EU:n tuomioistuimelta selvä linjaus lentoyhtiön lakkoihin: laki on laki, jopa Ryanairille

Report this content

 

  • Ryanair yrittää välttää vastuunsa korvausten maksamisesta huolimatta siitä, että Euroopan unionin tuomioistuin teki asiasta toisenlaisen päätöksen tänä keväänä.
  • Päätöksen mukaan kaikki merkittävät lentomyöhästymiset ja -peruutukset, jotka johtuvat lentoyhtiön henkilökunnan lakoista, lukeutuvat korvausvelvoitteen piiriin.
  • AirHelp vaatii toimialan kaikkia sidosryhmiä noudattamaan ja kunnioittamaan lakia.

 

Huhtikuussa Euroopan unionin tuomioistuin päätti, että lentoyhtiöt ovat korvausvelvollisia kuluttajille tapauksissa, joissa lennon peruutuksen tai merkittävän myöhästymisen syynä on yhtiön sisäinen lakko. Korvausvelvoite pätee myös aiempiin lakkoihin viimeisen kolmen vuoden ajalta. Lentokorvausyhtiö AirHelp on päätöksen mukaisesti avannut uudelleen tuhansia korvaushakemustapauksia.

Halpalentoyhtiö Ryanair sen sijaan on ilmoittanut, ettei se aio noudattaa EU-päätöstä. Yhtiö joutuu perumaan noin 600 lentoa, koska sen matkustamohenkilökunta lakkoilee tänään ja huomenna Espanjassa, Portugalissa, Belgiassa ja Italiassa. Työtaisteluiden vaikutukset koskettavat peräti 100 000:aa matkustajaa. Ryanair lentää Suomessa Lappeenrannasta sekä Italian Bergamoon että Kreikan Ateenaan.

 

AirHelpin Suomen-maajohtaja Aleksi Seppo painottaa, etteivät yritykset voi valikoida, mitä lakeja he haluaisivat noudattaa ja mitä jättää noudattamatta.

"Ennen tätä vuotta kaikenlaiset lentoyhtiöiden sisäiset lakot luokiteltiin poikkeusolosuhteiksi, eivätkä lentoyhtiöt olleet korvausvelvollisia niiden aiheuttamista katkoksista. Huhtikuussa Euroopan unionin tuomioistuin vihdoin päätti, ettei edes laitonta korpilakkoa enää lueta poikkeusolosuhteiden piiriin. Tämä tarkoittaa, että lentoyhtiöiden on maksettava enintään 600 euron matkustajakohtainen vakiokorvaus kaikille, joiden matkantekoa on haitannut lentoyhtiön henkilökunnan lakosta johtuva lennon peruuntuminen tai sen myöhästyminen vähintään kolmella tunnilla. EU-päätös vahvistaa matkustajan oikeuksia merkittävästi ja on valtava askel kohti aiempaa reilumpia käytäntöjä lentomatkustamisessa”, Seppo sanoo.

”Siitä huolimatta, että päätös on sitova koko EU-alueella, Ryanair on ilmoittanut jättävänsä noudattamatta sitä. Lentoyhtiö toteaa, ettei se aio maksaa vakiokorvauksia henkilökuntansa lakkoilusta johtuvista lentoperuutuksista ja -myöhästymisistä. Tätä on mahdoton hyväksyä monestakin eri syystä. Ensinnäkään lentoyhtiön lakon vaikutukset eivät saa kaatua matkustajan niskaan, vaan lentoyhtiön on itse otettava vastuu lainmukaisten korvausten maksamisesta. Toisekseen laki on laki ja se sitoo kaikkia, eikä vain niitä, joille sen noudattaminen on kätevää. AirHelpillä meidän tehtävämme on puolustaa matkustajan oikeuksia loppuun asti ja vaadimme, että toimialan kaikki toimijat noudattavat ja kunnioittavat säädettyjä lakeja.”

 

EU:n tuomioistuimen päätös:

https://curia.europa.eu/jcms/upload/docs/application/pdf/2018-04/cp180049en.pdf

 

 

Lentomatkustajan oikeudet EC 261 -asetuksen mukaisesti:

Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 261/2004 (engl. lyhenne EC 261) perusteella lentoyhtiö saattaa olla velvoitettu maksamaan matkustajalle enintään 600 euron vakiokorvauksen. Korvausvelvoite astuu voimaan, jos lento on lentoyhtiön toiminnan takia myöhässä yli kolme tuntia, jos sen peruuntuminen aiheuttaa yli kahden tunnin myöhästymisen kohteeseen tai jos matkustajaa ei ylibuukkauksen takia päästetä lennolle ja saapuminen lopulliseen kohteeseen myöhästyy yli kolme tuntia.

Lentoyhtiön korvausvelvoitteen kuitenkin katsotaan raukeavan, jos häiriön syynä ovat poikkeusolosuhteet. Näihin luetaan esimerkiksi huonot sääolosuhteet tai terveyteen liittyvät hätätilanteet – ja ennen tämän vuoden huhtikuuta myös odottamattomat lakot. EU-tuomioistuimen päätös on ennakkotapaus, sillä vastedes lentoyhtiön henkilökunnan lakot lukeutuvat korvausvelvoitteen alaisten olosuhteiden piiriin. Jotta EC 261 on sovellettavissa, lähtölentokentän täytyy olla EU-alueella, tai kyseessä olevan lentoyhtiön täytyy olla perustettu EU-alueella. Korvausvelvoite on voimassa kolme vuotta lennon jälkeen.

 

Lisätiedot:

Aleksi Seppo

Maajohtaja, AirHelp

aleksi.seppo@airhelp.com

+49 176 6445 8789

 

Mediamateriaalit:

Ville Heinonen

Republic of Communications

ville.heinonen@republic.fi

+358 50 413 7118

 

AirHelp on maailman johtava lentomatkustajia korvausasioissa auttava yritys, joka tukee matkustajia näiden hakiessa korvauksia myöhästyneistä, perutuista ja ylivaratuista lennoista kansainvälisten asetusten mukaisesti. Yritys perustettiin vuonna 2013 ja siitä lähtien se on auttanut yli 7:ää miljoonaa matkailijaa. AirHelp-hakemusten avulla matkustajat ovat saaneet korvauksia lähes 800 miljoonan euron edestä.

AirHelpin palvelu on käytössä 30 maassa ja 16 kielellä. Suomessa ja suomeksi palvelu on ollut saatavilla vuodesta 2014. Tällä hetkellä AirHelpillä on maailmanlaajuisesti töissä yli 500 työntekijää. Kattavasti lisää tietoa matkustajan oikeuksista saa AirHelpin verkkosivuilta: https://www.airhelp.com/fi/tunne-oikeutesi/

Avainsanat: