroa, jossa oli kasvua edellisvuodesta 7,1 miljoonaa. Tilikauden voiton osuus liikevaihdosta (pelitoiminnan tuotto – arpajaisvero = liikevaihto) laski edellisestä vuodesta 1,1 prosenttiyksiköllä ja oli 61,7 %.  

Toiminnan kustannukset kasvoivat 5,3 prosenttia. Kasvu johtui muun muassa yleisestä palkka- ja kustannuskehityksestä, internetpelitoiminnan käynnistämiskustannuksista, pelisali- ja ravintolakasinopelitoiminnan tehostamisesta sekä asiakkuustoiminnan kehittämiskuluista.

Voitto terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

RAY:n koko voitto käytetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan sekä sotiemme veteraanien hyväksi.

Valtioneuvosto päätti 3. helmikuuta, että 781 sosiaali- ja terveysjärjestöä saa 1 587 kohteeseen RAY:n vuoden 2010 voittovaroista tänä vuonna avustuksia 268,2 miljoonaa euroa. Lisäksi Valtiokonttorille osoitetaan 99,3 miljoonaa veteraanien kuntoutukseen ja sotainvalidien sairaskotien käyttökustannuksiin. Yhteensä suomalaiseen hyvinvointiin käytetään pelitoiminnasta kertyneitä voittovaroja 367,5 miljoonaa euroa.

(milj.eur) 2010 muutos-% 2009
Pelitoiminnan tuotot 674,5 3,7 650,8
Arpajaisvero 55,5 3,6 53,6
Liikevaihto 619,0 3,7 597,2
Liikevoitto 381,0 1,9 373,9
Tilikauden voitto 382,2 1,9 375,1
Tilikauden voitto liikevaihdosta 61,7 % 62,8 %
Oman pääoman tuotto 72,3 % 69,8 %
Omavaraisuusaste 86,3 % 86,6 %

Lisätietoja:
hallintojohtaja Alpo Rivinoja, p. (09) 4370 2202
viestintäjohtaja Matti Hokkanen, p. (09) 4370 2050

Raha-automaattiyhdistys on suomalaisen hyvinvoinnin tukija. RAY:n koko voitto, lähes 370 miljoonaa euroa, käytetään sosiaali- ja terveysjärjestöjen toimintaan sekä sotiemme veteraanien hyväksi. Tämän tekevät mahdolliseksi lähes kaksi miljoonaa suomalaista, joille pelimme tarjoavat jännitystä ja viihdettä. RAY:n yksinoikeus raha-automaatti- ja kasinopeleihin perustuu vastuulliseen toimintaan. RAY - Hyvän tahdon pelejä. www.ray.fi

Avainsanat: