Fast Company: Huawei on maailman 13. innovatiivisin yritys – kolmatta kertaa 50 parhaan joukossa

Report this content

TIEDOTE 19.2.2016

Huawei noteerattiin jo kolmannen kerran arvostetun talous- ja teknologiamedian Fast Companyn vuotuiselle, maailman 50 innovatiivisimman yrityksen listalle. Huawein tuore listasijoitus on 13.

Huawei on noussut maailman johtavaksi ICT-ratkaisujen tarjoajaksi ja maailman kolmanneksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi sen vankan mobiiliverkko ja -laiteosaamisen sekä laajojen kumppani- ja asiakasverkostojen avulla. ”Pyrimme kaikessa tekemisessämme olemaan innovatiivisia. On kunnia, että Fast Company on huomannut tämän”, Huawein Products and Solutions -yksikön toiminnanjohtaja Ryan Ding sanoo.

Huawei sijoittaa joka vuosi yli 10 prosenttia tuloistaan suoraan tutkimukseen ja tuotekehitykseen (T&K), ja sen T&K-kustannukset vuonna 2014 olivat 6,6 miljardia dollaria. Vuodesta 2005 vuoteen 2014 Huawei on käyttänyt tutkimukseen ja tuotekehitykseen yhteensä 30,7 miljardia dollaria ja miltei puolet sen henkilöstöstä (45 prosenttia) työskentelee T&K:ssa.

YK:n alaisen Maailman henkisen omaisuuden järjestön (WIPO) mukaan Huawei haki eniten kansainvälisiä patentteja vuonna 2014. Huawein 16 tutkimus- ja tuotekehitysyksiköstä kahdeksan sijaitsee Euroopassa (Suomi, Belgia, Ranska, Saksa, Irlanti, Italia, Ruotsi ja Iso-Britannia).

Fast Companyn lista kokonaisuudessaan: http://www.fastcompany.com/most-innovative-companies

Huawei-yhteyshenkilö – kuluttajatuotteet

Sofia Lehtimäki, Huawei Technologies Oy, 050 308 2228, sofia.lehtimaki@huawei.com

Huawei-yhteyshenkilö – viestintä ja yhteiskuntasuhteet

Hennariikka Andersson, Huawei Technologies Oy, 040 845 8066, hennariikka.andersson@huawei.com

Kuvat ja tuotelainat:

Maija Hyötyläinen, Republic of Communications, 050 572 9679, maija.hyotylainen@republic.fi

Jukka Raittila, Republic of Communications, 050 346 2630, jukka.raittila@republic.fi

Lisätietoja Huaweista

Huawei on johtava maailmanlaajuinen informaatio- ja viestintäteknologian (ICT) ratkaisujen tarjoaja, joka palvelee telealan operaattoreita, yrityksiä ja kuluttajia. Huawein innovatiivisia ICT-ratkaisuja, -tuotteita ja -palveluita käytetään yli 170 maassa. Huawei Consumer Business Group on yksi Huawein kolmesta liiketoimintayksiköstä vastaten älypuhelimista, tableteista, mobiililaajakaista reitittimistä sekä nettitikuista, puettavista älylaitteista ja pilvipalveluista.

Huawei työllistää maailmanlaajuisesti 170 000 henkilöä, ja yrityksen 9 900 Euroopassa olevasta työntekijästä 1 200 työskentelee tutkimuksen ja tuotekehityksen (T&K) parissa. Yrityksellä on 16 T&K-keskusta, joista kahdeksan sijaitsee Euroopassa (Suomi, Belgia, Ranska, Saksa, Irlanti, Italia, Ruotsi ja Iso-Britannia) ja se operoi lukuisia innovaatiokeskuksia yhteistyössä tele- ja ICT-alan partnerien kanssa.

Avainsanat: