HARLEY-DAVIDSON PALKKASI MOTORISTIN UNELMATYÖHÖN DISCOVER MORE 2015 -KIERTUEELLE

Report this content

Tehtävään valittu Luis Castilla suunnittelee Euroopan kattavan kiertuereitin ennen moottoripyöräseikkailun aloittamista toukokuussa. Yleisö pääsee jakamaan inspiroivia reittivinkkejä julkaisemalla omia matkakokemuksiaan GreatestRides.eu-sivustolla.

OXFORD (27.4.2015) – Harley-Davidson julkisti alkuvuodesta 2015 unelmien kesätyön, johon etsittiin intohimoista motoristia toteuttamaan kaikkien aikojen moottoripyörämatka. Hakemuksia tehtävään saapui 27 eri maasta Suomi mukaan lukien. Yli 10 000 työhakemuksen jälkeen rekrytointi on vihdoin saatu päätökseen. Harley-Davidson on julkistanut palkanneensa ranskalaisen Luis Castillan ajamaan Discover More 2015 -kiertueen tänä kesänä.

Kiertuekuljettajaksi hakeneet henkilöt kuvailivat Discover More 2015 -kampanjaa muun muassa ”elämää suuremmaksi seikkailuksi” ja ”tilaisuudeksi tutkia maailmaa”. Valituksi tullut Castilla suuntaa kiertueen aikana kahden kuukauden mittaiselle Euroopan ympäriajolle. Hänelle korvataan kaikki matkan aikana syntyneet kulut, minkä lisäksi työstä maksetaan palkkiona 25 000 euroa. Castilla saa myös pitää kiertueella ajamansa Harley-Davidson Street Glide™ -moottoripyörän muistona elämänsä pisimmästä ”road tripistä”.

Ranskalainen Luis Castilla on kokenut motoristi ja seikkailija, joka valikoitui kiertuekuljettajaksi pitkän rekrytointiprosessin jälkeen tuhansien hakijoiden joukosta. Harley-Davidsonin tiimi arvosti Castillan videohakemuksen laadukasta toteutusta ja inspiroivaa tyyliä. Lopullisen päätöksen ratkaisi kuitenkin hänen soveltuvuutensa tehtävään, mikä näkyy Castillan intohimona moottoripyöräilyyn, seikkailuun ja uusien ihmisten tapaamiseen.

”Olen äärimmäisen innoissani Harley-Davidsonin tarjoamasta mahdollisuudesta, josta tulee epäilemättä elämäni uskomattomin elämys koskaan. Moottoripyöräilijänä ja intohimoisena matkailijana en voisi toivoa enempää Discover More 2015 -kiertueelta. Kokemusten ja tarinoiden jakaminen tien päällä sekä yhdessä paikallisten motoristien kanssa ajaminen tekevät tästä ainutlaatuista tapahtuman, joka on enemmän kuin osiensa summa. Tahdon jakaa kokemuksiani yleisölle, jotta myös he pääsevät osaksi tätä uskomatonta matkaa”, Castilla iloitsee.

Seuraavaksi Castilla paneutuu matkan suunnitteluun ennen seikkailun aloittamista toukokuussa 2015. Matkallaan kohti Euroopan upeimpia maisemia, häntä seuraa ammattilaisista koostuva kuvausryhmä, joka dokumentoi ja jakaa taipaleen parhaita paloja sosiaalisessa mediassa sekä matkablogissa osoitteessa www.greatestrides.eu.

Tällä viikolla lanseerattu GreatestRides.eu-sivusto tarjoaa Euroopan, Lähi-idän ja Afrikan motoristeille mahdollisuuden jakaa omia matkakokemuksiaan muiden maantiematkailijoiden iloksi. Castilla tiimeineen hyödyntää yleisön jakamia matkavinkkejä inspiraationa Discover More 2015 -reitin suunnittelussa. GreatesRides.eu-yhteisöön kootut matkavinkit palvelevat myös kaikkia matkailusta kiinnostuneita moottoripyöräilijöitä merkistä ja mallista riippumatta.

”Olemme todella otettuja ja häkeltyneitä siitä vastaanotosta, jonka saimme ilmoitettuamme tarjolla olevasta kiertuekuljettajan paikasta”, sanoo Mike Johnstone, markkinointijohtaja, Harley-Davidson EMEA. ”Jokainen lähetetty hakemus osoitti paloa uusien kokemusten ja ajamisen vapauden puolesta, mutta lopulta Luis Castilla sai ansaitsemansa voiton. Toivomme hänen esimerkkinsä inspiroivan kuljettajia ympäri maailman kokemaan sen tunteen, kun taittaa matkaa Harley-Davidson-moottoripyörän selässä.”

Lue lisää Discover More 2015 -kiertueesta, jaa parhaimmat matkakokemuksesi ja seuraa Luis Castillan matkaa osoitteessa www.greatestrides.eu.

Liitteet:

Luis Castilla -profiilikuva (2)

GreatestRides.eu-kuvakaappaus

Lisätiedot, kuva- ja materiaalipyynnöt:

Panu Alanko

Republic of Communications

panu.alanko@republic.fi

Tietoja Harley-Davidson Motor Companysta
Harley-Davidson Motor Company valmistaa Custom-, Cruiser-, Touring- ja Street-moottoripyöriä ja tarjoaa kattavan valikoiman Harley-Davidson® -moottoripyörien osia, varusteita, ajotarvikkeita ja -vaatteita sekä erilaisia keräilyesineitä. Lisätietoja Harley-Davidsonin verkkosivustolla www.h-d.com, http://www.harley-davidson.fi/ ja Facebookissa.

# # #

Avainsanat:

Multimedia

Multimedia

Liitteet & linkit