Eurooppalaisia suuryrityksiä vertaileva digitutkimus: Suomi on pudonnut Ruotsin ja Saksan kehitysvauhdista

 

Suomalaisyritykset ovat jääneet jälkeen digitaalisista edelläkävijöistä Euroopassa, käy ilmi tänään julkaistusta Digimenestyjät 2019 -tutkimuksesta. Tutkimukseen sisällytettyjen maiden lukumäärä kasvoi täksi vuodeksi kolmesta kahdeksaan, ja maakohtainen vertailu osoittaa Ruotsin olevan suuryritysten digitalisoitumisen kärkimaa. Toiseksi vertailussa tuli Saksa ja kolmanneksi Suomi. Tutkimuksessa tarkasteltiin Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Isossa-Britanniassa, Irlannissa, Saksassa, Portugalissa ja Italiassa toimivan 593 suuryrityksen digitaalista asiakaskokemusta. Tutkimuksen toteutti liikkeenjohdon konsultointiin erikoistunut yritys BearingPoint.

 

Kymmenen digitaalisesti kehittyneimmän yrityksen joukkoon kiilasi suomalaisista vain Telia, joka sijoittui kahdeksanneksi. Parhaan 50 tutkitun yrityksen joukossa oli kahdeksan suomalaisyritystä. Telian lisäksi hyvin menestyivät DNA (12.), Elisa (25.), Veikkaus (27.), Helsingin Sanomat (35.), OP (vakuutus) (38.), Ikea (Suomi) (39.) ja OP (pankki) (42.).

Suomalaisyritykset jäivät alan edelläkävijöistä etenkin kolmella ulottuvuudella: mobiilipalveluissa, verkkokaupassa ja digitaalisessa markkinoinnissa. Erityisen hyviä suomalaisyritykset olivat taas digitaalisessa asiakkuudenhallinnassa.

”Tuloksissa näkyy edelleen insinöörikansan perintö. Jäämme kilpakumppaneillemme kyvyssä markkinoida ja myydä palveluitamme kiinnostavasti ja asiakaslähtöisesti. Oston jälkeisessä asiakaspalvelussa pärjäämme paremmin”, toteaa BearingPoint Suomen Digital & Strategy -praktiikan vetäjä Antti Maunula.

”Suomalaisyritykset kaipaavat lisää kykyä ajatella isosti ja rohkeutta tehdä ratkaisuja, joiden onnistumisesta ei voi olla täysin varma. Digimaailmassa vertailu on aina globaalia. Myös suomalaiskuluttajat ostavat mieluummin ruotsalaisesta tai saksalaisesta verkkokaupasta, jos suomalaisen verkkokaupan kokemus on jatkuvasti pari askelta jäljessä.”

 

Telia on digitaalisesti Suomen kehittynein

Tutkimuksen parhaiten menestynyt suomalaisyritys oli Telia. Sen osaaminen oli vahvaa erityisesti asiakkaiden hallinnassa ja palvelussa digitaalisissa kanavissa, missä se oli koko tutkimuksen paras yritys.

”Panostus digikanaviin on ollut meille tiedostettu valinta. Asiakas odottaa pystyvänsä itse valitsemaan sen kanavan, jossa häntä palvellaan, ja monikanavaisuuden kautta pyrimme olemaan läsnä siellä, missä asiakaskin on – ajasta ja paikasta riippumatta”, sanoo Telian asiakaspalvelujohtaja Riikka Vänskä.

”Haluamme olla yritys, johon asiakkaat kokevat voimakasta yhteyttä. Tiedostamme lojaliteetin perustuvan asiakaskokemukselle, minkä takia olemme uudistaneet toimintamallejamme siten, että meidän kanssamme on helppo asioida myös digitaalisesti. Teknologisten kyvykkyyksien kehittämisen lisäksi olemme panostaneet toimintakulttuuriin, jossa korostuvat itseohjautuvuus, ketteryys ja ennen kaikkea asiakkaan äänen kuunteleminen. Menestyksen taustalla on valtava määrä tekemäämme asiakastutkimusta, mikä näkyy esimerkiksi Liiga-tuotteen ja täysin digitaalisen liittymän kautta toimivan Telia Dotin lanseerauksissa”, Vänskä jatkaa.

Suomalaisessa vertailussa toiseksi tuli DNA ja kolmanneksi Elisa. Myös teleoperaattorit muista maista pärjäsivät hyvin, mille yksi syy on alalla tapahtunut aikainen digimurros. Suomen parhaiten menestynyt B2B-yritys oli Konecranes.

Linkki tutkimukseenhttps://www.bearingpoint.com/en-fi/download/?item=12773&module=

 

Liite: Digimenestyjät 2019 -tutkimuksen parhaiten menestyneet yritykset
Kokonaisvertailun ja ulottuvuuskohtaisen vertailun kolme parasta yritystä koko tutkimuksessa ja Suomessa.
 

Kokonaispisteet: 8 suomalaisyritystä top 50:ssä

1. Deutsche Telekom (Saksa)
2. Otto (Saksa)
3. Adidas (Saksa)
8. Telia (Suomi)
12. DNA (Suomi)
25. Elisa (Suomi)

Avainhuomio: Saksalaiset suuryritykset veivät vertailussa neloisvoiton.
 

Digitaalinen markkinointi: 5 suomalaisyritystä top 50:ssä
Arvioi yritysten kykyä tavoittaa potentiaalisia asiakkaita ja johdattaa heitä yrityksen digitaalisiin palveluihin erityisesti näyttö- ja hakukonemainonnan sekä omien medioiden käytön avulla.

1. Otto (Saksa)
2. Telenor (Norja)
3. Deutsche Telekom (Saksa)
8. Veikkaus (Suomi)
12. LähiTapiola (Suomi)
17. VR (Suomi)

Avainhuomio: Kolmasosalla suomalaisyrityksistä ei ole lainkaan osumia orgaanisissa hakukonetuloksissa ja yli puolet jää ilman osumia myös maksetussa mainonnassa.

Digitaalinen tuotekokemus: 8 suomalaisyritystä top 50:ssä
Arvioi yrityksen verkkosivuston toimivuutta, ulkoasua ja sisältöä erityisesti tuote- ja brändikokemuksen näkökulmasta.

1. Helsingin Sanomat (Suomi)
2. Telia B2B (Ruotsi)
3. Komplett.no (Norja)
8. OP (pankki) (Suomi)
19. Helen (Suomi)

Avainhuomio: Digitaalisessa tuotekokemuksessa Helsingin Sanomat on koko Euroopan paras tutkittu yritys.

Verkkokauppa: 3 suomalaisyritystä top 50:ssä
Arvioi yrityksen kykyä myydä sähköisissä kanavissa erityisesti tuotteiden esittelyn, ostoprosessin toimivuuden sekä myynnin tuen näkökulmasta.

1. Leroy Merlin (Portugali)
2. Adidas (Saksa)
3. Volvo Cars (Ruotsi)
28. Gigantti (Suomi)
32. Konecranes (Suomi)
35. Telia (Suomi)

Avainhuomio: Verkkokaupan parhaan 50 yrityksen joukossa on vain 3 suomalaisyritystä, kun taas ruotsalaisia on mukana 22. Erityisesti lisä- ja ristiinmyynti on Suomessa heikommalla tasolla kuin Euroopassa keskimäärin.

Asiakkuus: 12 suomalaisyritystä top 50:ssä
Arvioi yrityksen kykyä ylläpitää ja laajentaa asiakkuuksia sähköisissä kanavissa erityisesti asiakaspalvelun, ristiinmyynnin, osallistamisen ja personoinnin suhteen.

1. Telia (Suomi)
2. OP (pankki) (Suomi)
3. Tele2 B2C (Ruotsi)
6. DNA (Suomi)

Avainhuomio: Asiakkuudessa kaksi parasta yritystä tulee Suomesta. Telia oli tutkituista yrityksistä koko Euroopan paras asiakkuusulottuvuudessa ja OP:n pankkiliiketoiminta oli toinen.

Mobiili: 6 suomalaisyritystä top 50:ssä
Arvioi yrityksen kykyä hyödyntää mobiilikanavia liiketoimintansa tukena keskittyen mobiilisivujen ja sovellusten käyttöön.

1. VW Group (Iso-Britannia)
2. Esprit (Saksa)
3. Lloyds Bank Retail (Iso-Britannia)
15. OP (pankki) (Suomi)
20. Prisma (ruokakauppa) (Suomi)
34. DNA (Suomi)

Avainhuomio: Mobiilissa suomalaisten pisteet laskivat viime vuodesta, eli kehitystahti on ollut hitaampaa kuin edelläkävijöillä. Mobiilisovellukset sisältävät keskimäärin alle puolet edelläkävijöiden toiminnallisuuksista.

Sosiaalinen media: 7 suomalaisyritystä top 50:ssä
Arvioi yrityksen aktiivisuutta ja toiminnan laajuutta tärkeimmissä sosiaalisissa medioissa sekä yrityksen omilla sivustoilla.

1. Boohoo (Iso-Britannia)
2. Missguided (Iso-Britannia)
3. TV4 (Ruotsi)
12. Fazer (Suomi)
14. Valio (Suomi)
17. Yle (Suomi)

Avainhuomio: Sosiaalisessa mediassa suomalaisyritykset eivät mahdu parhaiden joukkoon, mutta maana Suomi saa ulottuvuudesta parhaat pisteet.

 

Lisätietoja:

Antti Maunula, BearingPoint Finland, Digital & Strategy, 044 3533 064, antti.maunula@bearingpoint.com
 

Riikka Vänskä, Telia Finland, Director of Consumer Services | Customer Channels / Consumer Services, 040 595 0909, riikka.vanska@teliacompany.com

 

Digimenestyjät-tutkimus

BearingPointin vuosittainen Digimenestyjät-tutkimus on mitannut yritysten digitaalista kyvykkyyttä vuodesta 2013 lähtien. Tänä vuonna tutkimus laajeni suuremmaksi kuin koskaan aikaisemmin, ja vertailu kattaa ensimmäistä kertaa kahdeksan maata. Mukana on 593 yritystä 25 toimialalta Suomesta, Ruotsista, Norjasta, Isosta-Britanniasta, Irlannista, Saksasta, Portugalista ja Italiasta. Yritysten digitaalisia kyvykkyyksiä analysoidaan kuudessa ulottuvuudessa – digitaalisessa markkinoinnissa, digitaalisessa tuotekokemuksessa, verkkokaupassa, asiakashallinnassa, mobiilikokemuksessa ja sosiaalisessa mediassa – 252 objektiivisen kriteerin avulla. Tavoitteena on arvioida vertailukelpoisesti ja monipuolisesti yrityksen digitaalista kehitystä erityisesti asiakaskokemuksen näkökulmasta. Vertailupohjana arvioinnissa on käytetty digitaaliselta kehitykseltään maailmanlaajuisesti edistyksellisimpiä yrityksiä. Tutkimuksessa arvioitavien yritysten valinnassa on käytetty pääasiallisina kriteereinä liikevaihdon merkittävyyttä. Lisäksi yrityksen päätöksenteon on oltava pääosin kyseisessä maassa. Suomesta tutkimuksessa on analysoitu kaikkiaan 54 yrityksen 66 brändiä 16 toimialalta. Tutkimusta varten ei suoritettu haastatteluja eikä yrityksiin otettu suoraa kontaktia.

 

BearingPoint

BearingPoint on itsenäinen liikkeenjohdon konsulttitoimisto, jossa yhdistyvät eurooppalaiset juuret ja maailmanlaajuinen verkosto. BearingPoint toimii kolmessa yksikössä: Consulting, Solutions ja Ventures. Consulting sisältää neuvonantopalvelut; Solutions tarjoaa työkalut onnistuneeseen digitaaliseen transformaatioon, sääntelyn vaatimiin teknologiaratkaisuihin ja analytiikkaan; Ventures edistää kasvuyritysten kehitystä ja rahoitusta. BearingPointin asiakkaina on monia maailman johtavia yrityksiä ja organisaatioita. BearingPointilla on globaali konsulttiverkosto, johon kuuluu yli 10 000 asiantuntijaa ja joka auttaa asiakkaita yli 75 maassa saavuttamaan mitattavaa ja kestävää menestystä.

Avainsanat:

Tilaa

Liitteet & linkit