Regenero on hankkinut Fortumilta pääkonttorikiinteistön Espoon Keilaniemestä

Report this content

Lehdistötiedote 31.10.2017 klo 14.00

YIT:n ja HGR Property Partnersin yhteisyritys Regenero on hankkinut kiinteistökokonaisuuden Espoon Keilaniemestä kehityshanketta varten. Kyseessä on Fortumin nykyinen pääkonttori, josta yhtiö on luopumassa. Kauppahinta on noin 74 miljoonaa euroa. Kokonaisuuteen kuuluu Suomen kuuluisin tornitalo ja Keilalammen toimistorakennus sekä käyttämätöntä asuntorakennusoikeutta.

Regeneron tavoitteena on kehittää koko Keilaniemen aluetta. Kiinteistön hankinnan myötä Regenero pääsee luomaan kestävää monikäyttöistä kaupunkiympäristöä erinomaisten, ja Länsimetron kautta kehittyvien, joukkoliikenneyhteyksien äärellä. ”Tehty kauppa on vahva näyttö YIT:n ja HGR:n yhteisyrityksen toimintakyvystä”, sanoo YIT:n kestävän kaupunkikehityksen johtaja ja Regeneron hallituksen puheenjohtaja Juha Kostiainen. 

”Olemme tyytyväisiä päästyämme hankkeessa tähän vaiheeseen. Uusi omistaja voi nyt aloittaa työn ikonisen tornitalon ja sen alueen kehittämiseksi”, toteaa Strategy, People and Performance -toiminnon johtaja Risto Penttinen Fortumilta.

Vuonna 2016 perustettu Regenero keskittyy mittavien asunto-, liike- ja toimitilayhdistelmähankkeiden kehittämiseen pääkaupunkiseudulla. Toteutettavat hankkeet ovat kokoluokaltaan merkittäviä ja sijaitsevat avainpaikoilla hyvien liikenneyhteyksien äärellä.

Lisätietoja antavat:

Juha Kostiainen, johtaja, kestävä kaupunkikehitys, YIT Oyj, puh. 0400 721 475, juha.kostiainen@yit.fi 

Kari Helin, toimitusjohtaja, HGR Property Partners Oy, puh. 040 579 0570, kari.helin@hgrpp.fi 

Ville Halonen, Hankinta- ja kiinteistöjohtaja, Fortum, puh. 040 832 4489

Regenero Oy on YIT:n ja HGR Property Partnersin yhteisyritys, joka perustettiin vuonna 2016 syventämään yhtiöiden aikaisempaa yhteistyötä ja valmistamaan yrityksiä tulevaisuuden kasvuun. Regeneron kehityshankkeet kohdistuvat kaupunkielämän kannalta avainpaikoilla sijaitseviin kohteisiin, tähtäävät alueen profiilin nostamiseen ja ne toteutetaan pitkäaikaista kokemusta ja ammattitaitoa hyödyntäen. Toteutettavat hankkeet ovat kokoluokaltaan merkittäviä ja voivat sisältää eri tilatyyppejä, kuten toimisto- ja liiketiloja sekä erilaisia julkisen sektorin tiloja.

Fortum on johtava puhtaan energian yhtiö, joka toimittaa asiakkailleen sähköä, lämpöä ja jäähdytystä sekä älykkäitä ratkaisuja resurssitehokkuuden parantamiseen. Haluamme edistää asiakkaidemme ja yhteiskunnan kanssa muutosta kohti puhtaampaa maailmaa. Palveluksessamme on noin 9 000 ammattilaista Pohjoismaissa, Baltian maissa, Venäjällä, Puolassa ja Intiassa. Sähköntuotannostamme 62 % on CO2-päästötöntä. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 3,6 miljardia euroa. Fortumin osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.com/fi

Multimedia

Multimedia